Miten mulla on sellanen olo niin kuin asukuvat olis viime aikoina lisääntyneet täällä blogissa. Siitä taitaa olla kiittäminen kevään tuomaa lisääntynyttä valoa ja sitä, että Olympuksen Image Share -appsin takia mun ei enää tarvitse mietiskellä mistä saisin asukuvaajan. Mun pitäis itse asiassa lähipäivinä valmistella pieni esitys kyseisestä aiheesta, eli PEN E-PL7 + O.I. Share bloggaajan työkaluina, sillä olen lupautunut puhumaan asiasta perjantaina Ping Helsinki -tapahtumassa.

Oon onnistunut haalimaan tälle alkavalle viikolle, joka on viimeinen ns. vapaa viikko ennen töiden alkamista, ihan pirusti hommaa ja reissaamista. Ton Ping Helsinki -risteilyn lisäksi kalenterissa töröttää mm. Olympus-koulutus Tampereella ja yhden blogikamppiksen kuvaukset Helsingissä ja yksi asiakaskuvaus Porissa. Huomenna pitää ehtiä hoitaa sata asiaa täällä Porissa ja tiistaista eteenpäin sit reitti on muotoa Pori-Helsinki-Tampere-Helsinki-Tallinna-Helsinki-Pori.

No mutta, tätä sinne tänne poukkoilevaa elämää saattaa kohta jo tulla ikävä, sillä kuten olen tässä jo sivulauseissa jokusen kerran maininnutkin, minulla alkaa hetkeksi aikaa ihan kokopäivätyöt täällä Porissa. Huhtikuun ekasta päivästä viisi kuukautta eteenpäin toimin vuorotteluvapaan sijaisena Satakunnan Kansassa, eli samoja lehtikuvaajan hommia mitä tähänkin saakka, mutta hetken aikaa kuukausiliksalla. Hieman siis rauhallisempaa ja tasaisempaa elämänrytmiä siis luvassa kevään ja kesän ajaksi. Onneksi vuorokierto on kuitenkin sitä mallia, että kerran kuussa on aina yksi neljän päivän vapaaputki, niin ehtii toivon mukaan välillä täältä Porista vähän poiskin.

Mutta, se mun duunikuvioista ja kiireistä, piti nämä viime perjantain rätit esitellä.


Niin kovin onnellisena kiskoin perjantaina päälleni tuon nahkahameen, johon ihastuin alunperin jo nähtyäni sen viime keväänä katsellessani Elloksen syys-mallistoa showroomilla. Tuijottelin hamosta Elloksen sivuilla kerran jos toisenkin syksyn ja talven aikana, mutta 109 € hinta ei ollut kukkarolleni sopiva. Nyt muutama viikko sitten onnistuin vihdoin kalastamaan hameen alennuksesta lisäalekoodilla maksaen siitä enää 35 €.

Onni uudesta hameesta ei kestänyt kuitenkaan kauan. Olin lähdössä samassa vermeessä liikkeelle myös eilen illalla, kun huomasin hameen olevan hieman kierossa. Otin kiinni taskun reunasta kääntääkseni hametta, niin se perhanan hame meni ja ratkesi iloisesti sivusaumastaan! Voi nyt saatanan saatana. Pitää nyt huomenna kysellä Ellokselta, että suostuvatko lähettämään mulle uuden tilalle. Ei kyllä pitäisi ihan tuohon malliin saumojen mielestäni ratkeilla, joten odotan kyllä vaihtoa uuteen tuotteeseen. Mut harmittaa ihan sikana. :/



OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

nahkahame-Ellos/kashmirneule-Ellos/tennarit-Converse/takki-Marimekko, 2nd hand/laukku-Diesel/huivi-Glitter (saatu)/aurinkolasit- Le Specs (saatu)

Hameen ratkeamisen lisäksi hajotin eilen myös Tallinnasta ostamani kaulakorun sen pudottua vessan laattalattialle. Ei jotenkin nyt ollut onni mun puolella tänä viikonloppuna materialististen asioiden suhteen. Mut onneks muuten olikin sitten enempi kuin onnistuneita vapaapäiviä. Viikonloppuun mahtui ystäviä, viiniä, livemusaa, leffatreffit, yhdet synttärit ja murun tekemää hyvää ruokaa. Eiköhän ne oo akut sen verta latautuneet, et selviydyn tulevan viikon kiireistä.

 

Kommentit (21)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitti! Hieman kyllä jännittää tällanen kokopäiväduuniin paluu.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ada82
Liittynyt9.5.2014

En ole aiemmin kommentoinut tänne, mutta lueskellut olen jo jonkin aikaa. Mutta nyt piti kirjoittaakin, koska asukokonaisuus on vallan hurmaava ja tukkasi ihan huippukiva!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitti! Hitsi kun osaisinkin itse laittaa tukkani noin, itsekin nimittäin tästä lettilampauksesta kovasti tykkäsin.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Onnea tulevasta työputkesta! :) Vaikka ihailen kyllä, miten käänsit asennoitumisesi haastavaan työtilanteeseen, kun entinen pidempi sopparisi päättyi. Miten olet kääntänyt sen jollain tavalla vahvuudeksesi ja tehnyt elämästäsi itsesi näköistä. Arvostan!

Veera
Liittynyt2.9.2015

No, tämä muutaman kuukauden pätkä sopii hienosti tähän itseni näköiseen elämään, tuo vähän vaihtelua. Syksyllä toivottavasti voi taas sitten friikkuilla vapaasti. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kata

Moikka! Sellaista palautetta haluisin antaa, että vaikka uudet sivut on kivat ja raikkaat ulkoasultaan noin muuten, toi "Continue reading"-linkin taakse juttujen "piilotus" on mulle tosi iso turn off. Se sopii ehkä esim. lehdille ja niiden uutisille/artikkeleille, mutta blogeissa yleensä kiinnostaa _kaikki_ jutut mitä ko. bloggaaja on kirjoitellut, ja kätevintähän ne on lukea yhteen pötköön. Täältä voi valita kategorian ensin, mutta siltikin jutut pitää lukea yksittäin. Tän takia en oikeastaan jaksa lukea enää sun blogia, harmi. Liian sekavaa ja vaivalloista.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No,mitäpä tähän sitten muuta sanomaan kuin että moikka! Ei nää jutut silloin kiinnosta riittävästi jos linkkirn klikkaus on liian vaivalloista.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minna

Tuo oli Veera minun mielestäni vähän ikävästi sanottu :/. Tää on uusi blogialusta, josta luulisi, että haluat lukijoiden mielipiteitä. Ilmeisesti kritiikkiä ei kuitenkaan saa esittää. Mielestäni tuo ylläoleva viesti oli suhteellisen asiallinen. Ja itsekin olen asiasta samaa mieltä kuin Kata, että klikkailu on vähän ärsyttävää. Sitä en ymmärrä, että jos kritiikkiä annetaan, niin joidenkin bloggaajien vastaus on juurikin tyyliä "ei ole pakko lukea, heippa!" Lapsellista :/.

Veera
Liittynyt2.9.2015

saa esittää palautetta, mutta jos palautekin on vain ilmoitus, että "koska tää asia on näin, en jaksa blogiasi enää lukea", niin mitä siihen voi sanoa kuin että moikka moi. Ihmiset klikkailee netissä koko ajan linkkejä ja jos se nyt yhtäkkiä tuntuu liian vaivalloiselta just tässä blogissa, niin sitten ei voi mitään. Olen päättänyt asian tuollaisena pitää.

On eri asia, jos täällä blogissa ei jokin selkeästi toimi, esim huomautettiin tökkivästä skrollauksesta ja sen asetuksia muutin. Mutta kun tämä "continue reading" ei ole asia jossa mikään olisi epäkunnossa, asia on vain toisin kuin on totuttu, mutta joku ei vaan tykkää. Niin jos ei tykkää ja se estää lukemasta niin en mä ala tekemään muutoksia saadakseni tyypin jäämään. Ne lukee joita kiinnostaa riittäväksi klikatakseen postauksen auki.

Miksi olisi lapsellista sanoa, että "ok, mä oon ihan fine sen asian kanssa, ettet halua blogiani enää lukea", eli heippa? Kun just niin mä ajattelen. Miksi mun pitäisi jäädä asiaa jotenkin märehtimään ja suremaan, jos joku haluaa siirtyä muille sivuille?

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Perhonen

Minunkaan mieleeni eivät ole kyllä nuo "continue reading"-typistykset. Muutkin blogit toki niitä käyttävät, enkä ole yhtään blogia sen vuoksi täysin hylännyt. :) Mutta etenkin jotain tiettyä kategoriaa selatesssa jokaisen postauksen erikseen "avaaminen" on joskus aikaavievää, kun yhteyteni pätkii toisinaan muutenkin. :( Kuten esimerkiksi nyt, joten joudun odottamaan monin kerroin enemmän. Olisi niiin paljon nopeampaa ja informatiivisempaakin, kun koko sisältöä voisi tarkastella kerralla.

Toivottavasti keksisit tulevaisuudessa jonkun vaihtoehtoisen tavan tuolle. :) Nimimerkki Kata olisi toki voinut esittää kritiikin vähän toisella tavalla. "Muuta tämä juttu tai lähden kokonaan nytheti!!!!"-tyyppinen ajattelu ei mustavalkoisuudessaan ole mukavaa. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Toisaalta taas esim. mobiililla sen ns. etusivun avaaminen voisi puolestaan kestää kauemmin mikäli siinä olisi monta postausta peräkkäin kaikkine kuvineen. Tällä tavoin voi sitten avata just sen minkä tahtoo lukea.

Eikä sivustoja voi miettiä vain siltä kantilta, että aukeaahan se nyt varmasti joka ikisen ihmisen nettiyhteyksillä. Jos joku kokee, että omalla liittymällä ei sivut avaudu riittävän nopeasti, niin sitten nopeampaa nettiä hankkimaan. Koska netin pätkiminenhän on käyttäjän oma ongelma, eikä esimerkiksi minun näin niin kuin blogin pitäjänä.

Tota vois tietty selvittää, olisko noita kategorioita avatessa mahdollista, että postaukset avautuisi kokonaan. Itse en osaa asiaan sanoa juuta enkä jaata kun en riittävästi näiden wordpress-teemojen muokkaamisesta ymmärrä.

Ihmiset on vaan tainneet käydä pirun malttamattomiksi, kun joku puoli sekuntiakin on liikaa. Ja kuitenkin netissä roikutaan päivässä tuntitolkulla. En siis ota tästä nyt liikaa stressiä. Ne lukee jotka malttaa. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Perhonen

Kiitti ripeästä vastauksesta. Omalla kohdallani parempaan yhteyteen vaihto ei ole mahdollista. :( Tämä nykyinen yhteys on parhain vaikka todella pätkivä ratkaisu nykyisessä asuinpaikassani (en tohtisi tarkentaa yksityissyistä). Minulla avautumisaika voi helposti kestää yli minuutin, eikä sen nopeuttamiseksi ole tarjolla edes mitään maksullista palvelua. Toki olen varmasti vähemmistössä eikä tilanteeni ole sinun syytäsi, mutta lukijoita on tosiaan monenlaisia. :)

Toikin kyllä auttaisi paljon, jos edes kategorioittain postaukset avautuisivat kokonaan. Voisin myös veikata, että tiettyä kategoriaa selaavan intressit ovat toisenlaiset kuin vaikka satunnaisen tähän blogiin yksittäiseen postaukseen eksyvän. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

ohhoh, no tollasella nopeudella se, että olisi monta postausta kokonaisena ekalla sivulla, olisi varmasti ihan yhtä katastrofi, että ei sinänsä olis asiasta kyllä apua. Koska se sivuhan olis kuvineen paljon raskaampi kuin yksittäinen postaus tai tämän hetkinen etusivu.

Mut joo, mä tota kategorioiden ns. etusivujen tilannetta voisin selvitellä. Pääsivu pysyy tällaisena.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Laura

Hei
Minäkään en niin kovin pidä tästä lisäklikkauksen takana olevasta blogityylistä. Käyn blogissasi harvakseltaan ja yleensä lueskelen postauksia pidemmältä ajanjaksolta yhteen putkeen. Onkin epäkäytännöllistä avata postaukset yksi kerrallaan, jotta saisin luettua esim. viikon-kahden aikana tulleet uudet jutut. Muutoin kyllä pidän uudesta ulkoasusta ja visuaalisesta tyylistäsi :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

mun nyt vaan on vaikea ymmärtää, että miksi netissä on ihan ok klikkailla linkkejä millä tahansa muulla sivuilla paitsi blogissa. Mutta kiitos palautteesta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Saila

Minäkin valitettavasti liityn niihin, jotka eivät pidä "continue reading" -klikkauksista. Ehkä me, jotka käymme monessa blogissa piipahtamassa, haluamme joskus vain silmäillä postaukset läpi. Silloin ei aina viitsi klikkailla juttuja esille. Parhaillakin yhteyksillä klikkailu on hitaampaa ja hankalampaa kuin suoran tekstin lukeminen. Ja eikös hyvä "asiakaspalvelu" olekin kaikkien bloggareitten tavoite! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

niin no.. en mä tässä nyt varsinaisesti mikään asiakaspalvelija koe olevani. Kaikki nyt ei vaan tykkää samoista jutuista ja sille ei mitään voi.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

pakko vielä palata tähän "asiakaspalvelija" asiaan. Siis miksi? Miten niin? Mistä kohti mun pitäis olla asiakaspalvelija? Tää on blogi, harrastus, mun lätinöitä internetissä ja ne lukee joita sattuu kiinnostamaan. Jos ei kiinnosta tai mun asiakaspalvelu ei ole mieleen, niin sitten nou. Mä en ole tän koko kahdeksan blogivuoden aikana yrittänyt olla mikään asiakaspalvelija blogissani enkä tasan aloita sitä vieläkään. Tää asiakaspalvelu-asia jaksaa mua aina kommentoinnissa huvittaa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hanko

Mää oon vähän jäljessä tän kommennoin suhteen, mut mä kuulun ite kyl siihen porukkaan, joka tykkää tuosta "continue reading" -asetuksesta. Näkee kätevämmin uusimmat postaukset samalla sivulla eikä kestä kännyllä surffatessa niin tolkuttoman kauan sivun latautua.

PS. Sun tukka on niin makee, et mä harkitsen vakavasti printtaavani parit kuvat mukaan seuraavalle kampaajareissulle. :D

Veera
Liittynyt2.9.2015

no kun tota mäkin ajattelen, että nyt kun blogin kävijoistä iso osa on mobiilikäyttäjiä, niin tämä on kyllä kevyempi etusivu kuin monta kokonaista postausta kuvineen.

Tervemenoa kampaajalle! Tää hämmentää mua kerta toisensa jälkeen, mutta olen kuullut useammankin ihmisen käyneen karvan katkaisussa mun kuva mukanaan. :D :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram