Olin ihan juuri kaivellut pipot ja lapaset kesäsäilöstä ja kokenut vahvan herätyksen viininpunaisen värin kanssa, kun piipahdin lokakuussa Junarosen showroomilla. Siinä mielentilassa ensi kesän väriloiston katselu tuntui hyvin oudolta ja kukkaprintteihin orientoituminen meinasi aluksi olla hankalaa.

Aika nopeasti sitä kuitenkin pääsi fiilikseen, kun henkarissa roikkuvien vaatteiden tuijottelun sijaan alkoi kiskomaan kolttuja päälle. Muutama kierros peilin edessä ja aloin jälleen uskomaan, että kyllä se kesä vielä joskus koittaa. Tässä mekkojen myötä muutama esimerkki siitä miltä Junarosen ensi kesä näyttää.

Tämä kaunis vihreän sävy kyllä sopisi hyvin myös syksyyn ja miksei talveenkin. Tämä on taas niitä värejä joita ei oikein omasta kaapistani löydy, mutta joka kerta sovittaessa huomaan sen minulle sopivan.

Tässä mekossa ihastutti etenkin tuo "tasselihelma". Olkain-/hiharatkaisu hieman kummeksutti aluksi, mutta ei tuo hassummalta päällä näytä. Kuvitelkaa tähän kaveriksi ruskettuneet sääret (joo, kuvitelmaksi ne aina omalla kohdalla jääkin), sirot sandaalit ja iso korikassi. Tulis jo se kesä! Ja paistais edes yhtenä vapaapäivänä aurinko!

Tätäkin mekkoa katselin ensin henkarissa, että plääh. Oudoksutti niin värit kuin mallikin. Mutta taas se nähtiin, että kannattaa sovitella muutakin kuin sellaisia mihin heti ihastuu. Tämäkin maksimekko on päällä ihan toisen näköinen kuin henkarissa. Rintojen alla olevat kiristysnauhat aina vähän arveluttavat minua, mutta tässä kiristys osui juuri sopivalle kohdalle.

Kaftaani vaan bikineiden päälle ja kohti rantsua! Eli, jos lomailet ensi vuonna jossain missä voi kuvitella tarkenevansa rannalla tai uima-altaan reunalla, niin tässäpä oiva reissuleninki. Korujen avulla muuntuu rantakaavusta myös illallisasuksi. Loisto reissumekko siis. Ja hyvin armollinen. Sana, jota plussavaatteita kuvaillessa kyllä inhoan yli kaiken, mutta juuri sellainen tuo hurpale on.

Ja sovittelukierroksen todellinen yllättäjä tulee tässä... mummolan verhot! Mut jumatsuikka miten mä tosta kukkakoltusta innostuinkaan kiskottuani sen päälleni. Malli oli vaan ihan just eikä melkein ja pirteä punainen sävykin ilahdutti. Tämäkin mekko on helppo kuvitella kesällä niin arkeen kuin juhlaankin asusteita muuttelemalla.

Nyt siis tarttis lusia enää joku reilut puoli vuotta ennen kuin kesähepeniä pääsee käyttämään. Myyntiin nämä toki tulevat jo kevään aikana, mutta kuka sitä nyt rantamekoissa tarkenee ennen kuin lumet sulaa. 

Löytyikö suosikkia?

 

Kommentit (5)

TeeTee

Mummolan verhot... rakastuin :) En kyllä ikinä tule ymmärtämään tätä cold shoulder -muotivillitystä, tuon tasselimekon kaunis helma jää tuon ihme olkaratkaisun varjoon.

Vierailija

Jos sinä inhoat armollinen -sanaa niin mulle tulee kylmän väristyksiä mummolan verhoista! Siis miksi?! Ei mulla ainakaan ole mitään kukkaverhoja.

Ellux

Tykkään tasselimekon väristä. Niin ja onhan tuo vihreäkin mekko hienonvärinen.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat