Kirjoitukset avainsanalla Sinkkuelämää

Sinkku. Se on edelleen jotenkin ihan outo sana, jota en tunnu osaavan yhdistää itseeni. Mutta sitähän tässä nyt ollaan. Yksin elävä ihminen, jonka läheisin perheenjäsen on yöpöydällä nököttävä traakkipuu.

Totesin hetki sitten instastoorissani, että näiden helteiden ja läkähdyttävien öiden hyvä puoli on se, että lusikassa nukkumisen kaipuu hellittää edes hetkeksi, kun omassa hiessä uidessaan ei todellakaan voi kuvitella ketään normaalilämpöistä olentoa viereensä. Muuten kyllä akuutti halipula vaivaa aika vahvasti.

Tämä on eka kerta 20 vuoden aikana, kun olen ollut näin pitkään ilman minkäänlaista läheisyyttä. Ilman lusikassa nukkuista, ilman kainaloa, johon ryömiä sohvalla, ilman että joku silittää mun tukkaa. 

Niin, että onko ollut mitään sutinaa, kuten työkaverini jokin aika sitten tiedusteli. No ei sitten minkäänlaista. 

Fiilikset ovat sillä tavalla ristiriitaiset, että samaan aikaan kaipaisin tosi paljon läheisyyttä, flirttiä, ohutta ihastumisen tunnetta ja pieniä pilkahduksia romantiikasta, mutta yhtään ei jaksa uskoa, että sellaista enää kohdalle sattuisi. Kyllä mä uskon edelleen rakkauteen, mä en vaan oikein vahvasti ennusta mitään siihen päin viittaavaa omalle kohdalleni.

Samaan aikaan ei haluaisi olla niin paljon yksin kuin nyt olen, mutta ajatus vaikkapa uusiin ihmisiin tutustumisesta on jotenkin ihan hirmuisen uuvuttava ja pessimistinen.

 

Olen mä uteliaana ihmisenä toki Tinderinkin selannut läpi, ihan vaan saadakseni vahvistuksen sille mitä itsestäni tiesin jo ennestäänkin: en mä vaan pysty kiinnostumaan kenestäkään tippaakaan kuvan perusteella. Mun silmissä kaikki näyttää siellä vaan ihan kaameilta ja epäkiinnostavilta. Mä olen ihminen, joka alkaa pitämään toisen ihmisen ulkonäöstä, sitten kun sisältö vaikuttaa kiinnostavalta. Tinderissä harva kuitenkaan kertoo itsestään yhtään mitään tai toteaa korkeintaan, että "182 cm, kysymällä selviää lisää", niin ei nyt tulis mieleenkään swaippailla sellaisia hemmoja oikealle vaikka olisi ihan tosissaan haku päällä. Ei kenenkään ihmisen naama tee hänestä millään tasolla kiinnostavaa. 

Ne tyypit, jotka sitten onnistuvat kertomaan itsestään jotain mikä antaa syyn ajatella itsestään edes hieman positiivisesti, ovatkin sitten niin harvassa, että turha paljon matcheja odotella. :D 

Sen verran olen tämän vuoden aikana kuitenkin tunnerintamalla kokea, että tiedän, että en ole nyt valmis vastaanottamaan tippaakaan sitä pettymystä, minkä sellaisen ihmisen torjunta aiheuttaa, jota kohtaan itsellä olisi edes pienikin positiivinen tunnelataus. 

Kainalon kaipuusta huolimatta ei siis ole aktiivinen haku päällä. Tyydyn ainoastaan haaveilemaan ihanasta prinssistä, jonka kohtaamisen en kuitenkaan jaksa tippaakaan uskoa. Asetin aiemmin tälle vuodelle tavoitteen, että jos nyt edes yksille kivoille treffeille päätyisi, mutta päivitin tavoitelistaani pyyhkimällä tuonkin pois. 

Olen mielenkiinnolla ja hämmästyksellä seuraillut monia tuttuja sekä julkisuuden henkilöitä, jotka tuntuvat löytävän uuden suhteen ihan tuosta vain aivan hetki edellisen päättymisestä. Vielä enemmän sitten on ällistyttänyt hyvinkin nopeasti suhteen alettua annetut siirappia tihkuvat ja "tässä on elämäni rakkaus" -sisältöiset parisuhdehaastattelut mediaan. Don't get me wrong, rakkauden hehkuttamisessa ei ole mitään väärää ja aina noita haastiksia lukiessa todella toivon noille ihmisille kaikkea hyvää, mutta ne vaan saavat mut aina suuren ihmetyksen valtaan.

Että mistä jotkut ihmiset aina kaivaa niin nopeasti niin ihanan ja kiinnostavan tyypin, että ollaan heti valmiita heittämään hynttyyt yhteen? Ja miten ihmeessä jotkut "osaa" rakastua niin nopeasti? Mulle itselleni se on ihan vieras ajatus. Tai no, ei se hynttyiden nopea yhteen lykkääminen kyllä ole, mehän Tommin kanssa aikoinaan alettiin käytännössä asumaan yhdessä ihan tasan siitä hetkestä kuin seurustelumme alkoi (tai oikeastaan jo viikkoa ennen). :D Mutta meilläkin oli toki toistemme tuntemista takana jo yli vuosi. Mutta mulla meni silti suhteemme ensimmäinen vuosi siihen tuumailuun, että mitähän tää nyt oikeasti on. Joskus siellä vuoden yhdessäolon jälkeen huomasin miettiväni, että kyllä mä ihan oikeasti taidan tota hönttiä rakastaa.

En mä muista ikinä ihastuneeni tai rakastuneeni keneenkään tosi nopeasti. Olen selvästi aika hidas tyyppi tunteissani. Olen ihan kaverisuhteissakin huomannut, että tyyppi, joka voi vaikka muutaman kuukauden ajan tutustumisesta tuntua ihan todella kivalta ja kiinnostavalta, osoittautuukin hieman enemmän tutustuessa järjettömän raskaaksi ihmiseksi, jonka läsnäoloa ei sittenkään kaipaa elämäänsä. Joten siksi mun kokemusmaailmaani perustuen nopeasti syntyvät superrakkaustarinat ovat aina tosi hämmentäviä enkä tajua miten sellaista voi tapahtua. Mut niin me vaan ollaan ihmiset erilaisia, toiset nopeita, toiset hitaita. Joillakin käy enempi "flaksi" kuin toisilla, jotkut ovat valmiimpia tutustumaan uusiin ihmisiin ja ottamaan heitä elämäänsä kuin toiset. 

Mekko - KappAhl

Kengät - Pavement, 2nd hand

Laukku - Longchap, 2nd hand

Korvikset - H&M

Aurinkolasit - H&M

Kuvissa mun torstain asu. Tuossa viime kesänä ostamassani KappAhlin kukkamekossa on aina tosi nätti ja naisellinen olo. Aiemmin olen yhdistänyt sitä mm. punaisiin sandaaleihin, nyt kiskaisin jalkineiksi Zadaasta noin kympillä ostamani Pavementin röyhelöiset nahkatennarit. Hieman ehkä tuhti kenkävalinta helteellä, mutta sopivat mekkoon niin suloisesti tehden kokonaisuudesta rennomman kuin korkosandaaleilla.

Mulla on tässä ikääm kuim loma meneillään, mutta tässä mä olen tänäänkin ollut toimistolla käsittelemässä kuvia. Muutenkin olen muhjannut viime päivät lähinnä yksikseni jaksamatta kiinnostua mistään tai kenestäkään. Mutta tähän iltaan tuli nyt kuitenkin sellainen suunnitelman muutos, että kotona muhimisen sijaan suuntaan Harjavaltaan Karmarockiin katsomaan Maj Karmaa. Koko päiväksi en sinne jaksanut lähteä, kun ei ollut muita mua kiinnostavia bändejä ja ihmismassatkin ahdisti, mutta kyllä sitä nyt yhden keikan verran ihmisiä kestää.

Eli nyt siis festarivermettä päälle ja menoksi!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (15)

Henrietta
1/15 | 

Toiset ihmiset vaan pystyvät siirtymään suhteesta toiseen nopeasti. En sitten tiedä eikö se tunteiden voimakkuus ole sama vai siirrytäänkö uuteen suhteeseen nopeasti siksi, ettei edellistä tarvitsisi purkaa ja käydä läpi. Lisäksi osa ihmisistä ei vain osaa olla itsensä kanssa.

Itselläni ongelma on taas siellä toisessa päässä: viihdyn itseni kanssa liian hyvin. Tässä vanhemmiten olen myös todennut, että niin viihtyy oikeastaan koko sukuni :) Erosin pitkästä (noin 25v) suhteesta viitisen vuotta sitten, enkä oikeastaan ole sen jälkeen kaivannutkaan parisuhdetta kuin joskus satunnaisesti, mutta ajatus siitä, että mun pitäisi jakaa kotini jonkun muun kanssa kauhistuttaa. Varsinkin nyt kun työskentelen kokopäiväisesti niin, että olen ihmisten kanssa tekemisissä vähintään sen 8h. Omien henkisten akkujen lataus ei minulla onnistu kuin yksin.

Uskon, että jos minulle on joku vielä tarkoitettu, niin kyllä me jossain joskus tapaamme, ilman suurempia etsintöjä.

Vierailija
2/15 | 

Uskon tuohon, että sinulle Veera on vielä joku tarkoitettu, ja ennemmin tai myöhemmin kohtaatte.

Ero on iso kriisi, ja sanotaan, että toipumiseen ja kriisin läpikäymiseen menee ainakin vuosi. Anna ajan kulua rauhassa.

Jiiiiii
3/15 | 

Ihan samoja asioita olen ihmetellyt. Mulla meni edellisestä suhteesta ylipääsemiseen kolme vuotta. Vasta nyt tuntuu, että voisin aidosti rakastua johonkuhun toiseen. Mutta samalla on hyvin vahva tunne, että nämä kaikki rakkausasiat kuuluu ihan toisille ihmisille, ei mulle. Usko uuden parisuhteen tai edes oikeasti tosi kiinnostavan ihmisen löytymiseen on noin 0,5 prosentin luokkaa. En tajua, mistä muut repii koko ajan uusia kumppaneita, kun edellinen suhde päättyy. Kai he vain ihastuvat helpommin ja ovat avoimempia ihmisille. Tavallaan kadehdin heitä.

Vierailija
4/15 | 

Samaa asia olen ihmetellyt, siis kun jotkut löytää uusia elämän rakkauksia tuosta vain. Mutta kaikki olemme erilaisia. Itse olen sillä kannalla, että välillä on ihan hyvä olla yksinkin. Oppii siitäkin yhtä sun toista.

Ps. Ihana mekko! Oikea kesäheinä :)

Vierailija
5/15 | 

Kokemuksesta voin sanoa että ne ihmiset jotka vaihtavat ns lennosta kumppania tekevät sen vain ja ainoastaan sen takia (eivät kaikki tietenkään, mutta suurin osa!) että eivät uskalla/ osaa olla yksin. Jolloin se toinen otetaan siihen vain pitämään huolta että ei tarvitse olla yksin niiden omien ajatusten ja tunteiden kanssa. Vaan voi keskittyä vain niihin kivoihin ja ihaniin ihastumisen tunteisiin sitä uutta ihmistä kohtaan..
Toki poikkeus vahvistaa aina säännön, MUTTA tässäkin yleensä nimenomaan he jotka hehkuttavat uutta rakkauttaan medioissa ovat myös niitä jotka toden näköisimmin tulevat eroamaan hyvinkin nopeasti.
Ja tämä on niin tylsä klisee joka varmasti ottaa enemmän päähän kuin auttaa mutta kyllä se joku ihminen joka on sinua varten tarkoitettu tulee vastaan silloin kuin sitä vähiten osaat odottaa!
Kivaa kesää! <3 :)

Seuraaja
6/15 | 

Lainasin edellisen kirjoittajan tekstin ........ihminen joka on sinua varten tarkoitettu tulee vastaan silloin kuin sitä vähiten osaat odottaa! Näin  kävi minulle aikoinaan (45 vuotta sitten ja olin jo siihen aikaan ns. vanhapiika silloisen ajattelun mukaisesti  25-vuotias) . Rentoa kesän jatkoa Veera !

Vierailija
7/15 | 

Mulla oli aikoinaan aivan samat fiilikset: olin jopa ihan sinut sen ajatuksen kanssa, että oon loppuelämäni yksin. Ilmeisesti tää ajatuskuvio piti käydä läpi, koska heti asian hyväksymisen jälkeen se sitten tapahtui. Elämääni tuli vertaiseni mies ja nyt ollaan oltu 7 vuotta yhdessä :) Ps. Ihanat kuvat!

Vierailija
8/15 | 

Hyvää pohdintaa! Kuten aiempi kommentoija totesi, mustakin tuntuu, että rakkausasiat on ihan toisenlaisten ihmisten juttuja - mä katson sitä kaikkea ikään kuin lasin läpi. Vuoden sisään itsellä kaksi eroa, ensimmäinen raastavampi ja toinen vähemmän. Olen koko aikuisikäni elänyt yksin ja viihdyn loistavasti, mutta ensimmäistä kertaa olen ajatellut, että esim. perheenperustamismeiningit alkais olemaan tässä niinku nyt, ja että deadline lähestyy. Parikymppisenä oli helpompaa, nyt on eri ääni kellossa ja tahtomattanikin se ahdistaa. Taistelen sen ristiriitaisen olon kanssa, että antaisi itselle aikaa toipua näistä mönkään menneistä ihmissuhteista ja samalla tekisi mieli kainaloon.

Mekko on superkaunis! Taidanpa homnata itsekin loppukesäksi muutaman kukkakoltun, ehkä se taas tästä helpottaa!

Vierailija
9/15 | 

Usein tulee mieleen heistä, jotka edellisen suhteen päätyttyä 'löytävät pian uuden rakkauden', että tuleeko vanha viisaus todistetuksi - pystyt elämään toisen kanssa vasta, kun pystyt elämään itsesi kanssa. Jokin syy näille kerta toisensa jälkeen kariutuville ihmissuhteille on.

Itse huomasin kohdallani muutaman suhteen jälkeen, että en edes halua perinteistä parisuhdetta. En ole oikeastaan koskaan halunnut. Siis sitä sohvalla kainnalossa kyhjöttämistä, vaikka läheisyyttä kaipaan. Olen siis vapaasta tahdosta sinkku. Parisuhde, sellaisena kahden ihmisen jatkuvana yhdessäolona, tekee minusta tylsän, turhautuneen ihmisen. Se olisi väärin myös sitä toista osapuolta kohtaan, joka kenties haluaisi perinteisen puolison. Läheisyydenkaipuuni ei anna oikeutta tuottaa toiselle mielipahaa.

Ehkä osa meistä on luotu elämään kaksin ja osa yksin. Ei sinkkuus kuitenkaan tarkoita yksinäistä kyyhötystä traakkipuu seurana. Parisuhde on vain yksi ihmissuhde kaikkien ihmissuhteiden joukossa.

V.A. Koskenniemen sanoin:
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.

Joten opetellaan elämään itsemme kanssa ja nauttimaan elämästä. :-)

Jp
10/15 | 

Reilu 10 vuotta sitten siskoni erosi silloisesta aviomiehestään. Seurasi ajanjakso jolloin puhelin saattoi soida mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, olin tukena ja kaikilla niillä tavoilla kuin osasin ja hitsauduimme entistä läheisimmiksi tuona aikana. Muistan, kun kuulin kerran radiosta laulun joka sopi niin siihen ajanjaksoon, huoleeni siskosta ja toiveestani että aika kuluisi nopeasti ja auttaisi pahimman yli. Tästä tuli sillä hetkellä kuin oma hiljainen rukoukseni (vaikken uskovainen olekaan), ja nyt tämä pätkä tuli taas mieleeni kun luin blogiasi pitkästä aikaa. 

"Voi olispa aikaa
Jo kulunut tarpeeksi
Kuukaudet menneet
Ja sydän ois ehjä"

Puupenni
11/15 | 

Näistä tämän blogin eroa käsittelevistä postauksista on riittänyt meikäläiselle paljon pureskeltavaa ja tukea lähiaikoina, kiitos siitä. Aviomies näes ilmoitti, että tämä rakkaus olisi nyt sitten tässä,10 yhteisen vuoden jälkeen. Eihän se yllätyksenä onneksi tullut, viimeiset vuodet olen kipuillut yhä etäisemmäksi lipuvan mieheni kanssa, koittanut kerjätä kuin aasi fyysistä kosketusta,sanoja, sitoutumista, ihan mitä vain. Silti luulin, tai vakuutin itselleni luulevani, välillämme vallitsevan yhteisymmärryksen siitä, että parisuhteeseen panostetaan vielä, etenkin kun meillä on kaksi aivan pientä lasta, jotka mies ehdottomasti halusi.

Ihan saan peiliin katsoa siitä etten lähtenyt aiemmin, että annoin kohdella itseäni näin, eikä se peilikuva ole aina kaunis, ei sisäisesti eikä ulkoisesti. Siksi on hyvä saada tietää näistä teksteistä, että meillä kaikilla on lupa itkeä, raivota, masentua. Että meillä on lupa pelätä. Että meillä on lupa vaipua epätoivoon ja pistää silti seuraavana päivänä kiva mekko päälle ja mennä töihin. Että on lupa vain yrittää pysyä elossa.

On ihanaa, että sain nämä lapset,mutta pyörryttää ajatuskin siitä,kuinka vaikeaa tästä tulee. Nuorempi ei edes kävele vielä. Tuliverkot ovat harvassa. Uusi parisuhde on tarvehierarkiassani aika matalalla juuri nyt, ihan mahdottomuutensa takia, vaikka olisi ihanaa rakastaa ja olla haluttu. En osaa edes kuvitella, miten mahdollisen uuden äijän saisi mitenkään sommiteltua pikkulapsiarkeen. Eikä näiden kahden,suhteen ja arjen pyörityksen, erillään pitämienkään onnistu. No, se hyvä puoli jatkuvasti torjutuksi tulemisessa on, että olen jo valmiiksi karaistunut elämään ilman sitä halikainaloa ja miehen läsnäoloa. Mustaa huumoria tämäkin, en uskalla ottaa tilannetta vakavasti tai aivoni nyrjähtävät.

Silti. Kuten useimmat, en minäkään yksin halua olla loppuelämääni. Ehkäpä joskus jotakin tapahtuu. Siihen asti koitan löytää uudelleen sen ihmisen,joka olin ennen kuin kadotin itseni yrittäessäni miellyttää miestäni. Sitä kautta olen myös paras mahdollinen äiti muksuilleni.

Vierailija
12/15 | 

Naamat eivät jaksa innostaa, koska et ole vielä valmis! Kyllä sekin aika vielä koittaa. Kaikenlaisia tutkimuksia on tehty parinvalinnasta, ja yhdessä naiset haistelivat miesten t-paitoja. Parhaalta tuoksuva t-paita "sattui" olemaan kullekin naiselle geneettinen vastapari, eli jälkeläiset saisivat mahdollisimman monipuoliset geenit. Samoin ihminen kykenee pelkän naamakuvan perusteella poimimaan itselleen potentiaalisimmat kumppaniehdokkaat. Kun Tinderiä selaa, niin siihen pitää heittäytyä intuitiolla. Asettaa järki narikkaan, ja antaa intuition tehdä työ. Liian kauaa ei saa yhtä naamaa miettiä, muuten järki on jo pelissä. Kokeile!

Realisti myös rakkauselämässä
13/15 | 

Tuo yleinen kommentti, että "jos joku on sinulle tarkoitettu, niin hän tulee kyllä vastaan"on mielestäni lapsellinen ja suorastaan älyllisesti epärehellinen. Tässä maailmassa ketään ei ole luotu pariksi kenellekään tyyliin uljas prinssi valkoisella ratsulla, jos olisi niin hänen löytämisensä olisi sula mahdottomuus, koska maailmassa on miljardeja ihmisiä. Toisekseen se (ajatus) sulkee kokonaan oven siltä vaihtoehdolta, että ihminen muokkaantuu yhdessä matkallaan toisen ihmisen kanssa ja hankalastakin alusta voi tulla timantti lopputulos. Joten jos jo heti alusta kieltäytyy tutustumasta johonkin vain siksi, ettei hän tunnu siltä että olisi "luotu minulle", niin tekee todella suuren virheen. Tällainen ajatus myös johtaa siihen, että tulee liian ronkeliksi ja jääkin lopulta yksin vain siksi, ettei kukaan yksinkertaisesti kelvannut.

Ihastuminen on hyvin pitkälle puhdasta kemiaa ja kuten täällä jo joku sanoi, niin se perustuu mm. toisen hajuun ja tietynlaiseen eroon suhteessa omaan geenistöön (tulee terveempiä jälkeläisiä). Tämän faktan voi tietysti kieltää ja elää harhassa tai satumaailmassa siitä "oikeasta", mutta helpommalla pääsisi kun vain myöntäisi, että näitä oikeita on miljardeja tässä maailmassa. Osan kanssa sitten vain kasvetaan samaan suuntaan ja osan kanssa ei ja siitä suunnasta meillä kaikilla on vastuu.

K-Riina
14/15 | 

Olipa virkistävä kirjoitus!

Olen kolmekymppinen ja kohta kolmatta vuotta yksinelävä pitkän parisuhteen jälkeen, enkä ole näinä vuosina ollut kertaakaan edes ihastunut kehenkään! Tunnen aika ajoin huonommuuden tunteita kun muut (myös exäni) tinderöivät vimmatusti ja vaihtavat viikottain heilaa tai vaihtoehtoisesti ovat purjehtineet avioliiton satamaan jonkun pari kertaa treffaamansa hottiksen kanssa.
En osaa ajatella, että haluaisin "jonkun", ja etsisin vain ihmistä joka suostuu viereen jäämään. Kaipaan tosi harvoin yhdessäasumista jonkun kanssa, ja silloinkin sen jonkun pitäisi olla ihastus, rakkaus... Minullakin on tunne, että rakastamiskiintöni on jo täynnä, enkä tule enää "löytämään" parisuhdetta itselleni.
Koen kuitenkin vaikeaksi puhua aiheesta ilman säälittävää vanhanpiian leimaa. Ikätovereitani eivät edes kiinnosta muut kuulumiset kuin romanttiset kuviot, ja kun niitä tai edes lapsia ei ole, jään helposti ulkopuoliseksi. Mietin usein, mistä löytäisi vertaista seuraa,kavereita? 

Kai
15/15 | 

"Uskon tuohon, että sinulle Veera on vielä joku tarkoitettu, ja ennemmin tai myöhemmin kohtaatte."

Miksi aina pitää lupailla ja vakuutella näin? Eikö voi toivoa muuten kivaa elämää, vaikka ei kumppania olisikaan? Ei parisuhteen tarvitsisi nykypäivänä olla itsetarkoitus, ja Suomessa on tuhansia ihmisiä jotka elävät yksin - osa myös sellaisia jotka ovat kuunnelleet koko ikänsä "kyllä sinä jonkun löydät"-puheita ja eivätkä koskaan löytäneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mekko - KappAhl,  kengät - Pavement saatu

Mummomittainen helma, näin olisin saattanut ajatella tämän mekon kohdalla vielä muutamia vuosia sitten. Silloin helmat kuuluivat olla mielestäni joko lyhyitä tai selkeästi pitkiä, mutta ei mitään tällaisia polven alle tai puoleen sääreen ulottuvia. Mutta voi miten nyt rakastankin tätä lintumekkoa ja osaltaan juurikin pituutensa vuoksi!

Minulla on tuossa mekossa tosi nätti ja naisellinen fiilis. Parasta on, kun mekon yhdistää sopivan siroihin, mielellään korollisiin sandaaleihin. Mietin itse asiassa Helsingissä toissaviikonloppuna tähän asuun kahtenakin iltana pukeutuessani, että tässä mekossa voisi hyvin lähteä treffeille tuon nätin ja itsevarman fiiliksen vuoksi. 

Vai että treffeille... Niin kuin olis sellaisia muka näköpiirissä! Mutta saahan sitä haaveilla. Tuossa ystävän kanssa rakkauselämästä (tai siis sutinan puutteesta) puhuessa sanoinkin, että just ne treffit, yhdet kivat sellaiset, vois olla tämän vuoden toive ja tavoite tässä aihepiirissä.

Olis siis hienoa, jos rohkaistuis vaikka pyytämään jotain kiinnostavaa tyyppiä ulos ja sitten vähän jännittäisi ja olisi perhosia vatsassa. Sitten treffeillä olisi toivon mukaan kivaa eikä mies osoittautuisi kirvesmurhaajaksi. Ja vaikka loppujen lopuksi homma ei poikisi mitään sen enempää, niin jäis positiivinen fiilis ja ihmiset kohtelis toisiaan aikuismaisesti eikä vain tylysti ghostaisi. Sellaisen yhden kivan deittailukokemuksen tilaisin vuodelle 2019. Onko liian utopistinen haave?

Mutta treffejä tai ei, niin tämä lintumekko saa kyllä rutkasti käyttöaikaa tänäkin kesänä. Viehättävä ja itsevarma fiilis, kun on tervetullutta kaikkiin muihinkin tilanteisiin kuin vain uusien ihmisten kohtaamiseen.

Mekko - KappAhl XLNT (saatu) / Kengät - Pavement (saatu) / Rintaliivit - Elomi / Laukku - Coccinelle 

KappAhlilta löytyy muuten saman mallista mekkoa tänäkin kesänä. Vintage Stories -malliston viskoosileningissä on uusi punavalkoinen kuosi, mutta malli on sama. Sovitin mekkoa liikkeessä ja sama L-koko oli passeli kuin tästä viime vuoden mekostakin. Mekko löytyy myös XLNT-malliston puolelta kokoon 3XL saakka. On toki ollut myynnissä jo hetken aikaa, joten kaikkia kokoja ei välttämättä enää saatavilla. Mutta jos tämä mekon malli kiinnostaa, kannattaa tsekata lähin myymälä.

 

Kommentit (4)

H.m.
2/4 | 

Ei ole onnistumeet treffit ainakaan mekosta kiinni, kaunis on kolttu ja niin on kantajansa myös.

Vierailija
3/4 | 

Ihana tavoite! Täällä on toinen pitkästä parisuhteesta eronnut ja huomasin, että deittailu näin ”vanhemmalla” iällä ei ole kovin helppoa. Toivottavasti deiteistä tulee myös postaus, niin pääsee myötäelämään sitäkin! <3 Sulle ei varmasti ole ongelma tuota tavoitettua saavuttaa!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Saattaa kyllä olla, että en ole ihan ekana täällä blogissa huutelemassa deittailukuvioistani 🙈
Mutta ehkä aiheesta tulee jotain yleisluontoisia fiiliksiä jossain kohtaa kirjoiteltua

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat