En ole koskaan ollut oikein viherpeukalo. Kukkaset kuolevat hoidossani yleensä hyvin nopeasti, koska unohdan hoitamisen. Minun ja Tommin kodeissa ei vuosien saatossa ollut juuri yrttejä ja hetken aikaa eläneitä joulukukkia kummempia kasveja, enkä niitä osannut kaivatakaan. 

Mutta nyt on kuulkaa uudet tuulet! Olen lyhyessä ajassa haalinut kotiini jo yli kymmenen huonekasvia. Ei minulla ole vieläkään mitään varmuutta siitä, että onnistun pitämään uudet ystäväni hengissä, mutta ainakin vielä toistaiseksi jopa ensimmäisenä heti marraskuussa hankkimani kaverit näyttävät elinvoimaisilta. 

Bongasin viime viikolla netistä tuon suloisen vanhan rottinkisen kukkapöydän ja tilasin sen välittömästi. Kaavailin sitä ensin yöpöydäksi, mutta se sopi paremmin olohuoneeseen. Tästä syntyi tietenkin tilanne, että piti lähteä hakemaan lisää kasveja!

Hän on ensimmäiseni. Ostin tämän terhakkaan töröttäjän marraskuussa muuttoa tehdessäni. Ei käryäkään mikä hän on lajiltaan. Myös tämä rottinkinen kukkapöytä on 2nd hand löytö kuten pienempikin. Se yhdessä MArshallin kaiuttimen kanssa olivat ensimmäisiä hankintoja uuteen kotiin.

Tämän Palmuvehkan ostin tänään kaivattuani kaikkien pienten kasvien rinnalle jotain hieman suurempaakin. Palmuvehkan sanotaan kestävän hyvin kuivuutta ja varjoa, joten sen pitäisi olla helppohoitoinen kaltaiselleni tumpelolle. Se voi kuulema pärjätä jopa kuukauden ilman kastelua. 

Mutta kyllä minä nyt edes kerran viikossa muistan näitä tyyppejä juottaa. En minä aivan heitteillejättäjä sentään ole!

Laiskan kastelijan kavereita ovat myös lehtiinsä vettä varastoivat mehikasvit, jotka ovat tottuneet pitkäaikaiseen kuumuuteen. Olen erityisen viehättynyt näihin ihan pienikokoisiin vihereläjiin. Kaikki neljä ruukkuineen on hankittu Palantagenista, mistä minikasveja saa kaksi vitosella. 

En tosin tiedä onko näiden kanssa sama homma kuin koiranpentujen kanssa, että ne on supersöpöjä hetken aikaa, mutta sitten ne valitettavasti kasvavat isoiksi. En yhtään tiedä mitä näiltä pikkuisilta odottaa.

Valkoinen ruukku - Hong Kong

Olen ottanut tavakseni ostaa tänne omaan kotiin myös tasaisin väliajoin leikkokukkia. Pari viikkoa sitten lähdin yhtenä iltana ihan asioikseni kauppaan vielä puoli kymmenen aikaan ihan vain hakeakseni tulppaaneita! Tänään nappasin Terrasta nipun Krysanteemeja. Osa isompaan maljakkoon ja yksi oksa tuohon Kontista jokin aika sitten löytämääni metalliseen maljakkoon.

Ikkunalaudalle puolestaan muutti tänään Klusia eli Valefiikus joita minulta löytyi yksi jo ennestään. Luin juuri, että Klusia tykkäisi kovasti suihkuttelusta, joten pitänee suunnata sumutepullo-ostoksille. Lannoitettakin sille suositellaan antamaan kasvukaudella eli nyt keväästä syksyyn. Täytyy siis laittaa sekin ostoslistalle.

Minä kun ajattelin vaan ostaa kasveja, tuoda ne kotiin ja toivoa parasta, mutta tässähän joutuukin ihan aktiivisiin hoitohommiin!

Ruukku - H&M Home

Ehkä minusta siis pikku hiljaa tulee sellainen hullu kukkamuija, joka vaan hiihtelee kotona sumutinpullo kädessä kuiskuttelemassa kasveilleen. Mutta enpähän ole ainakaan yksin, kun seuranani on kaikki nämä vihreät kaverit!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

Sannah
1/7 | 

Viherkasvit on ihania, multakin niitä löytyy melkoisesti. Koti ilman viherkasveja on tosi kolkko.

Vierailija
3/7 | 

Älä missään tapauksessa kastele kerran viikkoon palmuvehkaa! Sen saa tapettua oikeastaan vain ylikastelemalla. :D omaani en kastellut koko talven aikana kertaakaan.

Vierailija
4/7 | 

Sumutepullon saa vaikka käytetystä puhdistusainepullosta tai mistä tahansa muusta tuotteesta, mikä on pakattu suihkepulloon! Kierrätystä. Mutta suosittelen laittamaan vaikka maalarinteipillä lapun päälle, mitä pullossa on. ;) Nim. suihkuttelin lämpösuihketta kasveilleni

Vierailija
5/7 | 

En yleensä nillitä kirjoitusvirheistä blogiteksteissä, mutta nyt oli niin useasti toistuva virhe että täytyy saada tää ulos: lajinimet tulee pienellä!! Anteeksi :D

Mian
6/7 | 

Nämä kasvit selviää mistä hyvänsä mutta eivät liiallisesta kastelusta. Mukava että viherkasvit ovat tulleet taas muotiin. Niitä näkee silloin joka puolella ja voi innostua hankkimaan. Kliinisen valkoiset sisustukset varsinkin kaipaavat jotain elävää. Kasvit tekevät jopa kylmän valkoisesta asunnosta kotoisan. Itselläni on suuri määrä perhosorkideoja, niutä tavallisia. Ne kukkivat vuoden ympäri eri väreissä. Hoito koostuu kastelemisesta ja liialta auringolta suojaamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat