Mulla on kolme erilaista pukeutujapersoonaa. Persoona nro 1 on aamuzombie, joka nappaa jotain puoliksipidettyä sängyn viereltä tai sohvalta katsomatta peiliin ja ryntää ulos pipo päässä.

Joinakin aamuina taas vallalla on persoona numero 2., joka on päättämätön tuumailija ja kymmenien vaatteiden sovittelija. Tuota tyyppiä yhdet housut ahdistaa ja toisissa ei lahkeet sovi kenkien kaveriksi. Tuumailijasta suurin osa vaatteista tuntuu jotenkin vääriltä, ja hän päätyykin usein johonkin jo usein hyväksi havaitsemaansa suosikkivaatteeseen.

Näiden edellämainittujen tilalle saattaa joskus harvoin saapua illalla tai aamuyöllä pukeutujapersoona nimeltä näkijä. Näkijä saa ohikiitävän välähdyksen, jossa esiintyy joko jokin yksittäinen vaate tai asukokonaisuus ja tuon näyn jälkeen voi vaipua takaisin uneen ajatellen vain, että "no joo, sitähän vois laittaa nuo kamppeet niskaan aamulla".

veera1oma Usein nuo näkijän mielikuvitusverkkokalvoille tarjoilemat asut ovat sellaisia, ettei niitä ole tullut ainakaan juuri sellaisena yhdistelmänä aiemmin päälle puettua. Keskiviikkona havahduin hetkeksi hereille Tommin lähtiessä töihin ja tuolloin mieleen välähti nämä kuvissa näkyvät vaatteet ja juurikin noilla violeteilla kengillä.

Koska päähän salamana iskenyt mielikuva näytti ihan kivalta, en edes alkanut aamulla tuskailemaan sen kummemmin vaatekaapilla, vaan tottelin näkijää siitä huolimatta, ettei kokonaisuus vaikuttanut ihan perinteisimmältä Veeralta.

veera2oma

Vaaleanharmaa on ollut minulle perinteisesti todella hankala väri, enkä ole päässyt sen kanssa sinuiksi ennen kuin tämän kesällä ostamani Espritin pellavateepparin myötä, josta on tullut yksi suosikki t-paidoistani.

Epä-Veeramaista keskiviikon asussa oli kuitenkin lähinnä sen toimistotyylinen virallisuus. Siis koko tuo mustat housut, bleiseri ja korkkarit -meininki on itselle melko vierasta, mutta tällä tavalla t-paidalla rentoutettuna sentään jo ihan kokeilun arvoinen. Laukuksi piti ottaa käsipuoleen tuo rakas Dieselin ryhditön ostoskassi, että tuntuisi enemmän omalta itseltä.

veera3oma

Tamariksen tolppakorkoiset mokkakorkkarit on kesäinen huippulöytö kirpparilta. Pohjiensa perusteella käyttämättömät kengät maksoivat vain vitosen ja ovat tukevan korkonsa ansiosta kokopäivän kipittelyyn passelit. Mutta eipä ole tolppakorkojakaan kauheasti aiemmin jaloissani nähty. Eli yksi ns. vieras asia lisää tässä asussa.

veera6oma

bleiseri-H&M+/housut-Esprit Denim (saatu)/t-paita-Esprit/kengät-Tamaris/laukku-Diesel

veera7oma

Oonkohan mä tosiaan normaalisti ihan älytön rönttäpetteri, kun näinkin kovin basic vaatetus tuntuu niin kauhean viralliselta? No täytyy myöntää, että kyllä mä taidan olla. :D Mut ehkä mä nyt tämän kenkähaasteen tuoman lisääntyneen korkkariuskalluksen ja arjen muuttumisen myötä voisin alkaa vähän enemmän tsemppaamaan. Arjen muuttumisella tarkoitan tietenkin sitä, että töiden loputtua ei tarvite enää ryömiä ja kontata päiviään studion lattialla, joten vaatteitakin voi ehkä miettiä hieman eri lähtökohdista kuin tähän saakka.

Mutta sitten taas toisaalta, jos ei oo töitä, niin mitäpä sitä edes pukeutumaan, kun kotona voi tursastella pyjamassakin... Musta tuntuu, että saan tällä hetkellä aiheen kuin aiheen käännettyä tähän tämän hetken suurimpaan ahdistukseen, eli työttömyyteen. Huoh.

veera9oma

 

Kuvat: Milla Grönman Photography

 

Tulevan viikon mä tapan aikaani taas vaihteeksi Helsingissä. Tulin tänään ehtiäkseni käymään DigiExpossa ja nyt vietän aikaa ystävien luona Suomenlinnassa. Sitten saa taas Iina katsella mua jonkin aikaa. Voin sanoa, että pakkaaminen tuotti taas hieman hankaluuksia ja syypää siihen oli tietenkin edelleen jatkuva kenkähaaste! Edellisenkin reissun jäljiltä on Iinan luona mun kenkiä joita en saanut viimeksi kuskattua kotiin tavaran paljouden takia, joten pelkään, että joudun lähettämään itselleni laatikollisen kenkiä takaisin kotiin. On tämä fiksua puuhaa... :D

 

Kommentit (10)

Sä näytät Veera näissä kuvissa todella hyvältä! Peittoaa huikea päivä mallina kuvatkit. Mun mielestä tässä ei oo mitään liian asiallista tai tylsää ja sun kasvot hehkuu tossa tokassa kuvassa. Onneks voit ottaa nää mun kehut vastaan kun tiät et mä oikeesti tarkotan sitä! =)

Fantti

Wow, mikä nainen! Ei oo liian virallinen asu ainakaan minun makuun. Mä kyllä tykkään tuollaisesta office-casual meiningistä ja haluaisin itse käyttää enemmän bleisereitä mutta ne näyttää liian virallisilta mun päällä. Olispa mullakin tuo näkijän kyky. Silloin tällöin kyllä tulee tosi vahva tunne, että haluan pukea jotkut tietyt vaatteet, mutta ne visiot ei yleensä toimi todellisuudessa.. :D

Kertakaikkiaan upea kokonaisuus! Kengät tuovat ihanaa särmää kokonaisuuteen joka on kertakaikkisen kaunis. Minä pidän suuresti tästä! Näytät upealta ja hehkut kuvissa onnellisena!

JJ

Lookin´ goooood :)

Olet se sinä vaan huikea nainen.

Itsekin joskus mietin tuota että miten harmaa perus"teeppari" voisi olla salonkikelpoinen ja sellainen vähän parempi vaate mutta niin se vaan on. Kyllä kaikkea kannattaa yrittää.

Ja nuo kengät, tarvitseeko edes sanoa että ne on <3

Heli

Oli pitkästä aikaa ihan pakko tulla kommentoimaan, Sä näytät niin upeelta Uulalaa! Näin sinut ohimennen sokkarin muotinäytöksessäkin, ja olit upea näky silloinkin :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram