"Ooh, Lindströmin pihviä pippuri-brandy -kastikkeella, kuulostaa herkulliselta." Seuraava ajatus lounaan tilaamisen jälkeen olikin sitten, että "voi ei!! Mulla on uusi valkoinen paita päällä ja tilasin just Lindströmin-pihviä, this is pink accident just waiting to happen!"

Koko ruokailun ajan mun päässä velloi kauhu siitä, että onnistun pudottamaan ruokaa päälleni ja sotkemaan tuon puhtaan valkoisen puseron päivän ruokalistaan. Kaikki herkullisen aterian tuoma nautinto peittyi sen ahdistuksen alle ja huokaisin niin helpotuksesta, kun laskin aterimeni lautaselle lopetettuani syömästä.

Minua ja valkoisia vaatteita ei ole luotu yhteen, ne aiheuttavat aina tuon saman kauhun ja minä vain odotan koska ketsuppipullo räjähtää päälleni tai sohellan punaviinilasin nurin ja päälleni. Minkään muun värisen vaatteen kanssa tätä pelkoa ei esiinny, ei vaikka kyseessä olisi jokin vaalea sävy joka ihan yhtä hyvin voisi ottaa itseensä punajuuren pinkistä tai pippurikastikkeen ruskeasta, vain valkoiseen pukeutuessa kurkkuani kuristaa koko ajan sottaamisen kauhu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/pusero-Masai/bleiseri-HM+/kengät-Cubanas/laukku-Marimekko/huivi-Boss Orange/lasit-Gucci (saatu)

Selvisin kuin ihmeen kaupalla torstaina hengissä niin lounaasta kuin myöhemmin pr-toimiston tarjoiluista (jotka myöskin sisälsivät punajuurta!!!), mutta olo oli koko päivän epämiellyttävä. Tunnetta lisäsi vielä se, että päivä olikin niin kuuma, etten mitenkään voinut koko ajan pitää päälläni tuota bleiseriä, kuten olin aamulla ajatellut, vaan jouiduin riisumaan sen välttyäkseni läkähtymiseltä ja sehän paljasti esiin valkoista väriä huomattavasti suunnittelemaani suuremman pinta-alan. Tunsin oloni huutomerkiksi, jotenkin liian näkyväksi, ja kirkkaaksi.

 No miksi minulla sitten on uusi valkoinen paita, kun se niin kovin ahdistaa? Koska noin mustaan ja väreihin yhdistettynä ja sopivassa määrin annosteltuna se näyttää kivalta ja raikkaalta ja asialliselta. Olen pitkään toivonut, että kaapistani löytyisi yksi asiallinen valkoinen pusero. Ei mitään kauluspaitoja, ne eivät ole minua varten, mutta tuollainen yksinkertainen ja simppeli paita. Ja nyt minä sen löysin. Sama Masain viskoosipusero on ollut minulla mustana jo keväästä saakka, joten tiesin mallin ja materiaalin hyväksi ja ostopäätös oli siksi helppo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äiti on opettanut, että kun löytää jotain hyvää, niin kannattaa ostaa monessa värissä. Hän on opettanut myös, että hyvästä kannattaa maksaa. No, kahdeksankymppiä oikeasti hyvästä ja laadukkaasta puserosta jolle tietää olevan paljon käyttöä ei ole mielestäni liikaa, mutta eilen tajusin, että se oli ehkä kuitenkin liikaa valkoisesta puserosta joka päällä koen koko ajan kauhua. Mietin pelkäisinkö sottaamista vähemmän, jos vaate olisi halvempi? En tiedä, ei se toki esim. siinä lounashetkessä olisi auttanut vaikka päällä olisi ollutkin kolmenkympin paita kahdeksankympin vastaavan sijaan, ne punajuuret rinnuksilla olisi näyttäneet yhtä pahalta. Mutta mikäli tahra olisi jotain pois lähtemätöntä sorttia, olisi harmitus ehkä pienempi, jos käyttökelvottomaksi sottaantuisi ensimmäisellä käyttökerralla monta kymppiä vähemmän maksanut vaate.

Äidin opetuksia on kyllä myös se, että isompiakin vahinkoja maailmassa sattuu, kuin se, että joku tavara menee rikki tai häviää. Eli ei tavaroiden takia kannata surra, niitä saa kaupasta uusia. Että pitäisköhän munkin vaan relata tän valkoisen paidan kammoni kanssa ja tilata rohkeasti pastaa ja punaviiniä, jos siltä tuntuu, vaikka päällä olisikin hintavaa valkoista. Elämässä on isompiakin asioita mitä pelätä kuin soosit rinnuksilla.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitä paitsi, minusta tuntuu kuin vaatekaappini olisi saanut ihan uuden ulottuvuuden tuon yhden valoisen puseron ansiosta. Voin halutessani näyttää asialliselta (jotenkin valkoinen paita on mulle yhtä kuin asiallisuus ) ja raikkaalta ja jotenkin ihan uudelta. Vaikka olo olikin paikoin eilen outo, niin mä tykkään hirveästi siitä millaiselta mä näytän esimerkiksi näissä kuvissa. Ihan kuin olisin jotenkin skarpimpi versio itsestäni. Astetta aikuisempi ja mukana ministi menestystä. :D

Ehkäpä siedätyshoito aina vähän kerrallaan auttaisi ja vielä joku päivä osaisin nauttia valkoisen puseron raikastamasta ilmeestä ilman täriseviä käsiä ja punaviinin pelkoa.

Kommentit (11)

Ilona

No, vaikka olisitkin joutunu punajuurikatastrofin uhriksi, olis läiskä paidassa ainakin sopinu sun kenkiin ja laseihin. ;) Ihana asu!

juu, se on kyllä kiva, kun vaan jaksaa jotain sille tehdä. On valitettavasti tuo pääliosan pituus jo sellainen, että vaatii vähän viitseliäisyyttä.. :P

Zarasta ostin tällä viikolla! Unohdin tässä postauksessa sen mainita, kun just edellisessä asiasta kirjoittelin.

Anon

Tämä kirvoitti kommentoimaan, nimittäin olen ihminen, jolla on aina päivän ruokalista vaatteilla, ja aina sattuu valkoista päälle kun ruuassa on tomaattia tai punajuurta. Löytyi nimittäin puhdistusaine, jolla on tähän mennessä lähtenyt ihan kaikki tahrat, nimittäin GNLD Super 10. Todella pahoihin tahroihin raakana sitä ja hetken antaa vaikuttaa, ja sitten normipyykkiin.

Kiitos muuten hyvästä blogista, en ole ennen kehunut, vaikka olen ptikän aikaa tätä seurannur.

Kiitos vinkistä, pitänee hankkia ainetta omaankin varastoon, sillä punajuuri-tomaatti-punaviini -katastrofi väijyy kuitenkin jossain nurkan takana.

suvi

Sä oot kyllä niin ihana nainen. Ihailen kun sä oot just sä, rohkea ja magee. Sun tukka on ihana. Itselläni vähän samanlainen mutta hieman pidempi. Mitä aineita käytät että saat sen nousee ja et siinä on tota volyymia?

mun suosikki on jo pitkään ollut hiuspuuteri. Ei mitään tiettyä lemimerkkiä vaan käytän milloin mitäkin. HIuspuuteri ja kevyt tupeeraus nostaa tukkaa kyllä hyvin päästä ja houkset pysyvät uudelleen muotoiltavina koko päivän.

-B-

Mulla ihan sama! Pukeudun enimmäkseen mustaan ja nyt mulla on ollut muutaman viikon eka(!) valkoinen "hienompi" paita. Jos mulla on jotain valkoista päällä, niin on taatusti sen jälkeen jotain sotkua siinä. Nyt, jos joutuu syömään jotain kun on tämä uusi paita päällä, niin istun jäykkänä (sehän auttaa..) kuin olis haarukka takapuolessa. Jo pelkkä jännittäminen lupaa tulevaa katastrofia...

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram