Sillä välin, kun koitan valita otoksista parhaimmat esitelläkseni eilisen kampaamokäynnin tulokset, niin laitetaanpa kehiin yksi "bloggari työssään" -otos. Alkoi jotenkin hihityttää, kun siinä yksikseni hästäsin kamera jalustalla, toisessa kädessä puhelin kaukolaukaisimena ja toisessa kädessä hieman hankalasti hallittava heijastin ja yritin väännellä nassuani sopiviin kulmiin, jotta näkyis tukka, mutta ei jäätävä kaksoisleuka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta hitsi, kyllä sentään hieman helpottaa hommaa se, että tuon mun uusimman kameran (Olympus OM-D E-M1) kanssa pystyy käyttämään iPhonea kaukolaukasijana. Onnistui ottaa tukasta takaa päinkin kuvat niin, että sai sihdattua itsensä ruutuun, kun saattoi tehdä sen puhelimen näytön avulla. Mutta nykyaikaiset työkalut tai ei, niin kyllä sitä vaan joka kertaa tuntee itsensä vähän hölmöksi vääntyillessään itsekseen kameran edessä. :D

Tästä kuvasta ei vielä ihan hirveästi käy ilmi karvakasan uudet muodot, joten tarkempia fotoja luvassa. Mutta voin kertoa, että tukkaa jäi Glazen lattialle keskikokoisen marsun verran. Oisin voinut liimata ne kasaan, antaa sille nimen ja viedä kotiin lemmikiksi.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Kommentit (5)

nasu86

mua ihan vain vähän alkoi naurattamaan ajatus susta silittelemässä "marsuasi" lemmikkieläin kaipaus puuskassa :D vähän väsyttää sori! uutta hiuslookkia odotellessa :)

Johanna

Kuinkas tuo kaukolaukaisin pistetään toimimaan? kyselee näiden asioiden vähän lapsen kengissä oleva...

Puhelimeen pitää ladata Olympuksen OI Share -appsi. Sitten sekä kamerasta, että puhelimesta wi-fi päälle. (kamerassa on näytön vas. yläkulmassa wifi-kuvake, eli kosketusnäytön ollessa päällä saa siitä pistettyä wifin päälle)

Kameran näytölle ilmestyy QR-koodi, joka luetaan puhelimella sen olympus appsin kautta. Puhelin saa siitä kameran tiedot. Tämä koodin luku siis tarvii tehdä vaan kerran.

Sit vaan aina kun haluaa kyttää kameraa kaukolaukaisimena tai tuoda kamerasta kuvia kameraan, niin laittaa eka wifin päälle kamerasta ja käy sit puhelimesta valitsemassa wifi-verkoksi sen kameran verkon. Sitten OI Share on valmiina käytettäväksi.

Tosi hankalasti selitetty. Jos et tajunnut lainkaan, niin hihku tänne, mä voisin tehdä siitä ihan kuvallisen tutorialin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram