-Postaus sisältää mainoslinkkejä-

Kun palaa puolenyön jälkeen kemuista väsyneenä meikki jo vähän poskella ja tietää, että aamulla on aikainen herätys, niin mitä silloin tehdään? No ei nyt ainakaan mennä suorinta tietä nukkumaan, vaan suunnataan vielä kameran ja jalustan kanssa hotellin hämyiseen käytävään ottamaan asukuvat, joita ei lähtiessä ehtinyt ottamaan.

Että sorry vähän mössöisistä kuvista, mutta piti tästä asusta nyt vielä ihan kokonaisetkin kuvat napata, kun siinä Pitsiä vai paljetteja? -postauksessa näkyi vaan osina.

mekko - Junarose (saatu / kengät - Marks & Spencer / laukku - Unisa (lainassa) / korvikset - Suzywan Deluxe

Äänet meni kaikissa kanavissa selkeästi pitsimekolle. Mutta kyllä paljettien kimalluskin sai noin 30% äänistä. Itseäni kyllä kiehtoi se diskopallo, mutta täytyy sanoa, että luojan kiitos, että pukeuduin tähän mekkoon. Merikaapelihallissa, missä Gloria Fashion Show pidettiin, oli aivan järjettömän kuuma. Hikoilin ihan riittävästi jo tässäkin asussa, joten paljettitakissa olisin saanut varmaan jo lämpöhalvauksen. Ja olihan tämä leninki toki myös kovin kaunis ja elegantti. 

Mekon sain siis Junaroselta. Se on tämän syksyn mallistoa, joten on parhaillaan myynnissä. Ainakin Ellokselta löytyy. Koot S-XXL ja mulle pääosin 48 kokoa käyttävälle koko M on passeli.

Vihreät kengät ja hapsukorvikset olin siis päättänyt mekon kaveriksi jo aiemmin, mutta laukkua aloin kaapeistani tonkimaan vasta perjantaiaamuna ennen Helsinkiin lähtöä. Mielessäni ollut kullan ja vihreän sävyisillä helmillä koristeltu clutch pysyi sitkeästi piilossa kirosanojen säestämästä epätoivoisesta penkomisoperaatiosta huolimatta, joten lähdin matkaan ilman asuun sopivaa veskaa.

Ei onneksi tarvinnut lähteä kauppoja koluamaan, vaan mulle löytyi nätti Unisan mokkanahkainen pikkulaukku lainaan PR-toimistolta. Hieman mietin, että onko jo liikaa eri värejä asusteissa, mutta oikeastaan noi liikennevalovärit olikin ihan hauskat. Olin siis loppujen lopuksi tosi tyytyväinen kokonaisuuteen ja olo oli varsin nätti. Erityiskiitoksen saavat jälleen nuo Marks & Spencerin kengät, joissa jalat jaksaa useiden tuntien seisoskelun vaivattomasti.

Mun nätin olon viimeisteli kyllä ihan täydellisesti tämä todella ihana meikki, jonka loihdittiin Helsingin Sokoksella Urban Decayn osastolla. Hurmaannuin ennen kaikkea noista huikean kauniisti meikatuista kulmakarvoista (miksi en itse osaa????) ja upeasti asusteisiin sopivasta huulipunan sävystä.

Tuo mattapuna sävyssä Bad Blood tulikin sitten hankittua itselle. Tässä meikissä käytetyistä tuotteista kassan kautta kotiin lähti myös ruskea silmänrajauskynä ja All Nighter Waterproof -puuteri, jonka siis nimensä mukaisesti luvataan olevan vedenkestävä. 

Tämä meikki sai mut innostumaan jälleen ruskean sävyistä silmämeikissä. Täytynee treenata tällaista lookia nyt ihan omin kätösin.

Tukka oli jälleen sarjasta sitä saa, mitä sattuu tulemaan. Kävin iltapäivällä siistimässä sivutukan asematunnelin Jeff-nimisessä parturissa missä tuoliin pääsi noin kahden minuutin jonotuksella ja nopea operaatio kustansi 10 euroa. Tiedän siis mihin vien sivumarsuni tästä lähtien Helsingin reissuilla.

Tötterön käärin sitten itse ja ehdin sen kanssa aluksi tuskastella, kun ei tahtonut asettua mitenkään nätisti. Pesunraikas tukka ja vähän väärät aineet mukana. Mutta meikin aikana hiukset sitten jotenkin vahingossa valahtivat siitä perustortusta tuollaiseksi vähän erinäköiseksi kasaksi ja meikkaaja ystävällisesti haki mulle tymäkkää lakkaa, jotta sain vahinkokampauksen ankkuroitua paikoilleen. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kiva asu, huikee meikki, hieno tukka ja huiput kemut! Ei ois siis paljon enempää voinut pyytää. Paitsi ehkä sen, että olis ollut mahdollisuus jatkaa kamujen kanssa juhlimista vielä näytöksen jälkeenkin. Mutta lauantai oli duunipäivä ja piti suunnata aikaisin aamusta takaisin kohti Poria, joten piti tyytyä pariin shampanjalasilliseen ja suunnata lähes Tuhkimon aikataulussa hotellille. Mutta loistoperjantai silti!

 

Kommentit (4)

Maaritti

Ihanalta näyttää, elegantin luonteva kokonaisuus. Huulipuna vallan upea! Nuo vihreät kengät kyllä on nyt hurmannut miut ja saa kyllä vakavasti harkitsemaan vastaavien ostoa 👌

Vierailija

Olet kyllä kuvauksellinen ihminen, ihailen ja hiukkasen kadehdinkin. Tykkään tosi paljon blogistasi, luen jokaisen postauksen ja katson kuvatkin tarkkaan, josko saisin uusia vaatevinkkejä. Paljon olen vinkkejä saanutkin, ja niiden perusteella hankkimistani vaatteista paljon kehujakin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat