Kyselin eilen arvauksia, että mikä sovittamistani vaatteista mahtoikaan lähteä Dieseliltä mukaani ja nyt se sitten asukuvien muodossa selviää. Yksi kommentoija osui arvauksellaan oikeaan, mutta muuten veikkaukset menivät aikalailla niin kuin itse arvelinkin ja minun päääni odotettiin nähtävän tummasävyisiä tunikoita.

Eniten mua itseäni ihastutti kuitenkin pystyraitainen viskoosimekko, joka mielestäni tuo vähän uutta vaatekaappiini, joten tällaisen koltun kanssa hiippailin kassalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän sellainen erotuomarifiilis! Vaikka mekon värit on niinkin monokromaattiset kuin mustaa ja harmaata, niin se näyttää silti mielestäni ihan hurjan raikkaalta. Sovitin ensiksi tietenkin suurinta tarjolla olevaa kokoa, joka oli L, mutta sain huomata, että tässä oli taas kerran sen mallinen vaate, että toimii omalla vartalollani paremmin ottamalla pienempää kokoa. L oli minulle iso hartioista ja laskeutui edestä turhan telttamaisesti, joten sain mieltäylentävästi ostaa vaatteen koossa M. Pienet ilot! Tai siis mediumit.

Tässä sitten tämänpäiväistä asua ihan kokonaisuudessaan. Tykkäsin itse pitkästä aikaa ihan hirmuisesti kokonaisuudesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekon päälle lämmikkeeksi nappasin eilisen päivän toisen vaateostoksen, Palonin ystävämyynnistä 35€hintaan löytyneen Pogostick Failuren pehmoisen ja rennon vetskarijakun. Onnistuin jättämään kaikki pitkähihaiset kotiin tänne suunnatessani, joten piti ihan tarpeeseenkin hankkia jokin mekkojen ja lyhythihaisten päälle heitettävä asia ja tämä oli kyllä loistava löytö.

Raitamekko, hieman verkkatakkimainen jakku ja hattu tekevät kokonaisuudesta mun mielestä jotenkin hauskalla tavalla sporttisen, mutta korkonilkkurit sitten skarppaavat just sopivasti. Voin vannoa, että tämä asu  tullaan näkemään päälläni useamminkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitenkäs teille iskee tää mun erotuomariasu? Onko ihan hitti vai huti?

Kommentit (8)

Hottentotti

Hitti! Asu näyttää kivalta :) Kiinnitin huomiota kynsiisi, mitä lakkaa niissä on? Ihanan syksyisen väristä :)

Kiva asu. En olisi uskonut valitsevasi tuota mekkoa. Itse laitan kaikki hihattomat mekot kesäsäilytykseen. (Kotelomekkoja en käytäkään). Mulle ne on vaan hellemekkoja, mutta käyhän se noinkin - oikein hyvin! Nuo kengät on niin ihanat että...

Magda

Itse kotiutin Palonista kotiin 2 mekkoa itselleni ja kolmannen kummitytölle joululahjaksi. Kolmannen mekon löysin samalla reissulla vilasta, joten nyt on mekkoa talveksi. :)

Tosi ihana asu! Voi, mun mielestä kaikkein parasta on se kun sovittaa jotakin vaatetta, ja se onkin liian suuri. :D Harvinaista herkkua.

Yllä on kommenttini, jossa ihmettelin hihattoman mekon valitsemista. Kumma juttu - eilen ostin alennusmyynnistä hihattoman trkoomekon. Taisi olla kesämekko, mutta tämän postauksen ansiosta ajattelin kokeilla sitä jonkun villatakin kanssa. Tai sitten otan sen mukaan kevään reissulle lämpimään. Monikäyttöinen siis. Väritys on aivan sama kuin tässä mekossa ja raidat. Mutta erilaiset kuitenkin. Sun syy.

rohkeesti vaan mekko päälle vaikka neuletakin kanssa. Tai niin, että pukee alle pitkähihaisen paidan. Kerrostamalla voi hihattomia mekkoja käyttää oikein hienosti talvellakin! :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram