Aina reseptiä uusiessani mä hetken aikaa mietin, että joko mä kohta uskaltaisin luopua lääkkeistäni kokonaan. Päässä risteilee perusteluja puolesta ja vastaan.

- Tilanne on jo pitkään ollut hyvä ja tasainen. Annokseni on niin pieni, että pärjäisin varmaan ilmankin. Mutta entä jos olo huononee heti kun olen lopettanut? Ehkä pimeä syksy tai talvi ei ole paras hetki lopettamiselle. Nyt on liikaa muutoksia elämässä, odotan mieluummin rauhallisempaa jaksoa elämässä.

Vielä ei siis rohkeus ole riittänyt, vaan mielialalääke on edelleen tärkein asia aamulla, kuten se on ollut jo vuosia. Se on tärkein siksi, että toisin kuin muut päivittäiset lääkkeeni, niin Venlafaxin muistuttaa sen unohtamisesta viimeistään iltapäivällä. Vaikka annos on pieni (37,5 mg), saan vierotusoireita viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen lääkkeen otosta on 30 tuntia. Päätä alkaa särkeä ja jos en pian ota lääkettä, tulee kohta mukaan pienet sähköiskumaiset tunteet päässä ja sormien kihelmöinti.

Näin pienellä annoksella vierotusoireet ovat vielä kestettävissä, mutta minulla on kokemusta myös pahemmasta. Vuosia sitten, kun lääkkeeni vaihdettiin toiseen ja tämän lääkkeen annos (isompi annos tuolloin) ajettiin alas liian nopeasti, koin jotakin todella pelottavaa. Päänsärky, sähköiskut, tasapainon häiriöt ja lopulta niin kova kihelmöinti ja paineen tunne sekä käsissä että jaloissa, että ilmoitin kotona Tommille, että minun olisi nyt viillettävä veitsellä auki kämmenet ja jalkapohjat, jotta niissä oleva paine helpottaisi. Se tuntui siinä kohtaa omassa päässäni aivan täysin loogiselta ja järkevältä toimelta. En siis mitenkään halunnut satuttaa itseäni, vaan ajattelin helpottavani oloani. Onneksi Tommi oli vierellä ja auttoi kestämään vierotusoireiden pahimmat hetket välillä jopa pitelemällä minua kiinni raajoista, etten raapisi itseäni ja silittelemällä ja rauhoittelemalla. 

Tiedän, että mitään noin pahaa ei enää olisi odotettavissa, jos pikku hiljaa hitaasti jättäisin lääkkeen pois, mutta silti lopettaminen pelottaa. Se ei tietenkään aiheuta ahdistusta ainoastaan eikä pääosin noiden vierotusoireiden takia, vaan eniten mietityttää oma pää ja pärjääminen. Kun mielialalääke on vuosikausia ollut ihan oleellinen osa pinnalla pysymistä, on ajatus tuon "pelastusrenkaan" poisheittämisestä pelottava. Mietin, että olenko jotenkin erilainen lääkkeen kanssa kuin olisin sitä ilman. 

Tiedän, että olen tehnyt tärkeimmän työn pääni kanssa käydessäni muutaman vuoden terapian. Ymmärrän, että mikään siellä oppimani asia ei lähde minun päästäni pois, vaikka lopettaisin lääkkeen. Kaikki oppimani työkalut elämän hallintaa varten pysyisivät minulla edelleen. Osaan tunnistaa koska olen vaarassa luisua huonompiin oloihin ja pystyn reagoimaan asiaan eri tavalla kuin nuorempana. Kykenen esittämään itselleni kysymyksiä joiden avulla voin mahdollisesti ohittaa ahdistavan tunteen ja järkeillä tilanteen realismin avulla sen sijaan, että antaisin ahdistuksen kasvaa.

Minä olen aivan erilainen ihminen sisältä nyt verrattuna siihen mitä olen ollut silloin, kun lääkkeet todellakin olivat tärkeät toimintakyvyn kannalta. Miksi siis en vieläkään uskalla luottaa itseeni ja pärjäämiseeni ihan täysin ilman tuon vähäisen lääkeannoksen apua?

Toisaalta ajattelen, että tuo nykyinen annos on niin pieni, että se tuskin hirveästi muuttaa tunne-elämääni verrattuna lääkkeettömyyteen. Mutta sitten toisaalta taas pelkään, että mitä jos lääkken lopetettuani saankin huomata vaikutuksen olleen suuri. Tuntuu siis, että viimeisistäkin milligrammoista luopuminen olisi kuin hyppy tuntemattomaan. Millainen minä siellä olisi? Saisinko takaisin kyvyn itkeä? Olisiko nauruni herkemmässä? Voimistuvaisitko värit vai olisiko suunta harmaaseen?

Paljon kysymyksiä, niitä mä täällä taas pyörittelen päässäni saatuani juuri uusittua reseptin taas 6 kk ajaksi. Eikä mulla ole oikein ketään keneltä kysyäkään. Ei ole enää hoitavaa lääkäriä eikä hoitosuhdetta näiden nuppiasioiden suhteen. Kun pari vuotta sitten viimeisen kerran tapasimme, sanoi hän, että voin itse päättää lääkkeiden lopettamisesta sitten kun joskus siltä tuntuu. Mutta sanoi myös, että ei tästä pienestä ylläpitoannoksesta minulle haittaakaan ole, että ei siitä lopettamisesta tarvitse stressiä ottaa. 

Eli omissa käsissä, tai päässä, on tämä asia. Ja kuten edeltä luitte, se ei ole lainkaan yksiselitteistä.

Kommenttiboksi on avoinna vertaiskokemuksille!

Kommentit (54)

Arja

Sama lääke vuosia. En koskaan olisi uskonut että voisin siitä vieroittua koska söin todella isoa annosta. Terapian avulla sain asioita parempaan kuosiin ja tein vieroitustyötä kuukausia. Sittenkö elämä aukeni? Vähensin muutakin lääkitystä ja seuraavana jouluna romahdus. Päätin että en palaa enää tuohon lääkkeeseen kuitenkaan koska vieroitus niin vaikeaa. Nyt toinen lääke. Keveämpi. Pystyn ilman helvettiä lisäämään talveksi ja vähentämään kevääksi. Venlaa en pystyisi vähentämään fyysisten oireiden takia. Mutta ilman lääkkeitä en halua kokeilla. En ainakaan vielä. Olen lääkemyönteinen. Kerran vuodessa maksan mielelläni yksityiselle psykiatrille jotta hän uusii lääkkeeni. Terapiaa kaksi settiä elämän aikana enkä olisi koskaan uskonut että voin joskus voida niin hyvin. Hakekaa apua. Pyytäkää ja vaatikaa sitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kliseitä mutta niin totta.

Kiitos kun jälleen kirjoitit tästä aiheesta

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen joskus ihan sujuvasti lopettanut sitalopraameja ja essitalopraameja ja elinkin sitten pidemmän aikaa ilman lääkitystä, mutta viimeisimmästä työuupumushässäkästä (johon silloin toki liittyi myös pohjakosketus kilpirauhasen kanssa) saakka oon syönyt tätä venlaa (varmaan siis neljä vuotta, vai viisi?), koska en sillon jotenkin luottanut enää esim Cipralexin tehoon. Ja nyt sit en uskalla eroon, mut ihana tietää etten oo ainoo.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

R

Kyseessä oleva lääke on ainoa masennuslääke, joka aikoinaan auttoi depikseeni, testasin varmaan kymmentä eriä masennuslääkettä. Ei ollut ihme, että auttoi, kun on myöhemmin diagnosoitu aikuisiällä keskitymishäiriö. Venlafaxinia käytetään myös ADHD:n hoitoon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullahan jossain vaiheessa epäiltiin kans keskittymishäiriötä, mutta mulla ne ongelmat johtuikin sitten ilmeisesti kilpirauhashommista ja korjautuivat thyroxinilla. (Paitsi nyt aloin miettiä, että mitä jos se onkin ollut tää Venla joka siihenkin on auttanut...)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Minä lopetin saman lääkkeen viime kesänä. Pikkuhiljaa laskettiin annosta, kunnes ei ollut kuin 37,5 jäljellä. Sain päähäni aukaista kapselin ja ottaa aina viikon välein yhden rakeen pois. Venlafaxin kun tekee minulle saman kuin sinulle, ne sähköiskun tyyliset ihmeelliset silmien pomppaamiset. Niitä ei tullut yhtään koko aikana ja viimeinkin huomasin ettei kapselissa ole enää kuin kaksi raetta jäljellä. Nekin jätin pois ja kyllä olen nauttinut! Aivan kuin olisin ollut "pumpulissa" koko 7 vuotta kun söin lääkkeitä. Osaan nykyään jopa itkeä ilosta ja se on paljon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo tolleen rakeita pikku hiljaa vähentämällä mäkin meinaan homman hoitaa, sitten kun päädyn lopettamaan. Mua toisaalta vähän pelottaakin tuo pumpulista poistuminen. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Se on matka minuuteen. Löysin sieltä pillereiden loputtua sen todellisen minän ja se nauttii elämästä täysillä. Ex-mies monesti vuosien varrella sanoikin ettei saanut minusta mitään irti, kaikki jäi jotenkin vajaaksi vaikka olimme onnellisia. Nykyään ymmärrän sen täysin!
Kokeile yksi rae kerrallaan poistaa ja jos se ei toimi, ethän sinä menetä mitään :) Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja ihanaa alkanutta syksyä. Kyllä tästä(kin) selvitään!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Musta vaan tuntuu, että tässä terapian myötä löytyneessä minuudessakin on jo totuttelemista! Että en tiedä jaksanko just nyt uutta matkaa minuuteen. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Nanna

Kiitos Veera! Tämä kirjoitus tuli juuri oikealla hetkellä, sillä olen itse aivan samassa tilanteessa kuin sinä.

Minulla venla aloitettiin vuosi sitten, mutta sivuoireet ovat niin vaikeat, että minun on lopetettava lääke (olen menettänyt yhden hampaan ja muutama heiluu, koska minulla venla lisää ikävästi hampaiden narskuttelua. Lisäksi painoa on tullut 15 kiloa, enkä kestä enää yhtään enempää). Pelottaa ihan hirveästi, kun olen kuullut niin ikäviä juttuja venlan lopettamisesta! 

Olen itse vähentänyt siten, että tällä hetkellä otan 37,5 mg:n  kapselin joka toinen päivä. Toistaiseksi en ole huomannut mitään lopetusoireita. Nyt alankin vähentämään rakeita.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, se rakeiden vähentäminen on parempi keino kuin se, että harventaa lääkkeiden oton väliä

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Tosi ajankohtainen aihe mulle! Lopetin kyseisen tropin reilu kuukausi sitten. Olin tosin laskenut 75mg tuohon sun vahvuuteen vähitellen jo heinäkuun aikana ja tuotakin vahvuutta söin hetken vähän vuorokautta pidemmällä välillä ja sitten joka toinen päivä. Pahinta oli kun jätti kokonaan pois elokuun alussa. Aivan tuskaiset ekat kolme viikkoa: huimasi ja itkin. Itku kurkussa ja epätoivo päällä kokoajan.O lin aivan kaamee hermoheikko puoliso mun sambolle noitten viekkareiden aikana, mutta onneksi miehekkeeni on ymmärtäväistä sorttia. Nyt ei oo enää puoleen toista viikkoon ollu oireita ja olotkin on tasoittuneet. Huh!

Mua kans jännitti tuo lopettamispäätös, mutta pahana oireilevan kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi endokrinologini halusi katsoa helpottaisiko väsymysoireet kun tuon venlan ensin lopettaisu. Siinä kun on aika pitkä sivuoirelista, johon myös väsymys ja monet muut tyypilliset kilpparioireet kuuluu. No, ei auttanut, mutta tulipahan päästyä irti! Kilpparivaivoihin sain nyt sitten T3:sen tyroksiinin rinnalle. Jos täältä vaikka vielä noustaisiin.

Toivo elää.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hmm... Mä olen aina ajatellut, että oma väsymys on vaan siitä kilpparista johtuvaa... Mut entä jos se onkin tää Venla?!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Arja

Jep väsyttää.
Nukuin edellisillä lääkkeillä 10-12 tuntia. Nyt riittää jopa 8. Venla varmasti yksi syy ja toinen Anksilon

Toipilas

Rohkea kirjoitus. Mukava lukea kokemuksia muualtakin kuin suomi24 tai vauva palstoilt joissa ei voi välttyä kauhukokemuksilta joista ei toipilaana halua kuulla. Itse olen vielä essitalopraamilla ja täydellä lääkityksellä viime talven burnoutin jälkeen eikä lääke peitä kaikkea ahdistusta, olen päättänyt pärjätä tällä koska lääkityksen vaihdosta tulee juuri näitä vierotusoireita. Söin aikaisemmin neljä vuotta cipralexiä ja vierotusoireet on hyvässä muistissa. Vuoden olin ilman lääkitystä ja sisällä kytenyt työuupumus otti vallan. Vuodessa en kuitenkaan huomannut itsessäni muutosta. Ainakaan cipralex ei peittänyt tunteita alleen.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä en oikein enää edes muista miten mulla meni Cipralexilla. Tai millään muillakaan kokeilemillani lääkkeillä. Tätä Venlaa mä olen nyt syönyt koko sen ajan, kun on oikeasti tapahtunut terapian ansiosta toipumista, joten siksi tää tuntuu sellaiselta ettei uskalla irrottaa

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pirtsa

Cipralexia olen lopettamassa ja vaikka lääkäri sanoi, että näin pienellä annoksella ei pitäisi tulla vieroitusoireita, huomaan niitä. Samoin hermostuttaa nuo jaksamiset ja miten muuttuu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No, aikoinaan lääkäri sanoi ihan samaa tästä Venlasta, että ei pitäis tulla vierotusoireita. Annoin melkoisen palautteen sitten kokemani jälkeen. :P Ja ne on yksilöllisiä asioita mikä kenellekin  aiheuttaa oireita.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kiitos kun kirjoitat tästä aiheesta !
Itse olen jo 5 vuotta syönnyt ensin cipralexia ja vaihdon jälkeen seroxat lääkettä.
Uupumuksen ja paniikkioiriden takia.
Annos on todella pieni, mutten vielä ole valmis luopumaan .. Aika ajoin olen kokeillut ottaa lääkettä joka toinen päivä , mutta paniikki tuntemuksia palaa..
Lääkärissäkin olen oirista puhunut , ehdottavat annoksen nostoa, mutta en halua turtua .. Yritän selvitä tällä .

Ihanaa syksyä !

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se onkin tärkeetä löytää se oma taso missä tuntuu, että pärjää ja kuinka paljon sitä turtumista on valmis kestämään. Tsemppiä sulle! Se on kuitenkin aina turvana se tieto, että annosta on mahdollista nostaa, jos tulee paha paikka.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hydra78

Mä olen lopettanut venlan parisen vuotta sitten, juurikin noiden sivuoiresähköiskujen takia. Nykyään elämä on ihanaa; mä oikeasti tunnen iloa ja surua eikä kaikki ole tasapaksua harmaata mössöä!
Itsellä lopetuspäätös tuli kun elämä oli tasoittunut urilleen. Tunsin että olen vahvempi kuin vuosiin ja inhosin niitä vierotusoireita jos unohdin aamulla ottaa lääkkeen.
Minusta on tullut, tai olen aina ollut mutta lääkkeillä se peittyi, itkuherkkä. Huonoina päivinä päivinä saatan itkeä kissavideoille mutta niin myös hyvinä päivinä, kuitenkin tunneskaalan laajuus tuntuu normaalimmalta kuin sen olemattomuus.
Noin vuosi lääkkeen lopettamisen jälkeen vaihdoin työpaikkaa, ruumiillisesti raskaampaan ja pian aloittamisen jälkeen väsähdin täysin! Tuolloin sain kuitenkin avun terapiasta eikä minun tarvinnut aloittaa lääkärin jo määräämää venla-kuuria uudelleen. Nyt, vaikka syksy on perseestä kun kaikki kuolee, käsittelen tummia päiviä ajatuksella että vielä tulee se "yks kaunis päivä" kun saan taas aikaiseksi ja olen vireessä.
Muista että apua on saatavilla, täytyy vaan jaksaa vaatia! Tsemppiä lopetukseen koska sitähän sinä jo teet, vähintäänkin ajatustasolla. Minä olen sitä mieltä että elämä on parempi ilman pilleriä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, kyllähän tää ajatustyö on jo osa prosessia. Itse en vaan just ole vielä varma uskallanko uskoa, että elämä on parmepi ilman pilleriä... :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei Veera!
Olen itse viime maaliskuussa ottanut viimeisen mielialalääkkeen. Ajattelin samoja asioita kuin sinä. Millainen olen? Miltä ilman lääkettä tuntuu? Ja pärjäänkö ilman? Myöskin terapiassa käyneenä ajattelin että syytä on myös hoidettu ei vain seurausta eli masennusta mikä puolsi ajatusta lopettamisesta. Minulla oli kyllä psykiatri ja terapeutti tukena. Jos kovasti mietityttää niin voisitkohan varata ajan samalle lääkärille kuin aikoinaan olitkin? Tsemppiä kovasti sinulle, olet ihana!
T. Toinen Veera

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä valitettavasti voi varata aikaa sille lääkärille, koska hoitosuhden psykan polille on päättynyt, joten sinne tarttis taas uuden lähetteen. Tää musta onkin näissä hoitohommissa aika syvältä, että tuntuu, että jää asioiden kanssa ihan yksin sitten kun katsotaan, että nyt pitäis olla kunnossa. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei!

Voi että minä nostan hattua sinulle rohkeudestasi puhua asioista, jotka niin monia koskettaa, mutta joita niin moni salailee. Salailu kuluttaa energiaa ja tekee elämästä vielä raskaampaa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle Veera.

t. lukija

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä ajattelen, että jos aiheesta kirjoittaminen voi edes jollain tasolla auttaa samojen asioiden kanssa painiskelevia ihmisiä, niin niistä kannattaa kirjoittaa. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hultsu

Kiitos rohkeasta krjoituksesta! Itseänikin koskettava aihe. Luulen, että olen nyt rohkeampi kokeilemaan paniikkihäiriölääkityksestä eroonpääsyä vihdoinkin. Olen monien muiden kommentoijien tavoin myös kyllästynyt tunteitten suhteen turtana olemiseen. Siis kaunis kiitos kirjoituksesta!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hienoa kuulla, että kirjoitus kannatti julkaista! :) 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minttuli123

Rohkea kirjoitus, kiitos! Hyvä, että uskallat puhua asiasta ääneen, joka koskee niin monia! Olen itse käyttänyt sitalopraamia (alunperin mielialan mataluuteen/ahdistukseen) nyt yhteensä 12 vuotta. Kerran olen yrittänyt lopettaa, mutta tuntui, että ahdistus/mielialan mataluus palasi, joten aloitin uudestaan. Koko ajan on mielessä, että haluaisin lopettaa lääkkeen kokonaan ja nähdä, tunnenko asiat voimakkaammin, väsyttääkö lääke enemmän kuin ilman sitä. Toisaalta minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ollut lapsesta saakka struuman jälkeen, joten uskon, että mielialan mataluus ilman sitalopraamia on minulle normaalia vaikka kilpirauhasarvot olisivatkin rajoissa. Tässä on miettimistä, toisaalta nyt elämä tasaista, mutta toisaalta haluaisin olla ilman sitalopraamia. Ehkäpä joskus pikkuhiljaa uskaltautuu kokeilemaan vähennystä....:D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tää kilpirauhasen vajaatoiminta kyllä sekoittaa itselläkin pakkaa, kun ei oikein aina ota selvää, että mikä väsymys ja alakulo johtuu mistäkin. Ja sitten masennus ja vajis yhdessä onkin ihan yhtä helvettiä, kun yksinäänkin oisivat jo hirvittäviä vaivoja. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mimma90

Lopettelin juuri kesällä venlafaxin 75mg, koska lääkärin mielestä se on aloitus annos, ja hoitovastetta ei muka ole, isompi annos kun aiheutti kauheat yöhikoilut. Lopettelin puolikkaalla annoksella 2vk, Ja ensimmäiset lääkkeettömät päivät olivat elämäni hirveimmät, tärisytti, pyörrytti niin etten pysynyt tolpillani, oksetti ja päätä särki...nyt melkein 2kk ilman, ja masennus palaamassa, testin mukaan taas vaikea asteista ja siltä tuntuu..omasta mielestä annos auttoi pärjäämään ja jaksamaan, lääkäri sanoi lume vaikutulseksi, ja nyt taas mietin kuinka tästä selvitään.

Vierailija

Käy toisella lääkärillä! Miten lääkäri voi sanoa lumevaikutukseksi jos itse koet, että auttoi.. Käsittämätöntä. Minä olen syönyt venlaa 13 vuotta ja kerran yrittänyt lopettaa. Heti tuli ahdistus ja masennus takaisin. Työterveyslääkäri kirjoittaa aina uuden reseptin, koska meinaa, että nyt kun menee kivasti, niin ei siihen kannata puuttua. Ehdottomasti vaihdat lääkäriä ja ihan pyydät saada reseptin. Tsemppiä syksyyn!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minäkin kehoitan käymään vielä toisellä lääkärillä. Ihmetyttää, että miten hän voi sanoa, että ei ole hoitovastetta, jos sinulla on olo, että lääke auttaa pärjäämään. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni

Kiitos tästä. Samalla tiellä ollaan. Takana vakava masennus ja todellinen umpikuja keväällä 2014, josta nousin sähköhoidon avulla. Voin suositella, auttoi ! Lääkkeeksi vaihdettiin venlafaksin ja mä en oikein tiedä auttaako se mihinkään - enemmän koe olevani riippuvainen noista unta tukevista lääkkeeistä, joiden myös luulen olevan sen lisääntyneen painon takana. Pelkään kuitenkin helvetisti lopettaa/vähentää Venlafaksiinin, koska en halua palata siihen samaan helvettiin. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät kuinka ison työn takana on toipua vakavasta masennuksesta. Kiitos että puhut tästä paskasta sairaudesta ! Pusu ja hali.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Olet niin oikeassa, kun sanot, että toipuminen on iso työ! Ja tästä paskasta tosiaan pitäis puhua enemmänkin.

Muista, että sun ei tarvii sitä lääkettä vähentää yhtään ennen kuin oot siihen valmis! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mulla ei noista lääkkeistä ole kokemusta, jotenkin mä olen vuosien masennuksesta saanut itseni ylös kammettua muuten, nyt olen alkamassa siis viemään asioita eteenpäin, mutta sitä vaan halusin sanoa, että kiitos Veera taas todella paljon! Mä koen todella tärkeäksi, että ihmiset, joihin voi samaistua, tuo näitä asioita esille. Ja tiedän, että mielenterveysasioista täytyy saada näkyvämpiä ja hyväksytympiä, eli pienillä sanoilla teet aivan järjettömän tärkeetä työtä!:) Hyvää viikonloppua sulle!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos, on mukava kuulla, että aihe koetaan tärkeäksi. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itse lopetin venlafaxiinin alkuvuodesta todetessani että lääke ei enää auta tarpeeksi jotta kestäisin sivuoireita. Ajoin annoksen alas 225mg hyvin pikkuhiljaa. Kun olin päässyt tuohon 37,5mg aukaisin kapselin ja vähensit pikkupillereitä pikkuhiljaa viikoittain. Säästyin tällä pahimmilta vieroitusoireilta. En tiedä onko lääkäreiden suosittelema tapa mutta toimiva ainakin itsellä :D Minusta kuoriutui ihan eri ihminen ilman lääkettä kuin lääkityksen kanssa. Lääkkeet tekee turran olon. Mutta vaikean masennuksen takia jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen, valdoxanilla tällä kertaa. Toivottavasti lopetus sujuu hyvin sitten kun sen päätät tehdä. Uskon että jossain vaiheessa tulee tunne kun olet siihen valmis! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jos ja kun joskus uskaltaudun lopettamaan, niin tuolla kapselin aukomismenetelmällä meinaan itsekin toteuttaa. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Laura

Kiitos Veera tästä. Mieheni käy läpi tällä hetkellä just tuota samaa. Takana kolmen vuoden terapia ja kunto nyt hyvä ja elämä aika hyvässä jamassa. Silti kokonaan lääkkeistä luopuminen hirvittää. Tiedä nyt sitten, mikä olisi parhaaksi.

Olet upea nainen! Kiitos, että kirjoitat näin avoimesti :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ja musta on niin helpottavaa kuulla, etten ole ainoa joka tän asian kanssa painii. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pururata

Monimutkaisia asioita. Itse olen pitkän linjan masentunut, syönyt useita erilaisia lääkkeitä ja niistä on tullut paljonkin sivuvaikutuksia. Osasta väsymystä, toisesta käsien tärinää ja loputonta ruokahalua. Osa on auttanut paremmin masennukseen, osa huonommin. Ja sitten on ollut pakko tasapainotella vaikuttavuuden ja sivuvaikutusten välillä ja miettiä, onko pahempaa olla masentunut vai lääkkeen vuoksi väsynyt. Välillä olen yrittänyt lääkettä lopettaa, mutta heikoin tuloksin. Terapian aloitin pari vuotta sitten, mutta ehkä sen vaikutus ei vielä kanna. Nyt mulla on kokeilussa ihan uusi lääke, Brintellix, joka on siitä outo, ettei siitä ole mulle tullut mitään sivuvaikutuksia. Vielä en osaa sanoa, miten vaikuttaa mielialaan, se jää sitten nähtäväksi...

Ja samoja mietin kuin sinä. Minkälainen olisin ilman lääkettä, olenko nyt jotenkin sumussa ja olisinko enemmän minä, jos en näitä söisi. Joskus kun olen ollut vuoden ilman mielialalääkettä, olen ollut herkempi ja itkenyt enemmän, ihan pienistäkin asioista liikuttunut. Olen myös loukkaantunut asioista herkemmin, lääkkeen kanssa kestän enemmän kritiikkiä ja vastoinkäymisiä. Toisaalta ilman lääkettä olisin ehkä joskus vuosia sitten päässyt hengestäni, joten onneksi lääkkeitä kuitenkin on olemassa. Mutta tsemppiä sinne, pähkäily jatkuu täälläkin! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen aika varma, että mä olisin ilman lääkettä herkempi ja ihan hyvälläkin tavalla. Olen viime vuosina huomannut kadottanut lähes täysin kykyni itkeä tai muutenkaan juuri liikuttua. Mutta ihan samaa mietin kuin sinäkin, että ilman lääkettä ei tosiaan olisi mitään tietoa miten paskassa jamassa olisin, joten jo tämä nykyinen minä, vaikka se olisi lääkkeen muokkaama, on jo hyvä minä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

minä vain

Hei!
Mulla pitkä masennushistoria. Söin monta vuotta Venlaa maksimiannoksena, muistaakseni 275 mg. Ei tullut mainittavia sivuoireita, mutta tuntui, että se ei auttanut minua tarpeeksi, joten otettiin kuvioihin uusi lääke Voxra. Venla ajettiin alas ja jätettiin vain 75 mg päiväannos. Voxraa otan maksimiannoksen, eli 300 mg vrk:ssa. Venlan alasajosta minulle ei tullut oikein mitään sivuoireita, taidan olla harvinainen poikkeus, huomaan. Vaikka olen syönyt jo vuosia näin suuria annoksia, en ole vielä koskaan tosissani miettinyt lääkkeitten vähentämistä, saati lopettamista. Olen asennoitunut niin, että joudun turvautumaan niihin ehkä koko elämäni. Jotkut muut syövät koko elämänsä esim. diapetes-lääkkeitä, minä ehkä näitä. Niiden avulla pystyn elämään siedettävää ja joskus jopa tyydyttävää elämää. Niihin kauheisiin syövereihin missä olin, en halua enää koskaan palata, joten en siis halua ottaa mitään riskiä. Niiden, sekä terapian ja uskoni avulla olen tänään elossa. Tunnenkin suurta kiitollisuutta, että on löytynyt keinoja, millä poikani on saanut pitää äitinsä ja mieheni vaimonsa. Jokaisen sairaus ja elämä on kuitenkin yksillöllinen, samoin hoitopolku. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että lääkkeitten vaihto, lisääminen ja alasajo kannattaa ehdottomasti tehdä psykiatrin valvonnassa. Toivon Veera sinulle, ja kaikille muillekin vertaisilleni, paljon voimia alkavaan syksyyn ja tulevaan talveen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä söin joskus pahimmillaan tota Venlaa 375 mg. Ei kyllä mitään muistikuvia siitä ajasta, että millaista oli. Varmaan lääkkeestä huolimatta aika synkkää. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

*jossu*

Psykologina teen paljon yhteistyötä lääkäreiden kanssa masentuneidenkin tilanteissa. Yleensä mielialalääkitystä ei suositella lopettamaan talvea vasten, vaan keväällä/kesällä (ellei sitten kuulu siihen pienempään porukkaan, jonka masennus pahenee keväisin). Annoksesi todella on jo hyvin pieni, mutta luultavasti on ihan hyvä vielä pimeän ajan yli sitä syödä ja miettiä lopettamista talven jälkeen. Tsemppiä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Näin mä itsekin asiaa mietin, koska mulla ainakin pimeys lisää väsymystä ja väsymys sitten taas vaikuttaa mielialaan negatiivisesti. Joten ehkäpä mä mietin tätä asiaa uudelleen ensi vuoden puolella. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ei-leen

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Olen nähnyt läheiseni käyvän kuvailemaasi kamppailua (hänkin taisteli eroon pienestä annoksesta Venlaflaxinia). Valitettavasti lääkärit eivät aina ymmärrä ja ota todesta mielialalääkkeiden aiheuttamia vieroitusoireita, joten on hienoa että pystyt noin selkeästi ja havainnollisesti kuvailemaan oireitasi. Toivottavasti jaksat vielä taistella eroon lääkkeistä, onnea siihen kamppailuusi!

Kiitos myös kivasta blogistasi! On mukava katsella tyylikkäitä kuvia upeasta naisesta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, itsekin muistan, että aikoinaan lääkäri oli jotenkin ihan ihmeissään, kun kerroin miten pahoja oireita olin lääkkettä lopettaessa ssanut. Noista haittavaikutuksista olis kuitenkin tärkeä puhua myös!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mä lopetin kylmiltään 75mg:stä, resepti loppui just ennen joulua… Mulla sähköiskut oli pahimmat, niitä kesti kuukauden niin että alussa tuli useita sähkärisettejä tunnissa, viikon päästä ne alkoivat vähenemään. Mutta kesti kuukausia, kun niitä tuli satunnaisesti. Ne loppuivat kokonaan, kun aloin syödä d- ja b-monivitamiinivalmistetta ja sitten tuli tietysti kevätkin. En tiedä johtuiko ajan kulusta vai noista vitamiineista vai auringosta vai mistä, mutta lopulta oireilu tosiaan hiipui kokonaan. 

Uuteen minään oli tietysti taas totuttelemista, kyllä siinä vähän kävi sellaista samanlaista linkousvaihetta kuin terapian aikana. Mutta se linkous oli paljon helpompi kestää kuin terapian aikainen, koska terapiassa oli oppinut kaikenlaisia kouppauskeinoja ja muutenkin päässyt tasapainompaan itsensä kanssa. Eikä se itsen rakentamisprosessi tietty siihen jäänyt, elämänmittainen projekti taitaa olla. :-)

Tsemiä jatkoon!

minniliini

Olipa hieno lukea aiheesta. Kamppailen tässä lääkkeen aloituksen kanssa, joten lopettaminen ei ole ollenkaan ajankohtainen. On lohduttavaa huomata, että joku toinen on selvinnyt. Sillä itsellä meinaa usko aika ajoin loppua, että mikään auttaisi. Tsemppiä sinulle lääkityksen lopettamiseen, sitten kun sen aika on:) ja aurinkoa syksyysi!

Vanity

Mä oon nyt käyttäny tota samaa lääkettä kun sä Veera yli puolitoista vuotta. Pariin kertaan oon koittanu lopettaa vähäntämällä annosta, joka menee 150mg x1. Mulle tulee noi samat tuntemukset molemmilla kerroilla kun oon koittanu ajaa lääkitystä alas (niistä huomaan myös sen jos olen olen lääkkeen unohtanu ottaa). Lisäksi mulle on tullut siinä vaihessa myös vapinaa ja pahoinvointia. Ei ole koskaan tullut tollasia tuntemuksia edellisen lääkkeen aikana, mutta jouduin alottaan Venlafaxinin koska Fluexitin jota käytin viimeksi ei auttanut tällä kertaa.
Haluaisin lääkityksen lopettaa koska olemme mieheni kanssa koittaneet lasta, muutaman keskenmenon siivittämänä, reilun vuoden. Mutta en vaan uskalla. Ja syy on se, että oireet lääkitystä vähentäessä ovat niin voimakkaat etten niitä vaan kestä. Ja ehkä myös siksi, koska mun masennus on ollut toistuva enkä halua enää vajota mustaan kuoppaan...
Mutta jos jotain positiivista haetaan, niin voin ilolla kertoa että lääkitys on auttanut. Mulla on huikeen hyvä olo ja vaikka on syksy niin aurinko paistaa!
Tsemiä kaikille, olette upeita! :)

Syksy

Keskivaikeaan masennukseen söin pahimpaan aikaan neljää eri lääkettä. Ja en muista viimeisen lääkkeen nimeä. Mutta minullakin työterveyslääkäri uusi reseptin varmaankin pari vuotta kun terapia oli loppunut. Kun pelkäsin niitä sivuvaikutuksia. Ne oli sellasia et vaikka seisoit paikoillaan. Niin tuntui että liikut eteen ja taakse. Ja niitä tuli jo siitäkin jos oli unohtanut ottaa lääkkeen. Mutta nyt olen ollut ilman mieliala lääkkeitä viitisen vuotta ja hyvin menee. Ja ku lääkkeet lopetin. Niin aloin nauraa ja itkee ilosta. Eka kerran kun sain silloin naurukohtauksen. Niin tyttäreni ihan säikähti et mikä mulle tuli.

Lukija

Kiitos kirjoituksestasi. Itse olen siellä pohjalla ajatuksineni. Kesti kauan myöntää että tarvitsen apua ja että olen uupunut. Uupunut työhöni ja elämääni. Minullakin ollut jo vuosia thyroxin käytössä ja ensin ajattelin että tämä jatkuva rintakipu, sydänoireet, päänsärky ja kestoketutus johtuu siitä. Arvot ovat kuitenkin hyvät. Viimme keskiviikkona kuitenkin romahdin ja soitin työterveyteen. Sain ensi maanantaille ajan lääkäriin ja sairaslomaa siihen saakka. Vähän on ristiriitaiset ajatukset lääkityksestä, mutta ei tätä ahdistusta kestä enään. Kyllä täältä vielä noustaan meistä jokainen. Milloin ja miten, sitä ei tiedä kukaan. Hyvää alkavaa syksyä. Tykkään lukea juttujasi. 😊

Vierailija

Minä olen nyt Zoloftia syönyt 15 vuotta - puolet elämästäni! Joku vuosi sitten olin yleislääkärillä ihan muista asioista ja hän totesi että minähän vaikutan hyväntuuliselta, voisi tätä lääkitystä lopetella, ota yhteyttä jos on ongelmia. Olo paheni mutta syytin kaikkea muuta kuin pienempää annosta... lopputuloksena vakava masennus ja samat lääkkeet takaisin.
Sen jälkeen muuttanut useampaan kertaan ja kaikki lääkärit niitä pillereitä kiltisti kirjoittavat asiaan sen enempää paneutumatta...
Nyt olen hitaasti, hitaasti laskenut annostani - olen puolet elämästäni niitä syönyt, ja jotenkin sitä kuitenkin miettii että kuka minä oikeastaan olen, millainen olisin ilman pillereitä, tarvitsenko edes niitä enää?
Jos kysyn terapeutilta saan vastaukseksi että kannattaa kuitenkin kokeilla mutta hyvin hitaasti, lääkäriltä saan että miksi ihmeessä haluaisit edes vähentää, syö vaan niin hyvin menee. Saa niin ristiriitaista infoa... mutta kuten sanotte, pitää vain itseään kuunnella ja antaa itselleen aikaa. Eiköhän se siitä :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram