-Asun shortsit (Junarose) ja kengät (Pavement) saatu -

"Ai kauhee, mikä sulla on jaloissa? Onko sua purrut jotkut ötökät?" Tällaisiin hieman kauhistuneisiin kysymyksiin sain vastailla viime kesänä ja nyt kun lämmin sää taas paljasti sääret, on niiden aika jälleen.

Eilen oli kesän ensimmäinen päivä, kun pukeuduin niin, että kintut olivat esillä pitkälle reisiin saakka. Lähes kaikki "pilkut", eli haavat, ruvet ja arvet siis näkyvillä.

Kyse ei ole mistään hyttysen pistoista tai muista ötököiden puremista. Jalkojeni, etenkin oikean, iho on rikki ja vioittunut ihan vain oman toimintani vuoksi. Olen viimeisen noin vuoden ajan kärsinyt jonkin asteisesta pakko-oireisesta häiriöstä ja siis kynsinyt ihoni rikki kerta toisensa jälkeen.

Minulla ei ole virallista dermatillomania-diagnoosia, enkä ole oireiluni kanssa mitenkään pahimmasta päästä, mutta nyppimisoireilu liittyy itselläni vahvasti masennukseen ja erityisesti ahdistukseen. Etenkin viime kesä olikin siis todella pahaa aikaa nyppimisen osalta. Kynsin siis ihan tervettä ihoa pikku hiljaa rikki ja sitten tietenkin kaikki rikkinäiset kohdat auki aina uudelleen ja uudellen.

Kaikilla meistä on silloin tällöin halu puristaa jokin finni tai nyppiä rupea, vaikka tietää ettei kannata. Mutta ahdistukseen liittyvä ihon nyppiminen on eri asia, se on keino lievittää stressiä, ahdistusta ja negatiivisia ajatuksia. Kun ajatukset keskittää ihon kynsimiseen ja siitä aiheutuvaan kipuun, ei ehdi miettiä ja tuntea juuri muuta. Kädet hakeutuvat ihon kimppuun automaattisesti vaikka kuinka yrittäisi hillitä itseään.

Juu, vähän ällöä varmasti monen mielestä. Ei se minustakaan kivaa ole. On harmillista miltä ihoni nykyään näyttää ja on todella inhottavaa vuotaa verta vähän väliä. Itselläni on vaivana vielä veren hyytymishäiriö, niin ihan pienimmätkin haavat vuotavat yllättävän kauan. 

Minulla  on kuitenkin kokemusta siitä, että itselläni tämä pakko-oireilu lievenee sitä mukaa, kun mieli paranee. Kykenen itse ymmärtämään tekeväni itselleni pahaa nyppimisellä ja pystyn jo jonkin verran sitä myös hillitsemään. 

Pahasta dermatillomaniasta kärsivillä ihmisillä nyppiminen itsessään aiheuttaa suurta ahdistusta ja häpeää ja sen toteuttamiseen voidaan pahimmillaan käyttää myös hampaita, neuloja tai pinsettejä. En siis onneksi itse ole asian kanssa ihan hirmuisen pahassa tilanteessa, vaan uskon oireilun lieventyvän. 

Paljon se on viime kesästä jo helpottanutkin. Iso osa jäljistä onkin siis jo vanhoja arpia, nyppimisen hieman vähennyttyä ahdistuksen helpotettua.

Äitini kertoi, että olin jo pienenä lapsena reagoinut stressaaviin ja ahdistaviin tilanteisiin mm. raapimalla itseäni. Parikymppisenä pahaan masennusjaksoon kuului myös paljon raapimista. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun minulla on ollut näin pitkään jatkunut selvästi pakko-oireinen jakso, josta jää vielä näin näkyvät jäljet.

Asia on ollut esillä sekä terapeutin kanssa, että psykiatrin kanssa. En siis piilottele tätä oireilua, vaan yritän tehdä töitä päästäkseni siitä eroon. 

Pusero - Markkinoilta / Shortsit - Junarose (saatu) / Laukku - DAY Birger et Mikkelsen / Kengät - Pavement (saatu) 

Olen päättänyt, että en häpeile myöskään hieman rujolta näyttäviä kinttujani, vaan annan niiden nauttia kesästä paljaana aina kun vaan tarkenee. Hieman näihin dalmatialaispilkkuihin on ollut totutteleminen enkä voi väittää, etteikö ne minua vähän surettaisi, mutta on vaan hyväksyttävä, että ne on nyt arpia viimeisimmästä mielen taistelusta. 

Moni tuntuu nyt lämpimien kelien tultua tuskailevan, että voiko laittaa päälle lyhyttä hametta tai hihatonta paitaa, kun sitten näkyy arvet, allit, selluliitit, muhkuraiset polvet ja mitä kenelläkin. Niin haluaisin vaan muistuttaa, että lähes kaikilla meillä on omat "kauneusvirheemme" ja niihin liittyvät epävarmuutemme ja yleensä ei tapahdu mitään pahaa, vaikka antaakin niiden näkyä. 

Koitetaan jokainen omalta osaltamme pitää yllä kehorauhaa ja muistetaan, että vaikka toisen ihmisen ulkonäössä jokin asia kummastuttaisi, niin sinun ei ole välttämätöntä tietää mistä on kyse! 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 | 

Miten tärkeä kirjoitus! Ja hienoa, että uskallat avata suusi näistä vähän vaikeammista aiheista. Mulla myös masennus ja ahdistus ja toi pakko-oireinen häiriö. Muut oireet oon saanut lääkkeillä ja terapialla taltutettua, mutta hiusteni nyppiminen on ja pysyy. On nää ihmisen oireet omituisia, ei voi muuta sanoa! Ihanaa kesää sulle! ❤

Suski77
2/12 | 

Mä oon aina ihaillut sun jalkoja. Ne on tosi upean muotoiset ja sorjat eikä ruvet haittaa sitä kauneutta ollenkaan. Ihanaa että annat jalkojesi näkyä ruvista huolimatta. Aurinkoisia päiviä ja aurinkoista mieltä kesääsi toivotan! 

Jenni S. | Big mamas home
3/12 | 

Tunnistin tämän; Kun ajatukset keskittää ihon kynsimiseen ja siitä aiheutuvaan kipuun, ei ehdi miettiä ja tuntea juuri muuta.

Minä en nyppinyt, mutta viiltelin itseäni madennusjaksoni aikana. Ajatus taustalla oli sama.
Hienoa, että toit aiheen esille. Arvostan.

Vierailija
5/12 | 

Olet todella rohkea nainen! Luettuani blogiasi olen saanut paljon ns. vertaistukea ahdistuksen ja masennuksen osalta, kiitos siitä <3

Mitä tuohon nyppimiseen tuleee.. poikani nyppi itseään muutaman vuoden, ripset lähti, kulmakarvat lähti ja kissaltakin lähti viiksikarvat.. Vasta kun erosin silloisesta miesystävästäni, jonka kanssa lähes asuimme saman katon alla, alkoi nyppiminen loppua ja jonkun ajan päästä loppui kokonaan. Oma masennukseni ja ahdistukseni paheni suhteen aikana ja poika nyppi itseään, kertonee paljon. Tunnen syyllisyyttä siitä että poika voi pahoin tuolloin mutta helpotusta siitä että se on nyt takanapäin.

Vierailija
8/12 | 

Olet kyllä upea ja rohkea nainen. Kirjoitat niin hienosti vaikeistakin aiheista. Hyvää kesää sinulle! ❤

Vierailija
9/12 | 

Hei! Myös minulla taipumusta pakko-perheen käyttäytymiseen stressaantuneena tai ahdistuneena. Vahvin yksittäinen tapa on hiusten kiertäminen sormen ympärille niin, että pieni osa lähtee irti. Joskus pakko-oireisuus näkyy myös tiettyjen ajatusten muodossa. Kun stressi tai ahdistus vähenee, myös nämä tavat vähentyvät tai katoavat.

Vierailija
10/12 | 

Äskeisessä kommentissa siis piti lukea taipumusta pakko-oireiseen käyttäytymiseen.

Mie
12/12 | 

Kiitos rehellisestä kirjoituksesta. Häpeän omia jalkojani, en siis käytä hameita tai näytä jalkojani paljaana. Ehkä joskus? Annoit ajateltavaa ja rohkaisit. Kiitos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat