Mulla oli alunperin kauhea arpominen, että lähdenkö lainkaan Karmarockiin, kun ei oo viime aikoina oikein ollut sellainen kekkeri- ja festarointi fiilis. Perjantaina sit kuitenkin sopivasti kaveri huuteli naamakirjassa, että sairastumisien vuoksi kaivattiin pari talkoolaista lisää, joten suuntasin sitten viettämään festarit lippuluukulle. Ratkaisu oli mitä mainioin. Kuuli kaikkiesiintyjät, kävi katsomassa ja kuvaamassa ne muutamat bändit jotka todella kiinnosti, sai ruokaa, oli hyvää seuraa ja ei tarvinnut olla kännisten ihmisten seassa koko aikaa. Loisto päivä siis! Kuvia tallnetui kortille Mannasta, Lapkosta ja Maj Karmasta. olkaa hyvä!

manna2

manna1

lapko8

lapko6v

lapko3

lapko4

lapko1

lapko2

karma3

karma2

karma1

Aamulla lähtiessä mittari näytti ensimmäistä kertaa viikkoihin alle 20 astetta, joten kaivoin innosta kiljuen maiharit esiin, sillä olin jo hetken aikaa hakunnut pukea ne farkkusortsieni kaveriksi. Olen edelleen sitä mieltä, että nuo vitosen maksaneet saappaat on ehkä apras kirppislöytyöni ikinä!  Hupparia en ollut päälleni kaavaillut ennen kuin illan viileyteen ja kuvittelin huitovani päivän rennossa mustassa t-paidassa, mutta herra Sää päätti toisin ja sain vetää Amorphis-lämmiikkeeni päälle jo heti pelipaikalle päästyäni eikä sitä sitten tarvinnutkaan heittää koko päivänä päältä. Mutta niin kylmä ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut, että olisi tarvinnut turvautua pitkiin housuihin, joten alla olevalla "perin naisellisella" yhdistelmällä vedettiin koko festarit.

karma_asu

Kuten kuvasta näette, se mun muutaman päivän takainen tukka-nillitys ei ollut pelkkää puhetta, vaan totista totta. Tosi herkullinen mätäs, jota mä en ole vaivautunut yli pariin viikkoone nää edes juurikaan laittamaan. Vähän jotain töhnää sekaan, ettei se ihan lentele miten sattuu, mutta ei sille ole mitään tehtävissä. Vielä kolme yötä ja sitten sen saa pois! Tahdon pikakelauksen keskiviikkoon.

Kaulassa roikkuu festaripassin lisäksi viime viikkoisen Helsingin reissun hankinta. Kävin gTien liikkeessä hypistelemässä kaikkia ihanuuksia ja tuhlaamassa Kevätjuhlista saamani lahjakortin ja pistin samoin tein haisemaan vähän omaakin rahaa. Mukaan tarttui pitkän harkinnan jälkeen kaikkien mahtavien asusteiden joukosta tuo Tornado niminen mahtava revitystä farkukankaasta tehty huivi ja musta spaideri olkapääkoru. Pitää koittaa saada molemmista kuvia tänne näytille. Mutta voin kertoa, että ihania ovat!

Kommentit (15)

Ooh, Manna <3

Kommentoin Amorphis-postaukseen siitä, että pääsen hengaileen Amojen kanssa. Eilen oli se päivä <3 Tartteeko mainita, että Tomi on aika ihq? Oli ne muutki ihqja, mutta Tomi <3 <3 <3 Festareilla piti tieten olla cool ja viilee ja töissä eikä fanittaa yhtään, mutta nyt jälkeenpäin voi olla ihan vaaleanpunainen ja pörrössä ja fanityttö. (Tomitomitomitomi <3 <3 <3)

Ja hei, ei toi mätäs näytä pahalta! Mutta ymmärrän fiiliksen kampaajalle pääsemisestä :)

Vierailija

Repäise ja kasvata kunnon Marge Simpson tukka!<3

Mutta joo, täälläkin tarvittaisiin kampaajaa ensitilassa. Miksei kampaaja kuulu peruspalveluihin? Jokainen pääsisi kerran kuukaudessa terveyskeskusmaksun hinnalla kampaajalle/parturiin :D Se toisi hiusalan ammattilaisillekin lisää asiakkaita ja lisää tuloja, ainakin täällä parturi-kampaamoita on joka kulmassa...

Veera

no ei se niin karmean kallista ole, ettenkö ainakin itse kykenisi käymään kampaajalla joka kuukausi, vaikkei peruspalveluihin kuuluisikaan mutta kun noita aikoja ei vaan aina saa sillä tahdilla kun tahtoisi. mutta noin niin kuin yleisesti olis aika hyvä idea! :D

Mää en oo ikinä ollu Karmassa! Täytyy ehkä joskus korjata tämä(kin) virhe.

Mutta tukka. Siis ensireaktioni sun kuvaasi oli, että onpas neidillä hieno fleda, ja sitten vasta tajusin tekstistäsi ettei sille oo tehty mitään. Että niin! Pelko pois, hyvältä näyttää!

Terkuin 2,5cm juurikasvu Turusta.

Veera

sun täytyy korjta virhe ensi kesänä. silloin on Karmarockin 20v juhlavuosi!

Mä en tajua tuota, et miten aina silloin kun mun tukka on ihan ylikasvanut pehko niin ihmiset aina tykkää siitä :D

Annap.

Munkaan mielestä tukkasi ei näytä pahalta, ainoastaan tosi paksulta. Kuva ei todellakaan kerro totuutta.

Jee, spaideri! Kuvaa tänne pikimmiten, että saisi tietää miltä se näyttää lihaisamman ihmisen käsivarressa. Olen nimittäin itsekin katsellut sitä sillä silmällä. Gtiellä on ihan liian monta ihanaa korua ja mulla ihan liian vähän rahaa.

Veera

jees pari kuvaa on tuossa jo jonossa odottamassa. koitan julkaista huomenna.

Vierailija

Hei, mähän näin sut siinä lippuluukulla mutta en sitten viitsinyt sanoa mitään niinkin fiksua kuten "Hei sähän oot sä!" :D En tiedä mitenkä monet siellä kenties pyysivät niitä lippuja takaisin itselleen muistoksi, mutta minä ja kaverini oltiin ainakin yksiä jotka kinusivat liput takaisin :D

Veera

muutamat siellä pyysi lippuja takaisin, mut etäisesti saattoi jäädä mieleen myös joku tyttö kaksikko. :)

Maged

Aih, mitä kuvia! Hyvät oli karmat, nautin joka hetkestä. Oma kuvasaldoni muodostui No Shamesta, Eläkeläisten yleisöstä ja Maj Karmasta. Näinpä sinutkin sekä lippuluukulla että yleisön joukossa. Karmarock on ihanan kotikutoinen festari ja onneksi yleisökin kaikenikäistä. Mun näkövinkkelistäni näytit NIIN nuorelta ja tyyli oli hallussa eikä hakusessa. Johtuukohan siitä, että itsekin tykkään pukeutua samanoloisiin vaatteisiin! :D Luen todella harvoja tyyliblogeja, koska en aikuisempana ihmisenä voi samaistua niiden teemoihin tai ajatusmaailman, mutta sinä olet onnistunut hienosti tuomaan sekä kuvilla että teksteillä uutta ulottuvuutta tämän genren blogikirjoitteluun. Joskus aikaisemminkin olen kommentoinut ja kiittänyt itseironian tajuasi ja tottakai nautin myös hyvistä valokuvista! Mustavalkoiset toimivat erityisen hyvin, samaten vastavalo henkilökuvissa tai erityisen tunnelman välittäminen jollain pienillä konsteilla... Jokainen lukee blogeja omalla tavallaan; jos sun juttusi saa nauramaan ääneen tai pohtimaan valokuvien merkitystä, niin olet kyllä aikas hyvin onnistunut...

Veera

aah, ihanaa.. mulle ei aikoihin sanottu mitään noin ihanaa"näytit NIIN nuorelta.." :D

Muutenkin kiitokset kivasta palautteesta!

Mä tykkään kans Karmarockissa just kotikutoisuudesta ja yleisön monimuotoisuudesta. Ja mahtavaa et se kestää vaan yhden päivän. Oon jo niin vanha, etten enempää jaksais. :D

Irene

oumaigaad kuinka mahtavia kuvia oot taas napsinut. aika kullanarvoista kuvaajalle, jos osaa ottaa loistokuvia sekä studiossa että "irl"

Veera

:) kiitos kovasti. keikkojen kuvaaminen on kyllä niin haastavaa hommaa, et jos yks sadasta on melko ok kuva, niin se on jo ihan voitto. Nim. "tuhansia keikkakuvia takana, mutta itseä miellyttäviä löytyy yhteensä alle parikymmentä" :D

hou

Hienoja kuvia, Karmarockista ei niitä olekaan paljoa näkynyt netissä. Minunkin pärstäni olet ikuistanut tuohon toiseen Manna-kuvaan. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram