Mietittekö te usein asioita, joita haluaisitte muuttaa ulkonäössänne? 

Minä nimittäin huomasin näitä kuvia katsellessani miettiväni taas hyvin voimakkaasti, että en haluaisi näyttää yhtään toisenlaiselta. Jos mietin vaikka jotain kauneuskirusgisia toimenpiteitä, niin itsestäni tuntuisi ihan hullulta ajatus, että ottaisin vaikka jotain pistoksia suurentaakseni huuliani. Tuntuu, etten se olisi enää minä.

Juteltiin kauneusleikkauksista kaverini kanssa ja mielipiteet meni molemmilla aika vahvasti siten, että jos esim iän myötä silmäluomet alkavat roikkumaan näköä haitaten, niin sellaiseen operaation toki voisi mennä. Mutta ajatus minkään keinotekoisen lisäämisestä itseen tuntui meistä molemmista aika pelottavalta. 

Olen kertaalleen kokeillut sekä ripsipidennykset että omia nysiä pidemmät geelikynnet ja nekin tuntuivat jo hölmöiltä ja ahdistavilta. Hiusten pidennyksistä olen puolestaan nähnyt parikin kertaa painajaisia. Että minut on jostain syystä pakotettu sellaiseen Kim Kardashian tukkaan. 

Tykkään meikkaamisesta ja minusta on ollut kiva kokeilla vuosien myötä erilaisia hiustyylejä ja värejä. Olen ihan perinteinen naisille suunnatun kosmetiikamainonnan uhri ja menen siihen lankaan, että nainen tarvitsee lärvinsä ylläpitoon törpön toisensa jälkeen. On puhdistusta, kuorintaa, kosteutusta ja seerumia. On primeria, meikkivoidetta, valokynää ja sata erilaista huulipunaa. 

Mutta olen todennut, että en halua esimerkiksi kasvoihini mitään, mitä ei saa illan päätteksi pestyä pois. Esimerkiksi microblading -kulmat on omasta mielestäni ihan sairaan pelottava konsepti. Siis että viilellään ihoa! En ikinä uskaltais. 

Se, että en itse voisi ajatella ottavani naamaani tai vartalooni mitään pistoksia taikka implantteja, ei tietenkään tarkoita sitä, että yleisesti tuomitsisin kauneuskirurgiset toimenpiteet ja kaiken maailman lisäkkeet. Siinä missä minä en kokisi olevani minä, jos ulkonäköäni siten muunneltaisiin, joku muu taas kokee nimen omaan olevansa oma itsensä, kun saa haluamansa mittaiset tuuheat hiukset ja pulleat huulet. Jos se tekee sut onnelliseksi ja antaa hyvän fiiliksen, niin go for it! Kunhan se halu ihan oikeasti lähtee aidosti itsestä eikä vaikka siitä, että joku muu toivois sun olevan enemmän sitä ja vähemmän tätä. 

Mulle osui jokin aika sitten facessa silmiin jostain ryhmästä keskustelu, missä aloittaja kyseli tuleeko kellään muulla esim. instaa selatessa tosi surullinen olo siitä, ettei itse näytä yhtä täydelliseltä kuin kaikki superkaunottaret? Mulle tuli surullinen olo siitä keskustelusta. Että miksi ihmeessä vertailla itseään ja ulkonäköään toisiin ihmisiin?

Kun se meissä kaikissa on just hienoa ja ihmeellistä, että ollaan yksilöitä. Jokainen itsensä näköinen ja oloinen. Sellainen yleinen mielikuva "täydellisestä ulkonäöstä" on kuitenkin loppujen lopuksi aika kapea ja riippuvainen trendeistä, joten sen perässä pysyminen on todella haastavaa. 

Minä haluaisinkin haastaa kaikki tänä iltana peilin eteen miettimään kaikkia niitä asioita mitä ei missään nimessä haluaisi itsessään muuttaa. Että ei kiinnitettäisi niin paljoa huomiota kaikkeen siihen mikä on muka huonosti ja mitä pitäisi korjata, vaan siihen kaikkeen mikä on ihanaa ja hyvää.

keinonahkalegginssit - Marks & Spencer / neule - KappAhl XLNT (saatu) / takki - Marks & Spencer / kengät - Minna Parikka / korvikset - Aarikka / huivi - Becksöndergaard

Aloitan itse ja totean, että vaikka nyt jo sanoin etten muuttaisi oikeastaan mitään, niin erityisesti haluan nostaa esiin ainakin seuraavat asiat:

- Hampaani. Vaikka teininä koin kulmahampaani häiritsevän ulkoneviksi ja näkyviksi, niin nykyään ajattelen niiden tekevän hymystäni just täydellisen. Suorempi ja "täydellisempi" hammasrivistö olisi itselleni kauhistus. Os

- Minni-Hiiri poskipäät. Hymyillessä korkealle nousevat pallurat hankaloittavat toisinaan aurinko- ja silmälasien valintaa, mutta en luopuisi niistä mistään hinnasta.

- Leikkausarpeni. Ihan tosi outo valinta, kun arvet usein koetaan juuri sellaisiksi asioiksi joista halutaan eroon. Mutta niin paljon kuin alavatsan leikkausarpeni aikoinaan harmittikin, on siitä jotenkin tullut sellainen päiväkirjamainen asia kehossani. Että kaikenlaista paskaa sitä saikin tuolloin kymmenen vuotta sitten kestää, mutta niistäkin on selvitty.

Kun omaa kehoaan alkaa miettimään pala kerrallaan, että mitä jos tuo kohta näyttäis ihan erilaiselta, tulee itselleni vaan ajatus, että "mutta enhän mä näyttäis enää minulta!" 

Mitä sinä et itsessäsi muuttaisi? Tai haluaisitko ihan ehdottomasti muokata jotakin?

Kommentit (11)

Vierailija

Minulla on ollut pienestä pitäen todella punainen iho käsissäni ja reisissäni sekä kasvoissa couperosaa. Nuorena ne kävivät välillä itsetunnolleni keräten sitä ei-toivottua huomiota. Nyt aikuisiässä suhtaudun asiaan pääosin leppoisasti, tosin joskus tekisi mieli hankkia paita tekstillä "Ei, minulla ei ole allergiaa tai auringonpolttamia, olen vain tämän värinen". Töissä koen kasvojen punoituksen hieman epäsiistinä, joten jos olen tekemisissä asiakkaiden kanssa meikkaan punaisuutta kevyeesti piiloon.

Minulla on tatuointeja ja nekin ovat tavallaan osa elämäni päiväkirjaa. Joskus on myös ihanaa ottaa rakennekynnet! Niissä kiehtoo kynsien ulkonäön muokkausmahdollisuus sekä helppohoitoisuus. Luontaisesti ulkoiseen olemukseeni liittyvistä asioista en ikinä vaihtaisi pois hymyryppyjäni tai rintojani (ainakaan omasta tahdostani, sairaudet erikseen)!

Toivon, että pystyisin ikääntyessäni hyväksymään kehoni luonnollisen vanhenemisen ilman kirurgisia toimenpiteitä. Tosin jo nyt pyrin ottamaan kehon (sekä mielen) hyvinvoinnin huomioon esim. ruokavaliossani sekä muissa elämäntavoissani. Toivottavasti temppelini jaksaa porskuttaa vielä monenmonta seikkailua!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minulta nuorempana kyseltiin usein, että "oletko kipeä?" ja peiliin katsoessa sieltä tuijotti vain ihan normaali vaaleaihoinen minä. Ihonsävyni on vuosien myötä hieman tummunut, sillä enää ei tarvitse ottaa kaikista vaaleinta meikkivoidetta eikä terveydentilaani enää niin usein epäillä. :D

Tuota sitä tosiaan toivoo itsekin, että pystyy hyväksymään muutokset ja rakastumaan itseensä aina uudelleen muutostenkin myötä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Mullahan on jo vaikka miten paljon kaikkea mitä ei voi pestä illalla pois. On lila-pinkki-sini-vihreäksi vasta värjätty tukka, tatuointeja ja lävistyksiä. Tukka toki näkyy (ja saakin näkyä) ja on siististi laitettuna töissä joka päivä. Mutta muut, ne on mun ja mua varten, niistä ei näy aavustustakaan ennen kuin päällysvaatteet lähtee. Joten joo, ehkä minä olen jo tavallaan muokkaillut itseäni?

Hirveästi on kaikkea mistä tykkään. Nuorempana en olisi koskaan hymyillyt ja nauranut niin että hampaat näkyyy (pitkät oikomishoidot takana ja hammasrautatraumat) tai kehdannut laittaa minishortseja tai minihametta, vaikka jalat on pitkät kuin nälkävuosi. Nyt myös perse on leveä ja reidet kuin kinkut mutta so not, tykkään silti esitellä mun sääriä. Ei oo pakko kattoa. :D

Kyllä mä periaatteessa voisin jotain korjatakin. Varmasti jossakin kohtaa esim. rintavarustuksen paino alkaa vaivaamaan, jos pienentäisin kokoa niin tottakai ottaisin jonkun pienen terhakoitumisen samalla. Mutta miten ne kakskymppisen tissit sitten istuis tähän muuhun "pikkusen iäkkäämpään" kroppaan, ja olisko sitten pakko korjata maha, perse, reidet, käsivarret, leuanalus... Apua. Ei ei ei.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on aina ollut tatuointejakin kohtaan sellainen fiilis, että vaikka ne jossain kohtaa olisivat ikään kuin jopa "kuuluneet" silloiseen tyyliini, niin en ole ikinä voinut kuvitella yhtään leimaa ottavani. Ihailen niitä toisilla, mutta ajatus pysyvästä kuvasta omalla iholla on pelottava ja mahdoton. 

Mitä tisseihin tulee, niin niiden pienennystähän olen toki joskus harkinnut, mutta ainakin toistaiseksi ollaan pärjätty.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Minulla on paljon pieniä pigmenttiluomia ympäri kehoa. Inhosin niitä nuorempana, nyt pidän niitä osana itseäni. Pidän naisellisesta, pehmeästä vartalostani. Olen kokeillut hiustenpidennyksiä - kahden unettoman yön jälkeen kiskoin ne oliiviöljyn kanssa irti. En muokkaisi kirurgisesti mitään tai lisäisi mitään ylimääräistä. Olen hyvä juuri näin!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla oli vähän sama fiilis ripsipidennysten kanssa, et olis tehnyt mieli aika pian repiä ne irti. :D Mut kestin sen muutaman viikon mitä pysyivät, mut toiste en ottaisi. Yhden illan pysyvät ripsitupsut juhlameikissä riittää. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Henrietta

Jossain vaiheessa ripsien- ja kynsienpidennykset olivat kiinnostuksen alla, mutta kun aloin miettimään itseäni ja tapojani, totesin, etteivät ne mulla kauaa kestä, joten antaa olla. Rintojen pienennysleikkaus on ollut mielessä varmaan jo parikymmentä vuotta, mutta koska ylimääräistä rahaa ei ole ja yleisen puolen kriteerit jää kiinni painosta, niin antaa toistaiseksi olla.

Oikean polveni kyllä vaihtaisin heti toimivaan, jos sellainen oli mahdollista, mutta sekään ei johdu ulkonäöstä :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo mulla kans kynnet ja ripset ei vaan sovi omaan tapaani olla. Haluan pystyä hieromaan silmiä ja olen tottunut nysäkynsiin. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

C

Eksyn blogiisi harmittavan harvoin blogipohjan vuoksi (en jostain syystä voi sietää MeNaisten nettisivuja :D Näitä on älyttömän rasittavaa ja hankalaa selata, blogeista puhumattakaan), mutta aina kun tänne piipahdan, yllätyn iloisesti postauksistasi. 

Ollaan omalla tavallaan hyvin samanlaisia tyyppejä vaikka lopulta aivan yö ja päivä, mutta ai vitsi miten rakastankaan sitä, miten jaksat yhä vuosien jälkeenkin seistä omien mielipiteittesi takana! Ja ylipäätänsä jakaa niitä. Tunnut rehelliseltä ja aidolta, ja kirjoitat kauniisti itsestäsi ja muista. Tämä kuulostaa ehkä vähän väärältä, mutta arvostan suuresti sitä, ettet ole "kiiltokuvaa" ja tekemällä tehtyä. Itse valokuvaajana arvostan toki kauniita ja aseteltuja ja pitkään pohdittuja kuvia, mutta blogimaailmassa ja varsinkin instagrammissa arvostan enemmän tätä: todellisia ja merkityksellisiä sanoja, ihan niitä omia mielipiteitä ja kauniita, hymyileviä, muttei kuitenkaan sliipattuja kuvia. 

En itse ole mitenkään sinut kroppani kanssa, en edes luonteeni. Naistenpäivä ja sen miettiminen tänään viimeistään herätti minut siihen. Mutta on kannustavaa ja ihanaa lukea tällaista. Edes välillä. Ettei aina ne xs-koon naiset täydellisten ammekuviensa lomasta kirjoita tyhjiä sanoja tyhjiin kuviinsa sarjassa "elämä on ihanaa ja helppoa, ole vain kuka olet!", vaan että saa välillä uppoutua ajatuksella kirjoitettuun ja todelta tuntuviin lohdullisiin sanoihin. 

Itseänikin ahdistavat instagrammin täydelliset naiset (ja miehet). Eivät ne edes inspiroi, en ymmärrä niiden funktiota enää millään muotoa. On mukava pikkuhiljaa huomata, etten ole ainut ko ilmiöön kyllästynyt tyyppi ja että se on viime aikoina alkanut nousemaan pikkuhiljaa puheenaiheeksi. 

Ja tulipa nyt sekava kommentti! :D Piti alunperin vain mainita, että harvoin blogiasi luen, vaikka arvostan sua kovasti bloggaajana ja mediahahmona. Jatka samaa rataa vaan. (Tosin tämä blogipohja.. äh! :D) 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihana sekava ja pitkä kommentti! Kiitos kivoista ja rohkaisevista sanoista, jotka saa uskomaan, että kyllä tätä kannattaa kirjoitella. Ikävää, että blogipohja tuntuu tympeältä, mutta toivottavasti silti jaksat piipahdella täällä aina silloin tällöin. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Viivahuuli

Mä kokeilin aikoinaan klipsipidennyksiä ja tekokynsiä. Sit lähdettiin tyttöjen kanssa rallaamaan sillä lopputuloksella, että klipsipidennykset tuntuivat niin hankalilta, että olin nyhtänyt ne pois päästäni yhteen läjään (ravintolan ulkopuolelle) ja kotona en sitten saanut uusilla kynsilläni edes sukkahousuja jalastani. Raatelin siinä sit sukkikset kynsilläni riekaleiksi ja nukuin pikku pöhnäni pois repaleisissa sukkiksissa. Entistä enemmän olen alkanut inhota kaikenlaisia överi-toimenpiteitä, mm. ne hullut ankkahuulet. Niiden omistajilla (siis huulitäytteiden) on usein se yksi ainut ilmekin. Sellainen "enkö olekin suloinen", äyts. Kaikenkaikkiaan olen kai keskittynyt niihin hyviin puoliin itsessäni. Kyllä niitä on, jokaisella.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat