Jotkut ehti ehkä jo nähdä tämän pörröpääkuvan Instagramissa, mutta pakko oli nyt postata tänne blogiinkin.

Mä en ole hiustentoitotuotteiden kanssa mikään kauhea hifistelijä. En tajua mitään INCI-listoista, enkä tukkani ollessa vuosikausia todella lyhyt tuntenut mitään eroa pesinpä karvani sitten halvalla markettishampoolla taikka kalliimmalla kampaamotuotteella. Superlyhyen tukan saattoi hätätilassa pestä vaikka käsisaippualla, se kun ei mittansa vuoksi voinut takkuuntua ja sellaisella kunnon saippualla hiuksiin jäi sopivasti karheutta, joten niiden muotoilu oli helpompaa.

Pitkään ehdin siis elää niin, että shampoo oli mielestäni hyvä ja toimiva, jos se vaan vei pois kaikki muotoilutuotteiden jämät. Toista se on nyt, kun pehkoon on ehtinyt siinä määrin pituutta, että ihan kunnon takkuuntuminen on mahdollista. Tässä kuvatodiste torstai-illalta täältä Turun Sokos Hotel Börsistä.

helena

 

En edelleenkään ole mitenkään kovin ranttu shampoon suhteen, mutta matkoille koitan aina pakata mukaan ainakin jonkinlaisen hoitoaineen, jotta saan hiukseni pesun jälkeen selvitettyä. Tänään pääsi kuitenkin sekä shampoo, että hoitoaine unohtumaan matkasta, joten pesin itseni päästä varpaisiin hotellin tarjoamalla "LUX hair & body" -suihkugeelillä. Sellaisen tavaran kohdalla jopa minä erotan, että nyt ei oo ehkä ihan paras aine tälle karvalakille.

Näyttävä Helena Bonham Carter -henkinen kampuas syntyy siis unohtamalla hoitoaine himaan, pesemällä tukka suihkugeelillä ja pyyhekuivaamalla. Ai saatanan saatana, mikä takkukasa. Ei oikeasti meinannut mennä harja läpi. Varovasti piti selvitellä osio kerrallaan. Koitin jopa käyttää hätäapuna kosteusvoidetta ja sipaisin sitä hieman hiuksiini.

Ei tässä vissiin oikein muu auttaisi kuin pätkäistä tukka tas ihan lyhyeksi, että pääsisi tuosta  kuivasta ja huonokuntoisesta eniten takkuavasta osasta eroon, mutta kun en just nyt millään raskisi, vaan haluaisin pitää etuosan pitkänä. Ehkäpä siis vaihtoehtona on alkaa oikeasti tutkimaan millä tuotteilla tän takkukasan kans pärjää parhaiten ja muistaa sitten myöskin kuskata ne tuotteet mukana minne meneekin.

Tulee jotenkin ihan mun lapsuuden pentukarva-ajat mieleen. Mulla oli vielä kouluun mennessäkin hiuksissa takana sellainen kaamea takkukasa, jota ei meinannut saada lainkaan selväksi. Pentukarvaksi sitä nimitettiin. Useimmilla se ohut vauvatukka kuitenkin muuttuu jämäkämmäksi jo muutaman vuoden iässä, mutta omalla kohdallani seitinohuesta ja ikuisessa sotkussa olevasta pentukarvatakusta päästiin eroon vasta joskus ehkä 8 ikävuoden kieppeillä. Lukioiässä puolestaan piti tukka saada itse laitettua sotkuun ja takkuun keinoja kaihtamatta.

Eli tuttuja on nää takkuhommat, mutta nyt tulisin kyllä jo toimeen ilmankin.

Kommentit (6)

Monsku

"Helena Bonham Carter -henkinen kampaus". Ahahahaha, ai kamala. :D Tuttua meikäläisellekin tuo takkujen selvitys kun erehdyin hiukset pitkäksi kasvattamaan... Lyhyet hiukset kerkesi kuitenkin olla n. 10 vuotta. Mitäpä sitä ei tekisi, että saa häihinsä haluamansa tyylisen kampauksen. xP

Tarja

:D :D Suosittelen vähän hiusöljyä pesun jälkeen (moroccan oil, cutrinin joku...) latvoihin, niin helpottaa kummasti. Ja todella niillä shampoilla on eroa: itsekin huomaan sen taas selvemmin, kun lyhyt polkka on kasvanut pitkäksi. Moroccan- tuotteet toimii mulla, vaikka muitakin on kokeiltu. Tukasta saa helpommin käsiteltävät. Mutta anyway: kiito perjantai-aamun piristyksestä :)

Sanjana

Puh, ei toivoakaa että tää lähtis ioman hoitoainetta auki :D luonnonkihara, ohut ja olkapäille. Taattu Bonham Carter-tukka jos jää harjaamatta! Mutta jos ei tavallista hoitoainetta jaksa ottaa niin joku perus hiuksiinjätettävä toimii (itellä tosin hoitoaineen ohella), mulla iha marketti-Lorealia ja toimii :)

-B-

Toivottavasti saat tukan selvitettyä : ) Minusta nuo pitkät etuhiukset sopii sulle niin hyvin!

ella

Täälläkin on palattu ipanuuden haituvia vastaavaan karvanlaatuun. Miten sitä teininä kirosikin, kun tukka oli niin vahva ja terve, ettei tupeeraukset pysyneet... :D

Minulla yleensä toimii, kun lotraan tukan lopuksi kauttaaltaan liukkaaksi Erittäin Hienon Suomalaisen valkopulloisella liruhoitoaineella (tai muulla vastaavalla) ja huuhdon lopuksi viileähköllä vedellä pää alaspäin. Tässä vaiheessa kaikkien käsiliikkeiden on jo oltava "kampaavia", eikä hierovia tai pörröttäviä. Samoin pyyhkeelläkään ei passaa hangata yhtään, vaan koettaa vaan painella vedet pois niin tehottomalta kuin se tuntuukin.

sr

Ai että, mikä kuva :D kaikkein stydein hoitoaine minkä tiedän on redkenin hiuksia korjaava extreme, voisi olla kiva nähä ennen jälkeen sen :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram