Tänään oli kyllä varsinainen itkupäivä. Jotenkin oli hanat ihan helvetin herkällä ja porasin oikeastaan kaikki automatkat aina keikalta toiselle. Sitten pyyhin naaman hihaani, kävin hoitamassa työhommat ja ajomatkalla nyyhkin taas.

Yhdelle keikalle oli tunnin matka suuntaansa, niin siinä etenkin oli hyvää aikaa märistä ja hoilata mukana soittolistalle valitsemiani kappaleita. Mutta oikeastaan se parkuminen kyllä jotenkin helpotti ja rentoutti taas hieman. Aina jostain sieltä valuvan rään ja näkökyvyn sumentavan kyynelvyöryn välistä ehti pilkahtaa myös ihan ohimenevän nopeita ajatuksia siitä, että kyllä tää varmaan joskus loppuu. Ja tavallaan sitä tunsi itsensä aika eläväksi kaiken sen tunteenkuohunnan keskellä.

Mutta on tää kyllä vaan aika saatanallinen savotta koittaa saada päätä, sielua ja sydäntä järjestykseen. Hirveästi ajateltavaa, opeteltavaa ja hyväksyttävää. Mietin kovasti esimerkiksi sitä, että miten hyväksyä se, että yksinjääminen on ihan mahdollinen skenaario tässä elämässä. Todella iso ja vaikea asia itselleni, mutta mielestäni tarpeen sekin käsitellä. 

Tuon Vestan keikalta ostamani paidan sanat ovat ihanan lohdulliset ja niihin haluaisi uskoa. "Minä riitän" Huomaan kuitenkin, että vaikka olenkin oppinut vuosien aikana olemaan monella tapaa itselleni armollinen ja ajattelen monella tapaa olevani ihan riittävä, niin nyt mietin noita sanoja kovasti sen kautta, että miten riittää itse itselleen elämänkumppaniksi.

Kuinka päästä irti siitä kuvitelmasta, että joku toinen ihminen tekisi minut onnelliseksi hyväksynnällään ja rakkaudellaan? Miten olla itsensä tärkein tukipilari ja oman elämänsä suunnannäyttäjä?

Se on jännä miten tällainen elämänkriisi myllertää käsitystä omasta itsestä. Olen ollut kovasti siinä uskossa, että olen vahva ja itsenäinen ihminen, jolla on hyvä itsetunto. Nyt huomaankin joutuvani tarkastelemaan noita käsityksiä itsestäni uudelleen. Onko vain ollut helppo tuudittautua kuvitelmaan itsenäisyydestä, kun vierellä on ollut toinen, johon tarpeen tullen nojata? 

Tuokoon paidan sanat minulle toivoa. Jonakin päivänä ne vielä ovat totta.

"Minä riitän
Mulle minä riitän"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

Nina42v
1/7 | 

Seitsemän ja puol vuotta. Sen verran oon ollu eronnu. On ollu hyviä päiviä, on ollu huonoja päiviä. Ja edelleen takaraivossa kuuluu ne eksän sanat "jos sä jätät mut, niin jäät yksin loppuiäksi". Kerrankin sekin oli oikeessa jostakin, mutta en mä sitä jättämistä oo kertaakaan katunu. Kai se vaan on niin että "minä riitän".

Päikkärä
2/7 | 

Veera - varmasti riität itsellesi kun sinulla on niin paljon annettavaa myös muille: kirjoitat tosi hienosti ja oivaltavasti ja hauskasti. Blogisi on erityisen hieno myös upeiden kuvien takia!

P
3/7 | 

Niin tuttuja ajatuksia ajalta, kun itse erosin viisi vuotta sitten ikuisuuden kestäneestä parisuhteesta. Tää tuskin lohduttaa sua, mutta itse ainakin ajan myötä opin hyväksymään ajatuksen että voi olla etten koskaan löydä enää ketään. Siitä oivalluksesta avautui ihan uusi maailma. Toivottavasti säkin vielä pääset siihen maailmaan kiinni :)

Hannaah
4/7 | 

Voi sinua ❤️
Minä erosin 15 vuoden suhteesta ja alkuun päivät olivat kuin vuoristorata: laskuja, nousuja, vatsan vääntävää kieputusta. Kun Se Oikea ehkä, joskus tupsahtaa elämään, voi suhteen aloittaa, mutta niin kauan kuin suhde on taistelua päivästä päivään, parasta mitä voi itselleen ( ja toiselle) tehdä, on elää yksin, omillaan. Aluksi ahdisti kaikki pariskuntatapaamiset, kun kaikki muut olivat paikalla puolisonsa kanssa. Nykyään menen niihinkin juhliin pää pystyssä ja ehkä vähän vahvempana kuin huonoissa suhteissaan kärvistelevät ystäväni. Ei parisuhde ole enää itseisarvo. On hemmetin paljon hienompaa päästää irti, tehdä omia valintoja, elää arvojensa mukaista elämää. Valoisaa kevättä!

Alina

Olipa lohduttava ja asiallinen kommentti. Reikä se on rinkilässäkin vai? Totta voi olla ettei tarvitse olla YKSIN, mutta seurassakin voit olla YKSINÄINEN. Eri asioita, kuten myös mitä kaikkea tarkoittaa "oikeaa hätää". Kaikilla erilaiset taustat, terveydelliset ongelmat tai ongelmattomuudet, ajatusmallit ja tavat käsitellä asioita. Jokaisen hätä on oikea hätä sillä hetkellä. Asioita voidaan tarkastella aina isommassa mittakaavassa ja verrata muiden hätää sekä ongelmia. Aina jollain on kurjempaa, aina jollain menee paremmin.
Kirjo on siis valtava ja sinun yksioikoisen kuuloinen ajatusmaailmasi ongelmien kohtaamisesta käy varmasti sinulle ja monelle muullekin, mutta yhtä monelle ei.

Vierailija
6/7 | 

Tuttuja tunteita. Osaat hyvin kuvata sitä erosta seurannutta vuoristorataa, mikä tuntuu lohduttavalta. 

Toivottavasti sinua edes vähän lohduttaa nämä viestit, joissa saat kiitosta tunteidesi avoimesta myöntämisestä. Vertaistukea.

Erostani on jo muutamia vuosia. Välillä olen aika hyvälläkin mielellä. Viime viikot olen kuitenkin ollut tosi surullinen. Äskettäiset tapahtumat herättivät yllättävästi takautumia, joita en aiemmin ole käsitellyt. Uskon, että tekee hyvää tuntea sen miltä tuntuu. Vähän alkaa helpottaa. Toivottavasti sinullakin. 

Nainen68
7/7 | 

Kuka sen sanoo että eron jälkeen naisen pitää jäädä yksin? Itse erosin pitkästä (30v) liitosta ja tiesin että en halua jäädä yksin. Lukuisten treffien jälkeen se sitten löytyi, loppuelämäni mies ja elämä hymyilee meille😍

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat