Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) voi syntyä jonkin aineen käytöstä. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi myös jonkin toiminnan harjoittamisesta. Riippuvuus ilmenee usein tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen pakonomaisena toistamisena. Riippuvuus voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista.

Riippuvuutta aiheuttaneen aineen säännöllisen käytön lopettamisesta voi seurata fyysisiä ja/tai psyykkisiä vieroitusoireita. Riippuvuuteen liittyy myös elimistön kyky kehittää sietokyky eli toleranssi riippuvuutta aiheuttavaan aineeseen, jolloin tarvitaan jatkuvasti suurempia annoksia saman vaikutuksen saamiseksi. Lähde: Wikipedia

Bronx peeptoe nilkkurit

Merkki: Bronx, materiaali: nahka, alennusprosentti: -50%, hinta: 66 €, ostopaikka: Elloksen Catalog-outlet

Ja nämähän on lestin puolesta sukua näille jo kauan sitten ihkuttamilleni Steve Maddenin korkkareille, joille löytyi identtiset kaksoset Bronxilta, mutta omaa kokoa ei koskaan sattunut vastaan. Ja täytyy sanoa, että tämä peittävämpi solkiversio on se ylempänä mainittu "suurempi annos". Oli ilmeisesti viimeinen pari ja Elloksen sähläykset tuntien nämä voi vielä jäädä tulematta. Mä en siis voi luottaa mun diileriin. Saa nähdä millaiset vieroitusoireet iskee jollei lähetystä näy. Joko olis jonkin 12 askeleen ohjelman aika?

PS: tuolla Catalogin sivuilla on aika paljon Bronxin korkkareita melko hyvässä alennuksessa. Kenkäsivulle pääset tästä.

Kommentit (18)

Mä en ol yleensä ollut kovin tyytyväinen Elloksen tuotteisiin ja asiakaspalveluun. Myös toimitusajat on välillä ihan järjettömän pitkiä. Nytkin odotin pakettiani melkein kaksi viikkoa, mutta kerrankin olin tyytyväinen sen sisältöön. Jeee!

Noi kengät on tosi kauniit, mutta tuntuvat hirveän epäkäytännöllisiltä Suomen ilmastoon. Tai tällainen vilukissa ei pärjäisi noilla ulkona varmaan ennen toukokuun puoliväliä ja sitten on pian niin lämmin, että jalka hikoilee melkein umpinaisessa kengässä.

Veera

Elloksen omat tuotteet on ihan asia erikseen uin Bronxin tuotteet. Bronxeihin oon aina ollut tyytyväinen. Ja mitä epäkäytännöllisyyteen tulee, niin sehän on vaan siitä kiinni, et valitsee oikeat kengät oikeaan tilanteesen. Kyllä näillekin tilaisuutensa ja olosuhteensa löytyvät. :)

Ei hitto, mulla on omassa blogissa ajastettuna ihan samalla tavalla alkava kenkäjuttu (Moi olen Riikka ja olen kenkäaddikti..), nyt kaikki ihanat anonyymit varmaan aattelee että matkin sua :DD

Veera

no eiköhän tällaiset kliseet ole ihan yhteistä omaisuutta ja kaikilla mielessä. :)

Mahtavat popot ja tuttu tunne! Ruotsin poijaat näytti meille tien Mrs. H:hon Tukholmassa ja heti alkoi kuola valua ja kädet täristä kenkäihanuuksien luona. Pakko sitä oli saada ihan vaan yhdet tötsyt Ann Demeulemeesterin taidonnäytteen muodossa. ;)

Veera

Apua, onneks mä en vielä tarvii kauheen kalliita aineita saadakseni hyvät nousut. :D

Mä haluun äkkiä nähdä sun uudet ihanuudet!

Vierailija

Heippa Veera,

Voinen kertoa että et ole yksin riipuvuutesi kanssa! Jos kenkäholisteille on jossain joku aa:n tyyppinen paikka voinen myös ilmottautua sinne :D

Itse kävin myös kyseisillä sivuilla ja tiedän taas miksi pitää käydä töissä..Mutta Luojalle silti megahypersuper kiitokset Bronxin kengistä <3

Heippa Veera ja terkut Tokiosta! Oot ollut tällä viikolla useasti mielessäni, kun olen kiertänyt täällä kenkä-/laukku-/vaatekauppoja... selvisin itse mielestäni nätisti Helsingin tammialeista, mut näillä on täällä menossa ihastuttava alejen lopettelu ja suurin osa -70% :)

Valitettavan loistavia malleja ja paikalliset jämäkoot ovat kengissä 38-39. Ainoa järjissäänpitävä voima on edelleen tiedostus siitä, ettei kotona ole yhtään kaappitilaa (paitsi yksille uusille saappaille). Muuten vois niiiiiiin helposti shopata itsensä kipeeksi ja matkalaukun täyteen! :)

Veera

Mulla tuo kaappitilanpuute ei ikinä toimi selityksenä sille miksi ei pitäisi ostaa uusia kenkiä. On vaan ostettu lisää hyllymetrejä kotiin. :D
Musta on ihanaa, kun mun kaverit niin monesti sanoo ajattelevansa mua kenkäkaupassa vieraillessaan. :)
Sulla on varmaan tosi ihana reissu! Olen kuullut Tokiosta niin paljon hyvää.
Mut muista nyt edes hieman shopata, kun oot sinne asti mennyt. ;)

Veera

meitä holisteja taitaa olla paljon. Mutta kysymys onkin, että halutaanko me edes parantua? ;D

Vierailija

Voih. Sä viet mua turmion tielle. Kuin seireeni tuo sivu veti taas puoleensa. Ja todellista tahdonvoimaa sai käyttää, että sieltä pääsin pois (ajatukset tiukasti tilinsaldossa ja laskupinossa). Todellakin noille olisi paikka ja aika, joskus jossain! Ja kyllä, munkin kaappiin mahtuisivat! Ja mielellään ne vielä ottaisin..

Veera

hahaa! Omia hairahduksia jotenkin lievittää, jos saa toisetkin sortumaan. ;D Mutta sinä onneton pysyit lujana.. Mistä tahdonvoimaa?

Vierailija

Jotenkin en enää pystynyt selittämään edes itselleni tammikuun kenkäsaalista; viidet uudet kengät!! Se kummasti nyt lisäsi tahdonvoimaani, sen tilinsaldon ja laskupinon lisäksi.. Mutta ne kaikki on niin ihania, että en voi kuvitella eläväni ilman niitä! Ja kaikkia tarvitaan. (Niin ja suurin osa oli alessakin..)

Veera

tietenki kaikkia niitä tarvitaan! Koskaan ei voi varautua tuleviin tilanteisiin liian hyvin. :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram