Erostani ei ole vasta kuin muutamia kuukausia, mutta olen silti jo ehtinyt miettimään mm. sitä mahdanko vielä löytää rakkautta. Ja lähiaikoina etenkin sitä, että jos joku ihana vielä vastaan tulee, niin miten erilaista parisuhteen muodostaminen on nyt tässä iässä ja elämäntilanteessa verrattuna siihen, kun aloitin edellisen suhteeni parikymppisenä.

Silloin yli viisitoista vuotta sitten oli vain helppo heittäytyä ihanaan tunteeseen ja päätyä hyvin nopeasti elämään saman katon alla. (Asuimme yhdessä käytännössä seurustelumme ensimmäisestä päivästä lähtien) Olimme niin nuoria, että mitään suuria tulevaisuudensuunnitelmia ei ollut kiire tehdä, tuntui että aikaa oli edessä ihan loputtomiin. Elämät oli vaivatonta sovittaa yhteen, kun ei tarvinnut ottaa huomioon kuin toisemme.

Veikkaisin, että näin 37 vuotiaana sinkkuuntuneelle ihmiselle uuden suhteen aloittaminen on monella tavalla erilainen prosessi. Tämän ikäisenä ollaan usein jo sillä kuuluisalla "toisella kierroksella" (tai kolmannella tai neljännellä) ja hyvin monella on hommassa mukana myös jälkikasvua. On vakiintuneet asuinpaikat, arkirutiinit ja tavat. On myös koettuja pettymyksiä ja niiden mukanaan tuomaa viisautta, mutta myös varautuneisuutta ja jopa pelkoa.

En mä itse pelkää mitään arjen ja käytännön haasteita. Jos jonkun kanssa oikein natsaa ja löytyy molemminpuolinen halu olla yhdessä, niin ongelmanratkaisukykyä löytyy kyllä. Mutta saakeli, että ihan se itse rakastuminen on kyllä pelottava ajatus. Että miten sitä vielä uskaltaisi heittäytyä niin haavoittuvaksi? 

Toisaalta taas pelottaa, että osaanko mä vielä rakastua. (Miten tästä aiheesta löytääkin pelkoja vähän joka suunnasta? :D) En ole koskaan ollut mikään salamarakastuja tai edes ihastuja. Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka tuntuvat tuosta noin vaan aina edellisen perään löytävän uuden ihmisen joka on niin ihana ja mahtava, että sen kanssa haluaa laittaa hynttyyt yhteen. Mistä niitä ihania tyyppejä aina kävelee vastaan ja miten on niin helppo ihastua ja rakastua?

Itselläni tunteet kypsyvät melko hitaasti.  En ole ollut elämässäni kovinkaan montaa kertaa rakastunut, enkä edes hurjan lujasti ihastunut. Kun kehitän romanttisia tunteita jotain kohtaan, niin ne eivät sitten myöskään ihan helpolla sammu.

Minulla on ystäviä, jotka tuntuvat bongaavan mielenkiintoisia tyyppejä ja potentiaalisia kumppaneita ihan tuon tuosta ja minä puolestaan mietin, että ei oo todennäköistä, että elämänsä aikana kohtaisi kovin montaa ns. oikeaa. 

Ja sitten vielä sekin, että jos jonkun ihanan kohtaakin, niin miten todennäköistä on, että se toinenkin tykkäisi minusta yhtä paljon? Tai vaikka tykkäiskin, niin että vielä ajoituskin olisi oikea. Aina ei ole vaikka tunteita olisikin. 

En minä toki ajattele, että tässä pitäisi just nyt heti olla joku vakava parisuhde tulilla, mutta ai että kun voisi edes hieman ihastua! Just nyt toivoisin, että olisin vähän herkempi ihastumaan. Olis niin piristävää edes vähän posket punoittaen tiirailla jotain ihanan oloista tyyppiä ja miettiä uskaltaisko sitä pyytää treffeille. (Veikkaan et en uskaltais :D) 

Kaikkea tätä kun tuumii, niin tuntuu aika vahvasti siltä, että eiköhän tässä saa aika lailla yksinään aikaansa viettää. Pitäis varmaan vaan unohtaa tää koko aihe ja koittaa olla miettimättä mitään mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Joku tulee vastaan, jos tulee. Asiat sujuu, jos sujuu. Mut kyllä nää hommat melkoista lottoa on. Aika monta asiaa pitää osua kohdilleen, jotta päätyy jonkun kanssa oikeasti yhteen

Jotain ihania tosielämän rakkausstooreja tonne kommenttiboksiin nyt! :D

 

Kommentit (16)

Nurje
1/16 | 

No, en tiedä onko tää maailman ihanin rakkaustarina, mutta itselleni kävi niin, että erosin pitkästä parisuhteesta ja olin jonkin aikaa hyvin hukassa itseni kanssa. Ja koska olin hukassa, elämään tuli myös epäterve, uusi parisuhde. Sellainen, joka repi omaa minää vielä entistä enemmän hajalle. Se taisi hävitä hetkeksi kokonaan. Sitten kun se (onneksi) päättyi, mietin, että onkohan mun parisuhdejutut nyt tässä. Kaikki tuntui epätoivoiselta, jopa mahdottomalta. Sitten sattumalta päädyin viestittelemään erään miehen kanssa ulkomaisista festareista, joilla oltiin molemmat juuri päättyneenä kesänä oltu. Jonkin verran juteltiin myös zombie-apokalypsistä. :D Tämä ihminen tuntui turvalliselta juttukumppanilta, mutta olin satavarma, että mitään suurta tunteen paloa tästä ei tule. Mies halusi tapailla ja suostuin, olihan meillä samanlainen huumorintaju ja juttu luisti. Tunnustan jopa ajatelleeni, että "meneehän tää harjoitustreffeistä". Mietin, että tämä ihminen on mulle ihan liian "kiltti ja kunnollinen". Jonkin aikaa tapailtiin, kunnes ymmärsin, että tosiasiassa tämä ihminen oli juuri sellainen, jonka kanssa oli hyvä olla. Ei ollut draamaa, ei ollut repivän ristiriitaisia tunteita, kuten aiemmin. Oli vain hyvä olla. Silloin tajusin, että juurikin aiemmin olin juossut aivan väärien asioiden perässä ja aiheuttanut sillä elämääni kaaosta. Koska oletin, että sen parempaa en ansaitsekaan. Tämän ihmissuhteen myötä ymmärsin, että parisuhde voi kohdallani olla myös tasapainoinen ja harmoninen. En sano, että se on täydellinen. Mikään ei ole täydellistä. Mutta reilut viisi vuotta yhteistä taivalta on näyttäneet sen, että elämä voi todellakin yllättää. :) Ja niin se voi yllättää sinutkin. Tsemppiä ja jaksamista! :)

PS. Tällä tarinalla en yritä viestittää, että vain parisuhteesta voi löytää onnen ja "happily ever after"-kliseet. Parisuhde ei ole onnen edellytys, sen voi löytää myös itsekseen, ihan yhtä hyvin. :) Molemmat on yhtälailla arvokkaita tapoja elää. :)

Elviirama
2/16 | 

12v parisuhteen jälkeen olin muutaman vuoden sinkkuna ja keskityin vain itseeni. Tapailin ihmisiä, mutta Se Oikea ei vaan löytynyt. Olin päätynyt kokeilemaan deittisovellusta, työkaverini kannustamana ja törmäsin siellä mieheen, jonka kanssa aloitettiin jutella. Juteltiin noin viikon verran ja saatiin lopulta (miun vuorotyön takia) sovittua iltakahvihetki. Fillaroin töistä kotiin iltavuoron päätteeksi ja toinen ilmaantui samoihin aikoihin parkkipaikalle. Iltakahvi venyi aamukahviksi, vaikken edes tuolloin omistanut kahvinkeitintä.
Kohta ollaan puolitoista vuotta jatkettu tuota kahvihetkeä. Yhteenmuutto tapahtui nopeasti, mutta toisaalta se toisen kanssa tuntema tunne on sellainen, että on tullut kotiin. Ja se tunne on vaan vahvistunut.
Rakkaus löytyy silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ja olin jo päättänyt, että kokeilen sovellusta viikon ajan ja sitten annan taas ajan kulkea ja keskityn itseeni. ❤️ Toisin kävi ja nyt olen parisuhteessa, jossa saan olla oma itseni. Ja saan kaiken sen rakkauden, jonka olen ansainnut ja saan antaa rakkautta ihmiselle, joka sen ansaitsee.

viipi
3/16 | 

Olin päättänyt elää yksin 25v avioliittoni päätyttyä eroon. Ostin ja remontoin itselleni viihtyisän kolmion. Ja sitten lähdin katsomaan vaihtoautoa pitkään palvelleen ison perheauton tilalle. Ostin auton ja sain miehen kaupan päälle. Ihana, kiltti, huomaavainen mies - ihminen joka tuntui suloisesti kodilta heti alusta alkaen. Viihdytään loistavasti yhdessä, leppoisaa hyvänolon yhteiseloa nyt yhteisen katon alla. Elämä todellakin yllättää <3

Linaa
4/16 | 

Baaristahan ei löydy ikinä ketään kunnollista. Paitsi silloin kun sieltä löytyy helmi, täysin sattumalta ja itselle epätyypilliseen tapaan. Mä en ikinä uskaltanut tehdä aloitetta, mutta sen kerran (mahdollisesti promillet auttoivat) sanoin moi. Äsken toivotin samaiselle uniselle miehelle hyvää työpäivää. Elokuussa tuosta samaisesta miehestä tulee isä meidän esikoiselle. Naimisissa ei olla, tehdään asiat omalla tahdilla ja vaikka jokin asia veisi 7 vuotta, niin kaikki on sen arvoista.

Vierailija
5/16 | 

Olin eronnut todella huonosta, itsetuntoni vieneestä suhteesta, olin ollut exäni kanssa 8 vuotta. Vannoin, että pysyn sinkkuna koko loppuelämäni, koska en uskonut, että voisin löytää hyvän ihmisen kumppaniksi. Parin kuukauden päästä ystävystyin erään miehen kanssa. Omalta kohdaltani se oli jalat alta rakastumista. Tapailtiin kuitenkin ystävinä. Lopulta mä kerroin, että mun on vaikea olla hänen kanssaan vain ystävä, koska tunnen niin paljon enemmän. Noin reilu 1,5 vuotta ensitapaamisesta muutimme yhteen ja odotin ensimmäistä lastani. Ollaan oltu kohta 10 vuotra yhdessä ja meillä on 2 lasta. Mun on ihan älyttömän hyvä olla tämän miehen kanssa. Voin olla juuri se, mitä olen ja hän samoin. Rakkautta löytyy edelleen hurjasti.

Ennustaja eukko
6/16 | 

Kevätaurinko saa ihmeitä aikaisekseen, ei kun siitä paanalle vaan Veera. Kyllä se "Kliks" sitten tapahtuu, kun on tapahtuakseen ja sitten se loppuhan tulee olemaan historiaa...... Silviaa ja Kaarlekustata lainatakseni !

Vierailija
7/16 | 

Olen tässä viime aikoina oppinut, että elämä on yllättävää... Muutama vuosi sitten takaperin erosin "elämäni rakkaudesta", ja se otti koville. Puoli vuotta meni sumussa ja suoritin opintoja vain pois alta, jotta en ehtisi ajatella muuta. Vielä vuodenkin jälkeen hän oli mielessäni lähes päivittäin ja tuntui, että en koskaan löytäisi ketään uutta. Kunnes se yhtäkkiä löytyi. Ensimmäiset treffit jatkuivat kolmipäiväisiksi, ja voi että sitä perhosten tunnetta masussa ja iloa puheessa kun kertoi hänestä kavereille. Se tunne on ihana, ja toivottavasti saat kokea sen myös! Olen muuttanut myös tämän rakkauden perässä perähikiälle, en tuntenut täältä ketään, kaikki ystäväni ja perheeni jäivät 500 km päähän. Ajoittain olen ollut kovin yksinäinen täällä, mutta nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa olla muutama oma ystävä myös täällä. Lisäksi minulla ei ole ollut työpaikkaa mihin palata äitiyslomani jälkeen ja olen siitä stressanut ajoittain. Omalta alalta minulla on kertynyt vain muutaman kuukauden työkokemus opintojeni jälkeen, ja olen saanut kielteisiä vastauksia elämäni aikana useita, joten pää pystyssä ei tähän työnhakuun varsinaisesti lähdetty. Ehdin laittaa neljä hakemusta kunnes sain työn. Ja siis halusin kertoa kaiken tämän, osoittaakseni, että elämä kantaa ja ikinä ei tiedä, mitä sillä on antaa, tai mikä adonis siellä kulman takana odottaa. Kuulostaa todella kliseiseltä, mutta oman kokemukseni kautta oppinut myös, että on myös kovin totta. Ehkä se on myös hyvä asia, ettei ihastu helposti; silloin kun se tunne tulee, niin sen tuntee sitten todella.

Vierailija
8/16 | 

Olin 6 vuotta naimisissa, josta 2 mietein eroa ja lopulta uskalsinkin avata suuni. Siitä sitten onnessani uutta elämää pykäämään "ei mitään miehiä"-asenteella. Eka viikonloppu omassa kämpässä, 2kk erosta ja törmäsin elämäni mieheen. Nyt muutama vuosi yhdessä takana ja 3kk vauva köllöttää kainalossa. Onnen löytää kai parhaiten kun sitä ei etsi.
Ajattelin, etten halua mitään suhdetta heti, vaikka henkisesti olin jo irtaantunut exästä täysin ja olin siihen kyllä valmis. Mitä sitä sitten vastaankaan laittamaan kun tuollainen saalis kävelee vastaan.

Mapaula
9/16 | 

Itse olen saman ikäinen kuin sinä, sinkkuna tosin ollut pitkän suhteen jälkeen jo joitain vuosia. Olen huomannut itsekin, että siinä missä nuorempana se suhteeseen hyppääminen oli helppoa, niin nyt olen kyllä niin suojaukset ylhäällä koko ajan, että pohdin itsekin näinköhän sitä enää onnistuu mitään parisuhteen tapaista kenenkään kanssa saamaan aikaan. Nyt olen tosin rohkaistunut tapailemaan ihmisiä, mutta jotenkin pistän homman jäihin jo alkuvaiheessa, vaikka tyyppi olisikin kiinnostava. Toisaalta asioita vaikeuttaa myös se, että kun tässä jo hyvän tovin ollut sinkkuna, niin jotenkin siihen itsekseen eloon tottunut, tuntuu vaikealta päästää ketään "sotkemaan kuvioita".

Iida
10/16 | 

Pelko pois ja pulkkamäkeen. Jos menee päin mäntyä tai pulkka katon kautta ympäri, eikun rohkeesti uudestaan... Ja jos joku kutkuttava tyyppi sattuu kodalle, niin pyydä ulos. Mitä menetettävää sulla on? 😉 Näin minä toimin oman eroni jälkeen. En lähtenyt hakemalla hakemaan ketään. Päinvastoin. Pidin kuitenkin silmät ja korvat auki, keskustelin, tutustuin ihmisiin, olin utelias... Sitten kaikki kävi ihan "vahingoissa". Olen ihastunut ja onnellinen.

Still havent found what im loo...
11/16 | 

Ei ole mulla nyt lovestorya tähän hätään, mut pakko kommentoida, kun mulla on ihan samanlaiset ajatukset ja tuntemukset vieläkin, vaikka erosta jo kaksi vuotta :D joskus tuntuu tosi yksinäiseltä, joskus on päiviä kun kiitän siitä et oon sinkku. Tsemppiä sinnekin!

Vierailija
12/16 | 

Huvikseen latasin Tinderin eron jälkeen 1kk kun puute iski ja olin vain panoseuraa vaille. Yksi virtuaalisessio jatkui in real life ja nyt ollaan naimisissa vaikka kumpikaan ei etsinyt vakavampaa ja esittelytekstissä molemmilla oli että etsin hauskanpitoseuraa...silti kolahti!

Vierailija
13/16 | 

Kaikki vaan ei ole tarkoitettu parisuhteeseen enkä edes käsitä, miksi joku miehenpuoli pitäisi saada. Minulle riitti yksi pitkä suhde ja parempaa elämää en voisi kuvitella kuin nyt sinkkuna.

Maaria81
14/16 | 

Itse erosin 3 vuotta sitten melkein 15v parisuhteesta. Kuvittelin nauttivani pitkäänkin sinkkuudesta. Noh toisin kävi hyvän ystäväni annoin tehdä deittisivustolle pienessä hiprakassa (molemmat oltiin!) esittely tekstin 😁 Ehdin n. 3kk viettää railakasta sinkkueloa kunnes avomieheni laittoi viestiä kyseisen deittisovelluksen kautta. Tästä alkoi kiivas yö myöhäinen viestittely. Ekan kerran treffattiin pikaisesti Jussin jälkeen. Tämän jälkeen useita treffejä ja whatssapp viestejä 😊 kunnes sitten päätettiin alkaa heinäkuunlopulla seurusteleen. Nyt on yhteistä eloa takana kohta 3v ja avoparina ollaan oltu syksyllä 2v, onnellisempi olen kuin koskaan. Baarista parisuhdetta ei kannata yrittää etsiä. Mä liputan deittipalvelujen nimiin.
Ja kannatti antaa ystävän tehdä se profiilin esittely teksti se kun oli kuulemma yksi syy miksi mieheni otti yhteyttä 😊

Vierailija
15/16 | 

Erottuani vihdoin tosi huonosta suhteesta ei mennyt kauaakaan, kun vanha tuttava pyysi treffeille. Olin vapaa ja hän koki tilaisuutensa tulleen. Muistan olleeni iloisesti yllättynyt, olihan hän tosi kiva ja komea. Fast forward neljä vuotta: ensi kesänä häät! Löysin elämäni rakkauden. Näinkin voi käydä.
Mainittakoon, että olen suht saman ikäinen kuin Veera ja kerran jo ollut naimisissa.

Vierailija
16/16 | 

Voi Veera, älä heitä pyyhettä kehään! Olet joskus minua kuvannutkin, kun yritin kaikkeni pitääkseni yllä tuhoon tuomittua suhdetta luonnehäiriöisen tyypin kanssa. Halusin hänelle kuvakirjan itsestäni muistoksi, sinähän ne kuvat otit. Onneksi se suhde lopulta päättyi hänen poistuttuaan Suomesta. Olin aivan loppu siinä vaiheessa.  Vierähti muutama vuosi, eikä mitään kummempaa tapahtunut, yksinäistä nysväämistä ja treenaamista oli elämä.  Sitten johkaannuin eteläafrikkalaiselle nettideittisivustolle - erinäisiä yhteensattumia, miksi juuri sinne -, tein profiilin ja nyt asun täällä paikallisen mieheni, koirien, hevosten ja kissan kanssa. Lähipiiri ajatteli alkuun taatusti, että olin menettänyt viimeisenkin järjenrahtusen, kun otin moisen riskin lähteä tapaamaan miestä pallon toisella laidalla kaiken kokemani jälkeen. En voisi onnellisempi olla! Qui ne risque rien n'a rien...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat