Valmistujaispäivä lakkipäineen tuo joka vuosi aina mieleen ne omat sekavat tunnelmat ylioppilaskeväänä. Se pelon ja innostuksen sekoitus ei ole unohtunut ainakaan vielä 18 vuodessa. 

Mutta mitä toivoisin tuolloin tienneeni?

Mietin tätä viime päivinä somessa pyörinyttä #olisinpatiennyt -haastetta tässä moneen kertaan. Toki mieleen tulee sellaisia asioita kuin "olisinpa tiennyt, että siitä ensirakkaudesta pääsee yli" ja "olisinpa tiennyt, että epäonnistumisiin ei kuole" ja paljon sellaisia lohdullisia lauseita, jotka kertovat niistä peloista, joita tuolloin alle parikymppisenä päässä pyöri. 

Mutta sitten ajattelen, että kyse on kuitenkin asioista, joita ei vaan voi tietää kuin kokemuksen kautta. On täysin utopistista toivoa, että elämää kovin kokemattomana olisi voinut tietää sellaisia asioita, jotka oppii kokemuksen kautta vasta kotipesästä lennettyään ja omilla siivillä hetken räpyteltyään.

Millaista elämä olisi, jos kaikki karikot ja kasvuun pakottavat tapahtumat ja tunteet pystyisi väistämään, koska tietäisi jo kaiken? Arvostaisiko valoa, jos ei kokisi välillä varjoa?

Enemmän hyötyä kuin sen miettimisestä, että mitä nyt sanoisin menneisyyden minälle, olisi siitä että miettisin mitä tulevaisuuden minäni sanoisi tämän hetkiselle minulle, jos pystyisi kirjeen lähettämään. Mutta kuten ei saanut ylioppilas-Veera aikamatkailevaa kirjettä aikusemmalta minulta, en tule nytkään saamaan ohjeita tulevaisuudesta.

Joka ikinen valinta ja niistä seuraavat ilon hetket tai elämän tummat sävyt on vaan elettävä ilman varmaa tietoa tulevasta. On toimittava parhaan kykynsä mukaan ja yritettävä kohdella itseään hyvin.

On muistettava, että kaiken harmaankin keskellä, koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa ihanaa. Sen minä ehkä toivoisin tienneeni jo nuorena. Ja sen minä toivoisin muistavani edelleen.

 

Kuva: Arja Teikola

 

Kommentit (6)

MarjukkaS

Tuo viimeinen kappaleesihan sen kiteyttää.

Oma parikymppinen tyttäreni totesi minulle juuri hiljattain, kun tuskailin edessäni ollutta hankalaa tilannetta, että "paniikin kautta kuitenkin oppii paljon". Mun mielestäni se oli hyvin sanottu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Todella hyvin sanottu! Itsekin todennut usein, että paskimmat tilanteet ja mokat on just opettaneet eniten niin itsestä kuin monesta muustakin asiasta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni S

Koska tahansa voi tapahtua jotakin ihanaa, se on totta. Kiitos tästä ajatuksesta! Josta tuli mieleen, että kuka tahansa meistä saattaa myös olla se jollekin tapahtuva ihana, koska vain. Koska me ollaan ihania, vaikka siellä (täällä) harmaan alla sitä on niin vaikea muistaa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä, tuota ei tahdo itsekään etenkään paskimmilla hetkillä muistaa, vaikka ihan yhtä lailla niitä hyviä asioita voi tapahtua silloinkin.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Pakko todeta että itse oon aika iloinen etten todellakaan saanut esim. kolmikymppiseltä itseltäni mitään kirjettä. Mitäköhän siinä olis lukenut, "oot 30 v ja hengissä, pisteet hei sille". Ei ehkä ihan sitä mitä 18 v ja mielestään maailman huipulla oleva nuori tarviis kuulla, että lopulta kaikki on patkaa paitti kuti. :D 

Ei mulla ollu ylioppilasvuonna hajuakaan miten hemmetin raskasta ja vaikeaa aikuisuus voi olla. Oon hyvin onnellinen siitä että se on saanut selvitä mulle ihan pala kerrallaan. Välillä sopivina ja välillä liian isoina. Älä ymmärrä värin, tää on ihan kiva elämä. Mutta hitto kun olis puoletkaan siitä nuoruuden innosta jäljellä, siitä että hei mulla on aikaa vaikka mihin ja musta ehtii tulla vaikka mitä. Koska ikääntyminen on luopumista, vielä hyvin kevyesti, ja jatkossa yhä suuremmissa määrin. Ehkä se kuulostaa kamalan ankealta pessimistin vikinältä, musta se on vaan realismia.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jep, ois kyllä ollut kauheaa jos olis silloin tiennyt millaisia asioita on edessä. Ja ihan samaa itsekin mietin, että ottaisin mielelläni edes vähän sitä intoo ja elämänuskoo mitä silloin nuorempana tietämättömyydessään vielä pursusi. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat