Blogit ovat seuraavien päivien ajan taatusti täynnä bloggaajien edustavia yhteiskuvia tämän viikonlopun kaksista kemuista. Kameralle muistetaan kääntää juuri se naaman parempi puoli ja kaikki kuvassa olevat henkilöt ovat raikkaita, kauniita ja pukeutuneet trendikkäästi.

Toivon toki, että itsestänikin olisi jonkun muistikortille tallentunut sellaisiakin kuvia, mutta toistaiseksi kemukuvien parhaimmistoa itseni kohdalla edustaa tämä kaverikuva Natan kanssa.

Kuvankaappaus 2014-4-12 kello 12.02.19

Mun kirsikkamekkoon tehtiin lantiolle ihana röyhelö ihan sen takia, että se kenties tasapainottaisi kokonaisuutta ja veisi huomiota megahinkeistäni. Kaverit kuitenkin sanoivat, että "ei toimi". Myös Nata oli nähtävästi samaa mieltä.

Tänään kemut vol. 2. Osaiskohan sitä siellä leikkiä sivistynyttä.

-Mekko saatu, Olivia Rouge Shop-

Kommentit (2)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram