Puhuttiin viime tapaamisella mun terapeutin kanssa mm. siitä miten usein mä valitsen yksin kotiin jäämisen sen sijaan, että näkisin kavereita, osallistuisin tapahtumiin tai vaikka matkustaisin. Tavallaan torppaan itseltäni monta mahdollisuutta iloon ajattelemalla etukäteen, että en kuitenkaan viihdy. Koen turvallisemmaksi ja helpommaksi valinnaksi jäädä suosiolla yksin. En anna itselleni tilaisuutta yllättyä iloisesti, kun jossain menoissa sattuisikin olemaan hauskaa.

Tuskailinkin siellä mm. sitä, että olin lupautunut mukaan toimituksemme Mölkky-joukkueeseen tänä viikonloppuna Porissa pidettyihin MM-kilpailuihin. Sanoin terapeutille, että "en tajua miksi lupauduin, senkin ajan voisi olla rauhassa kotona ja vaikka nukkua". 

Sillä tuo se ajatusmaailmani on ollut hyvin pitkään. Että kun mikään ei tunnu oikein hyvältä, niin mieluummin nukkuisin. Teen työt ja muuta pakolliset hommat, mutta ne hoidettuani haluaisin yleensä vain paeta peiton alle. Unessa, tai edes puolittaisessa horroksessa on turvallista ja pääsee pakenemaan päätään.

Eilen sitten kuitenkin suuntasin Mölkky-hommiin ennakkoluuloistani huolimatta. Ja onneksi niin tein. Päivä osoittautui todellakin hauskemmaksi kuin olin odottanut. Innostuin jopa panostamaan peliasuuni siinä määrin, että kävin hankkimassa pelipaidan, lyhyiden shortsien ja vaaleanpunaisten Reinojeni kaveriksi vielä pelipaidan väriin sointuvat pitkät futissukat. Olinkin peliasuuni erittäin tyytyväinen. :D

Menestystä ei tullut, mutta kyllä ne pelit vei meidänkin tiimin pikku hiljaa mukanaan ja parannettiin suoristuksiamme päivän mittaan. Meidän lohkossa oli kansainvälinen meininki ja otimmekin reippaasti turpaan niin japanilaisilta, ranskalaisilta kuin virolaisiltakin. Mutta yksi voittokin sentään napattiin ja siitä jaksettiin iloita kuin oltaisiin voitettu mestaruus.

Niin kovasti kuin olinkin ajatellut tällaista pitkää päivää isoissa ihmisjoukoissa väsyttäväksi, niin jatkoin silti pelien jälkeen iltaa tiimin kanssa vielä jälkikemuihinkin. Tämän päivän hetkellinen päänsärky sanoi, että kaikkia drinkkilippuja ei olisi tarvinnut ehkä käyttää, mutta toisaalta olen iloinen, että pitkästä aikaa lähdin porukan mukaan enkä vain suunnannut kotisohvalle heti kun tilaisuus koittaa. Mulla oli työkavereiden kanssa tosi hauska päivä. Sellainen joka ehdottomasti kannatti kokea sen sijaan, että olisin viettänyt taas aikaani yksin.

housut - Pola, Tokmanni / pusero - Tuloni / kengät - Minna Parikka (2nd hand) / laukku - Tiger of Sweden / aurinkolasit - Le Specs

Seuraavalla tapaamisella lupasin terapeutille kertoa millaisin fiiliksin viikonloppuani vietin. Mietitään sitä, että olisiko omalle mielialalle kuitenkin parempi aina toisinaan sanoa kyllä kuin kieltäytyä. Sillä ainahan voi lähteä kesken pois, jos ei viihdy. Mutta toisinaan sitä voikin yllättyä iloisesti ja viihtyä, vaikka etukäteen muuta kuvittelisikin.

Mun masennuksenhoitovinkki itselleni (ja toki muillekin) onkin siis, että yritän edes silloin tällöin tarttua kutsuihin ja ehdotuksiin ja tavata ihmisiä, mennä mukaan sen yksinmurjottamisen sijaan. 

Kuvien asun mä vaihdoin eilen päälleni pelien jälkeen. Kuitenkin sillä erotuksella, että eilen jalassa oli valkoiset tennarit. Tänään suuntasin darrapizaalle samassa asussa, mutta nuo puput jalassa. Huiveista ei vieläkään pääse eroon, sillä marsut jatkavat kasvamistaan. Pitää kysyä olisko tuolla miehellä tänään mahdollisuus ajella mun tukka vai vapiseeko käsi liikaa.. :D

Kommentit (5)

SatuMaarit

Lähtemisessä on sekin hyvä puoli, että vaikka ei olisikaan kivaa, niin koti tuntuu sen jälkeen entistäkin ihanammalta! Vaihtelu tuo arkeen väriä, tummaa ja iloisen kirkasta.

Kenkkulan2

Näin on ,arki vaatii paljon lasten terapiat tms. Mielummin jää kotiin vaikka voisi piristää lähtee

Tuuve

Mun masennuksen/työuupumuksen selättämiselle oli tuo oivallus lähtemisestä ja mahdollisuuden antamisesta elintärkeä. Myös se auttoi, kun hoksasin (terapian avulla) antaa itselleni armoa, ei tarvinnut olla osaavin/nopein/paras ja mokaamiseen ei maailma kaadu. Masentuneena keskityin niin kovasti itseeni, että paljon asioita tapahtui ympärilläni huomaamattani. Ajatukset kiersivät vain samaa, itseäni moittivaa kehää. Tästä en ole päässyt (tai varmaan koskaan pääsekään) täysin irti,mutta tunnistan tilanteen ja osaan lopettaa kierteen ennenkuin on myöhäistä.
Tuot kirjoituksillasi ja asukuvillasi minulle aina iloa! Kiitos siitä

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat