Niin karmea kassialma kuin mä maanantaina olinkin, niin tää asukuva on pakko julkaista.

Ensinnäkin, onko koskaan ollut söpömpää taustaa mun asukuvissa? No eipä ole! Kuva on otettu Porissa Casa Ratsulan näyteikkunan edessä ja tuo vasemman puoleinen ihana Marimekon kangas on nimeltään Halihali. Awww! Kuinka huikeat olisikaan vaikkapa tuollaiset Halihali lakanat ja tyynyliina (kuvassa minun vasemmalla puolella). Söpöjä elukoita jotka kaikki näyttävät ihan siltä kuin olisivat vetäneet muutakin kuin pulkkaa.

Oikealla puolella roikkuva meriaiheinen kangas on Halihalin tavoin Jenni Tuomisen suunnittelema ja nimeltään Laivakoira. Pirtsakalta näyttää sekin. Ihan lastenhuonekamaa. Siis jos olis lapsi. Ja sille huone. Mut ei siis ole.

Siinä ne tais kyllä olla ne hyvät syyt tämän kuvan julkaisemiseen. Mutta onhan nuo paljettipöksytkin nyt aika hyvä syy. Näistä vilahtikin jo lahkeet täällä blogissa maanantaina. Olen himotellut kimaltavia disco pantseja jo vaikka kuinka kauan ja erinäisiä legginssiyritelmiä on kaapissani vieraillutkin, mutta joku niissä on aina ollut vikana. No mutta näissäpä ei oo. Tai no on vikaa se, että ne on vyötäröltä liian isot, mutta se korjaantuu, kun jaksan pujottaa jonkun kiristysnauhan kuminauhakujaan.

Nämä La Redouten häikäisevät hilehousut tulivat muutama viikko sitten vastaan jossain Elloksen alennusten alessa ja pulitin niistä n. parikymppiä. Ne on tajunnan räjäyttävän ihanat!

Näyttävät just mahtavan häiriintyneeltä tuollaisena pulsumummopäivänä villapaitaan, tennareihin ja kangaskassiin yhdistettynä, mutta toimivat myös bilefiiliksen nostattajana, kun yhdistää johonkin fiksumpaan yläosaan ja kiskoo kinttuihin korkkarit. Ja resoreiden ansiosta lahkeet saa kivasti nostettua vähän lyhyemmiksikin.

Malli on just riittävän löysä, että inhoilta legginssiviboilta vältytään, mutta persus ei kuitenkaan roiku liiaksi. Ja kaiken lisäksi paljetit on sopivan kokoisia ja ommeltu ilmeisesti sen verran hyvin, etteivät rahise ikävästi ja tartu kävellessä toisiinsa sisäreisissä. Eli kaikin puolin kelpopöksyt. I'm happy!

Ensi viikolla ehkä vuorossa disco pantsien juhlavampaa lookkia tämän pulsumummoilun vastapainoksi.

Kommentit (1)

Ex Poritar

Ihanat kuva! Entisenä Porilaisena on niin kiva kun julkaiset aina välillä joitain kuvia, joissa tuttuja paikkoja näkyy! Kaunista Poria riittää...kuvaa joskus vaik yyteris tai vaik Kirvatsis...toivoo entine Porilaine, juuret o vahvasti siäl.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram