Joku jo tuolla kommenttiboksissa kysäisi, että mihin oon hukkunut, kun en ole vielä joulukuuta täällä blogissa lainkaan käynnistänyt, joten aattelin nyt tulla sitten huutelemaan. Kyllä täällä hengissä ollaan, mutta postauksen otsikon mukainen fiilis vähän koitti nostella päätään tuossa viikonloppuna ja vietinkin vapaat aika tiukasti peittokääryleessä. Ei mitään sen vakavampaa tai akuutimpaa syytä olla surkeana, mutta tuli nyt hetken aikaa negailtua  ja tunnettua ahdistusta yleisesti mm. seuraavista aiheista:

 

  • Mä en yhtään tiedä mitä elämältäni haluan
  • Tahdonko mä tulevaisuudessakin tehdä työtä jota teen nyt?
  • Onko tämä kaupunki se paikka jossa haluan asua?
  • Oon jo vanha luuska (biologisen kellon mielestä), mut en vieläkään tiedä haluanko lapsia
  • Entä jos mä haluan niitä joskus vuosien päästä mut on jo liian myöhäistä
  • Oma peilikuva ahdistaa.
  • Arki tuntuu aina niin pirun takkuiselta! En saa mitään aikaiseksi.
  • Ärsyttää yleinen jouluhössötys.
  • Kaikista parhaat ystäväni asuvat satojen kilometrien päässä. :(
  • Isi ja äiti asuvat satojen kilometrien päässä. :(

 

Kuva viime talvelta, mutta samassa kokovartalovillasukassa olen viihtynyt läpi eilisen ja tämän päiväisen pakkasen. Toimii. Ei paljon pakkanen meikäläistä pureskele.

 

Koska negailu ei kuitenkaan kanna hedelmää eikä anna vastausta mieltäni askarruttaviin suuriin kysymyksiin, listaan tähän myös viime päivinä päässä pyörineet kivat asiat:

 

  • Ensi viikolla näkee Iinaa!
  • Ensi viikolla Amorphiksen keikka!
  • Enää pari viikkoa töitä ja sitten vajaan parin viikon loma!
  • Päätin tehdä joulun suhteen just niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Eli suuntaan kotiin isin ja äidin luo enkä aio stressata.
  • Samalla reissulla näen myös muuta perhettä. Mummi! Siskot!
  • Kotikonnulla pääsee myös makaamaan ikiaikaisen ystävän sohvalle punaviinilasi kourassa.
  • Saatiin Iinan kanssa napattua itsellemme Vain elämää -konserttiliput!
  • Se tarkoittaa, että vietämme uuden vuoden Iinuskan kanssa Helsingissä.
  • Taloustilanteeseen on tässä kuussa tarjolla paljon helpotusta.
  • Syntymäpäivä ylihuomenna, ja se tarkoittaa tietenkin vapaapäivää!
  • Muistin vihdoin varata ajan kampaajalle.

kollaasin lainasin törkeästi Iinalta ja kuvien lähteet ovat: 1, 2 ja 3

Eli isoissa asioissa on nyt sellainen hieman vakava ja pohdiskeleva pohjavire, mutta siinä päällä on sitten kuitenkin kaikkea positiivista kuorrutetta. Noiden plääh-fiilisten vuoksi tuli siis pysyttyä pois täältä blogistakin. Mutta kyllä tää tästä taas käynnistyy.

Kommentit (22)

Nonna

Siis Sotkamoon jouluksi, vai? :) Täällä onkin KYLMÄ!, tänä aamuna -27,5 astetta :S Tosin onkait se varmaan jo sinnekin talvi tullut että ei siinä :D

hyyyi!! Ei täällä ihan noin kylmä ole vielä ollut! Mutta toisaalta musta tuntuu, että se kuuluu aina asiaan, että kun joulun tienoilla tulee kotiin niin siellä on pakkasta se kolmekymmentä. :D

Hei, mukavaa kuulla, etten ole ainoa, joka stressaa tuollaisista asioista! Juuri eilisessä postauksessani kirjoitin siitä, miten minua ahdistaa syntymäpäiväni lähestyessä kaikki tuollaiset suuret kysymykset: "Ahdistavinta vanhenemisessa on ehkä se, haluaisin tehdä elämässäni niin monenlaisia juttuja, etten tiedä, mihin aikani käyttäisin ja minua inhottaa ajatus siitä, että minun on pakko valita, sillä elämäni on liian lyhyt kaiken haluamani toteuttamiseen. Joka päivän lopussa olen päivän vanhempi, kuten Les Miserables-musikaalin At the End of the Day -biisissä sanotaan. Joka hetki minulta viedään palanen tästä lyhyestä elämästäni. Se on fakta, jota en pysty muuttamaan, joten minun tulisi keskittyä murehtimisen sijaan siihen, että otan kaiken irti siitä ajasta, mitä minulla on. Ahdistaa myös ajatus siitä, että jos joskus haluaisin lapsia, minun pitäisi tietää se kohtalaisen pian. Ja minulle viidentoista vuoden sisälläkin on pian, jos puhutaan näin merkittävästä asiasta. Karu totuus on, että naisen hedelmällisyys alkaa heikentyä rajusti melko pian 30 ikävuoden jälkeen. Ei mene ihan samassa tahdissa minun henkisen kehittymiseni kanssa." Tuommoisia juttuja pohdiskelin. Ja samoin minun perheeni ja suuri osa ystävistäni asuu satojen kilometrien päässä. Ei ole aina helppoa elää ikävän kanssa. Ihanaa, että kirjoitit kutienkin myös noista kivoista asioista! :) Minun pitäisi varmaan kokeilla samaa.

Tiedätkö Veera, noiden asioiden miettiminen ja pähkäily ei lopu koskaan. Itse painiskelen "mitä mä haluan elämältä" -kysymysten parissa päivittäin enkä tiedä vastausta varmaan ikinä.

Ja entäpä sitten kun tietää mitä haluaa (esim. minulle selvisi syksyn aikana että haluan asua New Yorkissa, en Helsingissä) mutta haaveen toteuttaminen vaatii hyvää tuuria, green cardin, valtavat ponnistelut ja uhraukset, vanhemmista ja ystävistä tuhansien kilometrien päähän muuttamisen jne. Eipä ole sekään kiva. :)

Sitä tämä elämä on. Pähkäilyä päivästä toiseen. Täytyy vain toivoa että ne "oikeat" vastaukset ilmestyvät vielä joku päivä ja tulee tunne: Tässä, just tässä mun kuuluu olla. Sitä odotellessa... ;)

tai sitten pitäis vaan oppia olemaan ajattelematta liikaa noita suuria juttuja. Keskittyis vaan niihin mitkä just nyt on jees. mut kun en osaa! :D

Palasin lukemaan tätä postausta, ja vasta nyt vilkaisin tuota ylintä kommenttia. Mitämitä, oletko Sotkamosta kotoisin? :D Olin juuri tuohon edelliseen kommenttiini kirjoittamassa, että perheeni ja suuri osa ystävistäni asuu satojen kilometrien päässä Sotkamossa, mutta ajattelin, että tuskin kukaan nyt Sotkamoa tietää. :D Onpa hassu yhteensattuma! Löysin blogisi ihan vastikään, joten en tiedä, oletko täällä aiemmin juuristasi maininnut, mutta nyt on vielä suurempi syy seurailla tätä blogia! Olen muuttanut Helsinkiin vasta muutama kuukausi sitten, joten tuulahdus kotikonnuilta on aina tervetullut! :D

Juu, sieltähän minä! Tosin täällä Porissa on vierähtänyt jo 11 vuotta, mutta yli 19 vuotta elämästäni ehdin siellä viettämään ja kotikoti on siellä edelleen. :)

Oi vitsit, miten kivaa! Minulla on takana viitisentoista vuotta eloa siellä, joten aika kotikodilta tuntuu minustakin, ja tosiaan vanhempani asuvat siellä. Eli siellä tulen minäkin jouluni viettämään. :) Olisi kiva joskus kuulla täällä blogissa sinun tarinoitasi Sotkamosta, se kun on aika omaleimainen kylänpahanen ja silti niin tärkeä. :)

Melli

Hei, täällä on viime vuosina pohdittu aika ajoin samoja asioita. Isoimpana asiana se, että haluanko lapsia ollenkaan vai en ja ikää tulee jatkuvasti lisää. Viimein tein päätöksen ja nyt vatsassa kasvaa uusi elämä. Sitä en tässä vaiheessa vielä tiedä oliko ratkaisu oikea, mutta niin ne väittää että raskauden aikana sitä kasvaa äidiksi ja lapsen synnyttyä ei enää osaa kuvitella aikaa ilman lasta. Enpä tiedä mitä tulevaisuus tuo tulleessaan, matkustelusta, uuden alan opiskelusta ja uudesta kotikaupungista olen haaveillut, mutta ei kai lapsi niitä estä, ehkä vain vähän hidastaa :) Tuleva pelottaa aivan mielettömän paljon, mutta kai tästä selvitään :) Tsemppiä sinulle suurten päätösten kanssa :)

Mimusi
Liittynyt8.1.2014

Täällä tismalleen samat ahdistusasiat. Vuokrasin myös (susta innostuneena) salikortin ladylinelle eikä se ole kyllä mua piristänyt yhtään. Tuntuu että joka toinen hehkuttaa liikunnan tuomaa hyvää oloa ja energiaa, mutta ite ei saa siitä mitään irti. No onhan se olo ihan ok jumpan jälkeen, mutta ihan yhtä hyvän fiiliksen saa vaikka kotitöistä yks tylsä homma muiden joukossa.

Ärsyttää, miks muiden elämä tuntuu olevan yhtä juhlaa ja itse on hukassa. Vai onko tää samaa illuusiota kuin "naked truth"?

Tuskin kenenkään elämä on yhtä juhlaa, eiköhän kaikilla ole jossain vaiheessa sellainen vaihe, että pohtii omaa elämäänsä ja sen ongelmia. Tärkeintä olisi mun mielestäni yrittää aina keskittyä positiivisiin asioihin, miettiä mikä on hyvin eikä mikä on huonosti. :)

Ja tuohon salikorttiin sekä liikuntaan. Ei kannata yrittää pakottaa itseään salille ainoastaan siksi, että monet muut kehuvat sitä ja liikkumisen iloa. Jokaisen pitäisi löytää se oma juttunsa, mistä saa iloa ja tyytyväisyyttä elämään.

Itseänikään salilla käynti ei huvittanut silloin, kun jouduin käymään siellä iltaisin ruuhka-aikaan. Nyt kun saan käydä siellä aamulla, silloin kun siellä on vain pari ihmistä samaan aikaan, niin salilla käynti on jopa kivaa.

Auttaisiko jonkun kaverin seura piristämään salilla käyntiä vai olisiko sitten parempi joku muu liikuntamuoto, jokin rauhallinen ja rento? :)

Nea

Hihi, mäkin olen eksymässä ko. konserttiin, toivottavasti on loisatva (: Joulustressin vähyys kuulostaa myös hyvältä, Mä olen tosi huono stressaamaan itse, vaikka joskus se ehkä olisi ihan hyvä motivaattori :D

Tinski

Heheeei, toinen itsenäisyyspäivän synttärisankari! :) Täällä myös yksi, joka vanhenee huomenna ja pohtii samoja asioita. Aamulla meinasi itku päästä, kun kuulin erään kaverin muuttavan Helsinkiin uuden työn perässä, tyttöystävänsä luo. Olen toki iloinen mutta alakulo herätti oikeasti pohtimaan, millaisia muutoksia kaipaan niin kipeästi että koen kateutta toisten onnesta?

Tuumasta toimeen ja mol.fi. ;)

Hei, mun on pakko kommentoida tohon sun listaan, että kaikki nuo samat kysymykset ja asiat pyörivät myös omassa päässäni :) Ja niitä kysymyksiä on hyvä pohtiakin. Parempi miettiä ja tutkailla, kuka on, mitä haluaa, mistä pitää yms. kuin tyytyä vain elämää samaa perusarkea joka päivä. Välillä on hyvä negailla, kunhan sen kääntää voitoksi :)

Ja sitten vielä, jossei sua haittaa, niin halusin kommentoida tsempaten jokaista sun listasi olevaa asiaa hiukan yksitellen. Siltä varalta, jos samat tunteet iskee vielä päälle :)

- Mä en yhtään tiedä mitä elämältäni haluan (hyvin harva nykypäivänä on varma siitä mitä haluaa, nelikymppisenäkin voi vielä opiskella)

- Tahdonko mä tulevaisuudessakin tehdä työtä jota teen nyt? (Kuten edellisessä totesin, ei ole kiire :) Päivä kerrallaan, hetkessä eläminen on paras vaihtoehto tyytyväisyyden kannalta)

- Onko tämä kaupunki se paikka jossa haluan asua? (Sitä pohtii varmasti moni saman ikäinen, onneksi aina voi muuttaa, omistusasunnonkin voi myydä ;))

- Oon jo vanha luuska (biologisen kellon mielestä), mut en vieläkään tiedä haluanko lapsia (Pyh ja pah. Lapsia tehdään sitten, kun olo on sellainen "nyt mä haluun"!)

-Entä jos mä haluan niitä joskus vuosien päästä mut on jo liian myöhäistä (Koskaan ei ole myöhäistä, paitsi ehkä raskaaksi tuleminen ei onnistu, aina voi sitten yrittää ns. kohdunvuokrausta tai adoptointia, ei hätää!)

- Oma peilikuva ahdistaa. (Siinä ei ole mitään vikaa! Etkä ole yksin näiden ajatusten kanssa :))

- Arki tuntuu aina niin pirun takkuiselta! En saa mitään aikaiseksi. (Älä vaadi itseltäsi liikoja, tee sen verran kuin jaksat)

- Ärsyttää yleinen jouluhössötys. (Saa ärsyttää, mitä järkeä tässä jouluhulluudessa edes on? Nauti lumesta ja jouluvaloista)

- Kaikista parhaat ystäväni asuvat satojen kilometrien päässä. :( (Tiedän tunteen. Sähköpostilla pystyy jakamaan PALJON ilon ja surun asioita, jos soitteluun tai tekstailuun ei ole aikaa. Trendissä oli juuri juttu ystävyydestä ja vinkki, että voisi sopia ystävien kanssa puhelinaikoja tai yökyläillä silloin tällöin, jossei yhteistä aikaa muuten ole tarpeeksi)

- Isi ja äiti asuvat satojen kilometrien päässä. :( (Isille ja äidillekin voi kirjoitella sähköpostia tai vaikkapa kirjeitä :))

Ja anteeksi, jos tästä tuli liian pitkä! En yhtään pistä pahakseni, vaikket julkaisisikaan tätä! Kunhan itse näet tämän :) Oli ihan pakko yrittää piristää!

Tiina

"•Mä en yhtään tiedä mitä elämältäni haluan

•Tahdonko mä tulevaisuudessakin tehdä työtä jota teen nyt?

•Oon jo vanha luuska (biologisen kellon mielestä), mut en vieläkään tiedä haluanko lapsia

•Entä jos mä haluan niitä joskus vuosien päästä mut on jo liian myöhäistä

•Arki tuntuu aina niin pirun takkuiselta! En saa mitään aikaiseksi."

Nämä edelliset lainaukset ovat kuin suoraan minun elämästäni; jaan nämä ajatuksesi täysin. Jännää, kuinka sitä voi olla päältäpäin kuin kuka tahansa ja mielessä myllertää paljon isoa kysymyksiä, vaikeita aiheita.

Tsemppiä meille molemmille näiden asioiden äärellä ja muistetaan myös iloita noista mukavista ja kevyistäkin asioista. :)

Ode

Tiijäkkö. Minä oon 40-vuotias luuska ja sain esikoiseni 38-vuotiaana. Että kyllä nää vielä ehit. Kuulostan tosi tätimäiseltä, mutta tuo potemasi maailmantuska helpottaa kyllä, viimeistään nelikymppisenä :) Sitten aletaan potea ikäkriisiä ;D No, ei kyllä aleta! Ikä on maailman turhin asia kriiseillä, sille kun ei vaan voi mitään. Helpompi hyväksyä, että kaikki me vanhetaan, mutta myös viisastutaan :) Asiat järestyy, löydät paikkasi ja susta tulee äiti, jos niin on tarkoitettu. Mielenrauhaa! Olet upea!

Mulla on kans pienoinen kriisi, mutta ennemminkin siitä, että osaanko tehdä asiat oikeassa järjestyksessä ajallaan...asioiden priorisointi on hankalaa. Valintoja ja vaihtoehtoja on hirveesti, mitä jos jotain jää tekemättä...

Mä täytän keväällä 33 ja vaihdoin juuri alaa, mulla on yksi lapsi ja haluaisin myös toisen, mun alan vaihdoksen myötä haluaisin kouluttautua lisää ja koulutus haukkaa elämästä muutaman vuoden. Toinen lapsikin olisi tosi kiva, mutta milloin sen aika olisi. Ääh.... ehkä täs on vaan mentävä "seize the day" ajatuksella ja katsoa mitä se elämä antaa ja tuo mukanaan.

K

Samat asiat ahdistavat täälläkin! Ehkäpä se on tämä kylmyys ja pimeys, joka saa pohdiskelemaan enemmän elämää. Toivottavasti kevättä kohti mentäessä mieli virkistyy ja tavoitteet selkenevät! :)

jospa se tästä pikkuhiljaa. mua itseasiassa piristi kovasti, kun kävin läpi menneen vuoden kaikkia hienoja juttuja. Positiiviset asiat näkee jotenkin paremmin ja selkeämmin sitten kun niistä on jo hetki.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram