Tänään ei ole ihan yhtä aurinkoinen tunnelma kuin näissä jokin aika sitten Helsingissä otetuissa kuvissa. Ulkona on tuiskuttanut lunta koko päivän ja minä puolestaan olen ryystänyt Finrexiniä peiton alla Netflixiä tuijottaen. Ääni on jälleen poissa ja aamuyöllä pukkasi kuumetta.

Nyt pidän vaan sormet ristissä ja toivon, että tämä tauti olisi nopeasti ohi, sillä tällä viikolla olisi melkoisesti töitä hoidettavana. Ja torstaina olisi itse näytettävä suht elävältä kuvauksissa. Pitäkää siis peukkuja, että pääsen vähällä!

Netflixistä puheen ollen, suositus kuusiosaiselle ruotsalaissarjalle Quicksand. 18-vuotias Maja saa syytteen murhasta ja sarjassa seurataan sekä tapahtumia ennen ampumisia että oikeusprosessia. Tarina nielaisi minut mukaansa niin, että hotkaisin tänään kaikki kuusi jaksoa. 

Tälleen sairaspäivänä olo on toki ollut vain lähinnä vetelä ja kotisohva on tuntunut mahtavalta paikalta. Mutta noin niin kuin yleisesti mulla on ollut jo hetken aikaa päällä ihan hirmuinen levottomuus. Koko ajan kalvava tunne, että pitäisi tehdä jotain, täytyisi tapahtua jotain. Olisi oltava jotain haaveita, suunnitelmia ja pitkän linjan toimintastrategia.

Tuntuu, että pitäisi suorittaa jotakin. Alkuvuoden suoritin oikein huolella suremista. Nyt tuntuu, että olisi siirryttävä pelin seuraavaan kenttään. Suorittaa tähän elämäntilanteeseen tottumista vähän positiivisemmalla otteella. Olisipa siihen jokin tehtäväkirja ja ohjeistus. 

Onneksi huomenna on taas terapia. Vaikka se on aika tyyristä touhua, niin olen iloinen jokaisesta siihen käyttämästäni eurosta. Vaikka yksinkin voi itkeä ja tilittää voi ystävillekin, niin terapiakäynneillä on kuitenkin ihan oma todella tärkeä roolinsa asioiden prosessoinnissa.

Moni merkittävä oivallus ja ajatusten "nyrjähdys" on viime kuukausina tapahtunut nimenomaan siellä tutulla sohvalla kirkon tornia tuijottaessa. Tai sitten heti kohta terapiakäynnin jälkeen ajatusten myllätessä oikein kunnolla. 

Huomenna voisikin puhua siitä, että miten selättää tämä levottomuus ja hyväksyä se, että on paljon asioita joita en valitettavasti voi hallita ja suunnitella. Että miten oppia vaan olemaan tässä hetkessä ja olemaan niin kovasti pelkäämättä tulevaa.

Jos isossa elämän mittakaavassa jumitus tuntuu tympeältä, niin pukeutumisessa se sen sijaan on ihanaa. Mä jumitan nyt ihan huolella kaikessa vaaleanpunaisessa ja etenkin toi STI:n rotsi päätyy tosi helposti päälle päivästä toiseen. Mutta vaaleanpunainen saa mun olon jotenkin raikkaaksi ja kepeäksi ja sellainen fiilis on enemmän kuin tervetullut!

Farkut - Ellos, 46

T-paita - Kaffe, XXL 

Bikertakki - STI, 46 (saatu)

 Pitkä takki - KappAhl XLNT, XL

 Tennarit - Minna Parikka

Laukku - Rebecca Minkoff

 Korvikset - Aarikka (saatu)

 

Kommentit (2)

Mekkomuija
1/2 | 

Vaaleanpunaisessa on jännää keveyttä. Mä käytän samanmallisia kellomekkoja lähes koko ajan, mutta vaaleanpunainen versio valkoisilla palloilla on se, jossa tulee sellainen kupliva fiilis ja tekee mieli laulaa "I'm pretty and witty and gaaaayyy!" ja usein niin teenkin :D

Anne K
2/2 | 

Mä katoin kans viikonloppuna kaikki jaksot tosta Quicksand-sarjasta. Oli siis kyllä tosi mielenkiintoinen, en malttanut lopettaa ennen kuin olin katsonut kaikki jaksot putkeen :)  Ja aivan ihana asu, mä rakastan myös pinkkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat