Mikä on ahdas, siellä on kamalat valot, joudut katselemaan siellä itseäsi epäimartelevassa tilanteessa liian monesta peilistä ja sieltä pois tullessa usein vaan v***ttaa? No sehän on tietenkin sovituskoppi!!!!

Eiliseen asti kestäneen Tampereen reissun vuoksi ei tullut muutamaan päivään juuri urheiltua, mutta eilen illalla sentään kävin repäisemässä reippaan hien pintaan Sokoksen alusasuosaston sovarissa. Puoli tuntia äheltämistä, kiemurtelua, epämiellyttävieä asentoja ja rankkaa raivostumista, niin lopputulos ja fiilis oli ihan kuin olis salilla käynyt.

Pahoittelen näitä kaikkea muuta kuin kauniita kuvia. Ne voivat realistisuudessaan järkyttää herkimpiä esteetikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvassa olevat liivit: Shock Absorber D+ Flexivire. Saatavilla koot D-G 65-85. Minulla kuvassa G85

Sain juna-asemalta kotiin kävellessä muka loistavan idean "piipahtaa" nopeasti Sokoksella tarkastamassa ureheiluliivivalikoima, kun teidän monen hehkuttamat Shock Absorberit kiinnostivat. Liivihyllyiltä oli sitten tarkoitus suunnata vielä oikein ajatuksen kanssa ruokaostoksille, koska tiesin jääkaapin olevan aivan tyhjä viikonloppureissumme jälkeen. No, toteutus ei todellisuudessa ollutkaan ihan niin kepeä.

Urheilurintsikkavalikoima oli nyt Porin Sokoksen uusiutumisen yhteydessä ainakin omasta mielestäni melkoisesti laajentunut ja sain ilokseni huomata, että suurinpiirtein omaakin kokoluokkaa löytyi hyllystä. Kasasin hirveän nipun sporttiliivejä syliini ja huikkasin myyjälle meneväni sovittamaan.

Ja siitä se varsinainen jumppatunti sitten alkoikin. Siis olenko mä maailmankaikkeuden ainoa ämmä, joka ei saa itse kiinni tuollaisia pirun tiukkoja sporttiliivejä? Etenkin uutena niitä täytyy venyttää ihan voimalla saadakseen ne ruhon ympäri ja itselläni on oikean olkapään liikerata tuonne taakse jonkin verran rajoittunut vuosien kameratyöskentelyn tuomien ongelmien myötä. Niinpä ähisinkin kopissa varmaan reilut kymmenen minuuttia ennen kuin onnistuin saamaan yhdetkään liivit joten kuten päälleni. Myyjää yritin aina välillä kuikuilla verhojen raosta, josko voisin pyytää hänet auttamaan, mutta koko osasto oli aavemaisen tyhjä. Ei auttanut muuta kuin kiemurrella.

Ja jos joku yrittää tähän nyt sanoa, että "olisit kiinnittänyt etupuolella ja kääntänyt", niin voin kertoa, että mikäli liivit olisivat ympärykseltään sellaiset, että saisin ne ihrojeni välissä raahattua kroppani ympäri, niin siinä tapauksessa tietää jo, että ympärys on aivan liian löysä toimiakseen sporttaamisessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä vaiheessa, kun sain nämä ekat liivit vihdoin hirveän venyttelyn jäkeen päälleni, niin vitutti jo niin ettei veri kiertänyt, mutta hikeä tuntui kyllä sitten virtaavan senkin puolesta. Saadakseni todellisen tuntuman liiveistä olisin kaivannut olkaimet kireämmälle, mutta eipä näkynyt edelleenkään myyjää mailla eikä halmeilla. Mutta sain asiasta kuitenkin sen verran irti, että tämä kaarituellinen malli ei kyllä itselleni istunut. Kuten kuvastakin ehkä näkee tuolta vasemman puolen kainalosta, niin kaarituki jäi ihmeellisesti törröttämään sivulta eivätkä liivit muutenkaan tuntuneet tukevan.  Koko "paketti" tuntui vellovan aivan liikaa jo pienelläkin hypähtämisellä. Ei vakuuttanut ei sitten yhtään.

Toisten liivien kanssa taistelin myöskin aikani ennen kuin sain vihdoin yhden hakasen kiinni, mutta vaikeudet jatkuivat ja läskimakkaroiden ja omituisen nykytanssia muistuttavan liikedinnän näkeminen peileistä alkoi jo todenteolla ärsyttämään. Pistin paidan päälle jälleen kerran ja lähdin taas kuikuilemaan myyjää. (olin tässä vaiheessa jo hakenut itse monta eri kokoa hyllystä aina pukemalla välillä kampetta päälle, koska myyjää ei tosiaankaan ollut paikalla näkynyt) Nyt vihdoin tärppäsi ja pyysin hänet hieman auttamaan. Näissä alemman kuvan kaarituettomissa liiveissä oli nimittäin normaalihakasten lisäksi vielä yksi klipsikiinnitys tuolla jotakuinkin solisluiden välissä ja sitä minulla ei ollut mitään saumaa saada itse kiinni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan liivit: Shock Absorber Gym & Fitness. Saatavilla koot A 70-75, B/C 70-85, D-H 65-85. Itselläni koko H85

Kun sain vermeet vihdoin päälleni, ylsikin korviini jo kuulutus, että tavaratalo suljetaan 15 minuutin kuluttua. "Ne perhanan ruokaostokset!!!" En ollut yhtään tajunnut, että mulla oli todellakin mennyt tuossa saakelin tissiliivijumpassa kaiken kaikkiaan jo yli puoli tuntia!!

Nämä kakkoset olivat sen verran hyvän tuntuiset, että päädyin ne sitten kiikuttamaan kassalle -50% alelapun kannustamana. Hintaa jäi 30,95 € ja maksoin sen joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Hyvä löytö siis!

Mutta ongelmana on nyt sitten edelleen se, että miten hitolla mää nämä päälleni puen ilman assistenttia??? :D  Olis tuossa parin tunnin päästä taas uus yritys Zumbaan menon kanssa ja mies ei oo kotona. Pyytääkö tissiliivienkiinnitysapua naapurilta vaiko joltain kanssaurheilijalta pukuhuoneessa? Ei jumalauta mikä probleema! Sanokaa nyt etten oo yksin tän asian kanssa!!! :D

Shock Absorberin mallistoa pääset tsekkaamaan maahantuojan sivuilta: shockabsorber.fi

EDIT: Mä sit oikeesti laitoin naapurin mimmille facessa viestin, et voisko se auttaa mua tän asian kans et pääsen kasiks Zumbaan. :D :D :D Voi morjes.. naapuriapu taitaa olla yleisempää sokerin ja jauhojen lainaamisen kohdalla, mut että tissiliivien kiinnityksessä... En kestä!!! :D :D

Kommentit (37)

Sikke

Et todellakaan ole yksin ongelmiesi kanssa! Pyrin yleensä aina ottamaan jonkun mukaan kyseisille ostoksille, en vaan jaksa sitä joka-välissä-paita-päälle rumbaa, kun kehtaa edes viedä sinne koppiin kaikkia 13 eri mallia ja jokaisesta kuutta eri kokoa. Ja missä sitä paitsi silloin mahtuisi edes sovittamaan?! Alusasuostokset on ne vihoviimeiset ostokset, ja varsinkin urheilurintsikat, joissa kiinnitys on jotain tähtitieteellistä! Ja jos niiden meinaa jotain tukevankin, niin kiinnitys tosiaan täytyy olla ihmeellinen. Ei hyvää päivää.. Mahtavasti suoriuduttu siis! :D

Tuttu ongelma, mulla myös koko G85 ja yhdet urheiluliivit käyttämättä kun en saa niitä millään kiinni vaikka mitä temppuja tekisin, joskus kun tytär on ollut paikalla niin on pitkin hampain ne asentanut mulle...

Tarkku

En tiedä toimiiko noi niin mutta Run mallin saa helpoiten päälle kun laittaa sen yläremmin kiinni ja sitten pujottaa pään yli niinkun topin ja sit kun on saanu ähellettyä ne päälle niin laittaa hakaset kiinni :)

minätäällämoi

Hahah voi ei, tunnen tuskasi! Minulla on yliliikkuvat olkapäät ja silti on aina vaikeuksia sen ylemmän kiinnitysmekanismin kanssa. Mutta pienirintaisena (65C) ihan ehdottomasti liputan myöskin shock absorberien nimeen, juostessa aivan ehdottomat ja kokoja löytyy myös kapealla ympäryksellä.

Elina

Kyllä! I feel your pains! Et ole yksin! Kerrassaan raivostuttavaa puuhaa! Ja jos urheiluliiveistä voi jotain päätellä niin en ihmettelekään jos isompitissiseltä menee viimesetki liikkumishalut. Tissit rytkyää ja selin makuulla ne on kurkussa. Ja vielä huonot liivit päällä ku ei niitä hyviä saa kiinni, murrrrr.. :)

mua aina naurattaa, kun ohjaaja sanoo jotain vatsalihasliikkeitä tehdessä, että "leuka rintaan" ja ittellä on jo ne rinnat leuassa. :D

Et ole yksin! Uusimpia urheiluliivejäni(shockabsorberit hyvinkin) sovittaessani, minulla meni yli vartti, ennenkuin sain ne kiinni.
Itse teen niin, että joko laitan ylähakasen kiinni ensin ja sitten ujutan liivit pään yli kuin topin ja laitan sitten alahaksen kiinni.
Tai sitten ensin alahakanen ja sitten ylähakanen.

jees, tänään tosiaan onnistuin pukemaan noi itse juurikin noin ylähakasen valmiiksi kiinni laittamalla. Äherrystä silti, mutta onnistui!

Liikkuja

Mulla on samantyyppiset Shockabsorberit ja tosiaan, pidän aina sen ylemmän hakasen kiinni. Ei se sovittaminen vielä mitään - odotapas sitä hetkeä kun jompikumpi olkain irtoaa sieltä takaa omasta kolostaan kesken tunnin, kerrassaan hieno fiilis (jos noissa liiveissä on sellainen mahdollisuus : - ). Toisaalta, liivit on niin tukevat, että niitä voi ihan oikeasti käyttää vaikka toinen olkain irrallaan juuri tuon ylemmän hakasen ansiosta. Ovat myös hintansa väärti, mulla ollut yksi ja sama liivi käytössä jo vuosikaudet!

aak

Tuo sovittaminen... Eihhhh. Valitsen tosin nykyään aina vain sellaisia sporttiliivejä, jotka ovat ns. normaalilla rintsikkakiinnityksellä, muuten en joko saa niitä päälleni (saati pois, kun iho on hikinen! Ahdistuskuolema.) tai jokin lenksu jää kiinnittämättä kun ne on sijoitettu niin käsittämättömiin paikkoihin. Noissa shokin liiveissä on aikamoisia heittoja tuen kanssa, vaikka ns. tukitaso olisikin sama. Ja kyllähän ne löystyy käytössä aika paljon, että paree olla erittäin napakka ostettaessa (jos henki ei kulje = oikea koko..).

Laura

Joo noissa joissain malleissa noi hakaset on ihan mahdottomat laittaa itse kiinni! Mulla on yhdet Run-liivit, ja niissä en saa itse tuota ylähakasta kiinni, vaan pakko pyytää mies laittamaan. Noi on mun mielestä hyvät hölkätessä, mutta en tykännyt ihan tavallisessa jumpassa. Suurin osa mun jumppaliiveistä on tota D+ classic-mallia. Niissä on normaali hakaskiinnitys ja ovat muutenkin olleet mulle hyvät, jos vaan kuppikoko on sopiva. Nyt uusimmat liivit ovat noi Multi sportsit ja niissä on kahdet hakaset, mutta ne ovat niin lähellä toisiaan (ei siis missään lapojen välissä, vaan ylemmät hakaset ovat n. 5 cm alempien yläpuolella), että sai itse laitettua kiinni aika helposti. Myös noi liivit ovat olleet hyvät.

mä en ole ikinä vielä törmännyt urheiluliiveihin joilla mä voisin kuvitella hölkkääväni tai jumpassa kovasti hyppiväni. Ei nämäkään vielä sellaiset ole, mutta hieman hyppyjä keventämällä menettelee. :P

Hahaha, repesin ihan totaalisesti! Nimittäin ihan sama ongelma täällä; joudun pyytää miestä laittamaan hakaset kiinni. Jos olen menossa jumppaan suoraan töistä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa sporttiliivit päälle jo aamulla...
Toivottavasti liiviostos tuntui hyvältä myös zumbatunnilla!

Vendela

Minäkin vannoin aikaisemmin Shockabsorberien nimiin, mutta sitten oma mallini lopetettiin, eivätkä uudet enää vakuuttaneet. Olivat hankala pukea, materiaalit eivät tuntuneet hyvältä ja mikä pahinta, liiveihin oli lisätty solkia ja muita muoviosia, jotka heittoja sisältävän kamppailulajin harrastajalle aiheuttivat vain ikäviä ruhjeita ja mustelmia. Siirryinkin suositusten ansiosta käyttämään Enellejä (www.enell.com), jotka olivat jopa paremmat, kuin vanhat absorberini. Ei ole enää sen jälkeen tarvinnut liivejä etsiä, Eihän ne mitkään sirot ja söpöt ole, eikä hintakaan ole halvimmasta päästä, mutta pitävät hinkit just siinä, missä niiden pitääkin olla, näillä voi jopa juosta(!) ilman hölskymistä. Nämä suljetaan edestä, joten pukeminenkin on helppoa.

Shockiin minäkin oon ihastunut. Ja vaikka ne saa päälle niin yritäpä saada pois hikisenä ja väsyneenä. Meillä mies on monesti riisunut minut kun olen saanut itseni täysin jumiin liivien kanssa. Onneksi mulla on nyt käytössä kaksi eri mallia ja toiset saa itsekin hyvin päälle ja pois. Toisien kanssa menee välillä solmuun. Ja minä en edes ole mikään isorintainen. Joten kyllä, urkkaliivien käyttäminen vaatii urheilijankropan tai muuten on jumissa.

Ja niin, kun kahden ja puolen kilsan jälkeen juoksulenkillä tuntee että klipsu aukeaa kyljessä niin saa kyllä ollakin auki. Onneksi ei kauheesti ole häirinnyt. Nyt jo melkein jännään tietyssä kohtaa lenkkiä että aukeeko vai ei.

mä onneks nyt opin ähertämään nuo itse päälle, mut parit sporttiliivit on sellaiset et kaipaan kyllä edelleen apua. Onneks on mies. :D

Sari

Itse jätän sen ylimmän hakasen kiinni ja pujotan sitten liivit päälleni. Välillä saan ite laitettua sen alemman hakasen kiinni mutta sit ku on lavat jumissa niin ei onnistu. Apua on pitänyt pyytää niin mieheltä kuin tytöltäkin hakasien kanssa. Jos kumpainenkaan ei ole kotona ja kädet eivät vain taivu laittamaan hakasia kiinni niin on pitänyt laittaa toiset liivit päälle. :-)

Mari

Olin just samaisessa putiikissajuurikin samoja liivejä ähistämässä. Meitä kyllä palveli ihana ja ystävällinen myyjä joka haki ison kasan liivejä ja sanoikin että jos se pukeminen on edes jossain määrin helppoa niin ne on liian suuret.. Että ne vähän antaa periksi kun niitä käyttää ja pukeminen helpottuu.. Eli kärsivällisyyttä :)

mua nyt vähän harmittaa, että en saanut sovitettua pienempää kokoa. Kahden käyttökerran jälkeen nimittäin tuntuu, et pienempi olis voinut toimia vielä paremmin. :P

kikka

Eikö joku voisi keksiä tukevat, ei lätistävät ja helposti puettavat urheiluliivit. Mielellään kiinnitys edestä ja toppaus lisätukea antamassa. Aamen.

Marjatta

Anita- merkillä aivan loistavat urheiluliivit! Voi pitää normiliiveinäkin. Tuli mieleen, että pitäisikö sinun ottaa ympärysmitaltaan suuremmat liivit? Jos on liian tiukka, voiko sitä edes hengittää kunnolla saati urheilla? Olen huomannut, että urheiluliiveissä koot ovat jotenkin pienemmän tuntuiset...itsellä on urheiluliiveissä sekä kuppikoon ja ympärysmitan suhteen astetta suuremmat koot, ja on just passeli! Näin urheiluliiveistä voi jopa nauttia.

ei todellakaan pidä ottaa isompaa ympärysmittaa. Ne ei siinä vaiheessa auttais enää yhtään mitään. Mietin itse asiassa meneväni sovittamaan pienempää kokoa.

Sevivas

Mulla on vastaavat kokoa 80G ja jätän tylysti sen ylimmän hakasen auki, ellen ole menossa paljon hyppyjä/juoksemista sisältävälle tunnille. Ei sitä mun mielestä huomaa, että hakanen on auki ja tuki on näin ihan riittävä.

mulla kyllä noissa liiveissä ainakin se ylempi klipsu on ihan elintärkeä. Se parantaa tukea hurjasti. Ei tulis mieleen jättää sitä auki.

anna

Suosittelen todella lämpimästi Panache Sportin urheiluliivejä! Shock Absorberin juoksuliivit ovat sellaiset, että juoksu tuottaa minulla tuskaa, mutta Panacheissa jopa juoksu ja hyppiminen tuntuvat kohtuullisilta. Panacheja löytyy 90H-kuppiin asti, kyse on siis brittimitoituksesta. Itse mokasin ja otin liian leveän ympäryksen, koska kuvittelin, että ympärysmitta on samaa luokkaa Shock Absorbereiden kanssa, mutta oikealla ympärysmitalla nämä olisivat vielä enemmän huippuliivit.

Moi! Mahtava urheiluaiheinen blogi! Olenkin lukenut sun muotiblogia, mutta tämä oli uusi löytö.

Tosiaan sitä piti kommentoida, että minulla on nuo samat ab shock gym ja fitness liivit (koko 75H). Itse sain onneksi apua hyvin ammattitaitoiselta Sokoksen myyjältä, jonka kanssa sitten yhdessä survottiin tissejä liiveihin :). Kysyttäessä miten niihin itse pääsen, kun ei ole ketään auttamassa, vastaus oli: niihin vaan sukelletaan! :) ei ihan sukeltamista ole, mutta kyllä niihin jotenkin pääsee kun ähryää 15 min. Vähän hankalat, mutta tarpeeksi tiukat että pysyy tissit paikallaan urheillessa.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram