Aaawww! Edellisen postauksen lopussa mainitsin, että toivon pääsiäislomani sisältävän koiran rapsuttelua ja kyllä, tämä harras toiveeni toteutui. Vietin iltaa ystäväni P:n luona ja tapasin nyt vihdoin ensimmäistä kertaa heidän lutuisen Ressu-beaglen. 

Koin nimittäin viime kerralla Sotkamossa käydessäni mitä suurimman pettymyksen. Soittelin P:lle junasta Kainuuseen matkatessani ja hän kertoi tuolloin, että heille on tulossa koiranpentu. Mutta olivat menossa hakeamaan haukkua kotiin vasta seuraavana viikonloppuna! Ääääää, mikä kammottava aikataulujen yhteensopimattomuus.

Olin ihan tuohtunut, että miksi ihmeessä hän ei kertonut koiranpennusta minulle aiemmin, olisin sen vuoksi siirtänyt kotiseutuvierailuani viikolla, ihan vaan jotta olisin päässyt paijaamaan pentua. Harmitti tämä pentutapaamisen ohimeno niin paljon, että melkein itketti. :D

Lohdutukseksi sitten kuitenkin onneksi lähettelivät minulle videoita pikku-Ressusta, kun hänet vihdoin kotiin hakivat. Ja tänään sitten vihdoin pääsin rapsuttelemaan Ressua. Eihän se pikku pallero ole vieläkään kuin puolivuotias, mutta ei silti enää vauva. 

Samassa taloudessa asustelee myös Ressua vain muutaman kuukauden vanhempi Oewa-kissa. Hänen kanssaan en kuitenkaan voi oikein läheisiä välejä pitää allergiani vuoksi. Ja taisipa tuo Oewakin mieluummin tarkkailla talon vierasta kiipeilypuunsa lehtereiltä. 

Mulla on kyllä ihan pahimman laatuinen puheenmuodostamisen häiriö tällaisen karvakorvan läheisyydessä. Välittömästi, kun näköpiiriin ilmestyy tällainen ihmisen paras ystävä, suuni suipistuu, äänenkorkeus nousee ja puheestani katoavat r-kirjaimet.

Voe voe titä lässytykten määlää mitä tämä ihana pikku lessu-koilakin joutui taholtani sietämään! Mutta ei tuntunut pistävän pahakseen. Sen minkä mustekalapehmolelunsa, aka octo-pussyn, hässimiseltään ehti, viihtyi Ressu sylissäni lellittävänä pitkiä pätkiä. 

Ja miten ihanalta nuo isot ja pehmoiset korvat tuntuvatkaan! Entäs sitten masu. Ja polkuanturat! 

Ja katsokaa tuota pienen koilan suurta huoliryppyä otsalla. Ressun ilme on koko ajan sellainen hieman huolestunut ja surumielinen, mutta vimmasti heiluva häntä kyllä kertoi todellisen mielialan.

Oewalla on ihan selkeä Batman-maski!

Niin kovasti kuin koirista pidänkin ja miten maanisesti koiranpentuvideoita somesta tuijottelen, niin omasta lemmikistä en tosissani haaveile. Olen koirillekin allerginen, toisille roduille ennemmän kuin toisille. Ja vaikka sellaisiakin rotuja löytyy, joiden kanssa voisin elää, on koira niin iso sitoumus ja arkea määrittelevä tekijä, etten halua sellaista kontolleni ottaa.

En vaikka mietinkin miten suunnattoman ihanaa olisi, kun olisi tuollainen pehmeä ja lämmin karvaturri paijattavana koko ajan. Uskollinen ystävä, joka ilahtuisi aina vilpittömästi minut nähdessään. Mutta elämäni on ainakin tällä hetkellä niin epäsäännöllistä, että siihen ei olisi helppo ujuttaa koiran tarvitsemia rutiineja. Jos tunteella miettisin, niin ottaisin jonkun ihanan pentupalleron vaikka heti! Mutta järki onneksi sanoo, että en pystyisi antamaan lemmikille sellaista arkea mitä se tarvitsee.

Tyydyn siis kyttäämään parvekkeeltamme puistossa ulkoilevia koiria ja käytän aina kaikki vastaantulevat koiranpaijausmahdollisuudet tarkasti hyväkseni. Ja seuraan instassa kymmeniä koiratilejä. Tällä hetkellä on pinnalla erityisesti Ranskanbuldogin pennut ja Corgit. Myös mäyräkoirat tekvät paluuta top-listalleni Husky-innostuksen hieman jo väistyttyä. 

Ihan oli siis onnenpäivä tänään. Toki ihan jo sen takia, että näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni, mutta myös siksi, että sain pitää tätä pehmoista ja ihanaa luppakorvaa kainalossani ja rapsutella mielin määrin. Mitä parhainta stressin lievitystä tällainen vierihoito.

Kommentit (4)

PiP

Että osaakin olla suloiset tyypit! Mulle iskee ihan samanlainen puhehäiriö karvapallojen läheisyydessä :-) Itsekin allergikkona joutuu vaan haaveilemaan karvakasoista.

Vierailija

Ai että ihanat ihmisen parhaat ystävät! Kyllä sen näkee, että ammattilainen on ottanut kuvat, niin tarkkoja.

Aa

Kolmen luppakorvaisen tappijalan asuinkumppanina (koska olisi tosi kornia sanoa olevansa joku koiramamma... vai olisko) olen tullut siihen tulokseen että jaettu ilo on suurempi ilo. Meidän nakkitriosta irroitetaan välillä joku jäsenistöstä mm. naapuriin, kavereille tai kirjastolle. Ihan vaan siksi että mun mielestä kaikkien pitäisi saada koka koiran jakamaton huomio, silittää silkinpehmeitä korvia ja nauraa viuhtovalle hännälle. Ja koirien rakkaus ei käyttämällä kulu, päin vastoin nekin nauttivat laajenevasta ihmisystäväpiiristä jahuomiosta jonka saavat.

Lainakoirat kunniaan, ihana että pääsit pientä kurttuotsaa palluttamaan. <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Voi, lainakoira olis just ihan parasta. Haaveilen just sellaisesta että jollain ystävällä tai naapurilla olis koira jota voisin lenkittää ja joka voisi välillä vierailla mun luona. 😄

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat