En tiedä miksi yhtäkkiä kirjoittaminen tuntuukin jotenkin vaikealta. Iso osa blogin historiastas muutti kanssani, blogia päivitetään edelleen samalla tavalla Worpressillä kuin aiemminkin ja minä olen ihan sama ihminen kuin eilenkin, mutta siitä huolimatta on jotenkin hirveät paineet siitä, että miten tämä bloggaaminen täällä uudessa osoitteessa kuuluisi aloittaa.

Olisi varmasti hyvä jotenkin esitellä itseä, jos tänne joku uusikin lukija eksyy, mutta juuri nyt, juuri tänään, mä en itsekään oikein tiedä mikä, kuka ja millainen olen. Mutta kerron sen vähän mitä osaan.

20130827-231727.jpg

Olen siis Veera, asun Porissa ja ikää minulla on kalenterin mukaan 31 vuotta, omassa päässäni huomattavasti vähemmän. Aloitin blogini maaliskuussa 2007 ollessani sairaslomalla ison leikkauksen jälkeen. Blogissa on alusta asti kirjoitettu todella paljon kengistä, niitä on piilotettu asuntoomme toistasataa paria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutenkin blogin keskiössä on kaikenlaiset rättihöpinät: päivän asut, himotukset ja hankinnat. Oman vaatekokoni vuoksi painotus on luonnollisesti plussapalleroiden vaatteissa, mutta shoppailen taspauolisesti niin läskinurkkauksissa, normikokoisten puolella kuin mammaosastollakin.

Paljon muutakin tänne sekaan kuitenkin mahtuu: reissuja, yleistä elämän kiemuroiden ihmettelyä ja tasaisin väliajoin muistutuksia siitä kuinka tärkeää on rakastaa itseään ehdoitta.

Olen ehtinyt blogiurani aikana olla opiskelija, vastavalmistunut, valokuvaajan uran alussa, työn ohessa opiskelija ja seuraavasta statuksesta ei sitten tällä hetkellä olekaan tietoa. Samalla, kun uudet tuulet puhalsivat blogilleni tämän muuton myötä käy hurrikaani myös työn saralla. Blogi on nyt uudessa osoitteessa, mutta minä en tiedä mihin suuntaan elämä minua itseäni kuljettaa. Elämänmuutosten aiheuttamia pohdintoja voi siis olla luvassa täällä blogissakin.

IMG_7780_rajkuva: Nelly Stenroos

Lässytän täällä blogissa enimmäkseen itserakkaasti itsestäni, mutta toisinaan mukana on myös ystäviä (etenkin rakkaita blogityttöjä) ja jo kymmenen vuotta rinnalla pysynyt avomieheni Tommi, josta on vuosien myötä kehittynyt jo ihan varteenotettava bloggajan poikaystävä, kamera pysyy jo räpylöissä.

Kuten en tulevaisuudestani muutenkaan nyt tiedä, niin myöskin se on hieman auki millaiseksi blogini täällä uudessa osoitteessa muodostuu. Tarkoitan lähinnä sitä, että ainakin nyt syksyllä minulla on entistä enemmän aikaa bloggaamiselle ja toivon sen näkyvän positiivisesti. Haluaisin vihdoin ehtiä toteuttaa monet päässäni pyörineet postausideat.

Mutta se siitä ympäripyöreästä itsensä esittelystä. Palaan viimeistään huomenna ihan normaaliin postailuun. Esittelyä odottaa ainakin pari päivää sitten noutamani mittatilauksena tehdyt Nomo-farkut ja pari muutakin Helsingin reissun hankintaa.

Tervetuloa uuteen blogikotiini niin uudet kuin vanhatkin lukijat!

PS.  Mitä blogin arkistoihin tulee, niin täältä löytyvät kaikki Indiedaysin aikaiset postaukset. Sitä vanhemmat oli nyt hyvä heivata menemään, sillä reilun vuoden takaisen Vuodatuksen (blogin eka koti) kämmin vuoksi lähes kaikki 2007-2009 kuvat katosivat eikä niitä tekstejä ole mitään järkeä lukea ilman kuvia. :P Eli 2010 alusta tähän päivään tuli historia mukana tänne uuteen kotiin!

PPS. Blogin tiedot päivitetty sekä Blogloviniin, että Blogilistalle. 

Kommentit (29)

On tästä pari kertaa kaikki refan tytöt tainneet omissa blogeissaan elokuun aikana mainita, mutta jos ei lue päivittäin blogeja niin hyvin voinut mennä ohi. Mut onneksi löysit tänne!

chrisse

Onnea uudelle kodille iki-ihanalle blogillesi.

Ja onpa upeat Vansit, minulla on entuudestaan punaiset - nyt on siis kertakaikkiaan PAKKO saada tuollaiset pilkulliset.

Jenni

Olet yksi lempparibloggaajistani ja nyt sitten seurataan täällä. Mielenkiinnolla odotan, millainen tästä sivustosta muodostuu! Hyvä te!

Olen opiskellut Tampereella VVI:ssa (visuaaliviestinnän instituutti). Oppisopimuksella suorittanut kuvallisen ilmaisun perusturkinnon (KUI) ja nyt muutaman viikon päästä teen viimeisen näytön valokuvaajan ammattitutkinnosta (VAT)

riiga

Onnea uuteen blogikotiin! Täällä ollaan edelleen mukana, vuodatuksen ajoista lähtien. Ihanaa kotiutumista! :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram