Olen viime päivinä selaillut ja lukenut vaikka sun vallan mitä self help -opuksia ja tekstejä etsien jotain lohdullisia, rohkaisevia ja valaisevia sanoja. Sanoja joiden avulla ajatukset lähtisivät positiivisempaan liitoon. 

Ja sitten, kaikkien filosofien, terapeuttien, life coachien sun muiden ilmoille heittämien ajatusten ja auringonlaskukuvien päälle ladottujen aforismien jälkeen kannustavimmat sanat tulivatkin yllättävän läheltä.

- Tule syömään aamiaista, kehotti Tommi aamulla. Eilisestä suunnitelmastani huolimatta, että tarraan tänään to do -listaani, tuntui sängystä nouseminen tänään(kin) jokseenkin turhalta.

Miksi nousta sängystä? En näe yhtään syytä, vastasin kutsuun alistuneella äänellä.

Ja sieltä se sitten tuli vierestäni nousseelta partasuulta hyvin yksinkertainen, mutta sitäkin fiksumpi vastaus.


Koska, jos ei nouse, ei voi tapahtua hyviä asioita.

Siitä! Vapiskaa Dalai Lama ja Eckhart Tolle! Tähän suureen viisauteen ei kyllä ollut juurikaan vastaan mukisemista.

Sillä niinhän se on, että ei se elämä ja sen mahdolliset hyvät yllätykset tule sinne peiton alle. Niitä on mentävä puolitiehen vastaan. heräämällä ja antamalla asioiden tapahtumiselle mahdollisuus.

Aloitin mahdollisten hyvien asioiden miettimisen pienistä ja realistisista asioista ja totesin, että nousemalla sängystä ja menemällä ulos voisin hyvin vaikkapa törmätä kadulla koiranpentuun. Pieni asia, mutta ilahduttaisi minua kovasti!

En nyt voi ylpeillä, että olisin samoin tein ponkaissut pystyyn iloisena, motivoituneena ja kaikki ankeat ajatukseni hylänneenä. Johan se olisikin mahtavaa, jos masennuksen saisi taitettua yhdellä virkkeellä. (Ei siihen valitettavasti auta, vaikka ne sanat kirjoittaa auringonlaskukuvan päälle :D)  Mutta sain huomata, että eivät ajatukseni tyystin harmaita ole, sillä en ampunut Tommin kommenttia alas, vaan se pyöritti ajatusrattaita hyvällä tavalla. 

Muistutinkin itseäni, että ei siitä ole oikeasti kauaakaan, kun olen itse sanonut, että "elämässä on parasta se, että mitä vaan hienoa voi tapahtua koska tahansa". Olen ennenkin löytänyt nuo ajatukset sisältäni, niin miksi en löytäisi niitä uudelleen? Se, että nyt on sumua, ei tarkoita etteikö sen jälkeen tulisi taas kirkasta.

En ollut tänään lainkaan toimelias ja tuottelias. En tehnyt juurikaan muuta kuin olin. Mutta sehän tässä pitäisi hyväksyä, että voi olla olemassa ihan vain olemalla, ei aina vain tekemällä ja suorittamalla. Ja menihän tämä päivä sitten kuitenkin plussan puolella, kun tuli naurettua.

Mua naurattaa tämä postaus. Mua naurattaa tuo väsäämäni aforismi-auringonlasku. Mua naurattaa se, että kaikkia meditaatiogurujen ja fisosofien hienosti pureskeltuja viisauksia ahmittuani se onkin tuo hiljainen kaveri tuossa vierellä, joka laukaisee parhaan ja kannustavimman viisauden. Nauru tekee hyvää.

Ehkä huomenna tapahtuu lisää hyviä asioita. Ehkä huomenna näen jossain koiranpennun.

(Ehkä huomenna mä taas postaankin jotain kepeämpää!)

 

 

Kommentit (11)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Aaaaawwww, mä rakastan corgipentuja! <3

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Jos ei sulla oo jo seurassa suomalainen Topi the corgi (Facessa, Youtubessa) niin käyppä täppäämässä. Videot on tyylikkäitä ja hauskoja, juonella ja hyvällä maulla toteutettuja. Ja niissä on koooooooki. <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Muistan joskus nähneeni Topin, mut en tajunnut laittaa seurantaan. Kiitti siis muistutuksesta!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

JennL

Kevätauringolla on jo itsessään masentava vaikutus, puhumattakaan muista mieltä heilauttelevista asioista. Toivon sinulle kepeää mieltä, lintujen laulun kuulemista ja söpöistä söpöintä karvaturilaista 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jap, syksyllä masentaa pimeys, keväällä valo. Ei tästä oo helppoa tehty.  Kiitos kivoista toivotuksista! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tuulikki

Kirjoitan tänne nyt ensimmäistä kertaa, mutta koen pakahduttavaa halua sanoa, että sun blogi on aivan mahtava! Olen seuraillut sitä useamman vuoden löydettyäni sen ensin etsiessäni netistä hyviä rintsikoita. Olet tosi kaunis malli ja sulla on niin kiva tyyli kertoa oikeastaan asiasta kuin asiasta, että hakeudun aina lukemaan sun juttuja. Kyllä se mielikin taas kirkastuu, mutta mun mielestä on myös tärkeätä antaa sen (mielen siis) joskus rypeä ja synkistellä ja nähdä kaikki masentava/ahdistava tässä maailmassa. Kävin toissapäivänä tutustumassa yhteen toiseen työpaikkaan ja näin siellä seinällä vanhan valokuvan, jossa poseeraavien pitkämekkoisten lyylien alla luki juhlavin kirjaimin: Katso aina aurinkoon, niin ovat varjot takanasi. Kun on tarpeeksi rypenyt, voi taas keskittyä katsomaan hyviä asioita, kaikki siis aikanaan. Voimia ja valoa huippunaiselle!

Vierailija

Aivan paras!💖 Itsellä ollut tänään todellinen en-tee-mitään-ilta ja oon nauttinut siitä ja vähän potenut syyllisyyttä. Miksi hitossa?! Jos mulla on mahis välillä vaan olla niin todellaki niin PITÄÄ tehdä. Ja oikeesti tein vaikka mitä, mitä en yleensä tee:pötköttelin sohvalla ja lattialla, kulutin nettiselailulla (some, is, etuovi, tori, youtube) sekä oman, miehen että yhteisen padin akkua, höpöttelin niitä näitä samalla ja ihmettelin, miten aika voi kulua niin nopeasti. Hyvä ilta siis!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kuulostaa just hyvältä, tuollaisia en tee mitään -iltoja todellakin tarvitsee välillä! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kiitos, mietelause osui, upposi ja tuli tarpeeseen. Minäkin odotan keväisiä koiranpentukohtaamisia ja toivotan niitä runsaasti tiellesi!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat