-Kaupallinen yhteistyö Marks & Spencerin kanssa-

Mun elämässä on paha epäsuhta. On niin paljon upeita mekkoja, mutta liian vähän juhlia! Ja nyt kun pääsin Marks & Spencerille komppaamaan rekkejä juuri juhlakauden uutuuksien saavuttua, kaipaan skumpan kilistelyä, kekkereitä ja kemuja vielä entistäkin enemmän.

Tunsin kaikissa tämän postauksen asuissa oloni kauniimmaksi kuin aikoihin. Tuli todellakin olo, että pitäisi kyllä useammin heilua koroissa ja juhlavissa vaatteissa. Reilun kuukauden päästä on omat synttärit, niiden kunniaksi on ihan pakko keksiä jotain kemumekon ja korkkarit vaativaa. Ja kai nyt jostain jotkut pikkujoulut järjestyy. 

Pukeutuminen lähtee aina hyvistä ja asuun sopivista alusvaatteista. Siluetti tasoittuu ja liehuvat ja ohuet kankaat laskeutuvat kauniimmin, kun alle pukee bodyn taikka alusmekon. Pitsikoristeinen body on vatsan kohdalta napakka olematta kuitenkaan millään tavalla epämukava. Avoin etuosa jättää rintaliivit näkyviin. 

Toisen arki on toisen juhlaa. Niin myös jonkun juhlavaatteet voivat sopia toisen ihmisen arkeen. Tämä liehuvahihaisen kukkapuseron ja punaisten housujen yhdistelmä kävisi vallan hyvin pikkujouluasusta, mutta sen voi hyvin kuvitella myös arkeen sopivaksi niin yhdessä kuin erikseenkin. 

Kirkkaanpunaiset housut ovat vaate, johon minulla on aivan erityinen tunneside. Juuri samansävyiset leveälahkeiset housut olivat koko lukioikäni ehkä rakkain ja tärkein vaatteeni ja ne määrittelivät tyylini vielä pitkäksi aikaa sen jälkeenkin. Punainen oli mun omin väri vuosikausia. Pitkän tauon jälkeen tuntuukin todella voimauttavalta, ja minulta, pukeutua jälleen punaisiin vaatteisiin.

Marks & Spencerillä käynti on mulle aina ihan sairaan hauskaa ja silmiä avaavaa, sillä sovittelen siellä ennakkoluulottomasti myös henkilökunnan suosituksia. Niin olen monta sellaista vaatetta hankkinut M&S:lta, joista ensimmäinen ajatukseni on ollut, että "ei ikinä!". Valkoiset farkut ja loimusamettipusero näin nyt pari mainitakseni.

En todellakaan olisi itse älynnyt tarttua tuohon kapealinjaiseen fishtail-hameeseen. Kuvittelin sen olevan ihan väärän mittainen ja pötkölle keskivartalolleni sopimaton. Mutta katin kontit, helma saa vartalon alaosan näyttämään pitkältä ja hameen kapea istuvuus tekee olon todellisuutta kurvikkaammaksi. 

Kimaltelevassa hopeapaidassa ihastutti sekä vajaamittaiset trumpettihihat että kauniisti olkapäät paljastava pääntie. Yritän kovasti keksiä mihin alaosaan voisin yhdistää tämän paidan arjessani, jotta saisin syyn hankkia sen itselleni. Vähän kutkuttais yhdistää se ihan farkkuihin ja kiiltonahkamaihareihin!

Jos bodyn kanssa toimiminen tuntuu hankalalta, niin mekko- ja hameasujen alle sopii mekko. Etenkin isorintaisille istuvin vaihtoehto on tällainen wear your own bra -mallinen mekko. Mikäli alusvaatelaatikossa on pulaa hyvistä hepenistä, niin Marks & Spencerillä on kaikki alusvaatteet -20% alessa vielä nyt tämän viikon ajan 29.10. saakka!

Jos mut yllätti fishtail-hame, niin saman teki myös tämä yläosastaan konservatiivinen ja jotenkin hillityt kuninkaalliset mieleentuova leiskuvan punainen mekko. En ikinä koskaan milloinkaan ole pukeutunut mihinkään, missä olisi kaularusetti tuollaiset hihat. Eli täysin puskista tullut yllättäjä, mutta ihastuin leninkiin ihan täysillä. 

Peittävän ja herttaisen yläosan vastapainona toimii hienosti lyhyt ja hulmuava helma. Mulla on tässä asussa yhtä aikaa sekä söpön tyttömäinen että tosi seksikäs olo. Enpä olisi välttämättä uskonut viihtyväni näin loistavasti vaatteessa jossa on puhvihihat ja pussy bow. Tämä jos mikä olisi täydellinen juhlamekko!

Näiden kuvaamieni asujen lisäksi Marks & Spencerin juhlavaatevalikoimista olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa mitä olisin halunnut teille esitellä. Kukkakuvioita mekoissa, siniset paljettiöverit hameen, mekon ja topin muodossa, samettisia vekkihameita ja tietenkin myös erilaisia pikkumustia pienellä twistillä.

Kokoja useista tuotteista löytyy 48 ja jopa 50 saakka. Minun kokoni on vähän vaatteesta riippuen joko 46 tai 48. Uutuuksista ja eduista saa infoa Marks & Spencerin kotimaisilta nettisivuilta tai M&S:n FB-sivulta, joten klikkaa seurantaan, jos merkin tuotteet kiinnostavat. 

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!   Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa 100 € lahjakortti Marks & Spencerille! Osallistu lahjakortin arvontaan kertomalla kommenttiboksissa mikä postauksen asuista oli suosikkisi: 1. Kukkapaita ja punaiset housut, 2. Kapea hame ja hopeapusero tai 3. Punainen mekko. Kuulisin mielelläni myös miten sinä suunnittelet pukeutuvasi pikkujouluihin tänä vuonna.

Kerro siis muutamalla sanalla asusuunnitelmistasi tai haaveistasi ja sano suosikkisi minun kokoamista asuista. Muista täyttää myös sähköpostiosoitteesi ja nimimerkki. Osallistumisaikaa on perjantaihin 3.11. klo 23.59 saakka. 

Ps. Saa lähettää kemukutsuja! :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (384)

Tiltu
1/384 | 

Vaatekaappini näyttää aika synkältä =( mustaamustaamustaaa... Punaisesta on tullut uusi suosikki.

Musta on sellainen turvaväri, mutta nyt vuosien jälkeen kaipaan värejä. Suosikkini asuistasi on hopeamusta-asu,

yllättäen =)

Sopii sinulle loistavasti!

Tiu
2/384 | 

Ohh! 3. Punainen mekko ehdottomasti :)

Omaa pikkujoulupukeutumista olen vasta sen verran miettinyt, että vaatehuoneen syövereissä haudotut käyttämättömät wou-saappaat pääsevät todellakin vihdoin ulkoilemaan!

Sanitiainen
3/384 | 

Ehdottomasti tuo punainen mekko. Näyttää sulla pirun hyvältä. Tykkään itsekin sekoittaa tuollaista rouvatyyliä vähän raikkaampiin juttuihin, kuten lävistyksiini ja makeisiin koruihin. Pikkujoulut varmaan menevät perinteisellä mustalla ja kiiltävällä.

Kirsi
4/384 | 

3! Aivan mielettömän upea mekko!! Itse olen tähän asti karsastanut juurikin tuollaisia "umpinaisia" päänteitä, mutta nyt on melkein kipitettävä M&S:lle testaamaan tuota. Aivan kertakaikkisen upea mekko ja upea Veera!

Tänä vuonna pikkujouluihin päätyy päälle kenties aina varma pikkumusta. Mutta pakko käydä testaamassa tuo punainen mekkokin, niin kivalta se näytti!

KM
5/384 | 

2. asu on suosikkini. Ensimmäisen asun housuista ei oikein saa kokonaiskuvaa, kun niiden muoto ja pituus ei oikein näy kuvista.

Itse en käy pikkujouluissa; jos sattuisin käymään, niin varmaan ihan perustamineissa osallistuisin.

Lottie
6/384 | 

Wau! Punainen mekko on todella upea! OT: ihan mahtavaa, että se sarja näkyy taas :D

Omassa kalenterissa pikkujouluja on kolmet. Tuo punainen mekko kävis ku nenä päähän vaikka kaikkiin niistä, kun eri porukoissa niitä viettelen. Mulla ei kauheesti punasia vaatteita oo, mutta pikkujouluna sitä aina kaipaa. :)

luottomusta
7/384 | 

Suosikkini on tuo punainen mekko, 3! Wau! Tekis mieli melkein hankkiutua jonnekin sitä sovittelemaan! :D En tiedä miss pitäisin, mutta on tosi hyvännäköinen! Miksei voisi laittaa tunikaksi arkenakin?
Oma juhlakauden pukeutuminen saattaa mennä mustapohjaisella silkkimekolla, jossa akvarellityyppinen kukkakuviointi, taikka sitten pikkumusta, luottomekkoni. Ainakin kahdet kekkerit tiedossa, ekat jo ensi viikolla, tätien 60-v juhlat.

Riihavee
8/384 | 

Punainen mekko on hieno!

Itselläni taitaa olla vain ja ainoastaan mustaa vaatetta. Tiedän, ei aina niin hyvä ratkaisu. Pikkujouluja en juhli, mutta jos jotain pitää sinne sitten laittaa päälle, niin se on jotain mustaa. Riippuen vähän tilaisuuden luonteesta ja paikasta.

Mollis
9/384 | 

Kapea hame ja hopea pusero.

Hopeapusero voisi näyttää upealta myös punaisen alaosan kanssa!

manna
10/384 | 

Asu 2 on lempparini, etenkin hame! Pikkujouluja ei ole tiedossa, joten ei tarvitse pukeutumista mietiskellä:)

Sanjana
12/384 | 

3! Oon ollu vuosia punatukkainen, jolloin punainen vaate vei värin hiuksista jotenkin. Nyt oon luomuvärissäni tummanruskeassa, joten punaiset vaatteet oikein huutaa minun nimeä 😁 plus tuo malli ois ihan minua. En ehkä pikkujouluihin osallistu tänä vuonna, tiettävästi, mutta omat synttärit ois joulukuussa ja silloin tuo mekko ois enemmän kuin paikallaan <3 vaikka voisin arkenakin käyttää.

Gitte
13/384 | 

3 ehdottomasti. Näyttää hauskalta ja helman pituus juuri sellainen jota mietin että jospa minäkin kun Veerakin. Pikkujoulut onkin tulossa ensi kuussa ensimmäistä kertaa vuosiin, niin nyt olisi hyvä syy räväyttää. Punaiset nilkkurit ostinkin jo. <3

Vierailija

Kyllä! 3 ehdottomasti!! Mulle tuli kanssa toi heti, että "jospa minäkin kun Veerakin :) " Veera, mikä toi sun koko oli punaisessa mekossa?

Veera
Liittynyt2.9.2015

En nyt varmaksi muista, mutta uskoisin et koko 20, koska tollanen joustamaton matsku ja yläosa, niin tuskin ois 18 mennyt..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kikka
14/384 | 

Punainen mekko on upea ja suosikkini :-) Omiin pikkujouluihin olen ajatellut laittaa punaisen tyköistuvan kynämekon, saumasukat ja punaiset korkkarit! Mieluummin ylipukeutuminen kuin ali.

Kaili
17/384 | 

Punainen mekko on upea. Se mekko päällä menisin itsekin juhliman :) Mun vaatekaapissa ei löytyykään yhtään hienoa mekkoa juhlia varten.

Laura2
18/384 | 

Punainen mekko on makee! Sopii sulle tosi hyvin :) Ajattelin laittaa ekoihin pikkujouluihin 50-luvun tyylisen mekon ja toisiin ehkä jonkun kimallepaidan ja farkut.

Aana
19/384 | 

Punainen mekko! Senpä laittaisin itsekin päälle jos tuuri kävisi firman pikkuisiin jouluihin❤️upeat Parikan korkkarit jalkoihin ja syntiset verkkosukat...

sassa
20/384 | 

Kaikki kolme asukokonaisuutta ovat hienoja, mutta punainen mekko on ihanin! Omiin pikkujouluihin pukeudun pikkumustaan ja korkkareihin sekä pistän verkkosukkahousut jalkaan ja korviin näyttävät bling-bling-korvikset.  

jenniwhere
21/384 | 

Tuo punainen mekko on sulle aivan mielettömän täydellinen! Toivottavasti hankit/sait sen itsellesi :) Se oli siis suosikkini, numero 3. Oma kaappini on aika mustanpuhuva, pienellä ripauksella harmaata, vielä pienemmällä ripauksella valkoista ja todella pienellä ripauksella yhtään mitään muuta. Ostin kesällä villinä punakirjavan mekon, josta pidän todella paljon, mutta se on yläosastaan minulle hieman liian iso - kuten kaikki mekot, jotka takamuksesta mahtuu. Minulla on siis juurikin se ongelma, että rintamusta ei ole nimeksikään, mutta takapäätä kylläkin ja sitten kun tähän vielä yhdistetään se, että olen plus-kokoinen niin... ah, vaatteiden hankkiminen on yhtä tuskaa.

Jey
22/384 | 

Suosikkini on asu 2. Se todella yllättää ja istuu päälläsi ihanasti! Säihkettäkin on kauteen kuuluen.

Olen konservaativinen pukeutuja, joka rakastaa napitettavia paitoja ja tästä syytä pukeutuisin itse päälläsi olleeseen punaiseen mekkoon. Sekin on kaunis mutta sinä näytät säteilevämmältä vähän rohkeammassakin asussa!

Yleensä pukeudun pikkujoukukautena mustaan pitsiin tai sifonkiin sekä värikkäämpiin tai kimmaltaviin korkkareihin. Tänä vuonna olen kuitenkin paksummassa kunnossa, koska ensimmäisen raskauteni puoliväli häämöttelee marraskuun puolella. Minulla ei siis ole mitään päälle pantavaa ja tästäkin syystä tuo arpomasi lahjakortti kelpaisi. Isot kiitokset myös yhteistyöstä ko ketjun kanssa. Olen ihastunut heidän viimeisteltyyn klassiseen tyyliinsä 😊

Nunna
23/384 | 

Punainen mekko asuistasi kaunein ja sopii todella hyvin kuten muutkin esittelemäsi asut ! Oma pikkujouluasu taitaa olla mustat housut , viininpunakukallinen musta liehupaita ja viinipunaiset nilkkurit

elli
24/384 | 

Punainen mekko on oma lemppari, vau! Itsellä varmaan pikkujoulumenoissa all black ja supernäyttävät korut sekä meikki. :)

Hnmri
25/384 | 

Nro 2 on mun suosikki. Tuo kimalteleva paita näyttää hyvältä, vailla trumpettihihoja vähän vierastankin.

Itselläni on tänä vuonna tiedossa vain yhdet pikkujoulut ja nekin rennoissa merkeissä läheisimpien ystävien kanssa. Ihanaa että voi silloin pukeutua halutessaan vaikka pyjamaan :D

PalSu
26/384 | 

Punainen mekko ehdittomasti! Aivan super Wau! Itse haaveilen pikkujouluihin kokopunaisesta jakkupuvusta ja näyttävistä korviksista, unohtamatta kapeakärkisiä avokkaita. Vinkkinä: saksan Instyle- lehden lokakuun numeron sivulta 74 löytyy aivan ihanaa inspiraatiota punaiseen puikkuikkujoulu-teemaan.

Mardu
27/384 | 

Nro 3 ehdottomasti! Jos olisi pidempi, noutaisin itselleni.
Minun pikkujoulumekkoni on mustaa satiinia, ja siinä on hieman avoin selkä plus epäsymmetrinen helma.

Ananas84
28/384 | 

Oon kuumeisesti etsinyt punaista mekkoa muuhunkin kuin pikkujoulukäyttöön, liehuvalla helmalla. Siinä se on nyt päälläsi ja hyvännäköinen on/olet! 😍 Kiitos, täytyy kipittää testaamaan!

Aamuli
29/384 | 

Punainen mekko on ehdottomasti suosikkini, se sopii sinulle hyvin.
Yritän aina itse pikkujouluihin pukeutua mustaan ja punaiseen, esim jokin punainen somiste vaikkapa kengät tai laukku... muuten suosin mustaa vaatetta.

Tintti
31/384 | 

Kukkapaita-asu ihana! Itsellä suunnittelilla violetti (lila) silkkitunika yläosaksi tuleviin pikkujouluihin.

JaanaT
33/384 | 

1. Asu on minun mieleen.
Juhla-asuni pitää tuntua hyvältä päällä ja olo pitää tuntua säihkyvältä. Tervetuloa 50v juhliini 8.11. Siellä ei mummoilla vaikka ikä voisi siihen viitata.😂

Jekku
34/384 | 

Nuo on kaikki hyviä! Ehkä kukkapuswro ja housut olis oma valintani, mutta sulle passaa myös tuo punainen mekko upeasti!

Ehkävieläjoskus
35/384 | 

Punainen mekko on aivan ihana! En ole koskaan oikein ollut juhlimassa pikkujouluja, eikä niitä tänäkään vuonna ole tiedossa, mutta jos joskus elämässäni sellaisiin pääsisin niin varmasti joku värikäs mekko ja kunnon panostus, arjessa kun yleensä näytän lähinnä kodittomalta.

Pompo
36/384 | 

Number 1 eli kukkapaita ja punaiset housut! Olen jo pitkään haaveillut punaisista pitkiksistä, mutta kun hyvin istuvia ei vielä ole tullut vastaan... Pikkujouluihin olisi kiva juuri tuollainen asu - tai jotain punaista joka tapauksessa!

Lana
37/384 | 

Punainen mekko, aivan upea! Ottaisin omakseni heti jos saisin ja toivoisin näyttäväni siinä yhtä kuumalta!

jennima
38/384 | 

Punainen mekko näyttää upealta! Itselläni olisi varmasti jäänyt sovittamatta mutta onkin todella upea ainakin sinun päällä! Pikkujouluihin olisi tarkoitus löytää jokin 100 varma musta mekko jonka pystyy muuttamaan asusteilla erilaisiin tapahtumiin sopivaksi. Vyötäröltä napakka alaspäin levenevä on usein istunut päälleni.

Vierailija
41/384 | 

Huh, huh, mitkä sääret tuossa punaisessa mekossa. Punainen sykähdyttää kyllä. Itsellä ei valitettavasti ole pikkujouluja ollut vuosiin. Mieheni kanssa menisin syömään vaikka räiskyvän punaisessa ihanasti laskeutuvassa paitapuserossa ja mustissa suorissa housuissa.

Maana
42/384 | 

Suosikkini on ehdottomasti numero 3, punainen mekko on punainen mekko! Pikkujoulukaudella on aina tyylikästä olla pikkumustassa, mutta tänä vuonna haluaisin säväyttää ja laittaa vähn väriä ja blingiä kehiin. Jotain tyylikästä, sähäkkää ja samalla mukavaa päällä. Marks & Spenceriltä varmasti nämä kriteerit täyttävä asu löytyy :)

Kirsi
43/384 | 

Punainen mekko upein. Itse ajattelin pukeutua punaisiin nahkahousuihin ja yhdistää niihin mustan tai hopeisen puseron.

Pipsaelina
44/384 | 

Punainen mekko on suosikki, joskaan ei se nr 2:kauan kauas jäänyt. Itse pukisin mielelläni tuon punaisen pikkujouluihin, mutta kaapista löytyy kyllä ihan kiva pikkumustakin siihen tarkoitukseen.

Riksu
45/384 | 

Kyllä tuo nro 2 ehdottomasti. Hame aivan upea! Pakko kyllä tutustua nuihin vaatteisiin paremmin en omista vielä yhtään m&s vaatetta. Pikkujouluja ei vielä ainakaan ole tiedossa mutta pukisin mustan alaosan ja punaisen yläosan. Ja tietysti jotain hopeista tai kultaista korua päälle :)

Riikka
46/384 | 

3! Ihana mekko.

Itse aion pukeutua mustan/harmaan/burgundin ja punaisen sävyihin glitterin kera 😊

Kepau
47/384 | 

Nro 3. Ellokselta Ida Sjötedt musta pitsimekko, oli alessa ja poistomyynnissä vielä puolet hinnasta pois :) pikkujoulut jo viikon päästä!

Vierailija
48/384 | 

Punainen mekko on mun lemppari.
Pikkujouluihin ajattelin pukea viime vuoden alelöydön M&S hopea/musta polvimittainen mekko.

Svii
49/384 | 

Hopeapuseroa olen itsekin haaveillut pikkujoulukauteen, ja tuo hame on upean näköinen sun päällä! :)

kaisis
50/384 | 

Mekko on kyllä tyylikäs, mutta  pidin enemmän 1. kukkapaita ja punaiset housut, on niin monikäyttöinen yhdistelmä

Sinituuli
51/384 | 

Wau! Tuo punainen mekko! Tässä se nähdään, miten pitää uskaltaa kokeilla muutakin kuin totuttua ja tuttua tyyliä. Ikinä en itsekkään olisi tuota kokeillut isojen tissien kaveriksi, mutta hyvältä näyttää.
En tiedä onko yhtiäkään pikkujouluja tulossa, mutta tuollainen mekko vaatisi kyllä jonkinlaista ulkoilutusta.

Seidi
52/384 | 

Tuo punainen mekko on ehdoton suosikki! Näyttävä ja elegantti olematta yhtään yliampuva tai hörsöilevä. Täytyypä käydä katsomassa miltä se näyttäisi minun kantamanani. Monena vuotena olen haaveillut ihanasta punaisesta mekosta pikkujouluihin, ja joka vuosi päätynyt kuitenkin mustaan. Ehkä tänä vuonna eri asu! :)

Tipu
53/384 | 

Asu 1 on eniten omaa tyyliäni. Kauniita on kaikki ja iloisella ilmeellä vieläkin kauniimpia.

Nerran
54/384 | 

Kallistun pitkän pohdinnan jälkeen punaisiin housuihin ja kukkapaitaan, vaikka se punainen mekkokin on aivan upea!
Työpaikan pikkujoulut ovat edessä, joten siihen(kin) tilaisuuteen tulisi tuo asukokonaisuus. Mullakin punainen on voimaväri! Punaista löytyy kaapista monessa muotoa :-)

Pirkko / Meriharakka
55/384 | 

Punaiset housut ovat minunkin mielestäni fiksu idea! Kesäcaprit minulla onkin punaisina, mutta talveen en ole niitä vielä osannut sijoittaa. Pikkujouluihinkin päädyn varmaan mustaan samettimekkoon, viimevuotiseen :-) - tai sitten voisi räväyttää ja kopioida asusi nro 1.

MariaK.
56/384 | 

Punainen mekko näytti sinulla upealta, toinen suosikiksi nouseva on hopeanvärinen pusero. Pidän paljaista olkapäistä mutta itsellä on ongelmana minkälaiset alusvaatteet tuollaisen vaatteen alle? Käytän aina "slimmaavaa" toppia puseron alla, mutta niitä en löytänyt olkaimettomina joten tuollaiset hopeapaidan kaltaiset ihanuudet jäävät siksi minulta kauppaan

Vierailija
57/384 | 

Mun lemppari oli numero 1. 3 oli myös tosi kiva. Itselle haluaisin 1. Pitäisi vaan uskaltaa räväyttää.

Yksisarvisnoora
59/384 | 

Punainen mekko on mielestäni näistä ihanin vaihtoehto! Olen myös itse huomannut että Marks&Spencerille kannattaa mennä avoimin mielin ja sovitella myös aluksi kummastuttavia vaatteita :)

Itse aion todennäköisesti pukeutua pikkujouluihin kimallukseen, toisaalta myös punainen kiinnostaa! Olen vierastanut punaista väriä aina, mutta tänä syksynä se on alkanut kummasti kiinnostaa :)

Kk
60/384 | 

Nro3 ehdottomasti! Ei ole virallisia pikkujouluja tiedossa, mutta jos miehen ja ystävien kanssa vietettäisiin epävirallisesti, niin mustaa pitsiä olisi alla ja yllä😊

AnSo
61/384 | 

3. Punainen mekko on ihana - tosin mulla on melkein samanlainen hihaton musta, jota varmaankin käytän pikkujouluissa

MarLep
62/384 | 

Punainen mekko on ehdoton suosikki!
Ei ole tänä vuonna kemuja tiedossa mutta pukeutuisin varmasti kokomustaan. 😎

Vierailija
64/384 | 

Nro 1 lähtisi mukaani!! Ihana paita ja pirteät punaiset housut. Oma pikkujouluasu koostuu kellomekosta, missä mustalla pohjalla punaisia ruusuja, sekä bolerosta mekon päällä. Jalkaan mustat stretch-saappaat!

Jenni A
65/384 | 

1. Kukkapaita ja punaiset housut olivat todella tyylikkäät.

Itse pyrin muokkaamaan kaapistani mahdollisimman monipuolisen niin että sama vaate taipuu stailaamalla moneen tilanteeseen. Siksi peruspikkumusta rokkaavimmilla koruilla ja kengillä on suunnitelmissa tälle vuodelle. Punainen ei ole ollut mun juttu mutta sun asut inspiroi, joten uskaltaisikohan sitä kokeilla...

Sussu
66/384 | 

Ekaksi tietysti suosikki nuo istuvat alusvaatteet! Oma vaatekaappi huutaa mustaa, joten punainen mekko (3) voisi olla huippu.

Susa
68/384 | 

Oma pikkujouvaatteeni on vielä hakusessa, mutta näistä asuista numero kaksi näyttää todella upealta!

Päkäliini 72
69/384 | 

Olit upea kaikissa vaatteissa!
Punainenmekko teki sinut todellakin kuninkaallisen kauniiksi. Itse pukeudun pikkujouluihin viimme vuotisella mustalla kotelomekolla. Korut tosin ostetaan uudet.

Smirgguliini
71/384 | 

Tuo punainen, vielä kun sen saisi mustana, ai että... :D Kun omistaa isot tissit ja pömppömahan eikä lainkaan hartioita tai lantiota, tulee valittua liehuhelmaisia mekkoja tyllialushameen kera, niin varmastikin myös tänä vuonna.

J
72/384 | 

Nro 3, ehdottomasti! 💃🏻
Itse ajattelin ottaa pikkujoulut vastaan mustassa pitsissä ja näyttävissä korvakoruissa! 😊

K
74/384 | 

Punainen oooh!!! Ja siis mää teetän tänä vuonna oman mekkoni Suomi100v tyyliin, all black and lace ;) mutta jos en, niin toi sopiskohan toi punanen mulle...

KA
75/384 | 

Ehdottomasti punainen mekko! Näyttävä valinta pikkujoulukauteen :) Itse juhlin viime vuonna punaisessa, joten tänä vuonna ehkä vaihteeksi mustassa...

Katkis
76/384 | 

Punainen mekko on makee! Täyttä draamaa. Se päälle tai tosi juhlavaa mustaa samettia. Ja isot korvikset.

Leenuska
77/384 | 

Punainen mekko. Varmasti sais siitä itseni päälläkin hyvännäköisen. 😊

Sanli
78/384 | 

Tuo punainen mekko on aivan mahtavaa, voisin niin kuvitella meneväni hippaloimaan tuo mekko ylläni!

Lilla
79/384 | 

Oi, punainen mekko oli paras vaikka kaikki näytti kyllä tosi hyvältä sun yllä! Itsellä ei vielä ole tiedossa juhlia mut jotain piristystä pitää kyllä keksiä ainaisen mustan sijaan. Ehkä leiskuvaa punaista.

Vierailija
80/384 | 

Asu nro.3 on iihana. Nro. 2 myös tosi jees. 1 ihan kiva. Itse ajattelin kunnon blingblingpaljettimekkoa loppuvuoden rientoihin. Tai hameena ja joku kiva trumpettihihainen paita ehkä :)

M-
82/384 | 

Tuo punainen mekko tottakai! Näytät upealta myös pelkillä alusvaatteilla :D. Itse ajattelin laittaa pikkujouluihin mustan paljettisen mekon ja jos tulee useampi pikkujoulukutsu, niin kaapista löytyy myös viininpunainen vartalonmyötäinen mekko :)

Kreetta
83/384 | 

3. Puhvihihat ja pussy bow. Ihana! Ostin hiljattain mustapohjaisen mekon, jossa on värikkäitä lintu- ja kukkakuvioita. Sen taidan pukea johonkin tuleviin juhliin 😊

Ansku
84/384 | 

Kaikissa asuissa oli jotain mistä pidin. Vaikea valinta... Jos päätyisi kokeilemaan jotain uutta itselle niin asukokonaisuus numero kaksi voittaa.

Elinanainen
85/384 | 

Punanen mekko on ihan huikea! Myös tuo musta hame vois olla mun juttu. Tuntuu, että kaikkiin juhliin pukeudun johonki fiftarimekkoon, olis kiva päästä kokeilemaan jotain muutakin tyyliä. :)

Joulutyttö
86/384 | 

Tuo ihana punainen mekko! Minulla on ihana sininen pitkä paljettipuku se varmaan päälle ellei tule hankituksi punaista mekkoa!

A-L
87/384 | 

Punaisesta on tullut mun uusi lempiväri, joten jotain sen väristä pikkujouluihin kanssa ikuisen mustan sijaan. Lemppariasu onkin tuo punainen mekko, pakko käydä ehkä itsekin kokeilemassa! :)

pii@
88/384 | 

Aivan mielettömän upeita kaikki - sinulla. Punainen on voima väri, jota ihailen muilla, mutta itse en pysty sitä pitämään. Ei tunnu omalta.
Sinulle valitsisin kuitenkin tuon kakkosen. Se on räväkkä, silti tyylikäs ja jättäisi tilaa jopa Minna Parikan kimallekengille.
Voisin pukeutua tuohon kakkoseen ja yhdistää siihen Parikan balleriinat. Sinä voisit yhdistää punaiset korkkarit.

Mantsu
90/384 | 

3. Punainen mekko on upea! Pikkujoulut ystävien kanssa on tulossa, kun vaan saadaan kalenterit synkronoitua.

Pppe
91/384 | 

Asu nro 2 on upea! En voisi kuvitella itselleni, mutta sinulle sopii aivan loistavasti! Olen tooodella huono käyttämään hameita/mekkoja, haluaisin opetella, mutta rohkeus ei riitä. Luultavasti tänäkin vuonna pikkujoulut juhlitaan mustissa housuissa.

Trean sisustusblogi / Anne
93/384 | 

Punaiset housut ja kukkapaita toimisi vallan mainiosti. Myös tuo punainen mekko on voittaja-ainesta.

Hyvä vinkki myös body juhlavaatetuksen alle. Siitäkin tulee juhlava, ja "varma" olo :)

Kiitos taas näistä sun ihanista asupostauksista. Olen näistä saanut paljon hyviä vinkkejä itselleni, ja varsinkin isompien kokojen ostospaikoista vinkkejä :)

esmis
94/384 | 

Punanen mekko on ihana 😍 Itse ajattelin mennä pikkujouluihin Junarosen trumpettihihaisella mekolla, mikä sullakin on ollut 😊

Typpis
96/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti paras vaihtoehto. Tänä vuonna puna-mustateema. Punainen pusero ja puna-musta Hellbunnyn kynähame ja punaiset korkkarit.

Heiniz
97/384 | 

Punainen mekko! Rohkenisiko jo kokeilla itsellekin, on niin hieno! Eikä aina sitä mustaa..

Eikkuli
98/384 | 

Eipä tarvitse pitkään harkita. Punainen mekko. Ehdottomasti! Omat pikkujoulusuunnitelmat johdattavat housujen hankintaan.

Huldiina
99/384 | 

Punainen mekko on upea päälläsi, mutta kallistun kuitenkin asu numero 2.
Itse olen kovin varovainen ja tylsä pukeutuja eli tarvitsisin ehdottomasti myös jonkun rohkeasti ehdottamaan vaihtoehtoja.

Paulina
100/384 | 

Pikkumustassa mennään omat pikkujoulut! Näistä asuista suosikkini oli kukkapusero ja punaiset housut 😊

Mandylor
101/384 | 

Ehdottomasti punainen mekko on suosikkini! Mulla ei taida tänä(kään) vuonna olla mitään virallisia pikkujouluja, joten ei tarvitse huolehtia vaatevalinnoista.

Nonttu
103/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti suosikkini. Sen voisin itsekkin laittaa pikkujouluihin päälle.

Sara
104/384 | 

Kaikki oli kyllä upeita mut tuo punanen mekko on todella näyttävä ja upea! Eli nro 3 ehdottomasti. Pikkujoulu pukeutumista ei oo hirveesti ehtiny vielä aatella mut josko joku helmallinen vaatekaapista löytyisi!

Mirva~h
105/384 | 

Nro 3 on ehdottomasti paras.Mä haluan kanssa tuo saman pikkujouluihin.Toi mekko on kiva näin sen livenä.

ElinaAnneli
108/384 | 

Nro 3, wau! Oma pikkujoulupukeutuminen menee hyvin perinteisesti turvalliseen mustaan suuntaan. Haaveilen kyllä että löytäisin jotain väriä vaatetukseen, jossa kuitenkin tuntisin oloni mukavaksi.

Tirppa80
109/384 | 

Punainen mekko on aika hot🙂 jos katson omaan vaatekaappiin niin siellä on pelkkää mustaa, yksi ainut kulkapaita😂 ehkä haluaisin kokeilla jotain räväkkää päälleni.

Anneli1965
110/384 | 

Hopea pusero ja usta hame ovat todella tyylikkään näköisiä. Tuollaiseen minäkin voisin pukeutua. Siinä on jotain glamouria, joka viehättää minua.

Kati
111/384 | 

Tuo punanen mekko! 😍 Ikuinen mustan käyttäjä vois räväyttää... Viime vuonna pikkujouluissa oli viininpunanen pitsimekko, saa nähdä mikä se on tänä vuonna...

Atsiu
113/384 | 

Punaiset housut oli tosi makeat paras mustan hameen menenheti ostamaan
Tosi upeita asut en ole tiennyt että sieltä löytyy ehkä mun kokoiselle myös

miss kitty cat
114/384 | 

Ehdoton suosikki on punainen mekko. Itsellä ei ole tiedossa pikkujouluja mutta pukisin kyseisen mekon päälle pääjuhlassa eli itse jouluna. =)

Hmd81
115/384 | 

Punainen mekko! Tosi upea.

Itselläni ei ole ollut pikkujouluja mihin mennä, vuosiin. Tuskin tänäkään vuonna. Mutta jos sellaiset olisi kaapista päälle kaivaisin mustan kotelomekon, johon voisi yhdistää jotkut juhlasukkikset. Tai mustat suorat housut ja pinkki paita...

Wiima
116/384 | 

Punainen mekko on upein!

Pikkujouluihin olisi tarkoitus löytää jotain juhlavampaa Suomi100-hengessä.

MarjukkaS
117/384 | 

Asu nro 2! Tuossa on jotain "suuren maailman" meininkiä.

Muutama hyvä musta mekko kaapista löytyy, mutta mieleni tekisi jotain voimakasta väriä muutaman viikon päästä koittaviin juhliin. Esim. turkoosia!

TarjaLiisa
119/384 | 

Punainen mekko on ihanin!! Itse pukeudun tänä vuonna pikkujouluissa sähkönsiniseen mekkoon :)

Haituva
121/384 | 

Hopean ja mustan liitto trumpettihihoilla ja fishtail -helmalla ovat minun valintani. Ne näyttävät upeilta ja sopivat useisiin tilaisuuksiin.

Itse olen tällä hetkellä ajatellut pikkujouluasukseni pitkää kuviollista kynähametta ja siihen sen kuviointiin sopiva toppi kaveriksi. Kun vielä löydän sen kivan topin ;)

Malvis
124/384 | 

Kaikki näyttävät hyvältä, mutta 1 ja 2 välillä joudun miettimään...
No, olkoon sitten 2 💜
Kerrassan juhlava ja kaunis asu.

Hame olisi kiinnostava hankinta itsellenikin.
Tosin nyt syksyllä ostin Marks and Spencerilta ekat pitkikset vuosiin. Kevääksi Nizzaan konsettimatkalle ohuet leveät housut alesta ja sitten tyylikkäät, ihanat hiihtarit kun lähden nyt Pariisiin.

Pikkujouluihin itse pukeudun todennäköisesti kellomekkoon ja boleroon. Väri joko lila kukallinen tai smaragdinvihreä.

Vierailija
126/384 | 

Kukallinen paita ja punaiset housut 😍
Oma pikkujouluvaate luultavasti tylsä musta koska 85G:n rinnat ei näytä missään hyvältä.

Tiitti
127/384 | 

Pikkujouluissa pitää olla bling-blingiä ;) Eli hopeinen pusero ja kapea hame.

JonnnA
129/384 | 

Asu nro 1. Suosin pikkujouluaikaan esim tummansinistä pitsiä / mustaa nahkaa ja punainen kirkas huulipuna kruunaa asun. Näyttävät korut myös sopii tyyliini.

MarikaV
130/384 | 

Numero 3, ehdottomasti upea!! Täytyy mennä sitä reissullani Helsinkiin katsomaan.. eli esim siihen voisin pukeutua! Ja aina korkkarit.

Myytikki
132/384 | 

Punainen mekko, ihan ykköstä. Sun päällä upea! Mulla samantapainen puserona, voisin harkita vaikka sitä pikkujouluihin. Ainakin huomisen kemuihin ja jotain pitäis kehittää alaosaksikin. Harvoinpa tulee lähdettyä mihinkään mihin voisi koristautua parhainpiinsa. Ja pikkujouluihin myös ehdottomasti jotain blingblingiä! 

Pipsama
133/384 | 

Ehdottomasti sinulle sopivin (ja omakin suosikkini) on ensimmäinen kokonaisuus: Punaiset housut ja kukkapusero.

Annukka
135/384 | 

Suosikkini on yhdistelmä ekasta ja tokasta eli punaiset housut ja glitterpaita. Itse pukeudun mustaan mekkoon ja punaisiin korkkareihin. Sun päällä punainen mekko oli 😍

Suvikh
136/384 | 

3. Punainen mekko näyttää ehdottomasti parhaalta.

Itse meinasin pukeutua mustaan kauluspaitaan ja punaiseen, kukkakuviolliseen kellohameeseen.

Ainakin laitan tuon hameen, paidasta en ole satavarma..

Vierailija
137/384 | 

Tänä syksynä punainen on suosikkiväri, joten punainen mekko on suosikkini

Iituuu
138/384 | 

3. on suosikki, vaikka myös 2. on tosi hyvä :) Pukeudun yleensä aina tummiin sävyihin, niin olen ajatellut, että pikkujouluissa olisi kiva säväyttää joko kirkkaan-, tumman- tai viininpunaisella. Ja mekko on ollut pääasiassa mielessä.

Pia
139/384 | 

2, vaikka se kolmaskin vaihtoehto (punainen hame) näyttää ihan sairaan hienolta sun päällä :-) . Itekin voisin ostaa sellaisen - mutta mustana ;-) Hassua miten siskolle sopii punainen ja mulle ei ja ollaan yhtä vaaleita tukastamme.. kaipa sit ihon väri on sen verran eri, että mun naamaani ei minkään sävyinen punainen sovi.
Itse pukeudun kirpparilta hommattuun Filippa K:n pikkumustaan tänä vuonna, pikkujoulut pidetään Turun Linnassa :-) ja hame käy sen jälkeenkin, vaikkei juhlia olisikaan.

hanna71
141/384 | 

Hopeanvärinen pusero ja musta hame eli nr 2.Lähinnä omaa makua.Punainen oli kivan pirtsakka mutta itselle ehkä hieman räväkkä...

Saara
142/384 | 

Wow, tuo punainen on vaan niin upea. Sävy on just se oikea. Mutta fishtail-mekkokin yllätti olematta tätimäinen. Ja kyllä puhvihihat ja pussybowkin tuovat mummon mieleen, mutta ei sun päällä!

Vierailija
143/384 | 

3. Itselle punainen väri on aina ollut vieras. Mutta tuo punainen mekko on upea. Voisin jopa harkita itsellekin sellaista jouluajan hulinoihin. 😍

Emmi
144/384 | 

Punainen mekko on aivan upea ja sopisi myös omaan kaappiini, vaikka toisaalta kyllä myös hopeinen paita on sinun päälläsi mahtava ja kutkuttelevan erilainen!

Itse pukeudun varmaan tämän(kin) vuoden pikkujouluihib johonkin Junarosen luottomekoistani. Löysin myös alesta Uhanan vihreän bomberin, ja senkin yhdistäminen pikkumustaan sopivilla asusteilla saattaa olla rennompiin kemuihin oiva vaihtoehto! :)

Tartsa
145/384 | 

Asu nro 3! Kaunis väri ja kaularusetti on kivan näköinen. Pikkujouluihin turvautuisin mustaan mekkoon, mutta kyllä punainenkin olisi houkutteleva väri..

Mustako
146/384 | 

Hopeapusero ja musta hame on makea yhdistelmä. Itse aion olla syvän vihreässä samettimekossa ja nahkajäljitelmä legginseissä pikkujoulukauden läpi. Mustat maiharit ja nahkainen käsikoru ja se on siinä.

Heidi
147/384 | 

Punainen mekko oli aivan ihana 😍 sen haluaisin hankkia. Myös alusvaatteet kauniita, tekisi mieli kokeilla. Tosi inspiroiva postaus jälleen!

Saara
148/384 | 

Kaikki olivat upeita kokonaisuuksia mutta 1. oli mieleisin 😊 Itsellä ei ole mitään ihmeempiä juhlasuunnitelmia mutta näistä kuvista sai kyllä hyviä vinkkejä, kiitos siitä👌😊

mansikka11
149/384 | 

Punainen mekko on paras! Olisikin niitä pikkujouluja, minäkin tahtoisin laittautua nätiksi.:D

tätykkä
150/384 | 

Ykkönen on suosikkini.

Voisin itsekin tuossa kukkapaidassa ja punaisissa housuissa juhlia, jos sattuisi pikkujoulut omalle kohdalle. 

Giovanna
151/384 | 

Punainen mekko (3) sopii sinulle loistavasti! Minä pukeudun usein mustaan, mutta ehkä tänä vuonna jopa punaiseen, pidän punaisen eri sävyistä. Minulle varmaankin sopisi näistä parhaiten paita+housut-yhdistelmä, tosin sovittaa pitäisi tietenkin kaikkia!

PiaMaria
153/384 | 

Numero 3. Ihan mieletön väri ja niin kaunis mekko.
Jos sitä itsekkin koettaisi löytää väriä joulun juhliin. Pikkujouluja ei valitettavasti ole.

Emmi
154/384 | 

Kolmonen! Ihan järjettömän upea 😍 ehdottomasti sen hankkisin itselleni hemmotteluksi ja tarpeeseenkin tulisi sillä joulukuu tulee varmasti ravattua kemuista toiseen kun pitkästä aikaa tulen suomeen käymään ja näen kaikkia rakkaita.

Vierailija
155/384 | 

Kolmonen. Lahjakortti tulisi tarpeeseen niin kovin kuihtuneeseen ja köyhtyneeseen vaatekaappiini. Suunnitelmissa ainakin yhdet pikkujoulut!

Vierailija
156/384 | 

Kaikki todella hyviä vaihtoehtoja. Valitsin kuitenkin tuon punaisen mekon, siinä tuo väri tekee sen jutun. Mutta kaikki ihania.
Itsellä sama juttu ettei ole tilaisuuksia mihin pukeutua juhlavasti. Se on harmi.

Marilainen
158/384 | 

Punainen mekko, ehdottomasti! Pitääkin käväistä sovittamassa sitä itsekin!

Pikkujouluihin lähtee viime vuonna ostettu Ivana Helsingin paljetti-Muumi!

Suhmura
161/384 | 

Pukeutuisin punaiseen mekkoon. Olen haaveillut jo pari vuotta punaisesta mekosta, mutta sopivan ihanaa ei ole löytynyt.

Miia
162/384 | 

Asusuosikki on Kukkapaita ja punaiset housut.

Oma vaatekaappi näyttää melko tummalta.. ehkä jotain pitsistä tai klassista pikkumustaa pikkujouluihin.

Tepsu
163/384 | 

1. asu oli eniten mieleen. Voisin kuvitella laittavani pikkujouluihin, jos niitä tulisi.
Liian ahtaat pään tiet ahdistaa ja tuntuu ettei vaste asetu kohdilleen.
Tunika ja tiukemmat housut on yleensä minun asu. Jotain bling blingiä pitää juhlissa olla 😊

Kikka
165/384 | 

Punainen mekko oli ehdottomasti suosikkini!
Itse pukeuduin mieluusti mustaan, mutt tykkään paljettijakuista, mitä löytyykin useampi kappale :)

Cissu
167/384 | 

Nro 2 Pusero ja hame oli suosikkini, vaikka kuulun punaisten ihailijoihin. Pikkujouluasua ei vielä tälle vuodelle ole hankittuna, mutta mustaa ja blingblingiä tulee sisältämään ;)

Katja
168/384 | 

Puntaroin 1. ja 3. Välillä, mutta punainen mekko vie voiton. Itselläni tärkeintä kyllä olisi aloittaa alusvaatteiden päivityksestä -taas kerran kirjoitustasi lukiessani ymmärsin sen.

Routalempi
170/384 | 

Suosikkini on asu nro 2. Ihana ja erilainen, myös kauniisti asuun sopivat kengät. Sopii kantajalleen loistavsti. Voisi sopia minullekin ja viihtyisin varmasti tuossa helman mitassa paremmin kuin ihan lyhyessä. Tänä vuonna firmassa juhlitaan pikkujouluja isosti, ja pukukoodi on "juhlava". Minun pukeutumistani määrittelee nyrjähtänyt nilkka, joka ei ehkä pidä korkkareista.

Kristiina
171/384 | 

Pidin kaikista näistä asuista. Suosikkini juhlaan oli asu no 2.
Voisin ajatella arkikäyttöön juurikin asua no 1.

Haidi
174/384 | 

Nro 3 eli punainen mekko, ihan ehdottomasti! Täytynee käydä itsekin sovittamassa. Pikkujouluja ei ole tänä vuonna tiedossa, ellei tule itse järjestettyä. Jos pikkujoulut olisi tiedossa, laittaisin varmaankin jonkun punaisen mekon.

Emmulinous
176/384 | 

Fishtail-hame ja hopea yläosa olivat todella kauniit päälläsi ja toisiinsa yhdisteltyinä. Itse tarvitsisin asut sekä ystäväpiirin pikkujouluihin että työpaikkani itsenäisyyspäivän juhlaan Suomen suuren juhlan kunniaksi. Pikkujouluihin jotain punaista ja blingiä ja suureen juhlaan jotain mustavalkeaa kaunista. Uskon että M&S:ltä löytäisin molempiin sopivaa, usein olen ulkomailla ollessani heidän liikkeistään vaatteita ja asusteita shoppaillut, viimeksi Lontoosta trenssin.

Mt
177/384 | 

Punainen mekko oli mun mielestä paras. Aloin miettiä, että sopisiko vastaava malli mullekin. Pikkujouluihin aion laittaa mustan pitsimekon. Alusvaatteet on vielä vähän hakusessa, kun en tällä hetkellä omista mustia rintsikoita. Pitää lähteä metsästämään niitä lähiaikoina.

Tuumummi
179/384 | 

Kukkapaita ja punaiset housut ovat suosikkini. Voisin käyttää niitä töissäkin.
Pikkujouluun minulla on punainen samettimekko, punaiset korkkarit ja musta pikkuinen rusettilaukku.

Papan mamma
180/384 | 

Tuo hopea pusero näyttää päälläsi tosi kauniilta, mutta vastaan silti, että punainen mekko on kokonaisuutena paras mielestäni. 😊

Riikka
181/384 | 

Suosikki on nro 3. Pikkujoulut vietetään Ugly Christmas Sweater -teemalla, joten pukeutuminen sen mukaan 😀

Harkha
183/384 | 

Kaikki asut tyylikkäitä, punainen mekko on tosi kaunis päälläsi, mutta ehkä oma suosikkini on kuitenkin musta-hopea asu 😊

HM
184/384 | 

Nämä olivat kaikki aivan käsittämättömän hyviä! Suosikkini oli 2 tai 3, tai ehkä sittenkin 2. Eikun 3, ihan vain joulun kunniaksi. Omat vaihtoehtoni näyttävät hyvin mekkopainotteisilta ja simppeleiltä, glitteriä ei tule kuin koruista. Miellän jotenkin kaikki kimaltavat pelkiksi juhlajutuiksi ja kun juhlia ei ole kovin usein, niin kimallukset ovat vuosien myötä karsiutuneet vaatekaapista pois. Nyt kun näen tuon hiukan hillitymmän glitteripaidan kakkosessa niin kiinnostus herää kyllä, pidän kaula-aukosta hurjasti ja pidän mekkojen ohella aika usein tuon tyyppistä noustavaa kynähametta. Shoppailugeeniä alkaa kuumottaa!

Elina__
186/384 | 

3 eli punainen mekko. Tänä vuonna omat pikkujoulut ovat päiväpainotteisia joten vatmaan mennään jollain rumalla joulupaidalla ja farkuilla. 😜

Tyyliä etsimässä
187/384 | 

Punainen mekko on kerrassaan upea! Tyylikkäästi kannat kaikkia asuja! Kaipaisin ehdottomasti apua asuvalintaan, jotta löytäisin minulle parhaiten sopivat juhlavaatteet.

SusannaR
189/384 | 

Upeita asuja. Suosikkini on hopea-musta kokonaisuus. Itselläni juhlakausi rakentuu luottamukseni lunastaneen pikkumustan ympärille, asusteita muunnellen.

mr
190/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti! Siis wau, mitkä sääret! Todella kauniisti leikattu ja pukeva malli ja voisin kuvitella näyttävän hyvältä monen muotoisen vartalon päällä. Omista pikkujouluista ei ole haisua, mutta jos sellaiset jostain ilmaantuvat, saisin hyvän syyn korkata syksymmällä ostetun mustan pienen pitsimekon.

TVjne
192/384 | 

Ei ole juurikaan pikkujoulumenoja tiedossa, joten en osaa ajatella pikkujouluasuja mutta postituksen tuotteista alkoi kiinnostaa Alusmekko, joka toimii hyvin omien liivin kanssa. Löytyyköhän sitä valkoisena.

Minninii
193/384 | 

Kakkonen on suosikkini. Taitaa firma jättää pikkujoulut jäerestämättä tänä vuonna. Kampaaja on laittanut hiukseni ja olen metsästänyt aina uuden asun joka vuosi. Kun näen kaapissa vaatteen, mieleen tulee ai niin tämä oli pikkujouluissa. Myös minulla pukeutuminen lähtee vartaloa muokaavasta alus-asusta. Korkaalle, ihan liiveihin saakka yltävät pöksyt ja koko body ovat suosikkin.

Hemuli
195/384 | 

Eka asu on eniten omaan mieleen, koska paita on niin nätti. Sun päälle sopii tosi hyvin toi punainen mekko! Aion pukea pikkujouluihin joko nahkahousut ja samettipaidan tai sitten pitkähihaisen mekon, välttäen pelkkää mustaa ja suosien kimallusta.

Vierailija
196/384 | 

1 oli just mitä oon ettinyt tämän vuoden pikkujoulu kemuihin. Hame oli myöskin kiva.

Saya
197/384 | 

2. Asu eli hopeapaita ja kapea hame oli suosikki :) Ei ole toistaiseksi tiedossa erityisemmin pikkujouluja, todennäköisesti jos jotain ilmaantuu niin opiskelijabileitä eli pukukoodina haalarit :D

Helma
198/384 | 

Asu 2 olisi suosikkini itselleni, mutta pitääpä sanoa että onpa hyvännäköinen tuo punainen mekko sulla!

Airiina
202/384 | 

Punainen mekko on sinun paras asusi, itse hankin jouluksi myös punaisen mekon, saa olla vaikka pitisinen muttei liian avonainen.

Vierailija
203/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti. Itse aina panostan pikkujouluihin punaisella tai sitten mustalla, jossa on jotain erityistä esim paljetteja tai muita koristuksia.

Valentina
204/384 | 

Punainen mekko on aina klassikko, mutta tällä kertaa voiton vei mielestäni hopeapusero ja istuva hame, wau! Tuo paita jäi niin mieleen, että se on pakko käydä hakemassa itsellekin :)

Oma suosikkiasu pikkujouluihin on jotain naisellista sekä mukaan on saatava aina jokin juju, on se sitten kimalletta tai jättikorvikset!

PipsaH
205/384 | 

Numero 3 ihan huippuhyvä sinulla! Itse pukeudun aina mustiin, joten ykkösasu olisi minulle sitä räväkkyyttä mitä todellakin kaipaan!

Henna29vee
206/384 | 

Hopea pusero ja kapea hame, suosin aina pikkujouluissa hopeaa niin mekossa/paidassa tai hameessa ja korut pitää myös olla näyttävät hopean väriset ei siis aitoa hopeaa välttämättä kun ainakin toinen korvakoru on hukkunut juhlien jälkeen usein.

Appa
207/384 | 

Asu numero 2, en käy pikkujouluissa mutta jos muut juhlat niin hame ja kaunis tunika tai pusero on ylläni.

Vierailija
208/384 | 

Punainen mekko on suosikkini näistä ylivoimaisesti, jouluna punainen väri pukee hyvin. Itse pukeudun miehenä mustiin suoriin housuihin ja tummaan neuletakkiin, alle jokin värikäs paita tai vaikka punainen kauluspusero, vaimolle olisi hieno lahja tämä lahjakortti.

AS
209/384 | 

2., vaikka tuo punainen mekko on kyllä upean näköinen. Käytän itse paljon housuja ja pikkujouluna on kiva pukeutua "vähän hienommin" hameeseen. Ehkä olisi aika hankkia jotain vähän erikoisempaa, pelkään kuitenkin, että harmittaisi, kun vaatetta tulisi käytettyä ihan liian harvoin.

Vierailija
210/384 | 

3. Punainen mekko. Ihanan värinen ja sopivan juhlava pikkujouluihin. Vierastan kimallusta, joten olis tosi passeli.

Vierailija
211/384 | 

Siis tuo punainen mekko hehkuu ja loistaa eli numero 3 paras. Pikkujouluja ei taida olla, mutta vietetään rennot sellaiset kotosalla villasukat kintuissa :-)

Sanha
212/384 | 

Tuo punainen mekko on ehdottomasti upein. Tuota menisin itsekin sovittamaan ensimmäisenä, jos voitto kohdalle tulisi. Itsellä ei ainakaan vielä ole pikkujouluja tiedossa, mutta todennäköisesti tylsään mustaan (housut ja toppi-jakku tai mekko) pienellä kimalluksella pukeutuisin.

Ellimm
213/384 | 

Punainen mekko, ihana!!! Tänä vuonna pikkujouluihin mennään tylsästi mustissa housuissa ja pitsipaidassa :)

Eeva-Maria
214/384 | 

2 ja 3!!!
Taidan laittaa m&s:n viimevuotisen joulupunaisen shifonkipuseron (pussy bow, ohuet laskokset etukplssa) ja joko harmaan polvimittaisen kellohameen tai mustan samettisen, kapean hameen.

Eppu
216/384 | 

Punainen mekko ja alle tuo alusasu. Tykkään niin M&S vaatteista ja liikkeessä aina ihana palvelu!

Suklaasyöppö
217/384 | 

Ehdottomasti tuo punainen mekko on kaunein! Ja sopii jounlun ajan juhliinkin :)

Vierailija
219/384 | 

Ehdottomasti nro 3.

Pikkujouluihin joko glitteria tai mekko, jossa runsaasti hapsuja.

Elise H.
220/384 | 

Asu nro 2 on suosikkini, upean juhlava :)

Itselläni ei ole pikkujouluja tulossa, joten juhlavaatetusta ei tarvitse tällä hetkellä suunnitella.

Mukana arvonnassa!

Kikero
221/384 | 

Punaiset housut ja kirjava pusero ovat mun suosikkeja, hameista en pahemmin tykkää. Itselläni olisi paritkin pikkujoulut tulissa eikä ole harmainta aavistusta mitä päälle laittaisin.

Martsa
223/384 | 

Vaihtoehto nro 3 on makuuni.

Itsellä tänä vuonna juhliin lähtee Junarosen punamustamekko, jonka pongasin itselleni sinulta täältä :)

Annis
224/384 | 

Olen pitkään muokannut vaatekaappiani siten, että siellä olevat vaatteet olisi sopivia keskenään. Näin ollen vaatehuoneeni toivottaisi lämpimästi tervetulleeksi asukokonaisuusen numerolla 2. Aivan ihana! Loppupeleissä nuo kaikki on ihania ja sie nainen oot mahtava!

M.
225/384 | 

Punainen mekko! Kiitos todella paljon haalari-inspiraatiosta aiemmin tänä vuonna! Koska en tee mitään kohtuudella, olen nyt tilannut 8 jumpsuitia Asosin nettikaupasta. Niillä on menty rippijuhlat ja häät ja vedetään pikkujoulukausikin. Yhtään ei tahtia hidasta, että olen kokoa 52. Ihanaa bilekautta!

Mirkku
226/384 | 

1. oli suosikkini, pirteä. Varsinkin nuo punaiset housut ovat upeat. En ole tänä vuonna saanut kutsua minkäänlaisiin pikkujoulukemuihin mutta jos saisin, löytyisi jalastani ainakin liukuvärjätyt (tummanpunaisesta kirkkaanpunaiseen) sukkahousuni. Siihen yhdistäisin varmaan jonkun mustan lyhyehkön hameen ja punaisen pikkulaukun. Hyviä yläosia ei vaatekaapistani tällä hetkellä löydy, kävisin varmaan ostamassa jonkun tyylikkään punaisen tai mustan puseron ja johan kehtaisi lähteä juhlimaan :)

Mirka
227/384 | 

Eka asukokonaisuus on mun mieleen, toi paita vois sopia hyvin töihinkin. Kolmosen mekko oli istuessa nätti, mut jokin siinä tökki seistessä, muyten oisin saattanut hankkia sen firman suomi100 juhliin jotka korvaa meidän pikkujoulut. Eli asu on vielä mietinnässä, toivon että vaatekaappiin vaan ilmestyisi jotain eikä tarvitsisi käydä kaupoissa ahdistumassa. Juuri Helsinkiin muuttaneena MS:n valikoima ois vihdoinkin saatavilla. En oo vielä sieltä mitään ostanutkaan, pitäiskin ajan kanssa käydä. Yleensä olen vain kiireessä viipottanut ohi.

-Niina
231/384 | 

Nro 3. Punainen mekko on upea!
Itse olin ajatellut taas mustaa mekkoa, mutta ehkä sitä voisikin kokeilla jotain uutta 😉

Caroline
232/384 | 

Tuo punainen mekko on super kaunis! 😍 Pikkujouluihin laitan punaisen pitsisen shortsihaalarin.

TiiaK
233/384 | 

Oma valintani olisi asu nro 2. Kapea hame ja hopeapusero. Itse pidän hopeasta ja metallinhohto on taas juhlakauden juttu. Itse aion pukeutua myös siihen :)

Joliel
235/384 | 

Pikkujouluja ei vielä ole tiedossa, mutta jos kutsuja tulee, niin valitsisin asukseni jonkun tyrmäävän upean mekon. Suosikkini asuista on nro 3, eli punainen mekko. Siinä on itse asiassa juuri sitä tyyliä ja asennetta, mitä juhlamekolta haen! 

Takku
236/384 | 

Punainen mekko aivan ihana ja sopii sinulle loistavasti. Nyt kyllä pitää hommata jotain punaista pikkujoulukauteen.

Eisu
237/384 | 

Punainen mekko vei ehdottomasti voiton tällä kertaa! Aivan huikea! Sen aion itsekin laittaa hän vuoden pikkujouluihin - asusteita tyylikäs istä käsilaukku ja Korkkarit :)

Mustamanta
238/384 | 

Punainen mekko on upea. Vaikka mitä asuja pikkujouluihin suunnittelisin, niin lopuksi laitan kuitenkin sen pikkumustan.

Lode
239/384 | 

2. Paras. Hameen voisin itsekin hankkia! Pikkujoulut jäävät tänä vuonna väliin, mutta jonkin pliseeratun jutun laittaisin jos menisin (mekon tai leveälahkeiset housut) kiitos Veeran blogin, sellaisiakin on tullut hommattua)

Ma Tilda
240/384 | 

Näistä asu nro 2 on minusta paras! Omat pikkujoulut taitaa jäädä nyt väliin, mutta muita juhlia ja tapahtumia on tiedossa kyllä. Niihin on asuja mietitty ja yhteen liittyy matka pääkaupunkiin, joten shoppailuraha tulisi hyvään käyttöön!

JMT
241/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti!

Jää varmaan pikkujoulut tänä vuonna välistä, mutta joku kiva musta kivojen kenkien kanssa olisi aika pätevä vaihtoehto.

Maaritti
242/384 | 

Punainen mekko on ihana ja kaverit tykkäisi jos ylläni olisi muuta kuin mustaa...
Toivon, että ystävättäret saadaan yhteen ja mukavat kemut pikkujoulun tunnelmissa toteutuu 🤗

Mami
243/384 | 

Punaiset housut ja kukkapaita ehdottomasti, koska omat pikkujoulu-vaatteet on hopeaa ja mustaa 😀

Mimak
244/384 | 

Asuistasi suosikkini on tuo nro2. Tuo musta hame on mielestäni tosi naisellinen.

Valitettavasti minulla ei ole tiedossa tänä vuonna pikkujouluja, mutta jos olisi, pukisin päälleni pitsisen mustan mekon ja somistaisin sitä punaisilla asusteilla.

ellennelle
246/384 | 

Punainen mekko, ehdottomasti. Se on upea!

Minulla on go to-mekkona pikkumusta, joka on paksua sopivasti venyvää kangasta ja jossa on taskut. :) Tämä pikkujouluihin jos sellaisia tulee.

Kaisu
247/384 | 

Punainen mekko eli kolmonen, ihana.

Pikkujouluihin meen varmaan pikkumustassa tai juhlavassa topissa ja farkuissa. Toisaalta tekis mieli ostaa joku uus kolttu :D Pippalot on tänä vuonna laivalla, joten siihän vois vaikka vaihtaakin kesken illan, jos on liian suuri valinnanvaikeus :D

Sariska
248/384 | 

Tuo punainen mekko <3 <3 <3 <3 <3
Itselleni sattui silmään kirpputorilta sellainen mustanhopeinen, glitterinen, jakkumainen bolero, jonka ostin piristämään pikkujoulukautta. Se ei vaadi seurakseen kun jonkun pikkumustan ja näyttävät korvikset (ja niitähän löytyy vaikka millä mitalla ennestään) and i'm good to go :)

Tiiia
249/384 | 

Tuo punainen mekko, ehdottomasti! Meillä on oikein juhlien rypäs tulossa loppuvuodesta, mekko sopisi niin sukujuhliin kuin kavereiden pikkujouluihinkin! :)

Vierailija
250/384 | 

Punainen mekko on todella kaunis.
Itse ostin tulevalle juhlakaudelle Junarosen pitsimekon.

Tuumi
252/384 | 

Ehdottomasti tuo nro 3, punainen mekko! 😍 Itse olen näin juhlakauden alla hurahtanut jostain syystä glitteriin ja hopeaan asusteissa, kuljen kaupoissa kaiken säihkyvän perässä silmät kiiluen kuin harakka 😅. Lisäksi sametti on yllättänyt helppoudellaan ja tyylikkyydellään.

Mrs F
254/384 | 

Punainen mekko on suosikkini. Aivan ihana, sopisi liki mihin tahansa juhlaan paitsi jouluna myös muulloinkin.

Stinde
255/384 | 

Punaiset housut ja kukkapaita sopivat sinulle loistavasti. Kaikki kolme asua ovat kauniita päälläsi. Itselläni ei ole pikkujoulujuhlia, joten en saa suunnitella itselleni asua.

Kati
256/384 | 

Numero yksi on ehdoton suosikkini. Varsinkin nuo punaiset housut ovat ihanat! Pukisin asun vaikkapa pikkujouluun, teatteriin tai ravintolaan.

Ellak
257/384 | 

Punainen mekko näyttää tosi upealta. Pikkujoulumekko on vielä kaupassa, etsinnässä se perus pikkumusta. Joka siis on puuttunut kaapista jo vuosia. Tai sitten pitää vaan asustaa jokin vanha kaapista.

Tampereen likka
258/384 | 

Punainen mekko on ehdottomasti paras!

Minulla on punainen silkkipaita ja mustat housut pikkujouluissa - pitäähän sitä punaista olla...

Irkku
259/384 | 

Numero 1 on aivan ihana pirteä asu ja samalla tyylikäs. Nyt tiedän mitä haluan hankkia tulossa oleviin pikkujouluihin!

Gufi
260/384 | 

Kyllä lempparein asu on toi punainen mekko. Sä oikeen sädehdit siinä :) Tekisi mieli käydä itsekin koittamassa kun näyttää niin hyvältä. Toi musta fishtail-hamonen olis ehkä eniten meikäläistä kuitenkin... pikkujouluja ei oo tiedossa mut ei se oo ennenkään estänyt. Meillä harrastetaan koti-iltoja joissa saa laittautua ihan omaksi ilokseen. Välillä on ihana hipsutella kotona koroissa ja sytyttää pöydälle kynttilöitä. Juoda hiukan viiniä ja tehdä hyvää ruokaa. Minulla on pellavainen violetti mini jossa tykkään oleilla ja tuntea oloni upeaksi.

maijis_
261/384 | 

Paras asu mielestäni on tuo punainen mekko. Jos itsellä olisi pikkujouluja tiedossa, hankkisin tuon mekon omaan kaappiin.

Irina
262/384 | 

Ehdottomasti 3 punainen mekko. Olen vuosia opetellut käyttämään värejä, ikuisen mustan sijasta. Punainen mekko kuitenkin näyttää ja tuntuisi näistä vaihtoehdoista eniten mustalta. Yksivärisyys on mielestäni turvallista, kaunista ja tyylikästä ja juhlavaa.
Pikkujouluihin, en ole tänä vuonna menossa. Jos kuitenkin niihin joutuisin osallistumaan, niin kaapissa on tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva polvipituinen musta mekko odottamassa. Siihen yhdistäisin hävyttömän näyttävän, suuren , painavan, hopean ja lasin hehkuisen, kimaltavan kaulakorun. Käteen musta pikkulaukku ja jalkaan mustat, korkeat avokkaat. Enempää en tarvitse. Ellen sitten löytäisi ihanaa, naisellista tekoturkista kotimatkaa ilahduttamaan.

Hupeli
263/384 | 

Toinen asu on huikea ja ilahduttaa uudella siluetillaan.

Itse käytän aina (no, en hikiliikunnassa) mekkoja ja hameita. Vasta viikko sitten tunnustin työkavereille, että minustakin olisi joskus mukava korostaa rintoja oikein rohkealla kaula-aukolla - ei toki tietenkään töissä. Mutta sain haasteen laittaa jotain erittäin avokaulaista pikkujouluihin... Värikkäitä ja näyttäviä koruja käytän aina, juhlassa vallan kimaltavia. Käytän myös paljon kirkkaita värejä, etenkin punaista.

Dina
264/384 | 

Asu numero 1 oli mun suosikki. Pikkujouluihin taidan mennä tutulla ja turvallisella pikkumustalla. :)

Hens
265/384 | 

2. asu oli jotenkin ihanan erilainen, heräsi kysymys pitäisikö itsekin kokeilla jotakin uutta :) Normaalisti pikkujouluihin pukeudun pikkumustaan ja höystän sitä punaisella asusteella.

MMinne
266/384 | 

Suosikkini on tuo viimeinen punainen mekko. Hieman erilainen ja siksi varsin piristävä! Itselleni olisi ehkä liian lyhyt (en tosin tiedä miten pitkä olet, mutta minun pitkälle selälleni lyhyemmät mekot aiheuttaa hyvin usein ongelmaa). Itse käytän pikkujouluissa jotain blingbling -tyylistä, esim. paljetteja, en niinkään enää punaista, kuten aikoinaan tuli.

PäiviS
267/384 | 

Kukkapaita ja punaiset housut ovat ehdoton suosikkini, omat pikkujoulut juhlitaan pikkumustassa.

Tittam
268/384 | 

1. asu on minun suosikkini. Nyt tätä postausta lukiessani vasta taas havahduin siihen että tosiaan se pikkujoulukausi lähenee huimaa vauhtia!

Monsku
269/384 | 

En kerta kaikkiaan osaa valita kakkosen ja kolmosen väliltä, molemmat ovat aivan upeita kokonaisuuksia!
Itse kuljen aina housuissa, mutta tahtoisin osata käyttää mekkoja. Mulla tavoitteena on siis, että uskaltautuisin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja uskaltaisin ylipäänsä lähteä mekossa. Kaapista löytyisi ainakin musta ja tummansininen, jotka saattaisivat olla pikkujoulukelpoisia.

Kaisa
270/384 | 

Punainen mekko näyttää todella hyvältä! Täytyy varmaan käydä testaamassa, näyttääkö se itseltä yhtä hyvältä, koska se olisi täydellinen asu pikkujouluihin ja talven juhliin.

Annika
271/384 | 

Punainen mekko, oh la la! Kaunis, hyvin laskeutuva; ja väriä!! Todella kaunis, sopii eri vuodenaikoihin.

mmmmilia
273/384 | 

Ehdottomasti numero 3. oli suosikkini. Omalla pikkujouluasuhaavelistalla on jotain samettista.

iita
274/384 | 

Punainen mekko on ihana! Kaapista puuttuu tällä hetkellä leiskuvan punainen mekko ja tuo olisi täydellinen. Tänä vuonna pikkujouluihin päälle päätyy joko sininen pitsimekko tai glitterinen haalari.

Anne K
275/384 | 

Kaikki näyttää tosi kauniilta mutta nro 1 eli punaiset housut ja kukkapaita on mun lemppari.

Erruliini
276/384 | 

Kolmonen on suosikki! Tosi kaunis. Itsellä ei ole tänä vuonna kuin yhdet pikkujoulut tiedossa, ja sinne pukeudutaan rennosti, kun kaveriporukan kokoontumisesta on kyse. Korkkarit voi unohtaa, ja laittaa villasukat lämmittämään glögin lisäksi.

Ninnu
277/384 | 

Asu 2. on suosikkini ja sopii sinullekkin erinomaisesti <3 Itse pukeutuisin myös mustaan/hopeaan.

Jebazzu
278/384 | 

Nro. 2 se hame oli kuin tehty sinulle ja muodoillesi. Aivan ihana. Oli kyllä vaikea päättää sen asun ja punaisen mekon välillä, se oli myös aivan mahtava, mutta hopea paita ja hame siksi, että muuntautuvat varmasti muihinkin tilaisuuksiin kuin pikkujouluihin =)

HeliS
279/384 | 

Oi, näytät upealta näissä kaikissa kuvissa ja asuissa!

Oma suosikkini pikkujouluihin olisi tuo punainen mekko. Omiin pikkujouluihin taitaa päälle päästä musta pitsinen mekko..

Sasamaarit
280/384 | 

Punainen mekko on suosikini ja ei vähiten sen takia, että myös sinä todella hehkuit siinä. Jos on jotakin hyvää siinä, että minulla ei ole tiedossa pikkujouluja tänä vuonna, niin ei tarvitse stressata ainakaan pukeutumisesta.

Karmakarma
281/384 | 

Punainen mekko ehdottomasti oli kaikista upein <3 pidin myös mustasta pitkästä hameesta.

I
283/384 | 

Ehdottomasti nro 3, tuota mekkoa pitääkin käydä testaamassa, olisi pikkujoulutkin tulossa 😍

Stabilo Boss
284/384 | 

Nro 3 eli punainen mekko on minun - kuten näköjään monen muunkin - suosikki :). Itsellä, jos juhlia tulee vastaan, pukeutumiskoodini on todennäköisesti jotain hopeanhohtavaa.

Silja-Maria
285/384 | 

3. Punainen mekko on aivan ihana! Klassisen ajaton! Siinä on jotain 20-lukua. Liian usein juhlissa päälläni on mustaa tai sen eri sävyjä. Tuon punaisen voisin napata heti! Pitkät hihat, rusetti ja lyhyempi helma sopii niin hyvin talven juhliin.

Riikka
287/384 | 

Kaikki asut näytti sun päällä kauniilta, mutta kyllä punainen mekko oli kaikkein tyylikkäin!

Smettis
288/384 | 

Siis sai tuo punainen mekko! Ja sulle sopii haaaritkin, sun innoittamana yhden haalarin Asokselta tilasinkin :)

Outij
290/384 | 

Punainen mekko. Itse ajattelin pukeutua tummaan kotelomekkoon, jos vain vielä mahdun siihen. Jos en niin täytyy ostaa uusi mekko.

E.M.
291/384 | 

Esitellyistä asuista lemppari on kyllä numero 2, eli hopea paita ja musta hame. 

Ja tiedän niin tuon juhlien kaipuun. Omassakin kaapissa on muutama juttu, jotka vaan odottaa sitä oikeaa juhlaa, jota ei ole vielä osunut kohdalle. Me suomalaiset voitaisi kyllä useammin repäistä ja rohkeesti vaan pistää ykköset ylle.

Sylvia
292/384 | 

No ehdottomasti toi punanen! Näytät niin hyvältä noinkin "konservatiivisessa" menossa :) itselläni on tiedossa vain firman pikkujoulut ja niihin taidan lähteä rennosti farkuilla ja biletopilla :)

Kanerva
293/384 | 

Punainen mekko, wau! Olipa mukavan erilaisia juhla-asuja, kiitos postauksesta!

Parit pikkujoulut olisi tiedossa, mutta asu on kyllä vielä auki. Tässä muuttotohinassa havahduin itse asiassa vasta nyt miettimään, mitähän sitä laittaisi päällensä... kimaltava yläösa varmaan.

beeta
294/384 | 

Kolme, punainen mekko. Siitä tuli olo, että sinulle olisi voitu sovitella muutama muukin mekko, näytti hyvältä.

Mukkula
295/384 | 

Kapea hame ja hopeapusero ovat eniten makuuni, vaikka kaikki näyttivätkin tosi hyviltä.

Vierailija
296/384 | 

Yllättäen punainen mekko, sopii sinulle loistavasti. Itselleni vaihtoehto 2.

Katarimaria
297/384 | 

Punainen mekko eli numero 3 on suosikkini! Todistaa, että vaate voi olla hieno ja juhlava olematta avonainen ja lyhythihainen. Kelpaisi minullekin, vilukissalle joka palelee juhlavaatteissa ainakin talvella :D En usko, että tänä(kään) vuonna tulee kutsuja mihinkään pynttäystä vaativiin pikkujouluihin, työpaikka ei sellaisia harrasta ja kavereiden kesken ajattelin hehkuviinini hörppiä ihan normivaatteissa...

Paltsu
298/384 | 

Punainen mekko! Sopivan tyttömäinen mutta sopii aikuiselle, paljastaa sopivasti mutta ei liikaa :) Mulla on tiedossa vaan yhdet pikkujoulut, enkä oo osannut suunnitella vielä niin pitkälle että mitä sitä niskaan heittäis :D Veikkaan että päältä löytyy mustat pillifarkut, siistimpi paita ja korkonilkkurit. Ellei sitten hurjaksi ryhtyisi ja laittaisi mekkoa..

Näytä kaikki kommentit (384)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017