Vaikka sää onkin viime aikoina pysynyt tiukasti pakkasen puolella, niin kosteammat kelit ovat vääjämättä jällen edessä päin, kunhan aurinko alkaa pikkuhiljaa sulattelemaan lumikasoja. Sitten kun kadut ovat taas täynnä märkää loskapaskaa, niin kenkien valinta kotoa lähtiessä tuntuu aina yhtä epätoivoiselta.

Kaappini on täynnä lähinnä sellaisia nahkakenkiä joiden kastuminen ei hirveästi riemastuttaisi minua eikä tietenkään varpaitanikaan. Syksyllä ostetut tennarikumpparit puolestaan eivät passaa ihan minkä tahansa asun kaveriksi, joten klassisempien vesitiiviiden töppösten  paikka kaapissani on edelleen avoinna.

Nyt kuitenkin on hyvät mahdollisuudet, että tilanteeseen tulee muutos heti kun vaan kusti ehtii polkea yhden paketin tänne Poriin saakka. Vai mitä sanotte näistä?

 

 

Kotona vietettyinä sairaspäivinä, jollainen tämä päivä taas oli, tulee usein eksyttyä tutkailemaan kaikenlaisten kivojen nettikauppojen tarjontaa eikä tämä tiistai tehnyt asiaan poikkeusta. Muuten kyllä vain kiltisti katselin ja inspiroiduin, mutta Brandoksen aleosastolla vastaan tuli jotain kauan etsimääni.

Dieselin biker-kumpparit ovat justiinsa eikä melkein oikean näköiset kumitossut meikäläiselle. Kun kerran jonkinmoiset bikersaappaat on jalassa muutenkin suuren osan ajasta, niin sadepäiviin sopivat versiot pelastavat näppärästi kenkäkriiseiltä.

Kun hintakaan ei huimannut sen pahemmin päätä kuin laihaa lompakkoanikaan, klikkailin töppöset tilaukseen. Ainoa probleema tuli siinä kohdalla,kun olisi pitänyt päättää mustien ja kulutetun harmaiden versioiden välillä. Mies äänesti harmaata, itse keikuin kahden vaiheilla.

Hetken eipäsjuupas-pohditaani kuunneltuaan muru käytännön tyyppinä totesi, että "no eikös niitä voi palauttaakin? Ota molemmat ja päätä sittenvasta kun oot nähnyt ne livenä." Niinpä.. Miksi en tollero itse tullut tuota ajatelleeksi. Eli siirsin päätöksentekoa myöhemmäksi. Nyt vaan toivotaan, että koko natsaa!

Ai niin, pitäisköhän se hintakin kertoa, jos joku muukin sattui näistä räyheistä kumppareista kiinnostumaan. Normaalihinnallaan 75€ kustantaneet Dieselit ovat nyt tarjolla n. 70 % alennuksella.  Harmaiden hinta on nyt 27 € ja mustat irtoavat vielä piirun verran halvemmalla ja maksavat van 23 €. Ei todellakaan paha hinta kumppareista ja vielä hyvän näköisistä! Kokoja löytyy väliltä 36-41.

Kommentit (31)

nipsuu

Tännekin tulee, hups... Koko kyllä jänskättää muakin, onkohan nämäkin vähän isot niinkuin kumpparit yleensä?

Elinäf

Mieki sorrun kyllä ihan varmasti tilaamaan nuo mustat... Pitkään olen kumppareita hakenut, mutta sieviä yksilöitä, jotka passais opiskelijabudjetille ei ole tullu vastaan. Harkitsen vielä aamuun, mutta älkääs hei tilatko kaikkia ennen sitä ;) Tuhannet kiitokset Veera vinkistä!

misskittycat

Ja jos kummatkin värit ovat upeat, voithan pitää molemmat... Eiväthän ne silloinkaan ole kalliita. =)

no, mamma tuossa alempana jo kommentoikin ottavansa ne toiset, joten molemmat jää perheeseen. :)

tuulikka

Kiitti vinkistä, nyt sit vaan ens kesän festareita ootellessa! Saa Hait jäädä eläkkeelle ja mustat Dieselit ottaa uuden paikan :)

Mmari

Pakkohan noi mustat oli tolla hinnalla klikkailla kotiin! Petollista tämä blogien seuraaminen kukkaron kannalta :D

Käyttäjä43
Liittynyt15.6.2015

Kiitti vaan, Veera... En tarvitse uusia kumisaappaita. Ja kiitti vaan te muut, jotka ostitte ilmeisesti kaupan tyhjiksi mustista saappaista. Oli pakko tyytyä harmaisiin >;D

mutta kyllä ne harmaatkin kaipasivat hyvää kotia. Olet siis hyväntekijä, kun adoptoit ne. :)

eivätpä kyllä mahda noin isossa firmassa paljoa edes huomata tämän mittakaavan osto"ryntäyksiä". :D

Lotta-Maria

Hah, gosh tilaus lähti eetteriin minuutti sen jälkeen kun luin postauksesi. Voi me naiset, ei paljoa tarvi houkutella aleloorille ;)

Käyttäjä43
Liittynyt15.6.2015

Kyllä ne mustat versiot on nyt kokonaan loppuunmyyty, eikä ollut aamupäivälläkään enää kokoa 39 jäljellä... Saakohan Veera provikat Brandokselta? ;)

hahaa! Olinpas minä hyvä myyjä!

voi kun saisinkin messevät provikat. Mut kyllä se on valitettavasti niin päin, että se on tuo Brandos joka on vienyt mun pennoset viime aikoina.. Meidän talouden ainakin viisi viimeisintä kenkäparia kun on tilattu juurikin heiltä. :D

Eih, miksi olen näin myöhään liikkeellä, "artikkeli on loppuunmyyty"... Nyyh. Muutamalla lukijalla vissiin yhtä hyvä maku ku sulla :D

Vierailija

Niin siis mustat on loppu, harmaita kyllä ois, mutta ku ne mustat ois pitäny saada! Mur :D

Vierailija

Kannattaa varmaan viikon parin kuluttua kurkkia brandokselle josko olis tullut palautuksia. Itekin tilasin kaksi paria kun olen vuoron perään kahta kokoa, eli koskaan ei tiedä mikä sopii.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram