Tuskailin marraskuun lopussa erinäisten juhlapukeutumisongelmien kanssa ja mietin esimerkiksi sitä millaiset sukkahousut laittaisin mustan mekon kaveriksi näin talvisaikaan. Nyt kun Elviira kävi sitten kommenttiboksissa kysymässä, että millaisiin deniereihin mahdoin päätyä, tajusin, etten ollut edes postannut joulukuista hääasuani niitä kimpunmetsästyskuvia kummemmin. Eli tässä siis pukeutumisstressaamisen lopputulos..

Eihän se homma sitten mennyt ihan sillä tavalla kun olin pienessä mielessäni miettinyt. Oli tarkoitus ehtiä vielä ennen reissuun lähtöä (häät olivat siis Helsingissä) ehtiä sovittamaan tuo mekko testaten sitä muutamien eri kenkien ja korujen kanssa, jotta saisin selville mikä koltun kanssa parhaiten passaa. Just joo... Taas oli joku tuhat ylimääräistä rautaa tulessa ne edeltävät päivät ja lähdin sitten perinteisesti siten, että vielä 20 minsaa ennen bussin lähtöä koitin epätoivoisesti paiskoa tarvittavia kamoja kassiin. Eli se siitä testailusta ja tuumimisesta. Miksi valmistautua koskaan huolella, kun viime tingassakin onnistuu joten kuten..

Alla oleva kuva kertoo sitten miltä loppujen lopuksi näytin ennen kirkkoon astelua tuulen tuivertaessa tukkaa reilun 10 m/s voimalla. Kutsussa oli mainittu, että kirkosta on juhlapaikalle n. 10 min kävelymatka ja kehotettiin ottamaan asia huomioon jalkinevalinnassa. No minä törppö en tietenkään ajatellut sitä alustaa sen enempää, vaan päättelin vain, että matalakorkoiset nilkkurit käyvät hyvin. Ovat siistit ja jaksan kävellä niillä hyvin.

Mutta mitenkäs suu ja nilkat sitten pistettiinkään, kun vastassa oli Suomenlinnan todella petolliset mukulakivikadut! Kieli oli keskellä suuta ja nilkat oli aika ajoin melkoisilla mutkilla. Olisin voinut varmaan lukea ohjeistusta astetta tarkemminkin. En suinkaan ollut ainoa koroilla kirkolta juhliin kärsinyt nainen, mutta iso osa oli kyllä tajunnut varautua tepasteluun ihan matalilla ja järkevillä kengillä. Minä sipsuttelin katse tiukasti kadussa, nurmikon reunoilta aina hetkellistä pelastusta hakien ja kavaljeerin käsivarteen tukeutuen. Huhhuh.

 

Minä ja löysät nilkkani + korot + silloin vielä baariturman jäljiltä kipeä polvi + ärhäkkä mukulakivetys = totaalisen kamala yhtälö. Hengissä kuitenkin selvittiin kuin ihmeen kaupalla ja juhlista poistuessa oli taas skumpasta ja sidukasta haettu ihan uudenlaista rohkeutta haastavan maaston kohtaamiseen, joten paluumatka lautalle sujui koroista huolimatta melkein kuin siivillä. :D

Tuosta kuvan takista muuten sen verran, että kyseinen siisti aikuistakki löytyi 14 eurolla kirpputorilta. Ei mitenkään paha hinta lähes käyttämättömän näköisestä villakangastakista. Materiaali on 70 % angoraa ja 30 % villaa. Ei ehkä sellainen kaikista omimman näköinen vaate, mutta mielestäni varsin sopiva mekon kaveriksi tuollaiseen juhlavampaan tilanteeseen. Eli melko hyvä löytö, sanoisin.

 

Lämmikkeenä hihattoman mekon paljaiksi jättämille hartioille minulla oli sitten loppujen lopuksi synkästi musta uusi, juuri paketista kiskottu siro kashmirneuletakki jonka mamma tilasi minulle lahjaksi. Neuletta ei tietenkään kuvassa näy sillä kuten näette ämmä käy ihan kuumana tanssilattialla, ei siinä paljoa villatakkeja tarvita! Väripilkuksi miettimäni punaiset korkkarit näyttivät loppujen lopuksi juuri lähdön hetkellä mielestäni jotenkin liian pornolta ja sen sekä murun mielipiteen vuoksi vaihdoin kenkäpussiin pikaisesti nuo mustat peep toet.

Sukkahousuja mietiskelin tosiaan täällä bloginkin puolella, että mitä väriä ja minkä paksuiset, kun en ollut aiemmin ollut muissa kuin kesähäissä, jolloin jalkaan on aina päätynyt vaaleaa ja mahdollisimman vähän denierejä. Päädyin sitten mamman neuvojen mukaisesti ohuisiin mustiin 15 Den sukkahousuihin (tai stay upit ne kyllä oli, kun sellaisia sattui olemaan kaapissa valmiina). Vaikka se väri ei lämmitykseen vaikutakaan, niin jotenkin vaan vaaleat sukkikset tuntuivat liian paljastavilta ja kesäisiltä joulukuun alun harmauteen ja viimaan.

En kyllä voi sanoa kauheasti diggailevani tuollaisia vähäisiä denierejä mustana, ne kun näyttää mun silmään jotenkin niin ysäriltä jostain syyst. Mutta aina ei mee oma mieltymys etikettien kanssa täysin yksiin. Ja siis etiketin mukaanhan häävieraan sukkahousut ovat ohuet. Eli ajattelin sitten noiden sukkien kanssa  olevan vähän sama homma kuin meidän auton kanssa, joka on sininen ja koitin sen hankkimista siksi vastustaa. Muru totesi vaan, että "sä oot sen auton sisällä, et sä nää sieltä minkä värinen se on". Hyvä pointti, I must say. Keskityin siis ysärisäärieni tuijottelun sijaan meneviin muuvsseihin tanssilattialla.

Aika värittömänä ja hieman kenties synkkänäkin tuli siis nuo häät juhlittua, mutta lohdutuksekseni saatoin todeta, että en suinkaan ollut juhlien ainoa synkistelijä. Sulauduin joukkoon varsin hyvin.

Korujen osalta tuli koettua pieniä kauhun hetkiä, kun kesken juhlien huomasin toisen korvakoruni puuttuvan. Olin saada sydänkohtauksen ja pillahtaa itkuun. Kyseessä oli siis äidiltäni yo-lahjaksi saadun Avaruushopea-setin roikkuvat hopeakorvikset. Kyseisiä Wecströmin Lapponialle suunnittelemia korvakoruja ei ole ilmeisesti valmistettu enää vuosikymmeniin joten tuollaisen 70-luvun alusta kotoisin olevan aarteen hukkaaminen olisi ollut todella ikävää.

Haravoitiin siinä sitten lattioita ja pari tyttöä ehti jo kompata pihamaatakin kauheassa myrskyssä, kunnes tajusin kääntyä bestmanin puoleen, josko hän voisi kuuluttaa kadonneesta korusta. Ennen kuin ehdin edes värisevällä äänellä lausutun pyyntöni loppuun saakka, kaivoi herra jo jotain kiiltävää povitaskustaan. Joku vieras oli löytänyt korun ja kiikuttanut sen parhaan miehen hoiviin juuri hetkeä aiemmin. Huuuuuh! Mikä helpotuksen huokaus! Nyt korvakoru onkin sitten ollut hetken aikaa kultaseppä Lindroosin hoivissa, jotta hän taikoo uuden tapin ja korvakorun takaosan hukkuneiden tilalle. Oli siis käynyt niin ikävästi, että 40 vuotta oli tehnyt tehtävänsä ja korvakorun ohut hopeinen tappi oli yksinkertaisesti napsahtanut juuresta poikki. Liekö ollut liian villit tanssikuviot neidillä vai mitä olen riehunut. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja rakkaat korut ovat edelleen tallessa.

Jotta sillä tavalla rankaistiin taas näppäimistöä yhden hätäisesti niskaan heitetyn hääjuhla-asun tiimoilta. Välillä sitä kyllä tuntee itsensä melko pöhköksi sepustaessaan rivi tolkulla aiheista "miksi juuri nämä sukkahousut", "millainen oloni oli tässä mekossa" jne. Toivottavasti viihdytti ja hyödytti edes yhtä ihmistä ruudun sillä puolen. :D

Tämän stoorin opetukset olivat siis seuraavat:

  1. Ei koskaan korkokenkiä Suomenlinnan mukulakivikaduille
  2. Etiketti ei aina kohtaa omien mieltymysten kanssa, mutta juhlissa on onneksi parempaakin tekemistä kuin inhota omia sukkahousuja
  3. Bestman on todellakin best man

Kommentit (9)

Elisa

Firman pikkujoulut oli Suomenlinnassa, ja kohtuullisen matalakorkoisillakin saappailla tuo kävely oli karmeata touhua. Että siis miksi ne ei voi asfaltoida Suomenlinnan katuja!

Figlia

Mulla oli viime vuoden puolella kans ystävien talvihäät ja mietin yhtä paljon tuota sukkahousuvalintaa :D Olin jo pitkän pähkäilyn jälkeen päätytynyt ihonvärisiin, kun ne toimi parhaiten mekon kans. Mutta sitten tuli flunssa, joten loppujen lopuksi, häitä edeltävänä päivänä, ostin pitsisukkahousut ja laitoin niiden alle ne ihonväriset. Noh, ihan hyvältä ne näytti ja oli sopivan lämmin :D

ps. taitaa olla eka kerta kun kommentoin täällä, joten sulla on tosi kiva blogi! Tulen aina hyvälle tuulelle sun jutuista :)

Oi voi, mulla n ystävän häät helmikuussa ja just ajattelin laittaa ihan paksummat mustat sukkikset. Oih, nyt täytyypi miettiä uudelleen! Kiitos etiketti-valistuksesta!

kyllähän se toki asustakin riippuu ne sukkikset, mutta itse pukeuden häihin aina aika perinteistä juhlaetikettiä noudattaen kotelomekko, ohuet sukkikset, peitetyt olkapäät kirkossa jne.

Nykyhäissä kyllä näkee aika paljon soveltamista.

Elviira

Kiitos seikkaperäisestä asuvalinta-avautumisesta :) Denieridilemmani on edelleen paha, mutta kyllä, "juhlissa on onneksi parempaakin tekemistä kuin inhota omia sukkahousuja", kuten sanoit!

Mukavaa viikonloppua!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat