Kaupallinen yhteistyö

-Postaus sisältää mainoslinkkejä-

Nyyh, niin se vaan eilen kesäpesti sitten loppui. Viimeinen keikka suuntautui Satakunnan laitamille Laviaan. Kyseessä on Poriin muutama vuosi sitten liitetty entinen kunta, jossa on väkeä alle parituhatta henkeä.

Niinpä olikin melko hauskaa, että kierreltyämme hetken lähes autiota kylänraittia sain instassa viestin, että "Näinkö oikein ja olet Laviassa? Mitä ihmettä teet täällä?". Eli toinen niistä kahdesta postin pihalla vastaan tulleesta ihmisestä, muuten tyhjässä kylässä, sattui olemaan mun blogi-/instaseuraaja. :D

toppi - H&M / kengät - Vagabond / farkut - Ellos / takki - Ellos / laukku - Liebeskind Berlin 

Eihän siinä sinänsä mitään outoa ole, kyllähän sitä aina toisinaan tulee vastaan ihmisiä, jotka tunnistavat, mutta ei mennyt kuin pari tuntia tuosta, niin kylätalolla käydessäkin yksi ihminen tunnustautui seuraajaksi. 

Se on jotenkin hassua, että vaikka ihan itse on lärviään tuutannut tänne internetiin vuosien ajan, niin silti aina jotenkin yllättyy ja hämmästyy, kun joku tuolla kaduilla tunnistaa. Jotenkin kai kuvittelen lukijamäärieni olevan edelleen niin pieniä, että missä sitä nyt kenenkään tielle muka osuisi. Mutta tosi kiva aina kyllä törmätä! 

Multa on jo pidemmän aikaa puuttunut istuvat mustat tai tummanharmaat pillifarkut. Mulla on toisinaan monien plusmallistojen housujen kanssa se ongelma, että pilleiksi tarkoitetut lahkeet ovat pohkeista alaspäin liian löysät. Kun vaikka muuten on tätä kokoa siunaantunut, niin sääret ja nilkat mulla on melko kapoisat. Niinpä on monet muuten hyviksi havaitut pöksyt jääneet hyllyyn, kun lahkeet eivät ole olleet riittävän kapeat makuuni. Mutta nyt löytyi taas vaihteeksi mieluisat.

Elloksen oman malliston New Thea -nimiset farkut ovat korkeavyötäröiset, juuri kuten haluan, ja niiden lahkeetkin just hyvät. Eivät ihan nilkanmyötäiset, mutta eivät lepatakaan.

Neljäkymppiä maksavia stretchfarkkuja on saatavilla neljä väriä ja kokoja on aina 52:een saakka. Lahkeenpituuksiakin on kaksi: tämä omaan 167 pituuteeni riittävä normaali ja sitten pidempi versio. Koosta vinkkiä sen verran, että uskallan väittää reiluiksi sillä itselleni sopivat olivat kokolapulla 46 varustettu. 

Myös kuvien jakardikankainen bomberi tuli hankittua Ellokselta. Vaaleapohjainen takki on kivaa vaihtelua kaikille mustille rotseille. Nyt lämpimillä keleillä tuo riittää vielä mainiosti ulkotakiksi, mutta kelien viiletessä siitä tulee oiva sisävaate. Näin tämän just nimenomaan noiden pillifarkkujen kaverina, niin oli "pakko" napata samaan tilaukseen.

Hirvee syysvaatteiden hinku kyllä just nyt meneillään. Tällä viikolla tuli tehtyä pari ostosta jo ihan talveakin silmällä pitäen. 

Takin kankaassa on kivasti pientä kullan hohdetta, joten sen kaveriksi kävi mielestäni loistavasti nuo Vagabondin kultakorkoiset sandaalit. Tää oli taas sarjassamme asu, joka pitää muistaa sellaisina päivinä kun tuntuu, ettei ole mitään kivaa päälle puettavaa. Nuo kesäiset korkkarit voi mainiosti korvata vaikka jykevillä nilkkureilla.

Sovittelinkin tän asun kanssa jo Zadaasta löytämiäni Vagabondin viininpunaisia kiiltonahkanilkkureita. Mutta en halunnut vielä siirtyä niin syksyisiin kenkiin. Haluan mennä paljain varpain vielä kun se on mahdollista!

Nyt pitää kyllä alkaa vääntämään tukkaa kääretortulle, sillä puolen tunnin päästä pitäis jo istua meikkaajan tuolissa. Kivaa viikonloppua kaikille!

Kommentit (2)

Samettitassu

Moikka!
Oletko kokeillu Mark & Spencerin Skinny farkkuja? Löytyy monessa mallissa ja tosi kivan kapoiset, mutta joustavat ja kuitenkin ”kunnon housut” Itse en varsinaisesti ole plussakokoa, mutta olen malliltani todella x-mallinen, eli toisinsanoen mikä mahtuu lanteilta roikkuu puolimetriä kaikkialta muualta 😂 Nämä pöksyt on olleet itselle täysi kymppi!

Vierailija

Vartalollesi ei todellakaan sovi lyhyt puseromainen takki. Kävelevä pallo!
Paljon on vielä oppimista tyylin metsästämisessä.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat