Tämä alkaa olla jo perinne, sen verran monta kertaa olen jo postaillut kuvia keväisin ja syksyisin järjestettävästä Ratsulan muotinäytöksestä. Minulla on ollut ilo toimia tuon Porin tunnetuimman vaatelikkeen mallina juo useamman vuoden ajan. Pari viikkoa sitten vietettiin taas päivä lavaa edestakaisin kävellen huipulla porukalla.

Asuja näytöksiin mahtui yhteensä n. 80. Poimin niistä tähän postaukseen 35 kokonaisuutta. Ehkäpä niistä löytyy inspiraatiota syksyn pukeutumiseen.

Sain jälleen päälleni myös sellaisia värejä, joihin en itse älyäisi kaupan rekiltä tarttua ja se on aina tosi mielenkiintoista. Oli hauska nähdä itseni esimerkiksi tuossa ensimmäisen kuvan pirteässä takissa. Eihän se keltainen olekaan yhtään hassumpi väri kun sattuu löytymään oikea sävy!

 

Takki Flare, farkut Mac, tunika Masai, nilkkurit Vagabond.

Masaita nähtiinkin mun asukuvissa juuri hetki sitten. Merkin vaatteisiin olen saanut pukeutua usein myös näytöksissä. Olipa lempivärisi lähes mikä tahansa, niin Masain mallistosta todennäköisesti löytyy jotain passelia. Heidän omassa nettikaupassa voi kätevästi myös etsiä tuotteita väriteeman perusteella.

 

Sininen takki St. Jaques, housut Mos Mosh, tunikamekko Sand. Keltainen takki

 

Takana takki Dixie Coat, neule Samsoe & Samsoe ja hame Boss. Edessä takki Yilbert, mekko InWear.

Pirittan (takana) päällä nähty kokonaisuus oli yksi lemppareistani. Tuosta kepeän hameen, neuleen ja ronskien lenkkareiden yhdistelmästä täytyy selkeästi ottaa mallia ja kaivella omaa kaappia. Hameen sijaan tuossa toimisi myös jokin kesämekko puettuna neuleen alle.

 

Farkut Mac, tunika Marimekko, takki Ritva Falla.

Kirjoittelin kesällä siitä kuinka minusta tuntuu kuin Marimekon kokovalikoima olisi jonkin verran laajentunut. Nyt sain näytöksessä päälleni Taivaankukat-tunikan jonka suurin koko 46 siis meni myös itselleni. Ihan hieman olisi saanut olla rintamuksessa tilaa, jotta itse voisin pitää kaikkia nappeja kiinni, mutta vinkkinä siis, että on suht reilua kokoa.

 

Ruskea takki Beaumont, alla nahkatakki Summum ja paitapusero ja housut Part Two. Vaalea takki Max Mara, neule Second Female, housut Part Two.

 

Takki Dixie Coat, Pusero Jospeh Ribkoff, housut Gerry Weber

 

Kuten leopardikuosin suosiostakin voi päätellä, jyllää syksyn muodissa erilaiset ruskean sävyt. Vaikken itse (kissakuosia lukuunottamatta) kovin kotonani olekaan ruskean ja beigen sävyissä, niin täytyy sanoa, että aika herkulliselta ne muiden päällä näyttävät!

Tummanvihreä neuletakki Second Female, paitapusero Marc O'Polo. Vaaleampi neuletakki ja sen alla pusero Marc O'Polo.

 

Takki Mos Mosh, neule Second Female, alla irtokaulus Gerry Weber, kengät Steve Madden.

Konkarimalli Idan päällä ihan kaikki asut näyttävät upealta, jopa tuo itselleni makuupussin mieleen tuova paksu Mos Moshin untuvatakki. Aloin jopa itse miettiä, että joko vihdoin minunkin olisi aika hankkia makuupussi...ei kun siis untuvatakki. Taidan ainakin uskaltautua ainakin sovittamaan.

 

Mekko Samsoe & Samsoe, takki Beaumont. Pusero Samsoe & Samsoe, housut In Wear, takki Beaumont.

 

Housut Gerry Weber, pusero Part Two, laukku Longchamp.

Toinen kokoyllättäjä on Part Two, jonka vaatteista olen käsittänyt itselleni mahtuvan lähinnä reilut neletakit ja -puserot. Mutta näköjään joissakin muissakin tuotteissa voi satunnaisesti koko riittää. Kuvan läpikuultava pusero siis Part Twon.

 

Mekko Second Female. Neule Max Mara, hame In Wear.

 

Pallopaita Comma, nahkahame Summum. Neuletakki Second Female, paitapusero Part Two ja housut Gerry Weber.

"Mikä elokuva tulee mieleen tuosta ruskeasta pallokuvioisesta puserosta?", kysyin näytöksen takahuoneessa. "Pretty Woman!" kajahti vastaus heti. En siis ole tämän mielleyhtymäni kanssa lainkaan yksin. Valkoiset pallot ruskealla pohjalla mekossa tai puserossa heijastaa välittömästi mieleen kuvan Vivianista polokisoissa.

Pallopuseroita minulta jo löytyy, mutta hitsit kun alkoi tehdä mieli polvimittaista nahkahametta..

Punainen pusero Summum, ruutuhousut Betty Barclay, mekko Marimekko.

 

Idan mekko ja laukku Michael Kors. Minun mekko Samoon, laukku Longchamp.

Ihastelin tuota Samoonin mekkoa jo muutama viikko sitten instassa. Eläinkuosi oli se mikä tokikin huomioni taas kiinnitti. Kyseisellä plussamerkillä saatavilla samasta kankaasta myös pusero.

 

Mekot Comma ja Michael Kors.

 

Mekko, pusero ja hame - Michael Kors

Tämä Michael Korsin pusero ja hame -yhdistelmä näyttää hienosti miten hyvin kaksi eri kuosia toimii rinnakkain, kun värimaailma on yhtenäinen.

Mekko ja laukku Michael Kors, kengät Högl.

Instaseuraajani ehkö jo näytöspäivänä bongasivatkin, että tämä leopardimekko muutti minun vaatekaappini. Olin siis leningin varannut itselleni jo ennen muotinäytöksen sovitusta ja sen kuultuaan päättivät Ratsulan naiset pukea sen minulle myös näytökseen. Mä niin odotan, että pääsen viikonloppuna pukemaan tuon ylleni pitkien mokkasaappaiden ja nahkarotsin kanssa!

 

Leopardimekko - Joseph Ribkoff, seepramekko Michael Kors.

Jos joku hinkuu kaappiinsa lyhyempää kissakolttua, niin tuo Ribkoffin mekko kannattaa sovittaa. JR:n mekot ovat kokemukseni mukaan todella mukavia ja niiden mallit monenlaisia vartaloita imartelevia.

 

Mekko Joseph Ribkoff, laukku Michael Kors, avokkaat Högl.

Ribkoffia tämäkin juhlamekko, jossa kotelomekon päällä on läpikuultava ja liehuva sifonkiosa.

 

Kukkakuvioinen mekko Sand, paljettimekko Vera Mont.

Upeita vihreän sävyjä! Sopivat hyvin vaikka pikkujouluihin ainaisen mustan ja punaisen sijaan.

 

Iltapuvut kaikki Frank Lyman.

Puhuttiin naisten kanssa lavalle jonottaessa, että elämässä on ihan harvoin iltapukujuhlia. Miten hienoa olisi päästä joskus käyttämään tuollaisia upeuksia. Itselläni on ollut tarve pitkälle iltapuvulle tasan kaksi kertaa ja ne molemmat olivat työtehtäviä. Täältä näkee sen viimeisimmän iltapuvun, eli linnanjuhlien työasuni.

Löytyikö jotain suosikkiasuja?

 

Kuvat: Janne Alhonpää, Luova toimisto Ensemble

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Fantti30
2/6 | 

Tuo Ribkoffin mekko jossa liehuke päällä on 😍😍😍 Just passelin asiallinen mutta ei tylsä, vaikka firman pikkujouluihin. Kuinka isossa koossa tuota saa?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ribkoffia on mun mielestä ainakin kokoo uk22 asti tai 24. Ja koot yleensä ennemmin reiluja kuin pieniä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
4/6 | 

Kivoja asuja! Ostin juuri täällä Torontossa tuon punaisen Michael Korsin mekon. Se on ihana! Mukavaa syksyä Suomeen!

Vierailija
5/6 | 

Upeita vaatteita! Upeat mallit! Voisit hyvin ryhtyä valokuvamalliksi vaikka ihan päätoimisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat