Nuorena tuli harvoin mietittyä elämän rajallisuutta. Toki aina kuolinuutisia kuullessa se käväisi mielessä, että totta tosiaan, kaikki me täältä joskus lähdetään. Mutta silti juuri itsellä ajatteli olevan aikaa vielä niin paljon, että mikä tahansa olisi elämässä mahdollista. 

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut alkaneeni miettimään enenevissä määrin sitä, että hiekka valuu tiimalasissa, eikä sen määrää voi kukaan meistä ennustaa. Etenkin lapsena vallinnut usko omien läheisimpien ikuisesta pysyvyydestä on oman iän karttuessa vaihtunut itkuiseen ajatukseen siitä, että joskus se luopumisen hetki tulee.

Voiko siihen valmistautua? Onko siihen tarpeen valmistautua? Onko turha miettiä ja pelätä jotakin niin vääjäämätöntä asiaa kuin kuolemaa?

Ajan rajallisuuteen havahtuminen on tuonut mukanaan paljon kysymyksiä. Kysymyksiä joita koitan esittää itse itselleni. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Mitä haluan elämässäni vielä tehdä ja saavuttaa? Miten haluan elämäni elää? Millaisia tunteita haluaisin tuntea, millaisia asioita kokea?

Haluanko olla paikoillaan, pidänkö pysyvyydestä? Vai kaipaanko sittenkin vaihtelua? Olenko määritellyt elämäni suunnan jo aikoja sitten tekemilläni valinnoilla vai onko jokainen päivä mahdollisuus johonkin uuteen? Onko parhaat ajat jo takanapäin vai voiko elämäni upeimmat hetket lymytä vielä jossain tulevan nurkan takana?

Sitä miettii myös, että mikä kaikki on sattumaa, mikä omia valintoja? Mihin kaikkeen voin vaikuttaa, mitkä asiat ovatkin muiden käsissä? Miten paljon kapasiteettia kannattaa käyttää kaiken tämän pohtimiseen, stressaamiseen ja pelkäämiseen? Pää on raskas. Tuntuu, että pitäisi tehdä suuria linjanvetoja, listata haaveet ja löytää suunta. Toisaalta vaan toivoo, että voisi antaa tuulen viedä ja vain odotella koska vihdoin näkyy maata.

Ehkäpä tärkein kysymys siis kuuluukin, että kuinka oppia elämään tässä ja nyt?

Kommentit (3)

Jantunen / Tuuletuksia

Olen tässä erityisesti viime kuukausina huomannut, että elämä se ei koskaan lakkaa yllättämästä. Toki elämänkaarissa on eroja ja toisilla se on tasaisempi matka, toisilla yhtä äkkinäistä ysikympin kurvia ja vuoristorataa. Olen kokenut, että juuri ne kokemuksetk jotka ravistelevat ja muuttavat sinua, ovat niitä parhaita opettajia siihen hetkeen pysähtymiseen ja hetken ymmärtämiseen, hetkessä elämiseen. Se kokemus on aina uniikki ja yksilöllinen, eikä niitä onneksi tarvitse verrata, vaan kaikki ovat arvokkaita. Ja melkein tekisi mieli sanoa, että eli sitten elämänsä täysillä porskuttamalla ja sivuilleen katsomatta, tai hetkissä viipyillen ja kaiken mieleen painaen, niin ne on yhtä hyviä elämänmatkoja kaikki.
Ihanaa kesää <3

Vierailija

Ite olen miettinyt tätä jo pari vuotta ja rehellisesti sanoen oli mukavampaa, kun ei ollut tietoinen siitä, että voi kuolla minä hetkenä hyvänsä ja oikeastaan koko tähänastinen elämä on ollut aivan silkkaa tuuria ja onnea... :D
Toisaalta sitä on oppinut olemaan murehtimatta tulevasta ja stressaamatta turhasta. Koska kuolla voi milloin vaan, on tärkeää keskittyä joka hetki vain itselle tärkeisiin asioihin ja tunteisiin. Irtisanoutua, jos työ ei ole sitä mitä haluaa, olla tyytyväinen siihen, mitä jo on eikä haluta koko ajan lisää, syödä jäätelö, jos tekee mieli, matkustaa just nyt, vaikka oikeastaan ei olisi rahaa ja luottaa siihen, että asiat järjestyy ja lopussa kaikki kuitenkin kuolevat eikä millään ole silloin oikeastaan enää merkitystä. Minusta ainakin on vapauttaa ajatella näin.

Nitamiini

Muistan saaneeni ensimäisen paniikkikohtaukseni liittyen kuolemaan jo 9vuotiaana. Nykypäivänäkin tietyt ajatukset jos päästän valloilleen ja jos vahingossa antaudun ajatuksien vietäväksi saan paniikkikohtauksen. Kaikki avaruuteen liittyvät asiat aiheuttavat saman reaktion. Toisinsanoen asiat joita ei tämä ihmismieli pysty käsittämään, sitä loputtomuutta ja lopullisuutta saa hirveitä kohtauksia. Joskus jos saisi vaikka psykoterapiaa tms niin saattaisi auttaa

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat