-Kuvien haalari saatu, Cellbes-

Tiiättekö mikä on kauhee dilemma? Se kun toisaalta kaipais hirveesti jotain ihanaa ihmistä ja kainaloa elämäänsä, mutta ajatuskin siitä, että alkaisi sosiaaliseksi ja tutustumaan uusiin ihmisiin on jo ihan uuvuttava ja kamala. Olis helpompi olla itsekseen, kun oppisi heittämään irti koko ihmissuhdehaaveesta. Hyväksyisi vain, että ihastumis- ja rakastumishommat ei ole mua varten ja ihan on itsekseen suunniteltava elämäänsä. 

Tätä "älä turhaan edes toivo ja haaveile" -ajatusta olen nyt koittanut sitten viime aikoina työstää. Että jos kirveen kaivoon heittämällä saisi sisälleen rauhan eikä käyttäisi aikaa elätellen mitään romanttisia kuvitelmia.

Asukuvissa on viime aikoina näkynyt paljon asuja, joissa samaa kuosia riittää ylhäältä alas saakka, osa haalareita, osa kaksiosaisia pukuja. Ja taas olisi vuorossa yksi jumpsuit. 

Tämä Cellbesiltä saatu trikoohalari iskee hempeällä värityksellään tämän hetkiseen makuuni todella lujasti. Ei siis ihme, että olen pukeutunut tähän helppoon ja mukavaan asuun tänä keväänä todella usein. Vaihtelen vaan menon mukaan tennareiden ja korkkareiden välillä, niin sama vaate kelpaa sekä töihin että vähän fiininmpiinkin rientoihin.

Haalaria löytyy kokoon 54/56 saakka ja itselläni on käytössä koko 46/48. Eli aika hyvin paikkaansa pitävät koot. Ennemmin reilu kuin nafti koko, koska olen useammissa vaatteissa ennemminkin 48/50 kokoa. 

 

Haalarissa on niskassa lyhyt halkio ja nappi, joten sen napin avaamalla joustava vaate sujahtaa helposti ja nopeasti päälle ja pois. Sitä vessassa käymisen vaikeutta niin monet tuntuvat pelkäävän, mutta ei tällaisen riisumiseen mene kyllä merkittävästi enempää kuin pelkkien housujenkaan.

Toki takki on otettava ensin pois päältä, toisin kuin joutuisi erillisen alaosan kanssa, mutta en ole itse kokenut trikoohaalareita sen hankalammaksi kuin muitakaan vaatteita. 

Eri juttu on sitten toki sellaiset jumpsuitit joissa onkin vaikka pitkä vetoketju selässä, niin sellaisen kanssahan pitää jo sovituskopissa testata, että kykeneekö sen kanssa yksinään toimimaan vai ei. 

Etenkin näin sivuprofiilista katsottuna monen makuun tällainen vaate ei varmasti riittävästi peittele keskivartaloni muhkeutta ja pehmeyttä, mutta tämän mallinen mä olen ja se saa kyllä näkyä. Mulla on tässä asussa ihan älyttömän mukava fiilis ja etenkin värityksensä ja kuosinsa ansiosta tosi raikas ja nätti olo. Tulee siis varmasti olemaan kesän "mulla ei ole mitään päällepantavaa" -päivien luottovaate.

Haalari - Cellbes, koko 46/48 (saatu)

 Nahkarotsi - Saki

 Korkkarit- Faith (2nd hand)

 Laukku - Rebecca Minkoff (2nd hand)

Huivi - Design Pylsy

Aurinkolasit - Ray Ban, (2nd hand)

Korvikset - Lindex

Apuaa, akku loppuu läppäristä ja bussikin on ihan kohta Kampissa, joten pitää lopettaa näppiksen hakkaaminen. Suuntasin tosiaan taas tänään tänne pääkaupunkiseudulle kuten viime viikonloppunakin. Viimeksi juhlittiin Iinan synttäreitä, tänään vuorossa Jonnan tuparit. Ihan parhautta nähdä taas noita bestiksiä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (9)

Khissu
1/9 | 

Miten tässä käydään vessassa (hassu kysymys mutta en ole haalaria ennen käyttänyt). Pitääkö lantio mahduttaa tosta kaula-aukosta ? 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kuten tekstissä kirjoitin, niskassa on halkio ja nappi, eli aukko on isompi kuin pelkkä pääntienjoten hyvin ja helposti siitä mahtuu.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
3/9 | 

Omg, aivan IHANA haalari, ja sopii sulle todella hyvin! (Tosin en kyllä keksi, että mitä vaatetta et kantaisi tyylillä. Tommonen katalogimalli, että näytät hyvältä vaikka sulla olis valkoiset tennissukat ja juuttisäkki, argh! :D)

Vierailija
5/9 | 

Ihmissuhdedilemmasta; mitä pidempään on itsekseen sitä vaivallousemmalta tuntuu päästää ketään omaan elämäänsä. Oiskin semmoinen mies joka sormea napsauttamalla olis kaivattaessa paikalla ja vastaavasti katoaisi kun kaipaa omissa oloissa olemista😊 Uskon kliseeseen "saat mistä luovut" - elä ja oleile rauhassa ja joku päivä kun sitä vähiten odotat - ja kun on ne kaameimmat röntöt päällä ja tukka likainen - tapaa jonkun josta voi ajatella että hmmm, jospa sittenkin...Mukavaa kevättä Sinulle ja kaikille!

Vierailija
6/9 | 

"Miksi ostaa koko lehmä, kun irtomaitoakin saa?"  -sanonta pätee myös miehiin. Koko juttu on älytön; mihin miehiä edes tarvitaan? Muijat aina vaikeroi ukkojen perään.

Omena
7/9 | 

Kesää kohti ollaan menossa kovaa vauhtia ja toivomus olisi, että muutamista uimapukumalleista, jotka sopisivat meille omena vartaloisille saisit tänne!

Kukkahaalari on ihana, taidan uskaltaa myös minä tuollaista kokeilemaan, jospa viihtyin sellaisessa minäkin?

Vierailija
8/9 | 

Jäin pohtimaan tuota jumpsuitin materiaalia..? Onkohan polyesteri kovin hiostava kesällä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat