Ei siitä ole kuin reilut pari vuotta, kun muistan vielä julistaneeni, että raidat ei kyllä todellakaan ole mua varten. Että, "hyi. en osaa käyttää ja ne vaan leventävät ja valivali". Sitten Marimekon kampanjassa mukana ollessani päätin jälleen rohkaistua ja kokeilla olisiko minusta ja klassisesta tasaraidasta kanssaeläjiksi. Kerta kerran jälkeen mustavalkoista tai punavalkoista vaakaraitaa päälle pukiessani huomasin aina pitäväni yhä enemmän sen raikkaudesta. Se on pirteän valkoinen paita olematta kuitenkaan pelottavan valkea.

Pari vuotta Maripaidoilla varovasti silloin tällöin harjoiteltuani olen tänä kesänä vihdoin saanut huomata olevani hurahtanut, sillä kaappiin on kevään ja kesän aikana muuttanut laskujeni mukaan ainakin kolme raitapaitaa ja pystyraitaa tuli hankittua mekon muodossa. Viimeisen viikon ajan olen viihtynyt seiloriraidoissa lähes päivittäin. Voin taas kerran vaan kysyä, että mitä mulle tapahtuu?? :D

Ensimmäisen lomaviikon raitapaitaöverien syynä ovat olleet Gina Tricotin alesta vitosella kipale ostamani 3/4 hihaiset trikoopaidat, jotka ovat osoittautuneet aivan supermukaviksi päällä. Ostin viime maanantaina mustavalkoisen (näkyi tässä asussa) ja asuttuani siinä muutaman päivän nappasin perjantaina mukaani vielä tuon kuvissa näkyvän sinivalkoraidallisen.

Paidoista erityisen kivoja tekee niiden pääntie, joka on takaa uurrettu todella syväksi sen paljastaen kauniisti yläselkää. Mutta sitähän minä en tietenkään tajunnut tähän kuvauttaa.

Näin ne omat joskus niin tiukat pukeutumisperiaatteet siis kaatuvat. Ei raitoja, ei sinistä, ei valkoista, en yhdistä eri kuoseja.. Ja mitä on ämmällä päällä nyt? Sinivalkoista ja raitaa yhdistettynä leopardikuosiin.. olisittepa ennustaneet tämän minulle pari vuotta sitten.

Sitä aina kuvittelee kunkin hetkisistä omista pukeutumismieltymyksistään, että "tässä se nyt on, tämä on totuus, tämä mielipide ei muutu".  Mutta paskat, koko ajan saa olla takkiaan kääntämässä.

Tällä hetkellä mä dissaan tiukasti  esim. pastellisävyjä, erityisesti mintunvihreää, kitten heel -korkoja ja vaaleita farkkuja. Ja mä ihan todella toivon, että nämä mielipiteet myös pitäisivät. Mutta kuten tässä nyt on saatu huomata, niin never say never..

Kommentit (10)

ai niinpäs käytätkin ja ne näyttää sulla aina tosi hyvältä! ehkä sä oot ollut mun inspiraation lähde! :)

Vierailija

mahtava asu ja taitavaa kuosien yhdistelyä! löysin blogisi vasta hetki sitten ja heti fani!! ps. mikä laukku ja mistä löytynyt?huippu nimittäin, musta laukku mutta ei perusmusta laukku:)

Vierailija

Mun elämäni on tullut niin kalliiksi sen jälkeen kun hurahdin sinun ja parin muunkin blogiin! Tulee kaikenlaisia "tarpeita"... Nytkin sitten tuli mentyä spartoon sivuille ja sieltä lähti mulle jotku omituiset kultaiset, suomuiset malonesit! Kai ne sit sopii Michael Korsin laukkuun, jossa kultaa ja saman merkin kelloon joita myös odottelen saapuvaksi;) ja nämä oli vaan viime päivien jutut. Pidemmälle en uskalla just nyt ajatellakaan;) mitä sitä rahaa kerää, kun sillä voi ostaa kenkiä, laukkuja ym....

ii

ääh! nuo farkut! rakastan noita lahkeita, mistämistä tuollaisia saa ja lupaathan sanoa että ne eivät ole vanhat yksilöt tai ulkomailta tuodut :)

Voi kyllä mä nyt joudun tuottamaan pettymyksen kertomalla että vaikkakin farkut ovat ihan tutusta Lindexistä, niin ovat jo useamman vuoden vanhat. :P

ii

ääh :( nyt voisin melkein tirauttaa kyyneleen! mutta ei se mitään, etsinnät jatkuvat siis edelleen!

Oij, toimii! Pitäis itekin noita raitoja jaksaa enempi käyttää, jotenkin ne unohtuu. Itellä on tummanruskea-vaaleanruskea raidallinen ja se on kans kiva.

Ja hei, suapa ei oo apteekilla näkyny, vaikka oot Kaenuussa ;) Tuntuu, et aina törmätään sattumalta, enkä oo täältä vielä lukenu sun reissusta.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram