Mammani vietti sytostaattihoitojen seurauksena talven ilman tukkaa, mutta ei kokenut tarpeelliseksi hankkia peruukkia. Karvakasan sijaan äiti lämmitti paljasta päätään erilaisilla huiveilla ja päähineillä. Unohdin valitettavasti pääsiäislomalla kuvata mamman itselleen loihtiman upean neuleturbaanin, mutta yksi päähine kuitenkin tuli ikuistettua.

mamma_0544_pieni

Bongasin simppeleitä trikooturbaaneja Seppälästä ja vinkkasin niistä mammalle joka syöksyikin heti sellaisen ostamaan. Musta turbaani tuntui hänestä vähän turhaan paljaalta ja tylsältä, joten sitä oli pitänyt hieman koristaa.

Ja kuinka vähällä vaivalla yksinkertainen päähine saikaan huomattavasti pirteämmän ilmeen. Parilla höyhenellä ja pienellä helmikoristeella (onko se itseasiassa silmukkamerkki?) trikoopalasta kuoriutui varsin salonkikelpoinen asuste. Kirkkaat höyhenet yhdistettynä näyttävään huulipunaan ja loimuavan  oranssiin Alina-huiviin saivat ihanan mammani oikein hehkumaan!

mamma_0591_pieni

Niin kiva kuin tuo turbaani onkin, niin sitä ei onneksi tarvitse enää käyttää kaljun peittämiseen, sillä nyt kun sytostaattihoitojen loppumisesta on jo reilut pari kuukautta on mammalle jo ehtinyt kasvaa ihan huikean ihana ja pehmeä tukka. Ja miten hiton hyvältä nuo superlyhyet hiukset äidillä näyttävätkään! Kumpa itselläkin olisi niin kauniin muotoinen pää ja kasvot että kestäisivät noin lyhyet hiukset. Olen ihan kade. :D

Uuden kuontalon väristä ei oikein osannut vielä sanoa, että millaiseksi se muodostuu. Kuvassa hiukset näyttävät melko harmailta, mutta toisaalta joukossa oli tummempaakin ja myös hiekan ruskeaa. Jännityksellä siis odotellaan miltä se alkaa aikaa myöden näyttämään.

Eli kaikkien livenä esittämieni kehujen lisäksi vielä kerran suuri hurraa huuto mamman uusille karvoille, niin tukalle kuin ripsillekin. Huraa! Ja karvojen lisäksi iloiksemme erityisesti tietenkin siitä, että äidin hoidot, niin sytostaatit kuin sädehoidotkin ovat vihdoin ohi ja mammani saattoi taas alkaa terveeksi. Huraa! :)

Kommentit (40)

Niina

Koskettavat ja elämäntäyteiset kuvat, huovukat oikein sellaista voimaa ja nujerrettua tautia. Ihana äiti sinulla, kaunis ja tyylikäs! Todella ihana kuulla että hän voi jo paremmin, suuri halaus ja hymynkare siis sen johdosta :)

S

Aivan tajuttoman upeita kuvia! Valehtelematta muutama kyynel vierähti luettuani tekstin loppuun. Ihanaa lukea tällaisia selviytymistarinoita, mitkä päätyvät onnellisesti. :)

Vierailija

Voi kun sinulla on kaunis ja tyylikäs äiti! Ja nuo hiukset ovat upeat! Haleja tervehtymisen johdosta! :)

Ps. Sinun blogisi on yksi ehdottomista suosikeistani. Teksti ja kuvat ovat täydellinen yhdistelmä sekä nainen blogin takana on myös IHANA! Aurinkoista kevättä ja jatka samaan malliin!! :)

Vierailija

Voimia ja onnea äidillesi syövän nujertamisesta! :--) Ihana nähdä miten ihminen voi kaikesta huolimatta silti säteillä niin kirkkaasti, kuten ylläolevissa kuvissa. Lyhyet hiukset ovat upeat!

ja huomaa kyllä ettei omena kauas puusta ole pudonnut! Kaunis äiti, kaunis tytär!

nasu86

ihanaa että äitisi on selvinnyt voittajana <3

todella kauniita kuvia ja niin elinvoimaisia!

olette kaksi vahvaa naista =)

sharon

..pakko todeta ettei omena kauas puusta putoa..upeita naisia olette molemmat..kannustatte molemmat toisianne, sen kyllä aistii..paljon tsemppiä äidillesi..kuin myös teille sisaruksille:)

Vierailija

Hienoa kuulla, että äitisi selvisi ja pääsi remissioon. Se tunne on helpotus, tiedän. Kyllä ihmistä koetellaan, taudin toteamisesta hoitojen loppuun; siihen väliin sisältyy ihan liikaa huolta ja surua. Nyt vain voimia eteenpäin. Tsemppiä äidillesi!

Vierailija

Kauniita kuvia kauniista naisesta! Ja tuo tukka on niin upea ettei sitä tarvitse "kasvattaa" enää ollenkaan. Ihana että jaat meidän uskollisten blogin lukijoiden kanssa tällaisiakin tarinoita. Aurinkoista kevään jatkoa sinulle ja äidillesi!

Katariina

Ihanan kuulas ihoinen ja kirkassilmäinen leidi ottaen tapahtumat huomioon :) Tuo turbaanikin on ihan huippu. Ihanaa kevättä teille kummallekin, tästä postauksesta tuli kevätflunssan kourissa iloinen fiilis :)

Vierailija

Huraa todellakin! Lyhyt tukka on just upea ja päästää kauniit kasvot oikeuksiinsa.

Vierailija

Ihanaa että mamma voi nyt hyvin! Täälläkin itku silmässä luin tekstiä, kun oma äiti on mielessä.

Maami

Upea ja kaunis lady! Noi lyhyet hiuset sopivat kyllä mielettömän hyvin! Hienoa että tilanne on nyt hyvä mammalla!

Vierailija

Onnea mammallesi ja koko perheellenne hyvistä uutisista! Ihanan hehkuvia kuvia äidistäsi, ja todellakin aivan upea hiustyyli hänellä nyt! :)

Vierailija

Mielettömän kaunis äiti (: Onnellisuus ja elämäntieto vaan jotenkin huokuu rauhana hänestä (:

Tikkaritikkari

Ihana kuulla että hoidot tehosivat!

Ja tuo äitisi tukka on upea, ollapa itselläkin sellainen kupoli että noin lyhyt sopisi!

Aina-huivi on ihanaupeakaunis, kiitokset mammalle siitä :)

solina

Tutulta näyttää :) Oma äitini,55 kävi rintasyövän & sytostaatit läpi 2,5 vuotta sitten. Nyt täysin terve ja ollut työelämässäkin jo täysillä mukana kaksi vuotta. "Uusi" rinta tehdään leikatun tilalle ensi kuussa.

Harmittaa ettei tullut otettua äidistä tällaisia hienoja kuvia, vaikka hän itseasiassa kerran pyysikin silloin, kun hänellä ei vielä ollut tukka kasvanut takaisin. Ja kun kasvoi - harmaat hapsethan sieltä tulivat, ja sellaiseksi jäivät. Alta hieman tummemman harmaat, päältä ihan valkoiset <3

Vierailija

Wau! Pakko on satunnaisena kulkijana tänne sattuneena kommentoida, että upeat ovat nuo äitisi hiukset!! Tuollainen pituus olisi mullakin unelmissa, mutta naama on niin pyöreä, että haaveeksi on jäänyt.

JA pisteet siitä, että näin avoimesti äidistäsi kirjoitat ja kuviakin olet laittanut. Ihanaa, että on tuollaisia tytär-äiti-suhteita. Tsemppiä teille. :)

Olen nyt lukenut blogisi alusta asti, viikko siinä meni kaiken kaikkiaan, tässä perheessä kun ei voi lukea rauhassa, ennen kuin muut nukkuu =)

Olen täysin koukussa "sinuun" ;D

Blogisi menee ehdottomaan kärkeen suosikkiblogeistani.

Tuttavallani myös loppui sytohoidot ja hänelle kasvoi paksut ja upean harmaat hiukset (ikä alta 40v) joten tuo harmaus varmaan jotenkin liittyy niihin sytoihin.

Aurinkoista viikonloppua =)

hullu! Oikeesti luit kaiken neljältä vuodelta?! :D

Mutta tervetuloa joukkoon ja kiva jos oot viihtynyt. :)

Vierailija

Kauniisti otettuja valokuvia näyttävästä mallista. Ihanaa, että äitis on tervehtynyt =)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram