Veikkasin perjantaisessa postauksessa, että en jaksa miettiä seuraavan illan kemuasua sen kummemmin, joten menen varmaan silloin kuvissa nähdyllä pikkumustalla. Ja juuri näin toimin. Luottomekko niskaan ja menoksi.

Käytiin siis juhlimassa ystäväpariskunnan 10 vuoden mittaista avioliittoa. Hemmetin hyvä syy bileille kyllä, että ihmiset pysyy yhdessä elämän erilaisissa myrksyissä ja esimerkiksi pikkulapsiarjen kaaoksessa.

Kemujen tunnelmaa oli nostattamassa ihan huikea bändi, joka oli ottanut haltuun yli kaksikymmentä isäntäpariskunnan toivomaa kappaletta. Settilista oli mahtava sekoitus niin Apulantaa, Tehareita, Interpolia, Skid Rowta kuin Paula Koivuniemeäkin. Eniten peput taisi heilua Sata Salamaa -biisin tahtiin. 

Nämä juhlakalut ovat molemmat mun opiskelukavereita ja olimme kaikki samalla luokalla. Siihen liittyen kerrottava pieni anekdootti: olen ensimmäisellä opiskeluviikolla vuonna 2001 kirjoittanut jengiä katseltuani päiväkirjaani jostain syystä seuraavasti "Tässä ryhmässä tuskin tullaan ikinä näkemään mitään luokkakavereiden keskinäistä sutinaa".

Tiedä sitten mihin olen arvioni pohjannut, mutta hyvin hyvin väärässä olin. Kyllä sieltä pareja syntyi ja nämä yhdet tosiaan päätyivät naimisiinkin ja edelleen yhdessä. Huraa!

mekko - Junarose / takki - Lindex / sandaalit - Crocs / laukku - Zara / korvikset - Viaminnet (saatu)

Asukuvat ovat iltamyöhällä hämärässä otettuja ja siksi niin rakeista mössöä. Mutta kyllä niistä nämä moneen kertaan blogissa nähdyt asun osaset tunnistaa. Kaikki siis vanhaa tuttua, mutta uusi yhdistelmä!

 

Kommentit (2)

hannamaria

Kyllä luottovaatteet vaan toimii! Kahtelen tuota Junarosen mekkoa joka kerta kun se täällä vilahtaa ja mietin että se ois omalle kropan mallille myös ihan täydellinen - onko vinkkiä mistä verkosta sitä voisi metästää, Jyväskylässä kun Junarosea ei saa myymälöistä!

hanna
www.hannamariav.com

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat