Olin jo pari kuukautta sitten ottanut tämän perjantain vapaaksi,jott voisin huoletta mennä edellisenä iltana katsomaan Jenni Vartiaisen keikkaa ilman aamuherätyksen ahdistusta. No kuinkas sitten fiksulle ennakoijalle kävikään, unohdin hankkia lipun ajoissa ja huomasinkin viime viikolla keikan olevan loppuunmyyty.

Olin siis jo ehtinyt alistua kohtalooni etten pääsekään keikalle, kun sitten eilen illalla eräs tuttu huuteli facebookissa, että hänellä olisi tarjolla yksi ylimääräinen lippu jollekin halukkaalle. Ehdin ekana kiljumaan kommenttia ja näin lippu lähestulkoon putosi syliini kuin taivaanlahjana. Olin siis varsin iloinen!

jenni_asu

Ennen keikalle suuntaamista ehdittiin kuitenkin tehdä Encen kanssa pikainen rentoutumisreissu tropiikkiin. Tässä me kuvissa tähyillään kohti taivaanrantaa auringonpaisteen häikäsitessä silmiämme. Vesi oli lämmintä ja linnut lauloivat kauniisti. Taidettiinpa muutama apinakin nähdä.

Asu piti kuitenkin etelänmatkakohteen lämmöstä huolimatta miettiä ihan keikkaa ajatellen. Päällä jälleen kerran superlemppari Espritin-neulemekko. Tukholmasta muotiviikkoreissulla hankittu Benettonin huivi on kuvassa varsin typerästi kaulassani, mutta nainittakoon että siitä on tullut parin kuukauden naikana varsinainen pelastaja. Tunnen oloni todella alastomaksi jos minulle ei ole kaulassa jotain korua ja huivia ja tämä hillitty eläin päätyykin usein kaulaani silloin kun mikään koru ei tunnu passaavan.

jenni_ence_asu

Keikka oli ihan ok, mutta jäi tunnelmassaan kyllä kauaksi vuoden takaisesta, jolloin blogipostauksen otsikkokin oli "Ihana Jenni". Viime keväänä olin keikasta todella haltioissani ja Jenni oli lavalla läsnäoleva ja hypnoottinen. Eilinen keikka puolestaan jätti melkoisen kylmäksi ja tuntui esiintyjien osalta hieman läpihuutojutulta.

jenni1

jenni5

jenni4

jenni3

jenni2

Tuntui kummalta, että jo etukäteen loppuunmyydyllä keikalla ei annettu yleisölle edes mahdollisuutta vaatia encorea, vaan töpseöit kiskottiin seinästä välittömästi bändin poistuttua lavalta. Keikka loppui todellakin kuin seinään ja jättikin melko hölmistyneen fiiliksen.

No, ehkäpä pitkä keikkailu on jo alkanut hieman leipäännyttää tätä suosikkiartistia. Mutta mitä sitä nyt turhaan taukoa pitämään, vaan kierretään maa pari-kolme kertaa vetämällä rutiiniksi muodostunut setti ja vihelletään matkalla pankkiin. :D

No mutta tulipa käytyä ja onneks seura oli hyvää. Kuvat puolestaan eivät sillä mukana oli vain pokkari toisin kuin edellisellä kerralla. Mutta hengettömältä keikalta passaa hienosti kuvitukseksi onnettomat fotot.

jenni7

jenni6

Näiden kahden viimeisen kuvan perusteella Encellä on näköjään hirvittävä halu päästä pussailemaan mua. :D

Kommentit (6)

Vierailija

Jennin keikka kuulostaa ihan päinvastaiselta verrattuna omaan kokemukseen viikon takaiselta Turun keikalta. Tosin se oli eka kerta kun näin artistin livenä, joka voi ehkä vaikuttaa asiaan. Myös loppuunmyydyllä Klubilla vetivät ihan kunnon pituisen encoren. Yritin myös saada lippuja Kinon keikalle pari päivää ennen, mutta tyydyin lopulta kohtalooni ja nyt ei enää kauheasti harmita :)

Vierailija

näytättepä tyylikkäiltä! :)

harmi ettei keikka vastannut odotuksia. itse en ole jenniä livenä nähnyt, mutta ahkerassa kotisoitossa on kyllä ollut. kieltämättä mimmi on tässä viimeisin 1-2 vuoden aikana ollut todella paljon esillä, mielestäni jopa liikaakin. voihan se olla että moinen suosio alkaa nyt vaatia veronsa...

MissM

Viime vuonnkävin Jennin keikoilla useammankin kerran ja täytyy myöntää että pariinkin otteeseen fiilis oli just toi "otetaan rahat ja juostaan".Osas jo tietyissä kohtaa oottaa "et nyt se tekee sen käsiliikkeen ja sen heilautuksen."Mukaan mahtui toki myös niitä onnistuneita keikkoja jossa selvästi aisti koko bändin olevan yhtä fiiliksissä kuin yleisönkin.Onhan se Jenni silti aika mahtava artisti ja esiintyjä.Seuraavaa levyä ja keikkoja odotellessa.

Nom

Jenni kuulostaa kyllä levyllä paljon paremmalta kuin livenä.... valitettavasti. Sen ne nykyaikaiset vehkeet saa aikaan, ääni/ fiilis voidaan rakentaa ihan minkälaiseksi tahansa, livenä se ei olekaan niin helppoa...

Vierailija

Nom: Mä taas olin todella yllättynyt kuinka samalta (ja hyvältä!)Jenni kuulosti livenä. Harvemmilla artisteilla näin on...

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram