Mitä tulee, kun yhdistetään ylikasvanut kampaus karmealla takatukalla, tunnin tirsat juuri ennen keikalle suuntaamista, liian kiire aloittaa hiustenlaitto alusta ja aamulla laitetut tukkamömmöt valmiina hiuksissa?

tukkatakanaB

tukkatakana2B

Siis haloo!! Mulla oli tukka kiinni! Tai siis toi lätkätukka oli kiinni ja kaikki muu joka ei yltänyt niskaan saakka kiskottiin kypäräksi pitkin päätä. Aamulla laitetut tukkalakat yhdessä kevyen kastelun kanssa mahdollistivat karvojen kampaamisen kupolia myöten jota kuinkin tiivisti ja pysyvästi. Ei se nyt kaikista kaunein virtys ole, mutta baarin hämärissä kelpasi vallan mainiosti ja itse asiassa viihdyin loistavasti tällaisessa kasvot paljastavassa kampauksessa.

Mä rukoilen kovasti, että saan Maikun huomenna kiinni ja että aikaa karvan katkaisuun löytyisi ensi viikoksi.  En enää pian pysty elämään itseni ja liimalettini kanssa. Tuossa kouluhommia stressatessa asiaan ei ehtinyt kiinnittää huomiota, mutta nyt vähän liikaakin. Ja miten voi olla mahdollista, että juuri silloin kun päässä roikkuu maailman karmivin ja ehdottomasti kuukausi sitten parasta ennen päiväyksen ylittänyt karvakasa, joutuu kahden päivän sisällä haastateltavaksi ja kuvattavaksi kahta lehtijuttua varten? Just my luck..

Jenni Vartiainen oli upea ja hypnotisoiva seireeni ja keikka tarjosi kaikki ne biisit joitatoivoinkin. Heti alkuun kuultu uuden levyn nimibiisi Seili nosti karvat pystyyn ja tuulilasinpesunesteet linssiin. Keikasta lisää pian keikkakuvien muodossa, sillä muutama melko oivallinen saattoi muistikortille tallentua.

Kommentit (6)

Veera

se olis ihan jees, jos olis ollut aavsituksen siistimpi, mut nyt se näytti kyllä aika limaiselta. (mitä tukka toki olikin.. ) :D

An

"En enää pian pysty elämään itseni ja liimalettini kanssa." Haha. Juuri kun otin MatteMorphose-postauksesta kuvan talteen seuraavaa kampaajareissuani varten. Vielä lyhyt mutta silti naisellinen tukka on minusta hyvä.

Veera

Hahaa! No kyllä mä itsekin ajattelin pitää toistaiseksi tän pituuden näissä etuosissa, mut toi takatukka on ihan oikeesti jo lähes mallia Marko Kiprusoff. :D

Vierailija

Hei, missä sun alaluomen ripsarit ja luomivärirajaukset on?!;) Ne sopi sulle niin uskomattoman hyvin!

Veera

kyllä siellä hyvin kevyet sellaiset on, mutta eivät eotu kuvassa. mä hieman pelkään niitä edelleen joten olen aika varovainen. :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram