Minulla on vieläkin nostalgia-arvon vuoksi tallessa yksi teiniaikojen hakaneuloilla tuunattu lempipaita. Äidin Italiasta tuoma Calvin Kleinin mesh-paita sai etumukseensa hakaneulakoristelun joskus ysärin loppupuolella ja edelleen joka ikinen neula on juuri sillä sijoillaa, johon ne silloin onnistuin kauniisti asettelemaan. Paita mahtui viimeksi joskus kymmenen vuotta ja kaksikymmentä kiloa sitten, mutta en voi koskaan heittää sitä pois, sillä tuo paita on yksi niistä muutamasta vaatekappaleesta joihin ikimuistoisimmin kiteytyy nuoruusvuosieni tyyli.

Aina ei kuitenkaan pelkkä hillitty koristelu riittänyt, vaan piti tehdä muutakin. Enemmänkin noloudella kuin lämmöllä muistelen mm kaikkia niitä paitoja joista leikkasin kaikki saumat auki, jotta saatoin koota ne uudelleen hakaneuloilla. No, kyllä kai niitä timmin urheilijateinin kylkiä saattoi paljastellakin.. :D

Tuon hakaneulojen edustaman henkilökohtaisen nostalgia-arvon ja edelleenkin minua miellyttävän estetiikan vuoksi en siis voinut kuin ihastella viime viikonloppuna Voicen muotiviikkoilla vastaan kävelleen ystävän asua.

Muodin huipulle -ohjelmasta tutuksi tulleen Jussin päällä oli hänen näyttävästi hopeisilla ja kultaisilla hakaneuloilla tuunaama liivi, joka todellakin pisti tämän metallinkiillon perään olevan harakan silmään. Miten voikin niinkin yksinkertainen ja arkinen asia kuin hakaneula olla oikein käytettynä niin äärimmäisen näyttävä ja kaunis elementti. Ennen tämän hetkistä olomuotoaan hakaneulaliivi on kuulema ollut takki, joka sekin ehti palvella Jussia monin eri tavoin koristeltuna. Voi kun itselläkin olisi edes pieni hitunen sellaista luovuutta, että osaisi loihtia oman vaatekaapin asukeille jatkoaikaa uusiksi tuunaamalla.

Jussillahan on nykyään oma vaatemerkki Olav design by Jussi Salminen jonka ensimmäistä mallistoa hän parhaillaan kiivaasti työstää. Pientä esimakua luomuksista voi käydä vilkaisemassa Olavin nettisivuilta tai Facebook-sivuilta joissa on molemmissa kuvia Thing for the Bling -blogin Teemun Elle Style Awards -asusta. Jussi muuten lupaili myös, että nettikauppa hänen sivuillaan aukeaisi joskus marras-joulukuun tienoilla. Itse ainakin jään melkoisella mielenkiinnolla odottamaan mitä mahtavaa sieltä oikein tulee löytymään.

 

Kommentit (2)

Vierailija

Olisi kiva jos esittelisit Porin paikkoja jossa liikuskelet. Tälläinen iso toive ex-Porilaisella :)

Myös sun harrastuksista (muodin lisäksi), liikunnasta ois kiva lukea!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram