Kaupallinen yhteistyö

-Kaupallinen yhteistyö, Klingel -

Onko sulla jotain haavevaatetta, jota olet metsästänyt kenties jopa vuosia? Minun toivelistallani pisimpään uneksittu ja etsitty vaate on nahkahousut. Yhdet aitonahkaiset housut omistin lukioikäisenä (matala vyötärö, leveneät lahkeet :D), mutta sitten menikin kaksikymmentä vuotta ennen kuin tärppäsi seuraavan kerran.

Näin pluskoossa ei nimittäin nahkahousutarjonta ole mitenkään loistava ja mitään melkein kivoja ei ole halunnut hankkia, vaan olen täydellisiä odotellessa ostanut mieluummin edullisia keinonahkapöksyjä.

Mutta nyt kuulkaa, kaksi vuosikymmentä kestänyt odotukseni on palkittu. Minulla on unelmanpehmeät, korkeavyötäröiset ja kapealahkeiset nahkalegginssit! En ihan oikeasti uskonut, että ikinä löytäisin tällaisia omassa koossani.

Harmistuneena vain olen katsellut kun tällaisia on vilissyt monenkin "normaalikokoihin" keskittyvän merkin mallistoissa. Amy Vermontin nahkahousuissa kokoja riittää kuitenkin jopa 50 saakka ja itselleni sujahti vaivattomasti koko 46. 

Vaikka mulla on ihan kivoja keinonahkahousujakin, niin onhan nämä nyt ihan eri juttu. Keinonahkaisia ei tulisi mielenkään kiskoa päälle pakkasella, vaan niitä tulee käytettyä vaan juuri optimaalisissa kevään ja syksyn lämpötiloissa, kun ei ole liian kylmä eikä kuuma hengittämättömälle materiaalille. Nämä päällä puolestaan on ollut miellyttävä olla nyt talvikeleilläkin. 

Housut ovat pehmeäksi harjattua lampaannahkaa, jonka toinen puoli on vuorattu ohuesti stretchmateriaalilla. Ne siis mukautuvat päälle kuin mitkä tahansa stretchlegginssit, eikä tarvitse pelätä perusnahkahousuille ominaisia venähtäneitä polvipusseja. 

Sen verran mun pitäisi malttaa olla noista housuista vielä erossa, että veisin ne lyhennettäväksi. Olen nyt toistaiseksi vain kääntänyt lahkeita sisäänpäin, mutta lahkeensuut jäävät sillä tavalla vähän turhan paksuiksi, joten kyllä ne vielä täytyy lyhentää. Mutta näissä riittää siis lahkeet itseäni (167 cm) pidemmällekin.

Sain valita Klingeliltä muutamia muitakin tuotteita ja valitsinkin vaatteita ja asusteita sillä silmällä, että olisivat yhdisteltävissä juuri noihin housuihin.

Fuksianvärinen rento viskoosipusero ja munakoison värinen tekoturkki ovat juurikin sit värimaailmaa, jota rakastan tällä hetkellä. Puseroa on saatavilla kokoon 56 saakka! Olen huomannut tuon Sara Lindholm -merkin vaatteiden olevan mitoitukseltaan melko reiluja ja tästäkin yläosasta valitsin koon 46, vaikka useimmissa merkeissä olen ennemminkin kokoa 48-50. 

Klingelillä on muuten useampiakin tuotemerkkejä pluskokoisille, osassa kokoja jopa 66 saakka. Ja monen ei-plusmerkinkin koot yltävät 48 saakka. Itselläni on Klingeliltä tilattuja vaatteita tuon em. Sara Lindholmin lisäksi mm. merkeiltä Zhenzi, Sara Kent ja Alba Moda, joista vain ensimmäinen on varsinainen plusmerkki. Ja mun kokemuksen mukaan koot on esimerkiksi Sara Kentin ja Alba Modankin vaatteissa reiluja. Eli kahden koon välillä empiessä valitsen pienemmän.

Vähän jää lahkeiden alle ikävästi piiloon näiden nilkkureiden parhaat yksityiskohdat, mutta mekkojen ja ihan pillihousujen kanssa pääsevät onneksi oikeuksiinsa.

Olen ollut vuosikausia sitä mieltä, että mustat kengät on pääasiassa tylsiä, mutta tänä talvena olen huomannut käyttäväni paljonkin mustia jalkineita. Ehkä se on tasapainotusta kaikelle päälläni nähdylle pinkille ja vaaleanpunaiselle. :D

Kaikki kuvien tuotteet huivia ja laukkua lukuunottamatta löytyvät siis Klingeliltä.

Nahkalegginssit - Amy Vermont, koko 46

Kreppipusero - Sara Lindholm, koko 46

Takki - Zhenzi, koko 46/48

Nilkkurit - Liva Loop

Tupsukorvakorut

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Mirvake

Miulla on ollu jo jokunen vuosi haavevaatteena, tai -kenkinä, sellaset polven alapuolelle ulottuvat saappaat. Mut kun olen "siunattu" niin sanotusti metsurinpohkeilla, niin tuppaavat aina nuo saapikkaat jumittumaan pohjelihakseen eivätkä mene ylemmäksi, tai kiinni jos on vetoketoketjulliset. Ainoat saappaat joka on menneet ylös asti, ovat olleet metsurin turvasaappaat x) Mut ne ei kuitenkaan ole ihan niin seksikkään näköiset että asiakseen niitä kehtuaisi pitää. :D Mutta kyllä minä vielä joskus sellaiset saapikkaat jostain löydän! 

Hyvältä näyttää kyllä kokonaisuus, toi takki on aika ehana.

utelias

"..toinen puoli on vuorattu ohuesti stretchmateriaalilla". Onko se siis jotenkin kiinni siinä nahkassa? Ja mitä matskua se stretchjuttu on?

sevähomma

Klingelin linkissä ei nähdäkseni mainittu tuota stretch-materiaalia ollenkaan, mainittiin vain lampaannappa.  Mutta hienoa, että tunnistat kuvasta materiaalit : ) Muutenhan tuolla vastauksella ei juurikaan ole informaatioarvoa : )

Kanerva

Nuo on ihan unelmahousut, mutta (totta kai) hintakin on sellainen, että tällä hetkellä voin vain unelmoida... Mutta miten nahka saadaan joustamaan ilman, että sen pinta kärsii? Mielenkiintoista!

Taru M

Osaatko sanoa, että miten hyvin nuo kengät vastaavat kokoaan? Suurimmat tarjolla olevat näyttivät olevan kokoa 42 ja oma koko on 43 - onkohan toivoakaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram