Kyllä ne päivät jolloin päälle päätyy jotain väriä, taitavat edelleen olla enemmän vain hairahduksia ja poikkeustapauksia, vaikka niitä on täälläkin jo jonkin verran nähty. En minä kokomustasta eroon pääse enkä haluakaan. Miksi pitäisikään määrätietoisesti pyrkiä pois jostakin niin tutusta ja turvallisesta. Kevätaurinkokin lämmittää huomattavasti kuumemmin, kun on päästä varpaisiin synkistelevä. Viikonloppuna asussa leikkivät jälleen kerran värien sijaan vain muutamat erilaiset materiaalit ja pinnat.

08052011_asu

Äitienpäivän ainoa väripilkku oli ravintolasta saadut ruusut joita tarjoilija jakoi ystävällisesti pöytäseurueessa olleen ainoan oikean äidin lisäksi myös meille joilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus tulla äidiksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram