Päälle päätyneitä asuja on kyllä tullut aina silloin tällöin kuvailtua, mutta tänne blogiin asti niitä ei ole viime aikoina juurikaan eksynyt. Nyt kuitenkin yksi harvinainen näky viime viikkojen helteiltä, nimittäin pitkät housut. Jotenkin kuvittelin viime viikolla eräänä iltana, että yhdentoista aikaan illalla vois jo olla hieman viilee. Olin totaalisen väärässä ja hikoilin tuskissani.

7

Pöksyt GT:n alesta kympillä, kengät joista helteen pieksemät jalat tursuilevat/Bianco, täydellinen t-paita Benettonin alesta, kangaskassi paljettikoristeilla/H&M Kids, rannekoru/Snö of Sweden ja pääkallot niitä ihanuuksia joiden postaus edelleen odotuttaa itseään.

Mulla on ollut jo pitkään etsinnässä täydellisiä perus t-paitoja ja nyt löysin lähes vahingossa yhden Kajaanin Benettonilta. Mutta harmikseni tosiaan vain yhden. Laajan etupuskurini vuoksi on haasteellista löytää t-paitoja jotka eivät olisi liian tiukkoja, mutta eivät toisaalta jäisi myöskään tököttämään päälläni teltan omaisesti. Materiaalin ja mallin täytyy natsata aivan kohdalleen, jotta teeppari laskeutuisi juuri oikealla tavalla. Benettonin viskoosi-pellava-sekoite (80 %/20") t-paita osui kultasuoneen aivan täydellisesti.

Ihan aavistuksen verran läpikuultava materiaali ja huolittelemattomat hihansuut sekä juuri sopivan avara kaula-aukko yhdistettynä ihanan tuntoiseen materiaaliin muodostaa aivan t'yden kympin t-paidan. Olen pessyt ja pitänyt tätä nyt lähes tauotta ostamisesta lähtien.Hintakaan ei päätä huimannut, sillä alennuksen jälkeen se taisi kustantaa jotain 13-14 €.

Täydellisyydessä on yksi ainoa hemmetin suuri vika, nimittäin se, että minulla on niitä vain yksi. Paita oli omassa koossani viimeinen lajiaan, eikä tätä yksilöä löytynyt enää myöskään Helsingin eikä Rauman Benettoneista, kun niissäkin olen jo ehtinyt vierailla puseroita epätoivoisesti etsimässä.

Jos kukaan löytää tätä paitaa oman kaupunkinsa Benettonista koossa L, niin olisin halukas näitä lisää hankkimaan! Eli viskoosi-pellava-sekoite t-paita, jossa huolittelemattomat hihansuut. Tällä kuvauksella ainakin Kampin ja Rauman liikkeissä tunnistivat tuotteen. Joten jos sattuu vastaan ja tahdotte auttaa epätoivoista, niin ilmoitelkaa!

3

Pitkien housujen aiheuttamaa läkähdystä piti tietenkin hoitaa nesteytyksellä. Hikisen illan lääkitykseksi määrättiin vaalea sangriakannu ystävän kanssa jaettuna. Juomasta ei kyllä ehtinyt paljoa nautiskella, kun tajuttiin kelloa katsoessa, et tulee kiire, jos meinataan ehtiä katsomaan Jukka Poikaa. Mut kyllä kai se yks sangriakannu nyt kymmenessä minuutissa uppoaa! Olis ehkä kannattanut katsoa sitä kelloa jo tiskillä tilatessa ja tyytyä yhteen siideriin. :D

2

4

Mun ja Encen irtoripsitilaus saapui jo tuossa pari viikkoa sitten. itse en ole vielä ehtinyt testaamaan yksiäkään räpsyttimiä, mutta Ence on ehtinyt hurjia luomuksia jo silmiinsä liiamailemaan. Aika huimat nuo pinkit eikö vain?! Mä olen ihan varma, et ainoa paikka johon mä onnistun omat ripseni liimaamaan on joko mun otsa tai ylähuuli... katotaan milloin uskallan yrittää. :D

Huomenna KarmaRockiin lipunmyyjäksi! Ketä muita tulossa festaroimaan?

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram