Tokihan sieltä viikonlopun blogiristeilyreissulta tuli jotain hankittuakin. Etenkin, kun olin luvannut itselleni, että kirpparilta ja huutiksesta saadut rahat olisivat tätä viikonloppua varten. Minua eniten ilahduttanut superlöytö saakoon ihan oman postauksensa ja vaatteet koitan saada kiskottua kuvia varten ihan päälleni, joten aloitetaan kahdesta pikkujutusta.

snö of sweden rannekoru

Snö of Swedenin mustasta nahasta ja hopean värisistä renkaista koostuva rannekoru oli niin itseni näköinen ja täydensi mahtavasti ranteessani jo pitkään asustanutta kolmen korun kasaa, etten voinut kuvitellakaan jättäväni sitä tax freen hyllyyn. Voin vakuuttaa, että tämä koru muuttaa ranteeseeni asumaan. Hintaa uudella lempparillani oli 22 €.

Kerrankin muuten tuollaista hieman räyhäkkäämpää tarjontaa Snöltä, niiden ainaisten söpöilykorujen rinnalle. Himoitsin itse asiassa joulun alla tuon rannekorun kanssa samaan satsiin kuuluvaa kaulakorua, mutta en raskinut sitä itselleni hankkia ja laivalla sitä ei harmikseni ollut lainkaan. Täytyy toivoa, että se vielä tulisi joskus jostain alennusmyynnistä vastaan.

Dior silver pearl

En ollut monen muun bloggaajan tavoin kehittänyt itselleni mitään ostoslistaa Tukholmaa varten, mutta perjantai-iltana laivalla sellaisen sitten kuitenkin ehdin laatimaan. Lista kuului näin: Diorin kynsilakka nimeltä Silver Pearl. Ei muuta. Impulsin meikkaaja Nina Björkman oli esittelemässä Diorin tuotteita meille bloggareille ja hänellä oli luonollisesti mukanaan myös tuore kevätkokoelma. Ihastelin metallinharmaata lakkaa ja Nina intoutui sutimaan sitä kynsiini vanhojen mustien rokkilakkojen päälle. Se oli menoa sitten. Päätin, että minun on saatava tuo jumalaisen ihanasti levittyvä ja todella peittävä lakka vaatimattoman värikokoelmani jatkoksi.

Tax freesta kevätuutuuksia ei vielä löytynyt eikä myöskään Tukholman Åhlensilta, mutta sieltä osasivat kertoa kokoelman tulleen jo NK-tavarataloon. Muut shoppailuporukkamme tytöt olisivat olleet jo valmiita suuntaamaan takaisin laivalle, mutta minä ilmoitin, että ilman hopeahelmeä ei lähdetä. Ja sainhan minä lakkani vihdoin! Mulla ei ole ikinä ennen käynyt mielessä, että voisin maksaa kynsilakasta 24 €, mutta tästä maksoin ihan itkemättä.Väri on täydellisen yhteensopiva lähes kaikkien vaatteideni ja useimmin käytössä olevien meikkieni kanssa. Tuote levittyy jopa minun tärisevissä käsissäni tasaisesti ja tasoittaa kynnessä olevia epätasaisuuksia. Jälki on jo yhdellä kerroksellatodella peittävä. Lakka tosiaan suvereenisti peittosi alla olleen mustan lakan näkymättömiin jo yhdellä sipaisulla.

Mä olen kynsien lakkaajana ihan noviisi ja omistankin tämän uutukaisen lisäksi vain Mavalan mustan lakan, jonkun tummanvioletin ja alus- ja päällyslakat. Olen aina ollut varsinainen jyrsijä, mitä kynsiin tulee, eikä niissä siksi ole ollut juuri lakattavaa. Tästä syystä myös taitoni kyseisessä asiassa ovat varsin kehnot, ettekä saakaan uudesta lakasta kuvaa kynsissäni, ennen kuin olen hieman harjoitellut ja jälki on esittelykelpoista. Tai sitten mä jatkan viime aikojen metodilla ja käyn tasaisin väliajoin ihanan ystäväni luona kylässä lakkauttamassa kynteni. Nyt kuitenkin innostuttuani viime aikoina asiasta, olen saanut kynteni jo hieman kasvamaan, sillä lakattuja kynsiä ei mitenkään raski tuhota repimällä ja puremalla. Ehkäpä tämä ihastuttava Silver Pearl auttaa minua pysymään kaidalla tiellä ja kasvattamaan kynsistäni entistä salonkikelpoisemmat. Toivon niin.

Kommentit (11)

Vierailija

Kynsien lakkaus jollain tosi kivalla värillä tosiaan auttaa hampaita pysymään poissa niiden kimpusta! Itse en enää ala-asteen jälkeen ole kynsiä repinyt, mutta niiden naksuttelu on kyllä kuulunut lemppariharrastuksiini. Halusin päästä ko. tavasta kuiteskin eroon, joten aloin lakkaamaan kynsiäni säännöllisesti ja tadaa - naksuttelu on lähes hävinnyt! Tosin täytyy tunnustaa, että jos lakat alkaa rupsahtamaan, niin sitten löydän hampuni kynsien kimpusta, johon lääkkeenä on tietty kynsien säännölline lakkaus :P.

Veera

Täytyy toivoo, että minäkin pääsisin eroon pahoista tavoistani tällä metodilla. Mä en vaan tosiaan kauheesti tykkää itse siitä puuhasta, siis lakkaamisesta. Musta se on vaivalloista ja aikaa vievää, joten siitä voi tulla kompastuskivi. :P

Mulla on ollut myös koko ikäni paha tapa repiä ja pureskella kynsiä ja kynsinauhoja ja nyrhiä ne ihan hirveännäköisiksi. Nyt niissä on kuitenkin ollut jatkuvasti kynsilakkaa eikä lakattuja kynsiä tule nyrhittyä samalla tavalla. Toissapäivänä huomasin ihan yllättäen, että mun kynsissä on ihan oikeasti 2-3mm sitä valkoista kynsien päässä ja olen saanut kasvatettua huomaamatta kynnet taas pidemmiksi kuin aikoihin. :)

Ihanan värinen toi Diorin lakka!

Vierailija

Lakkaamisen aikaavievyyteen auttaa huomattavasti pikakuivattava päällyslakka. Itselläni tyssäsi pari vuotta sitten kynsien lakkaaminen siihen, kun en jaksanut niitä kuivatella tai muuten vain vahingossa aina sörttäsin uudet lakat heti ryttyyn. (Mikä siinä on, että aina juuri kun on lakannut kynnet, tulee vimmainen tarve raapia/vaihtaa paitaa/ojentaa sukkia/muuten vain välittömästi tarttua mihin tahansa toimeen?? Vaikka olisit lakkausta ennen istunut tyytyväisenä hievahtamatta ja käsiäsi nostamatta?)

Pari viikkoa sitten ostin pikakuivattavan päällyslakan, ja ei ole enää paluuta. Sekunneissa kuivaa ja kaunista! Lakkaus myös pysyy pidempään siistinä kuin normaalilla päällyslakalla, ainakin itselläni näiden kahden viikon koekäyötn jälkeen voin todeta. :)

Veera

täytyypä kokeilla pikakuivattajaa. Mlla on nimittäin tuota ongelmaa juurikin, että onnistun ruttaamaan aina jostain sormesta lakat rullalle. Yhtäkkiä se paikallaa oleminen alkaakin aina tuntua ihan sietämättömältä, juuri niin kuin kuvailit. :D

Veera

Ainakin Tukholmassa se oli tällä viikolla vasta yksinoikeudella NK:lla ja kuulema ensi viikolla tulossa esim. Åhlensille. Veikkaisin, et varmaan ensi viikolla vois näkyä täällä meilläkin. Ellei sit esim. Stockalla ole jo tällä viikolla. Äkkiä kysymään! :)

Olga

Ihanan rouhea rannekoru, kelpaisi minullekin! :)

Minulla on yksi Diorin kynsilakka, jonka olen ostanut yli 10 vuotta sitten kirpulta. Lakka levittyy hyvin, pysyykin suht hyvin ja on edelleen juoksevaa. Käytän lakkaa keskimäärin yhtä usein kuin muitakin, mikä ei ole kovin usein tällä arsenaalilla, mutta silloin tällöin kumminkin. Kun muut vanhat lakat alkavat paakkuuntua käyttökelvottomiksi, Dior on edelleen yhtä hyvä koostumukseltaan.

oh, ihan mahtava toi kynsilakka! toivottavasti niitä tulee sokokselle tai johonkin, mistä tälläset maalaiset voi niitä ostella ;) ja mitä tohon kynsien lakkaamiseen tulee, mitä useemmin niitä lakkaa niin sitä helpommaksi se tulee :)

Vierailija

MOi!

Ootko kokeillut jo lakkaa ilman mustaa pohjustusta? Jotkut lakat nimittäin näyttävät tosi hyvältä just mustan pohjan ansiosta. Mutta jos tää lakka on peittävä yksistäänkin, niin täytyy ehkä laittaa ostoslistalle :)

Veera

Joo, kokeilin ilman mustaa pohjaakin ja kyllä lakka oli peittävä. Hieman tietysti kokonaisuus oli vaaleampi kuin silloin kun must oli alla, mutta aivan super hyvä väri mielestäni. Ja värihän syvenee sitten jos vetää toisen kerroksen. Suosittelen. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram