Mä en pysty sanomaan nyt oikein mitään muuta kuin aww, oiiii, iiiik, en kestä ja tähän perään kaikki mahdolliset muut lässynlässyn söpöilysanat. Uusi työvuosi sai ehkä parhaan mahdollisen startin, kun ensimmäisen kuvauksen kohteet olivat tällaisia itkettävän suloisia 8 viikon ikäisiä ruttunaamaisia Ranskan Bulldogin pentuja.

koila3

Siitä huolimatta, että studion lattioita väritti vähän väliä pissalammikko tai kakkapökäle ja kuvaajallakin oli lähes tauotta jonkun kuono pakaravaossa, oli tämä mallien puolesta ehdottomasti ihanin kuvaus ikinä. Ja koska tällaisesta merkittävästä tapahtumasta kerta oli kyse, oli pakko kysyä asiakkaalta lupa, että saan jakaa kuvia myös teidän nähtäviksi. Kattokaa nyt heitä! Pate, Röhnö, Mortti ja muut.

koila2

Tämän ruudun nappaaminen ei ollut se ihan helpoin tehtävä. Kolme ja parhaillaan jopa neljä ihmistä keräili tyyppejä tuonne matkalaukkuun ja minä väijyin sormi kameran liipaisimella. Pentujen lootaan kasaaminen oli yhtä menestyksekästä kuin jos olisi yrittänyt täyttää sankkoa jonka pohjassa on reikä, niin liukkaasti nuo söpöläiset ryntäsivät kukin omille teillee. Ihme, että saatiin ylipäätään pari ruutua, jossa kaikilta näkyy kuono. :D

koila1

koila4

Ensimmäinen ja viimeinen kuva: Nelly Stenroos

Olin jo kuukausitolkulla toivonut pääseväni johonkin paijaamaan koilanpentuja ja nyt mä pääsin!! Mä oon ihan fiiliksissä! Ehkä ihaninta ikinä tuollaisten pehmoisten pienten karvamyttyjen halailu. Mä tulin ihan hirmuisen iloiseksi noiden söpöliinien vierailusta.  Toivottavasti kuvat ilahduttavat teitäkin. :)

Kommentit (10)

Ellenelle

Ui! Ihania!

Mikäköhän siinä on että koiranpentujen (kuvienkin) edessä sitä aikuinen nainenkin taantuu lässyttämään ja lällyttelemään... Että tui tui tui vaan :D

Jonayla

Ihania! Mieheni siskolla on ranskis nimeltään Pontus, on meillä hoidossa aina silloin tällöin. Ihanan höpsö tapaus, joka jostain syystä vihaa liikuntaa. Talvella varsinkin pistää jarrut päälle jo eteisessä. :D

SaraJana

Kun vauva on puklannut päälle tänään jo kahdesti ja molemmat lapset kiukutelleet yli yhden päivän tarpeiksi ennen puoltapäivää, tämä tuli NIIIN tarpeeseen! :D Cuteness overload rauhoittaa kärttyisimmänkin äidin hermot.

Eikä! En kestä miten ihania ruttunaamoja! Mulla on niin niin järkyttävä koirakuume, että ei oo hyväksi tälläsiin törmätä.

Joliel

Kääääk! Mulla on hirvittävä ranskiskuume, ja tämä postaus ei auttanut yhtään :D Ihania!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram