Kirjoitukset avainsanalla Pohdiskelua

Nuorena tuli harvoin mietittyä elämän rajallisuutta. Toki aina kuolinuutisia kuullessa se käväisi mielessä, että totta tosiaan, kaikki me täältä joskus lähdetään. Mutta silti juuri itsellä ajatteli olevan aikaa vielä niin paljon, että mikä tahansa olisi elämässä mahdollista. 

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut alkaneeni miettimään enenevissä määrin sitä, että hiekka valuu tiimalasissa, eikä sen määrää voi kukaan meistä ennustaa. Etenkin lapsena vallinnut usko omien läheisimpien ikuisesta pysyvyydestä on oman iän karttuessa vaihtunut itkuiseen ajatukseen siitä, että joskus se luopumisen hetki tulee.

Voiko siihen valmistautua? Onko siihen tarpeen valmistautua? Onko turha miettiä ja pelätä jotakin niin vääjäämätöntä asiaa kuin kuolemaa?

Ajan rajallisuuteen havahtuminen on tuonut mukanaan paljon kysymyksiä. Kysymyksiä joita koitan esittää itse itselleni. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Mitä haluan elämässäni vielä tehdä ja saavuttaa? Miten haluan elämäni elää? Millaisia tunteita haluaisin tuntea, millaisia asioita kokea?

Haluanko olla paikoillaan, pidänkö pysyvyydestä? Vai kaipaanko sittenkin vaihtelua? Olenko määritellyt elämäni suunnan jo aikoja sitten tekemilläni valinnoilla vai onko jokainen päivä mahdollisuus johonkin uuteen? Onko parhaat ajat jo takanapäin vai voiko elämäni upeimmat hetket lymytä vielä jossain tulevan nurkan takana?

Sitä miettii myös, että mikä kaikki on sattumaa, mikä omia valintoja? Mihin kaikkeen voin vaikuttaa, mitkä asiat ovatkin muiden käsissä? Miten paljon kapasiteettia kannattaa käyttää kaiken tämän pohtimiseen, stressaamiseen ja pelkäämiseen? Pää on raskas. Tuntuu, että pitäisi tehdä suuria linjanvetoja, listata haaveet ja löytää suunta. Toisaalta vaan toivoo, että voisi antaa tuulen viedä ja vain odotella koska vihdoin näkyy maata.

Ehkäpä tärkein kysymys siis kuuluukin, että kuinka oppia elämään tässä ja nyt?

Kommentit (3)

Jantunen / Tuuletuksia

Olen tässä erityisesti viime kuukausina huomannut, että elämä se ei koskaan lakkaa yllättämästä. Toki elämänkaarissa on eroja ja toisilla se on tasaisempi matka, toisilla yhtä äkkinäistä ysikympin kurvia ja vuoristorataa. Olen kokenut, että juuri ne kokemuksetk jotka ravistelevat ja muuttavat sinua, ovat niitä parhaita opettajia siihen hetkeen pysähtymiseen ja hetken ymmärtämiseen, hetkessä elämiseen. Se kokemus on aina uniikki ja yksilöllinen, eikä niitä onneksi tarvitse verrata, vaan kaikki ovat arvokkaita. Ja melkein tekisi mieli sanoa, että eli sitten elämänsä täysillä porskuttamalla ja sivuilleen katsomatta, tai hetkissä viipyillen ja kaiken mieleen painaen, niin ne on yhtä hyviä elämänmatkoja kaikki.
Ihanaa kesää <3

Vierailija

Ite olen miettinyt tätä jo pari vuotta ja rehellisesti sanoen oli mukavampaa, kun ei ollut tietoinen siitä, että voi kuolla minä hetkenä hyvänsä ja oikeastaan koko tähänastinen elämä on ollut aivan silkkaa tuuria ja onnea... :D
Toisaalta sitä on oppinut olemaan murehtimatta tulevasta ja stressaamatta turhasta. Koska kuolla voi milloin vaan, on tärkeää keskittyä joka hetki vain itselle tärkeisiin asioihin ja tunteisiin. Irtisanoutua, jos työ ei ole sitä mitä haluaa, olla tyytyväinen siihen, mitä jo on eikä haluta koko ajan lisää, syödä jäätelö, jos tekee mieli, matkustaa just nyt, vaikka oikeastaan ei olisi rahaa ja luottaa siihen, että asiat järjestyy ja lopussa kaikki kuitenkin kuolevat eikä millään ole silloin oikeastaan enää merkitystä. Minusta ainakin on vapauttaa ajatella näin.

Nitamiini

Muistan saaneeni ensimäisen paniikkikohtaukseni liittyen kuolemaan jo 9vuotiaana. Nykypäivänäkin tietyt ajatukset jos päästän valloilleen ja jos vahingossa antaudun ajatuksien vietäväksi saan paniikkikohtauksen. Kaikki avaruuteen liittyvät asiat aiheuttavat saman reaktion. Toisinsanoen asiat joita ei tämä ihmismieli pysty käsittämään, sitä loputtomuutta ja lopullisuutta saa hirveitä kohtauksia. Joskus jos saisi vaikka psykoterapiaa tms niin saattaisi auttaa

"En ymmärrä läskiyden promoamista". "Tämä body positive -ilmiö on naurettavaa lihavuuteen kannustamista". "Mutta kun lihavuus ei ole terveellistä!! Se tuo riskin diabeteksestä ja nivelvaivoista."

Mm. nuo kaikki kommentit saa tavalla tai toisella muotoiltuna lukea vähän väliä erilaisista somekeskusteluista, lehtijuttujen kommentiosioista, jos lihava ihminen on ollut esillä muussa yhteydessä kuin kertoakseen kuinka aikoo laihduttaa. Toisinaan niitä tulee myös tänne omaan blogiin.

Kun esimerkiksi postasin Me Naisten jutussa olleet alastonkuvani ja kirjoitin siinä yhteydessä ulkonäöstäni ja kuinka siitä itse pidän, niin kyllä jonkun oli toki tultava vetämään esiin kuuluisa diabetes-kortti. Ai että miten tuoretta tietoa! 

Kun ei se nyt vaan hitto vie ole joidenkin mielestä hyväksyttävää, että kaltaiseni lihavat terveysriskit ja yhteiskunnan verovaroille käyvät laardiperseet puhuisivat itsestään, kehostaan, ulkonäöstään tai itsestään ylipäätään mitään ilman, että mukaan pitäisi muistaa ottaa myös terveys. Tuo on asia, joka minun on joidenkin ihmisten ajatuksenjuoksussa käsittää.

Samoissa keskusteluissa kuin nuo meidän lihavien kanssaeläjien terveydestä muka huolestuneet kommentit, pyörii usein myös ihmettelyä siitä miksi ihmisiä kannustetaan lihavuuteen body positive -ilmiön myötä. Sitä mä vaan mietin, että millä helvetin tavalla se on lihavuuteen kannustamista, että eri näköiset ja kokoiset ihmiset saavat kaikki luvan näkyä? 

Mulle itselleni ainakin body positive tarkoittaa sitä, että en ehdoin tahdoin hauku ja soimaa itseäni ja ulkonäköäni ja koitan kannustaa myös muita olemaan itseään kohtaan armollisempia.

En mä ainakaan ole ikinä koskaan milloinkaan sanonut kenellekään, että "hei ala kuule lihavaksi!" Enkä ole sellaista viestiä kuullut kenenkään muunkaan kehopositiiviseksi henkilöksi laskemani suusta kuullut.
 

Mut mä haluan sanoa kaikille, että siitä huolimatta, että maailmassa on edelleen helvetisti ihmisiä jotka arvioi toisia ihmisiä niiden perseen leveyden perusteella, niin se ei tarkoita että sun itse pitäisi mitätöidä itseäsi, jos et jonkun muun ihanteisiin mahdu.

Jos sä olet omasta mielestäsi hyvä just sellaisena kuin olet, niin siihen ei pitäisi kellään olla mitään nokan koputtamista. Ja ne ihmisille joille sä olet ensisijaisesti vain sun vatsamakkarat ja liian korkea BMI, tai mikä tahansa muu ulkoinen asia, niin ne ei oo sua varten etkä tarvitse heitä elämääsi. 

Ja kyllä, ylipaino on tosiaan myös terveyteen vahvasti liittyvä asia, mutta se miten itsestään ja terveydestä huolehtii tai ei huolehdi on etupäässä jokaisen henkilökohtainen asia, eikä kuulu vaikkapa naapurille.

Vaikkakin moni tuntuu kyllä kuvittelevan, että lihavuuden yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset saadaan kyllä  kuriin sillä, että muistaa vaikkapa internetissä käydä kaikille näkemilleen ylipainoisille muistuttelemassa terveysriskeistä. Jos ei tuo läski vaikka ole ikinä kuullut diabeteksestä. Ihailtavaa yhteiskunnallisiin asioihin paneutumista kyllä! 
 

Kehopositiivisuuden noususta huolissaan olevat tyypit ajattelevat, että itseinho olisi lihavalle ihmiselle paljon suotuisampaa kuin lempeä katse itseä kohtaan. "Voisi kyllä itseinho tehdä tuollekin naiselle hyvää, niin ymmärtäisi ehkä laihduttaa", kuului eräskin kommentti alaston-jutun tiimoilta Me Naisten fb-seinällä.

Juu-u, kyllä se on itseinho ja viha, jotka ihmisen tiellä pitävät! Älä läski vahingossakaan siellä nauti yhtään elämästäsi äläkä sano itsestäsi kaunista sanaa, niiden aika on vasta, kun tiristät itsesi hyväksyttyyn painoindeksiin. Ai luoja miten naurettava ajatus, että itsensä aktiivinen haukkuminen olisi kenellekään hyväksi millään tavalla.

Olen itse vahvasti sitä mieltä, että korvien välinen tasapaino on huomattavasti tärkeämpää kuin puntarin lukema. Ja sinne puntarin lukemaan on todennäköisesti helpompi halutessaan vaikuttaa, jos pääkopassa pyörii enempi positiiviset mietteet kuin ikuinen itsensä mitätöinti ja vihaaminen.

Ja jos ei vaikka koskaan päädykään laihduttamaan, vaan pysyttelee elämänsä pikkuisen pläskinä, niin kivempi sitä on kuolinvuoteella muistella elämää jonka eli hyvällä mielellä itsestään tykäten peilikuvansa vihaamisen sijasta.

Kun tää elämä on meillä kaikilla kuitenkin nyt tässä jo tänäänkin, ei vasta sitten joskus kun joku muu hyväksyy sun vartalon. Oikeus ja mahdollisuus olla itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ei ole riippuvainen ihmisen koosta, kehon mallista tai jostain saamarin selluliitistä.

Niin, että ollaan kuulkaa kaikki hyviä juuri näin. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi jämähtää sellaiseksi kuin on juuri sillä hetkellä. Se että on hyvä juuri näin ei tarkoita, etteikö ihminen voisi halutessaan laihduttaa tai pyrkiä vaikka muuttamaan ulkonäköään. Se tarkoittaa, että ihminen saa olla itse itselleen riittävä ja hyvä ihan koko ajan. Kaikkia muita ei tarvitse miellyttää.

Ja jos tämä teksti ärsytti sua ja sun tekee mieli vaan paasata juurikin noista edellä mainituista asioista, niin sinäkin olet hyvä juuri noin. Sinulla saa olla mielipide, mutta valitettavasti sen esille tuominen ei taio ylipainoisia ihmisiä pois tältä planeetalta. Mutta jos sä tunnet olevasi hyvä sulle itsellesi, niin se riittää. Meistä kenenkään ei tarvitse miellyttää kaikkia. 

Me Naisten Sano se paremmin -kampanjan paidat ja kangaskassit ovat muuten myynnissä vielä 8.5. saakka. Pääset tutustumaan sloganeihin ja ostoksille TÄÄLLÄ.

Ja mitä asuun tulee, niin farkut - Evans, Zalando (saatu) / t-paita - Me naiset (saatu) / neuletakki - Vila / tennarit - Zign, Zalando (saatu) / korvikset - RokRokInc. 

Kommentit (63)

Minna--

Olen täysin samaa mieltä kanssasi asiasta ja olet hyvällä asialla liikkeellä.

Valitettavasti kirjoitustyylisi saa minut kavahtamaan. Tuollainen ärsyyntyneen ihmisen kirjoittamalta vaikuttava teksti, huutomerkit, läski-sanat ja "ai luoja miten naurettavaa!"-kommentit saavat minut lukijana ärsyyntymään ja miettimään, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Sillä teksti on niin lennokasta, että aihe tuntuu saaneen sinut tunteiden valtaan kirjoittaessasi. Elikkä toivoisin että bloggaajalla olisi malttia kirjoittaa mielipidekirjoituksiakin rauhalliseen ja mukavaan tyyliin, jota muu blogisi edustaa. Asian ytimen olisi varmasti saanut esille muullakin tavalla kuin tällaisella provosoivalla tyylillä, joka vie ajatuksen pois itse asiasta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tämä on ihan yhtä laila mun tyylini kirjoittaa kuin se "rauhallisen mukava tyyli". Miksi mä kirjoittaisin mua ärsyttävästä asiasta lempeästi lässyttäen? Tämän tekstin tai koko mun blogin ei tarvitse miellyttää just sua tai ylipäätään kaikkia ihmisiä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mun mielestäni Minnan kommentti ja kehitysehdotus oli asiallinen ja ystävälliseen sävyyn kirjoitettu. Veeran vastine taas ei.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No sanoin sen mitä ajattelin, en vaan älynnyt kietoa sitä kauniimpaan paperiin. Mutta kun asia nyt vaan on niin, että ei minua haittaa, jos kirjoitustapani ei kaikkia miellytä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Annaleena K.

Hei, olen samaa mieltä. Olen itse ollut slvästi ylipinoinen ja positiivinen omaan kehooni, käännös tapahtui ensimmäisen jooga tunnin jälkeen. Huomasin kuinka vaikeaa oli siis hengittää, ja kuinka rasva kehossa esti minua liikkeisiin. Ostelin myös ennen laukkuja ja huiveja kun toiset ystävät ostivat jotain kivoja vaatteita...huomasin myös että crossover laukut olivat melkein kainalon alla. Ei ollut hyvän näköistä ollenkaan...huomasin tämän eräästä valokuvasta tyttöjen reisussta. Minulle painon hallitsminen on ollut yksinomaan positiivista.

Minna--

Huh mikä vastaus. Mun mielestä tunteita herättävistä aiheista täytyy osata puhua asiallisesti, vaikka ärsyttäisi. Esim työpaikalla ei vain voi alkaa reuhaamaan ja on vähän pakko yrittää miellyttää ihmisiä edes jollain tasolla, jotta asiat pystytään hoitamaan. Ymmärrät varmaan myös, että asiallisella tyylillä en tarkoittanut mitään lempeää lässytystä. Jos niin luulet, niin joku kirjoituskurssi voisi tehdä sulle hyvää. Kyllä kirjoittaa voi osata mielenkiintoisesti mutta ilman provosoivia ilmauksia. Plus olin luullut, että bloggaajana haluat kirjoittaa mielenkiintoisia postauksia, jotka kiinnostavat lukijoita. Jos et halua miellyttää lukijoita niin miksi pidät blogia? Etkö halua kehittyä kirjoittajana tai saada minkäälaista kritiikkiä? Hyvin outo asenne omaan työhön.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ajatteletko, että mun olisi käytävä joku kirjoittajakurssi, jotta oppisin kirjoittamaan niin, että miellyttäisin aina jokaisella tekstillä kaikkia? Jätän kyllä sellaisen kurssin suosiolla käymättä.

Mun asenne tähän työhön ja moneen muuhunkin asiaan elämässä on, että kaikkia ei tarvii miellyttää ja mun mielestä siinä asenteessa ei oo mitään outoa.

Tämä on taas tämä ikiaikainen keskustelu siitä että jotkut lukijat ajattelevat, että bloggaajan pitäisi kumartamaa jokaiselle blogissaan käyvälle yksilölle ja yrittää miellyttää heistä jokaista. Sanoa, että "onpa hyvä idea ja loistava kehitysehdotus", vaikke tippaakaan olisi sitä mieltä. Kun totuus on kuitenkin se, että tätä tekee itse valitsemallaan tyylillä ja ne sitten lukee ja seuraa jotka siitä pitävät.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kivasti hymiöllä päätetty keskustelu. :)
Ja kyllä, minustakin on tosi hyvä, että mulla on töitä riittänyt oikein kivasti. Ja tosi moni asiakkaani antaa palautetta nimenomaan siitä että mun kanssa on kiva ja helppo tehdä yhteistyötä. Mutta taitavat vaan valehdella, koska totuushan löytyy yksittäisen blogikommentoijan suusta ja todellisuudessa olen vain ja ainoastaan töykeä ihminen. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minna--

Niin, päätit itsekin kommenttisi hymiöön?

Heh, tuskinpa he valehtelevat, mutta vastaustesi perusteella saan sinusta töykeän vaikutelman. Arvostanet mielipidettäni yhtä paljon kuin saamaasi hyvääkin palautetta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No suoraan sanoen kaikkien ihmisten palaute, olipa se hyvää tai huonoa, ei mene arvoasteikollani samaan lokeroon. On tahoja joiden palautteella on paljonkin väliä ja sitten niitä toisenlaisia.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minna--

Et vastannut puoliinkaan mitä kysyin sinulta aiemmissa kommenteissani, vaan näppärästi poimit sieltä pari epäolennaista asiaa, joihin tartuit, kuten että käytin hymiötä.
Annoin palautetta työnantajallesi. Toivottavasti joku päivä kasvat hieman ihmisenä. Lopetan blogisi lukemisen tähän.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se on sinulta hieno aikuisen ihmisen päätös. Ei kannata kiusata itseään asioilla ja ihmisillä joista ei pidä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni
Liittynyt16.9.2017

Minna hyvä. Koitapa nyt ihan oikeasti miettiä tämän ränttäyksesi aihetta; blogissa, jossa TOINEN ihminen kertoo OMALLA tavallaan OMASTA elämästään ja kokemuksistaan, sinä odotat, että saat juuri sellaista sisältöä, kuin sinä haluat. Capseilla kirjoitetut sanat ovat eräänlaisia tärppisanoja, joista voit ehkä päätellä, missä ongelman ydin sijaitsee. Ei blogi ole mikään asiakaspalvelukokemus. Eli blogisti ole asiakaspalvelija. Blogisti kirjoittaa omasta elämästään omalle tyylilleen sopivasti. En tiedä yhtäkään blogia, josta olisi tullut mielenkiintoinen siten, että olisi yritetty miellyttää kaikkia ja pitää huolta siitä, ettei vaan kukaan pahastu. Koska se pahastumisen ehkäiseminen on aika hemmetin helppoa; jos ahistaa, että toinen käyttää kirjoitustapaa, joka ei ole sinulle mieluinen, ÄLÄ LUE. Huomasitko, taas kaksi tärppisanaa. On aika hemmetin typerää uhriutua ja pahoittaa mielensä, kun on itse vaivautunut klikkailemaan X-määrän klikkauksia päästäkseen sivulle. Ja vaikka vahingossa lukisikin jotain, mikä ei miellytä, tiedätkös mitä? Sen voi ohittaa. Ja nämä palautteet työnantajalle...huoh...Ihanko oikeasti laitoit palautetta MeNaisille/Sanoma-konsernille siitä, ettei yhden blogistin kirjoitustyyli miellytä? Juu...älä pidätä hengitystä sanktioita odotellessa...Käytännössähän Veera on oma työnantajansa. MeNaiset on vaan alusta, jolla blogi toimii. Toki varmasti MeNaiset määrittää tietyt raamit, mutta sisällön tuottaa Veera. Ja miksikö Veera on MeNaisten blogisti? Siksi, koska hän on hommassaan hemmetin hyvä.

Vierailija

Jestas mitä kommentointia. Bloggaaja on bloginsa kuningatar. Piste. Siirry muualle, jos ei miellytä ja lakkaa valitus. Ja toi palautteen anto Veeran työnantajalle kertoo sun kasvusta ihmisenä aivan kaiken oleellisen. 

Vierailija

Minna Hei! Katsoppa blogi anna xenia days. Siellä se sitten on bloggaaja, joka ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Lue huvikseen!

Iloinen tanhupallo

😂 ei töykeää bloggaajaa halua lukea kukaan....Minna on oikealla asialla nyt!

Vierailija

Juuri niin! Pidä vain oma tyylisi kirjoittaa. Kirjoittava ihminen ilmaisee kirjoittamalla itseään, ei ollakseen mahdollisimman miellyttävä kaikille. 👍

Maaritti

Mitä ihmettä!?!? Provosoivaa kirjoitusta! Eikö tämä ole paremminkin suoraan ajatuksista/sydämestä tunteella kirjoitettua tekstiä, ja miusta se just on hyvä juttu. Miks pitäisi harkita joka kantilta jokaista lausahdusta? Jos vatuttaa niin vatuttaa ja se saa kyllä kuuluakin 😏

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, en minäkään tätä mitenkään kauhean provosoivaksi laskisi, mutta vaikka olisikin, niin se olisi silloin oma valintani kirjoittajana. Mutta jokainen lukija kokee tekstin omalla tavallaan. Mutta en minä tosiaan kirjoitustyyliäni muuta siksi, että joukkoon sopii aina myös sellaidia jotka eivät tykkää.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Cinnamoroll

Blogitekstisi on aiheuttanut kuumia tunteita! Se on hyvä merkki. Kun joku tykkää ja joku ei tykkää. Aina kun onnistuu herättämään tunnetta, oli se mikä tahansa, on kyseessä hyvä juttu. Joku viesti on mennyt perille!

Vierailija

Minusta tämä blogikirjoituksesi oli sangen miellyttävä ja ystävällinen. Jotkut ehkä vaan närkästyvät helpommin, en tosin ymmärrä mistä tässä oli närkästytty. :-)

K

Voi pylly. Tajusin juuri että ajattelen itse ehkä juuri niin, että miksi kukaan haluaa olla ylipainoinen? Ja liitän sen juuri tuohon terveyspuoleen. Minusta olet kaunis ja ihailtavan positiivinen ja nauravainen ihminen, tai sellaisen olon saan kun luen blogiasi. Tulee aina hemmetin hyvä fiilis kun luen juttujasi. En koe koskaan tarvetta arvostella kenenkään ulkonäköä eikä ole mielestäni kenenkään asia sanoa toisille mitä heissä näkee vikana. Olen itse normaalipainoinen ja ihmiset ympärilläni ovat monenlaisia, erilaisia ja ihania. Koen että olen hyväksyvä ja ystävällinen. Olen kuitenkin huomannut että minua ärsyttää esim.työssäni kun pitäisi päästä ripeästi ylös alas, nostella ja kantaa ihmisiä ja muutenkin olla ripeä ja jos työparina on ylipainoinen (huomattavasti) ihminen niin hiki valuu jo alas mentäessä ja ähistään ja puhistaan kuin suuremmassakin suorituksessa ja sitten joutuu itse tekemään työstä 80% enemmän kuin toinen niin niissä tilanteissa alkaa sarvet nousta päähän, että voisko hemmetti tehdä jotain itselleen tai vaihtaa ammattia. Mutta nämä ajatukset jää pääni sisälle en vuodata niitä ihmiseen itseensä. Jotenkin ärsyttää itsessäni tämä ajatus just siitä että miten voi olla tyytyväinen tilaan, jossa on vaikea liikkua tai toimia normaalisti ja myös sairauksien riski mietityttää. Tämä olisi mielenkiintoinen aihe enemmän avattuna ja pohdittuna. Kiitos kivasta blogista ja mielestäni et ole kyllä mitenkään erityisen pyöreä? Hyvää kevättä 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mutta ärsyynnytkö jos työparinasi on normaalipainoinen ihminen, jolla ei kunto riitä hommaan? Sellaisiakin kun on. Ihmisen suorituskyky ja kunto eivät ole suoraan verrannollisia hänen painonsa kanssa. Ihan siis ok ärsyyntyä jos joutuu tekemään työkaverinkin hommat, mutta jos jo lähtökohtaisesti ärsyyntyy vaan siitä että työpari on lihava, niin se on melkoinen asennevamma.
Ja esim ne sairauksien riskit on jokaisen oma asia ja mahdollisen ärsyyntymisen paikka. Jos sinä koet ärsytystä jonkun toisen tilanteen puolesta, niin se on ihan vaan sun oma tunne, jonka kanssa sun on elettävä. Se "riskitapaus" elää sitten ise omien fiilistensä kanssa.
Mut tosi hyvä jos teksti laittoi ajattelemaan. Hyvää pohdintaa!
Ja loppuun vielä, kyllä mä olen oikeasti tosi pyöreä. 😄

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

K

Minulle jos sattuu työpariksi "normaalipainoinen"tai vaikka itseäni luihumpi tapaus niin hänelle kerron että tässä tilanteessa tulisi nyt toimia näin ja tehdä nää, ole hyvä. Eli siis varmasti ajattelen että lihavammalle jos sanoo,niin yhdistääkö hän sanomiseni painoonsa vaikka kyse olisi ripeydestä? Itse en ole tavannut vielä yhtään reipasta ylipainoista ihmistä, vaan kaikilla on vaikeuksia liikkua, ovat 40-50 vuotiaita ja ovat todella paljon sairaslomilla ja sen sijaan että leikittäisivät lapsia niin mielummin istuvat ja puhisevat siinä istuessaan. Että ymmärrän kyllä hyvin että ylipainoisuus ärsyttää kun siitä on haittaa varmasti ainakin hoitoalan töissä missä itsekin olen. En haluaisi ajatella eriarvoisesti mutta toisaalta en ymmärrä miksi näistä asioista pitää puhua suojelevasti. En myöskään usko että kukaan voi olla tyytyväinen itseensä jos on vaikeaa ja vaativaa ihan vaan liikkua? Mielestäni ylipainoon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota jo nuoruudessa ja ohjata terveyden ja liikunnan pariin, sillä syömiseen liittyvät häiriöt ovat sairauksia siinä missä muutkin ja muissakin sairauksissa ohjataan hoitoon. Kaikki terveys ei lukeudu painoon, tiedän sen, mutta totuus on että merkittävä ylipaino ei huononna vain omaa kehonkuvaa vaan kaikkea fysiologista toimintaa. Tämä kokemus perustuu vain ja ainoastaan siihen minkälaisia ihmisiä olen tavannut ja muusta en voi sanoakaan. Uskon että monikaan ei haluaisi loukata ajatuksillaan ketään mutta asioista voitaisiin puhua avoimemmin ja kauniimmin. Vaikka ehkä kuvittelin toisin, niin joudun kyllä toteamaan että en ymmärrä miten kukaan voi olla tyytyväinen itseensä jos oma paino rajoittaa elämän perusasioista selviämistä? Eikä kenenkään kuulu näitä ihmisiä haukkua eikä ketään muitakaan mutta auttaa voitaisiin paremmin ja olla tukena.

Vierailija

Itsekin ylipainoisena voin vastata, että luultavasti kovinkaan moni tapaamasi ylipainoinen ei ole niin tyytyväinen kehossaan kuin esim. Veera on. Se itseinho ei vaan valitettavasti ole mikään auttava tekijä elämäntapojen muuttamisessa. Itseinhon voimalla kyllä tehdään nopeita ja mahdollisimman rajuja laihdutuskuureja, koska halutaan päästä mahdollisimman äkkiä tilanteeseen, jossa oma keho olisi hyväksyttävä (itselle ja usein pääsääntöisesti muille). Kitukuureilla vaan harvoin saadaan pysyviä tuloksia. Sen sijaan olemalla armollinen itseään ja kehoaan kohtaan voi alkaa helpommin tekemään päätöksiä, jotka pitkällä aikavälillä voi parantaa sitä terveyttä ja ehkä alentaa painoakin. Kun pitää itsestään on helpompi tehdä tehdä valintoja, jotka lähtee siitä mikä oikeasti parantaisi sitä omaa oloa eikä siitä, mikä pienentäisi sitä kehoa mahdollisimman nopeasti.

Ihminen on kuitenkin aina arvokas oli oma keho millainen tahansa. Se, että ymmärtää tän ja pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, ei tarkoita että nyt voi sitten heittää hanskat nurkkaan ja maata sohvalla loppuikänsä. Silloin on nimenomaan helpompi lähteä vaikka lenkille, jos siitä tykkää. Energiaansa ei tarvitse käyttää itsensä inhoamiseen tai sen miettimiseen, mitä muut sinusta ajattelevat.

Vierailija

Voi miten mielelläni olisin ylipainoinen enkä liian pitkä naiseksi. Voi kumpa kengännumeroni ei olisi 42 vaan 37 - 38! Minusta olisi ihanaa, että kaiken kokoiset ihmiset hyväksyttäisiin. Veera, olet todella hyvällä asialla. Kiitokset siitä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

No sekin on vaan ikävä tosi asia, että koskaan ei tulla olemaan tilanteessa, missä kaikki hyväksyisivät toisensa. Aina löytyy inhoajia ja ärsyyntyjiä ihan kaikille meille.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni
Liittynyt16.9.2017

Kiitos ja amen! Ihmisten käsitys kehopositiivisuudesta on niin vinksallaan, ettei meinaa tietää mistä aloittaa. Ettäkö itseinho on ihmisen terveydelle parempi asia kuin itsensä hyväksyminen? Voin itse suoraan sanoa, että olen kokenut varsin synkkiä itseinhon kausia elämässäni. Koskaan näiden kausien aikana en ole saanut lähdettyä salille tai ulos reippailemaan, koska olen tottakai ajatellut, että kaikki tuijottavat minun hirviömäisyyttäni ja vien ihmisiltä päivän viimeisetkin ruokahalut, kun löllöttelen menemään. Entäpä sitten ne ajat, kun olen ollut itselleni armollinen ja hyväksyvä? Silloin liikunta on ollut huomattavasti helpompaa ja mielekkäämpää. Jopa hauskaakin. Kumpi on siis kansanterveydellisesti parempi vaihtoehto? Ongelmahan ei suinkaan ole näiden ihmisten mielessä aidosti se, mikä on ihmisen terveydelle parhaaksi. Koska samat ihmiset samaan hengenvetoon yleensä toteavat, kuinka kamalaa on, kun läski uskaltautuu uikkariin. Eli siis vaatteeseen, joka päällä harrastetaan usein liikuntaa. Unohtamattakaan näitä "hyi kun näin salilla läskin eukon"-toteamuksia. Että niinpä niin...Ja kyllä, minäkin puhun asiasta kärkkääseen sävyyn. Miksi? No koska asia oikeasti on absurdi. Sitä, että ihmiset haluavat edistää toisen ihmisen huonoa oloa itsestään, käyttäen keppihevosena terveyttä, ei tarvitse paapoa ja pehmitellä. Se vaan on yksinkertaisesti typerää ja sen saa sanoa ääneen. Mielestäni Veeran kannanotto on siis täysin paikallaan. Ei tartte lihavan aina olla leppoinen, kyllä meilläkin välillä tyhmyyden edessä kärähtää.

Ihminen on kokonaisuus. Mikäli pää ei voi hyvin, ei yleensä myöskään muu kroppa voi hyvin. Kun taas pää voi hyvin, on myös helpompi keskittyä parantamaan elämäntapojaan. Ei paino edellä, vaan oma hyvinvointi edellä. Jokainen omalla tavallaan.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihan sama kokemus, että esim liikuntanon ottanut elämässäni vakituisempaa roolia aina silloin kun olen ollut mieleltäni paremmassa kunnossa. Sitten taas vaikkapa masennusjaksot ovat vetäneet enempi sohvan pohjalle. Sitä kun painii vaikka sellaisen asian kanssa, että onko mitään syytä herätä, niin ei ihan hirveesti jaksa kiinnostaa miettiä, että "tämä lihava kehoni on hirvittävä terveysriski". Siinä on vähän muit riskit silloin mielessä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mummu maalta

Pidän kantaa ottavasta tyylistäsi ja rehellisestä ja käytännön läheisestä kirjoitustavastasi. Muiden ominaisuuksiesi (esim. masennus) tiedostat paljon enemmän kokonaisuudesta kuin ihmiset, jotka jäävät ensimmäiseen kuoreen kiinni, jonka "peilistä" näkevät. Peilejähän me olemme toinen toisillemme. Katsoessamme toisen heijastamaa kuvaa meistä, voimme todeta oman kehityksemme menneeseen verrattuna.

Roso

Jämäkkä teksti, kirjoitat asiaa!

Kyllä sitä välillä saa ja pitääkin kiehahtaa, siinä ei ole mitään väärää. Usko pois, et ole ainut, jota lihavien terveyteen vetoaminen (vi**uilun varjolla) ottaa päähän aina silloin tällöin.

Tuota aiempaa kommenttia kovasti ihmettelen, jossa sanotaan, että ihmisiä pitää miellyttää. Miksi ihmeessä pitäisi? Kaikki eivät halua miellyttää ja nöyristellä, toiset nyt vaan sanovat asiat suoremmin ja seisovat sanojensa takana anteeksi pyytelemättä. Siinäkään ei ole mitään väärää.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu en minäkään ymmärrä miksi vaikka blogitekstini pitäisi miellyttää kaikkia lukijoita. Kirjoitan mitä tykkään ja näiden juttujen lukeminen on vapaaehtoista.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hyvin kirjoitettu ja täyttä asiaa!:)

Kirjoitukseesi liittymättä: kaupallinen tekopyhyys ei yllätä. Olisihan pitänyt arvata, että kehopositiivisen kampanjan paidat on tehty vain siihen kokoon asti, mihin vaatteet usein tehdään. Eli risuja MeNaisille. Jos haluavat aidosti huomioida kaiken kokoiset, sen pitäisi näkyä myös käytännön tasolla. Muuten on pelkkää rahan tekemistä hyvän asian varjolla.

Tämä ei tosiaan liity millään tavoin sinuun, Veera.:) Kunhan vain pisti silmään tuon linkin kautta. Alan olla niin kyllästynyt "kaiken kokoisille" tehtyihin mallistoihin, joiden kokovalikoima on korkeintaan pykälän verran laajempi kuin 90%:ssa vaatemerkeistä.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Korjaan sen verran, että ei Me Naisten kampanjan kärki ollut kehopositiivosuus, vaan koski sitä miten naisista tulisi puhua. Mutta totta toki, että vielä olisi silti voitu joku isompikin koko paidoista tehdä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Wenlamo

Mä sairastuin vuosia sitten vaikeaan masennukseen, se tosin diagnosoitiin vasta lokakuussa ja itse sain siis silloin jäätävälle pahalle ololle nimen. Ruoka ei ollut maistunut pitkään aikaan ja olinkin syönyt vain sen verran että hengissä pysyi. Olen 48-vuotias, pituutta 177 cm ja pahimmillaan paino laski 49 kg:n. Olin painon putoamisen jollain lailla rekisteröinyt väljiksi käyneistä vaatteista, mutta muuten en sitä nähnyt, koska peiliin ei tullut paljon vilkaistua. Yksi valokuva sai silmät aukeamaan, kuvassa seisoi tikku-ukko. Inhotti, näytänkö mä tuolta. Mutta se mikä järkytti oli että siinä vaiheessa kun näytin anorektikolta, sain kuulla monelta ihmiseltä miten mulla on täydellinen kroppa. HALOO!!! Anatomisessa mielessä varmaan joo, joka luu näkyi ja tuntui.  Kun ymmärsin mitä olen itselleni tekemässä puhuin avoimesti masennuksestani, painon putoamisesta ja kilojen takaisin metsästämisestä. Nämä samaiset ihmiset eivät voineet ymmärtää.  Nyt painan 15 kg enemmän ja vielä metsästän lisää. Minä hyväksyn kaikenlaiset, malliset, kokoiset, näköiset ihmiset, en yleensä edes kiinnitä huomiota siihen miltä joku näyttää, mitä vaaka saattaa näyttää, onko silmät kierossa vai korvat hörössä, onko pihtikintut vai länkisääret. Mun mielestä ne on tässä maailmassa melko toisarvoisia juttuja. Jollekin ylipainoiselle ystävälleni olen joskus sanonut, kun hän kertoo että tahtoo laihtua, sitten kaikki on paremmin, että senkun laihdutat, jos teet sen ihan vain itsesi takia ja ymmärtäen ettei mikään elämässä muutu vain sen takia että numero vaa´assa pienenee. Elämän muutokseen ja tyytyväiseen minuuteen tarvitaan niin paljon muutakin kuin vaa´an lukema. Mä tykkään sun blogista, instagram-tilistä ja olet just cool. Sinut itsesi kanssa ja se on tärkeintä mitä itselleen voi tarjota. Elämä on aika lyhyt trippi, mä ainakin haluan käyttää sen muuhun kuin siihen että mietin mitä joku minusta mahtaa ajatella ja kelpaanko tällaisena. Tänä päivänä minä kelpaan minulle. Ja se riittää. <3 Keep on rocking

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on kans kokemusta tilanteesta, missä paino laski hurjasti lyhyessä ajassa masennuksen sivutuotteena. Ei se 48 kiloa todellakaan ollut elämäni huippuhetki enkä tämän hetkistä kokoani siihen vaihtaisi. Mm tuon kokemuksen perusteella tiedän, että onni tosiaan on jossain muualla kuin vaa'an lukemissa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Helmipöllö

Hei,

Tärkeästä aiheesta kirjoitat.

Omassa blogissaan jokainen saa kirjoittaa mistä aiheesta ja mihin sävyyn haluaa. Lukeminen ja seuraaminen on tosiaankin vapaaehtoista. Itse olen jättänyt pari blogia lukulistaltani kun olen huomannut bloggaajan jatkuvasti vastaaavan tympeästi ja epäkunnioittavasti lukijoilleen. Normaalit, hyvät käytöstavat kuuluvat nettikäyttäytymiseen olipa se sitten kommentointi anona tai tekstin tuottaminen omalla palstalla.

En ota kantaa olitko töykeä vai et tuossa ylempänä. Vastasit niinkuin sinusta omalla palstallasi tuntui oikealta.

Mutta kommenttini aiheeseen liittyen:

Itse olen ns, normaalipainoinen ja ollut sitä suurimman osan aikuisikääni. Kuka sitten määritteleekin  normaalipainon? Ihannepainossa taulukoiden mukaan en ole varmaan koskaan elämässäni ollut. Lapsena olin huono syömään ja liian laiha. Teini-iässä vähän pulska. Vauvan pitkän imetyksen jälkeen jälleen laihassa ja vähän huonossakin kunnossa. Kun aikuiselämä asettui aloilleen olen ollut suurimmaksi osaksi suunnilleen sopusuhtainen ruumiinrakenteeseeni nähden. Tai sanotaan että minulla on ollut hyvä olo nahoissani.

Ajattelen, että kehopositiivisuus on nimenomaan sitä, että itsestä tuntuu hyvältä. Voi pitää sellaisia vaatteita kuin haluaa, töissä jaksaa ja vapaa-ajalla voi harrastaa mitä haluaa ja elimistö jaksaa. Se, sopiiko ihannepainotaulukkoon vai ei ja miltä näyttää muiden silmissä ei hetkauta.

Muutama vuosi sitten vaikean ja raskaan talven jäljiltä olin kerännyt jonkin verran ylimääräistä painoa. (Kuinka paljon, en tiedä, koska minulla ei ollut vaakaa. Tunsin tämän ylipainon vaatteista. Kun eivät samta vaatteet mahtuneet enää kunnolla päälle...)

Sinä keväänä pääsin ilokseni oikealle rantalomalle. Omassa hotellissa oli uima-allas, jonne käveltiin huoneesta pihan poikki. Tunnustan, että nuo muutamat kilot oikeasti melkein pilasivat koko lomani. Pää ei ollut pysynyt mukana tuossa kropan nopeassa muutoksessa ja oli vaikea ja huono olo nahoissni. Jotenkin en vaan tunnistanut itseäni tuollaisena. Uikkareissa en pystynyt juoksentelmaan vapaasti ja hyppimään altaaseen niinkuin aiempina lomina, vaan kävelin kaftaaneihin verhoutuneena tai pyyhkeessä. Kivat kesämekotkin ahdistivat.

Tuon kokemuksen jälkeen tiedän tarkalleen mistä kehopositiivisuudessa on kysymys. Kun en itse hyväksynyt oloani, tuli kehoon epänormaali suhtautuminen. En vihannut, en inhonnut, vaan häpesin. Tuntui vaivaantuneelta makoilla kirjaa lukemassa uikkareissa kun tuntui etten ollut isata prosenttisesti oma itseni.

Myöhemmin olen palautunut siihen olotilaani, jossa on kiva olla, jossa tunnen oloni hyväksi ja omaksi itsekseni. Tunnen oman identiteettini olevan sidottu myös kehon kuvaani. Samalla tavalla kuin luonteenpirteisiin ja arvoihin, käyttäytymiseen, tyyliin jne. Olemme kokonaisuus: henki, keho ja mieli.

Jokainen olkoon millainen onkaan, ja onnellinen sellaisena.

Kukaan tämän päivän Suomessa ei ole tietämätön ylipainon tai alipainon haitoista. Liian monella menee polvet ja lonkat paskaksi jo neli- viisikymppisenä. Liian moni nuori nainen ei koskaan voi saada biologista lasta kun on näännyttänyt itsenään vuosikausia tärkeinä teinivuosinaan. Olen kuullut lähipiiristäni tapauksia, joissa aikuinen ihminen on sairastunut syöpään jatkettuaan liian monta vuotta hullua dieettiään. Anoreksiaan kuollaan. Tohtori Atkinsin dieettiinkin voi voi kuolla.

Veera teet hyvää työtä kun promoat oman kehon hyväksymistä kaikille! Olet rohkeasti omalla nimelläsi ja omilla kasvoillasi. Olet rohkea kun olet uikkari- ja alastonkuvissa. Itse ns. normaalipainoisena en pystyisi sellaiseen.(Toisaalta, eipä ole pyydettykään :) )

Rohkeus ei ole sitä etteikö pelkäisi. Rohkea pelkää siinä missä muutkin, mutta muut asiat tulevat tärkeämmiksi kuin pelot.

Kivaa kevättä ja ennenkaikkea huippuhauskaa vappua!!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Nimenomaan noin ajattelen itsekin, että kehopositiivisuus on sitä, että itsellä on omissa nahoissa hyvä fiilis. Ja tärkeää olisi juuri se, että se milloin ja millaisena voi olla se hyvä fiilis itsestä, on ihan pelkästään itsestä kiinni, ei muiden sanoista ja kriteereistä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kiitos tästä jutusta!! Toivottavasti jokainen löytäisi oman ihanan itsensä huolimatta siitä minkä kokoinen tai näköinen on.

Vierailija

Mitä tohon läskien epäterveellisyys -puoleen tulee, mä haluaisin vielä lisätä sen että ihmisten käsitys "terveen" kokoisesta naisvartalosta on yleisesti aika vääristynyt. Lääketieteessä ollaan aina menty miesten keho edellä ja se näkyy myös tässä, kun kaikki ylipainon mittarit on tehty miehiä ajatellen. Naisvartalo vaan sattuu varastoimaan rasvaa eri tavalla ja paljon innokkaammin (kiitos estrogeeni) kuin miesvartalo, ja siten läskit myös alkaa vaikuttaa naisilla terveyteen vasta paljon suurempina pitoisuuksina kuin miehillä. BMI on keinotekoinen mittayksikkö, joka on järjetön jo siksi, että miehillä ja naisilla on samat raja-arvot.

Kaikesta tästä huolimatta nykyaikana naisvartaloa arvostellaan epäterveeksi ensimmäisen vatsamakkaran tai paksun reiden vilahtaessa, ja ideaalinainen terveyden ja kauneuden suhteen on mahdollisimman kevyt, kiinteä ja kapea (ja tämän ideaalin ylläpitoon useimmat joutuvat käytännössä taistelemaan kehoaan vastaan päivästä toiseen). Ei mulle kukaan sanonut, että kannustan ihmisiä epäterveellisyyteen silloin kun elin lähinnä mehukeitolla ja kevytlimsalla sekä oksentelin tarkoituksella ja kehoni oli sen näköinen. Olinhan suorastaan terveyden perikuva! Kyllähän läskit voi niputtaa yhteen ärsyttävien ihmisten kategoriaan kun koko ajan ovat vaan sairaslomilla eivätkä jaksa mitään fyysistä työtä puhisematta ja puuskuttamatta, mutta silloin kun minä olen XS-kokoisena yhtä sairaslomaa ja hengästymistä, ei kukaan ala itkee mulle mun terveydestä. Sitten taas mun äiti liikkuu monta tuntia päivässä, tekee fyysistä työtä ja syö lautasmallin mukaisesti, mutta koska hän on koko ikänsä ollut ylipainoinen niin eihän terveellisistä elämäntavoista voisi puhua edes samassa lauseessa.

Erilaisia kehoja on aina ollut ja tulee olemaan, eikä kenenkään terveydentilaa voi arvioida kokolapun perusteella. "Terveys" on läskejä haukuttaessa pelkkä typerä keppihevonen, muuten nämä samat sankarit olisivat jeesustelemassa joka bilettäjälle ja tissuttelijalle aina kun Mäkkärien tuhopolttamiseltaan ehtisivät.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ah, loistava kommentti. Yhdyn kaikkeen. Ja nauratti ihan hirveesti tuo ajatus läskijeesustelijoista polttamassa mäkkäreitä. 😂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Reeta / Les! Lue!

Kyse on kontrollista. Jos ihmiset haluaisivat OIKEASTI auttaa muita niiden (mahdollisissa) terveysongelmissa, niin ne selvittäisivät mikä oikeasti autttaa ja huomaisivat, ettei itseinho auta ketään, missään.

Mutta kun ilkeiden nettikommentoijien kohdalla ei ole koskaan kyse siitä, että oikeasti haluttaisiin auttaa, vaan kyse on ikiaikaisesta kontrollista. Nainen ei saa näkyä, viedä tilaa, kertoa mielipiteitään tai olla itseensä tyytyväinen, koska tyytyväistä naista on vaikeampi kontrolloida, kun se uskaltaa tehdä mitä huvittaa eikä kysele lupia.

Sama kontrollintarve näkyy myös tuossa Minnan kommentissa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jep, asiaa puhut. Ja moni sellainen ihminen, joka itse kokee tarvetta koko ajan miellyttää toisia, ei voi lainkaan ymmärtää, että joku muu ei koe siihen tarvetta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ei-Leen

Kirjoitat tärkeästä asiasta, Veera. Paino ja kehon koko on kummallinen ja myös tunteita kiihottava asia. Kaikkihan me sitä loppujen lopuksi mietimme, toiset enemmän ja toiset vähän vähemmän. Tarkkailemme itseämme ja vertailemme muihin, siinäkin tapauksessa vaikka kuvittelisimme, ettemme mieti painoamme. Valitettavasti myös paino ja sen "hallinta" on osalle meistä samanlainen psyykkinen juttu kuin vaikkapa riippuvuus alkoholista tai tupakasta.  Anoreksia ja bulimia eivät ole ainoita painoon liittyviä vakavia sairauksia ja siten sairaalloinen laihuus ei ole ainoa psyykkisen sairauden oire tai mittari. Olen saanut tutustua kahteen ihmiseen, jotka sairastavat ahmimishäiriötä ja ovat koko ikänsä taistelleet sitä vastaan. Heidän kanssaan keskustellessani olen ymmärtänyt, ettei paino ole vain numero tai kuten suurimmalle osalle meistä: kiusallinen numero. Osalle ihmisistä se on todellinen taistelu, joka valtaa koko elämän, on mukana elämän ja arkipäivän jokaisessa hetkessä.

Monella tämä kamppailu alkaa jo lapsena. Omassa työssäni opettajana koen erittäin surulliseksi kohdata lapsia, alakoululaisia, jotka kokevat itseinhoa ja masennusta sen vuoksi, että sattuvat olemaan ikätovereitaan kookkaampia. Tällöin muistan aina, mitä ystäväni on kertonut omasta lapsuudestaan ja omista kokemuksistaan.

Samalla lailla on myös lapsia, joille runsas pituuskasvu tai kasvamattomuus aiheuttaa jopa psyykkisiä ongelmia. Se että on erilainen, "normista" poikkeava. Itsekin kärsin lapsena siitä, että olin luokan pisimpiä tyttöjä ja kaikkia ystäviäni pidempi. Se kuulemma näkyi kävelytyylissänikin, teininä kävelin kumarassa kuin pituuttani häveten. Enkä minä ole kuitenkaan kuin 172 cm pitkä - todellisuudessa siis aivan normaalipituinen! Samalla tavalla häpesin jättimäistä jalkaani (kokoa 40) siten, että ahdoin jalkani liian pieniin kenkiin ja aiheutin itselleni vaivasenluut...

Koon, laidasta laitaan, tulisi olla normaali asia jokaiselle ihmiselle. Kenenkään ei tulisi joutua suremaan painoaan, pituuttaan, kengänkokoaan, yhtä vähän kuin vääränmallisia korviaan. Kiitos siis työstäsi normaaliuden puolesta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Lapsuuden kokemuksilla on kyllä ihan hirmuisen paljon merkitystä oman kehosuhteen kehittymisen kannalta. Jos jo silloin saa koko ajan kuulla olevansa jotenkin vääränlainen, ei siitä ajatuksesta varmasti hevillä pääse eroon myöhemminkään. Olenkin usein kiittänyt omia vanhempiani siitä millaisen hyväksyvän ajatustavan he ovat minulle onnistuneet opettamaan.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Lilli123

Erinomainen kirjoitus. En kokenut lainkaan provosoivana vaan tässä puettiin sanoiksi juuri samoja ajatuksia, joita olen itsekin viime aikoina pyöritellyt. Muutama vuosi on mennyt painoa harmitellessa ja liian pieniin vaatteisiin ahtautuessa. Nyt päätin, että se saa riittää. Ostin suuremmat housut ja väljempiä, ihanan värikkäitä paitoja. Annan itseni olla juuri tämän kokoinen enkä soimaa itseäni koko aikaa. Voin paremmin.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hyvä päätös! Kun ottaa itseään lempeämmin katsovan asenteen, niin se painonpudotuskin voi tuntua helpommalta mikäli siihen kuitenkin haluat pyrkiä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hyvä kirjoitus ja lisäksi näytät erityisen kauniilta. Tuo valkoinen paita-vpun takki-kombo on jotenkin tosi hyvä ja erilainen. Ja toi huulipunanväri on ihan mahtava sulle! Ja hiukstkin on jotenkin tosi nätisti 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hah, ite mietin et viitsinkö koko asua edes kuvata, kun tunsin oloni jotenkin epäsiistiksi. 😄

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

liianjotain

Hieman ihmetyttää, miksi kaivelet nuo negatiiviset kommentit esiin? Iloitse niistä positiivisista ja kannustavista kommenteista, joita ulkomuodostasi avautuminen pääasiassa ja suurimmalta osin täälläkin herättää. Olen itse huomannut, että kommenttibokseissa mikään ei ole mieliksi. Aika usein on liian laiha, timmi, liikaa lihaksia, läski yms. Jonkunlaisessa kuplassahan sitä on jos antaa täysin tuntemattomien kommenttien tulla noin iholle. Mitä enemmän paasaa siitä ulkomuodostaan, sitä enemmän sille vaikuttaa antavan painoarvoa.
Näitäkin avautumisia on jo aika monta ollut, eikä tässä mitään uutta niihin aikaisempiin verrattuna ole. Joo, ei ole pakko lukea tai kommentoida, tiedän.  Kyllä kehojen moninaisuus näkyy kun tuolla ihmisten ilmoilla kulkee, ei ole pelkoa, että totuus unohtuu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No eipä noita kommentteja tarvitse kauheasti kaivella, kun niitä näkee ihan vaan kun lueskelee erilaisia lehtijuttuja ja seuraa somea. Ja kyllä tämä asia on mielestäni sellainen, josta mielestäni kannattaa aika ajoin "avautua", sillä aihe tuntuu kovasti aina kiinnostavan. Ei siihen syynä ole aina välttämättä se, että nuo kommentit olisivat juuri mulle koko ajan "iholla", kuten asian ilmaiset, vaan se että haluan kannustaa muita. Tunnuit lukevan postauksen etupäässä avautumisena kommenteista, kun mulle tää oli etupäässä tsemppipuhe itsearvostuksrn puolesta. Mutta nää on näitä näkökulmia jotka vaihtelee sen mukaan kuka tulkitsee.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Enni

Itse liputan tosi voimakkaasti asiallisen kielenkäytön ja sovittelevan käytöksen puolesta töissä,mutta tämähän on blogi, ei mikään työpaikka . Jos halutaan lukea kuivaa asiatekstiä , ei ehkä kannata hakea sitä blogista. Ja piti vielä lukea toiseen kertaan teksti, en ymmärrä lainkaan mikä siinä edes olisi ollut erityisen provosoivaa. Persoonalliseen raikkaaseen omaan tapaansa kirjoittanut Veera tekstin . Ensimmäistä kertaa itse asiassa kommentoin,vaikka olen jo hetken seuraillut blogia. Olen vanhempi sinua Veera ,mutta opin nimenomaan kehopostiviisudesta sinulta jatkuvasti. Olet aito ja ihastuttava tyyppi. Kunpa olisin itse oivaltanut itseni hyväksymisestä nuorempana noin paljon enkä olisi tuhlannut aikaa ja vuosia itseni soimaamiseen - siihen tuhlasin energiani seilatessani normaalipainon ja lievän ylipainon välimaastossa. Minulla on terveydenhuoltoalan koulutus enkä kyllä koskaan ole ajatellut,että itsensä hyväksyminen ja terveellisiin elämäntapoihin pyrkiminen olisivat jotenkin ristiriidassa - päinvastoin ,kuten kirjoituksessasikin totesit. Mielensäpahoittajia löytyy valitettavasti aina.....tsemppiä ja iloa!

Susa

Opettelen bodypositivea päivittäin. Se ei oikein ota tuulta alleen (huono itsetunto, minkäs teet), joten minusta on todella kiva lukea blogeja, joissa oma keho on esillä positiivisesti ja siihen siis myös suhtaudutaan positiivisesti :-) Minua haukuttiin läskiksi läpi lapsuuteni. Nykyään kun katson nuoruuskuviani, olin silloin ihan mukiinmenevä muikkeli. Nyt kahden lapsen äitinä ja istumatyöläisenä ei tahdo aika riittää rääkkiliikuntaan. Harvoin on sellainen fiiliskään. Mieluummin menen luontoon ja keitän siellä pannukahvit ja syön munkkirinkilän. Luulen silti olevani tänäkin päivänä ihan mukiinmenevä muikkeli :-D Kerran laihdutin 20 kiloa ja minulle sanottiin, että älä vaan laihdu enempää! No hele, ei sitten sekään kelvannut. Lakkasin laihduttamasta ja palasin painoon, joka (näköjään) on itselleni luontaisin. Kehoni kelpaa minulle ja se riittäköön.

Vierailija

Ei mulla varsinaisesti ole mielipidettä tähän asiaan, mutta kerronpa oman kokemukseni. Minun äitini sai monta lasta, ja jossain vaiheessa raskauskilot kertyivät vain edellisten päälle. Hänen suuri haaveensa on ollut palata entisiin mittoihin, mutta se ei ole onnistunut. Olen koko elämäni katsellut hänen painokamppailuaan, eikä se on minusta hyvä tapa elää. Mieluummin ostaisi kivat isot vaatteet. Mutta minkäs teet. Terveysongelmia hänellä on, mutta kelläpä yli 60-vuotiaalla ei olisi. Mutta ei diabetestä.

Itse olen nyt 40-vuotias, ja koko elämäni ollut normaalipainossa, vähän yli ja vähän ali. Parhaiten viihdyn hoikkana, se vaan tuntuu hyvältä. Raskaana ollessani sairastuin raskausdiabetekseen, ja vaikka raskaudesta on jo komatta vuotta, niin kärsin verensokeriongelmista edelleen. Tuskallisen laihdutuksen jälkeen olen raskautta edeltävissä mitoissani, ja näin on oltava loppuelämäni. Jos lihon, saan diabeteksen. Sen todennäköisyys on minulla erittäin suuri raskausdiabeteksen takia, ja teen mitä vaan, etten saisi sitä. Se on jotakuinkin hirveintä, mitä olen kokenut. Tästä syystä en myöskään hanki toista lasta. Toisen raskauden myötä saisin raskausdiabeteksen varmasti, ja 2-tyypin diabeteksen todennäköisyys kasvaisi entisestään.

Elän rajoitetulla ruokavaliolla, jolla verensokeriongelmat pysyvät hallussa. Mutta ei aina jaksa, nytkin juon kaljaa, mikä on pahasta.

No mikä on pointtini? Ei sitä kai ole. Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Voit tehdä kaiken oikein ja sairastua. Ja voit tehdä kaiken väärin ja pysyä terveenä. Mutta itselleni on ainakin käynyt selväksi, että terveyden eteen kannattaa taistella. Sen arvon tajuaa vasta, kun sen on menettänyt.

Mutta hyvä elämä on ehkä se juttu. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, ja se kannattaa elää juuri niinkuin haluaa. Ettei tarvitse sitten katua. Uskon, että elät sellaista elämää kuin haluat. Ainakin sen mielikuvan saan tästä blogista. Itse en elä - vielä. Lapseni on vielä pieni, mutta kun hän kasvaa, niin panostan taas omaan elämääni. Ja uskon, että elämällä on minulle vielä paljon annettavaa.

Vierailija

Mahtava teksti 👏👏

Tyylillisesti tämä uppoaa minuun, ihmiseen, joka hienovaraisuudessaan meinaa jättää elämänsä elämättä, ettei ärsyttäisi niitä ihmisiä, jotka arvottavat ihmiset BMI:n mukaan. Jos kuuntelee itseen kohdistuvaa läskivihaista puhetta vuosia, miten siihen jatkumoon uskottavasti sopii jokin hempeä lässynlää tsemppipuhe?

Ihana nainen !

Mielenkiintoista luettavaa puolin ja toisin :) Hauskaa Vappua kaiken kokoisille ja näköisille !

Anna M

Repesin, kun luin, kuinka Minna on ilmoittanut asiasta Veeran työnantajalle... ilmoittanut mitä?? ? Sitäkö, ettei hän pitänyt kirjoituksesta???? (huutonaurua) Miksi juuri hänen olisi täytynytkään pitää? Muista Veera, että ainahan voit itkeä itsesi uneen illalla. Ei hyvää päivää tätä porukkaa.

Vierailija

Niin, jos itseinho toimisi, olisin rikas ja hoikka. Ihminen, joka haluaa laihtua, laihtuu todennäköisemmin, jos pitää itsestään jo nyt, ei sitten joskus. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Nää on ihan vaan Lindexin halpispokat viime kesältä

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Micu

"sinne puntarin lukemaan on todennäköisesti helpompi halutessaan vaikuttaa, jos pääkopassa pyörii enempi positiiviset mietteet kuin ikuinen itsensä mitätöinti ja vihaaminen."

Tää on ollut mulla pari vuotta jo ajatuksena ja olen enemmän sujut itseni kanssa kun ikuisuuksiin. 

Kiitos asiallisesta tekstistä ja valoisaa kevättä, Veera!

Embba

Kiitos Veera kirjoituksestasi! Pisti todellakin miettimään ns. Omalle kohalle. Lapsesta asti ylipainosta kärsineenä, miljoonat dieetit läpikäyneenä nämä kehopositiivisuusasiat mietityttää päivittäin. Lapsena ja nuorena lyhyen hoikkuusjakson aikana edesmennyt äitini piti koossa 38 ollutta tytärtään liian lihavana, nuorena aikuisena (silloinen) poikaystävä piti koossa 38-40 keikkuvaa minua liian lihavana ja kas, nyt olen oikeasti liian lihava. Jossitella ei pitäisi, mutta jos nuo kommentoinnit olisi jääneet tekemättä miten nyt olisi asianlaita...kokoaikaisesta painonpudotuksesta ja lihavuudesta puhuminen veivät vain voimat ja annoin periksi? Nyt olen yrittänyt mm. Isälleni sanoa, että jos ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Yritystä painonpudotukseen on, mutta tunnesyönti (suklaa ja muut herkut) vie pohjan muuten suht terveellisestä ruokavaliosta. Veeituttaa seurata kun hoikat ystävät marisee siitä kun ovat muka liian lihavia. Onneksi on kuitenkin muutama ystävä jotka jaksavat muistuttaa, että "olet kaunis". Olen huomannut, että laihdutus on onnistunut aina kun on ollut hyvä fiilis itsestä ja esim joku kiva mies on osoittanut kiinnostusta. Positiiviset sanat muilta ihmisiltä ovat kanssa auttaneet. Sitten kun joku on tullut ja kommentoinut ilkeästi, alamäki tulee taas vastaan.
Lisää maailmaan tällaista kehopositismia, niin ehkä auttaisi omalta osaltaan tätäkin pulleroa laihtumaan :)

Maajussille Morsian ohjelman puolisoa etsivistä maajusseista herra nimeltä Mauno meni rehellisesti kertomaan toivovansa itselleen normaalipainoista naista. Hän ei viehäty ylipainoisista naisista. Tämä normaalipainon mainitseminen kumppaniehdokkaita koskevissa toivekriteereissä näytti keskusteluttavan jonkin verran somessa ja Maunoa tietenkin soimattiin pinnallisuudesta ja tuollaisen kriteerin esittämistä pidettiin junttina.

Ja nyt, odotitteko että minä ylipainoinen nainen haukun miehen tässä nyt lausuntonsa vuoksi maanrakoon? Jos näin arvelitte, niin olette väärässä. Minun mielestäni herran toiveessa ei ole mitään väärää tai ylipainoisia ihmisiä loukkaavaa. Asia nyt vaan on niin, että eri ihmisille merkkaa erilaiset asiat. Ja kun puhutaan niinkin isosta ja henkilökohtaisesta asiasta kuin kumppanin etsiminen, niin jokaisella ihmisellä on oikeus ihan mihin tahansa kriteereihin jotka hän kokee tärkeiksi ja tarpeellisiksi.

hame - House, Prisma / neule - Ellos / takki - KappAhl XLNT (saatu) / kengät - Betty London, Spartoo

Se on sitten eri asia, miten hankalaksi kumppanin etsintä käy, jos on vaikka kilometrin mittainen lista, jonka yhdestäkään kohdasta ei ole valmis joustamaan. Ja voidaan tietenkin kysyä kuinka järkevää on pitää kiinni etenkin jostakin ulkonäöllisestä vaatimuksesta, vaikka kohdalle osuisi tyyppi jonka kanssa muuten natsaa. 

Monelle onneksi on käynyt niin, että pituus-, paino-, kasvojen piirteet, tukanvärivaatimukset ovat unohtuneet sillä hetkellä, kun joku tyyppi on vaan ennakkoluuloista huolimatta kolissut. Mutta kyllä sitä vaan niitäkin löytyy, joille on ehdottoman tärkeää että mies on yli 180 cm pitkä tai että puoliso on hoikka ja pitkätukkainen. Se on kenties pinnallista, mutta toivon mukaan hän löytää kumppanikseen ihmisen, joka ajattelee asioista samalla tavalla. 

Kun kumppania etsitään järjestelmällisesti kuten tv-ohjelman kautta, on minusta aika luontevaa että siinä listataan niitä omia toiveita. Nehän auttaa rajaamaan sitä ehdokasjoukkoa sellaiseksi, jossa ehkä pikkuisen todennäköisemmin olisi joku miellyttäisi ja jonka kanssa natsaisi kuin sillä meiningillä, että arvotaan morsmaikkuehdokkaat ihan summanmutikassa.

Kun Mauno kertoo toivovansa normaalipainoista naista säästää aikaansa kirjeen kirjoittamiselta a) kaikki ylipainoiset ja b) kaikki jotka ajattelevat Maunon olevan kriteerinsä vuoksi pinnallinen juntti. Eli sehän on jo ihan palvelus. 

Joku listaa toivekumppanistaan arvoja, mielenkiinnonkohteita ja luonteenpiirteitä, joku toinen näkee myös fyysiset ominaisuudet itselle merkittävinä tekijöinä parin haun tuossa vaiheessa. Kun kumppania oikein etsimällä etsitään, listamainen kriteerien luettelu usein korostuu. Yllättävissä kohtaamisissa puolestaan voi helpommin käydä niin, että sillä toivelistalla voikin pyyhkiä takamusta, kun huomaa, että siellä ystävän kesäjuhlissa tapaamasi tyyppi saa sut nauramaan ja tuntemaan olosi loistavaksi siitä huolimatta, että hän on väärän pituinen ja painoinen ja tukkakaan ei oo silleen ihanasti kiharalla niin kuin toivoit. 

Minä siis itse olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jolle ulkonäkö tulee ihastumisessa vasta monen muun asian jälkeen. Minulle ihmiset alkavat näyttää viehättäviltä siinä vaiheessa, kun alan viihtymään heidän seurassa. Mutta voin ihan helposti ymmärtää ja hyväksyä sen, että jollekin toiselle vaikkapa tuo paino on asia, jolla on merkitystä sen suhteen voiko toisesta viehättyä. 

Näin itse ylipainoisena naisena mulle on ihan ok asia, että maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ulkomuodostani viehäty. Ihan samalla lailla joku ei yhtään viehäty parrakkaista miehistä. Tai laita tuohon tilalle ihan mikä tahansa fyysinen ominaisuus. Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikista. Eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tärkeäksi kumppanissa. Sillä meitä on maailma täynnä erilaisia ihmisiä. Erilaisia ulkonäöltään, erilaisia ajatuksiltaan ja arvoiltaan. Myös niitä pinnallisempia asioita painottava ihminen ansaitsee rinnalleen kumppanin jonka kanssa menee ajatukset ja arvot yhteen kuin ne vähemmän ulkonäkökriteereitä luettelevat.

Että tsemppiä siis Maunolle ja muille maajusseille sekä kaikille muillekin kumppania etsiville ihmisille. Toiveissa ei ole mitään väärää, mutta kannattaa muistaa myös yllätysten mahdollisuus! 

Miten on, onko Maajussi-Mauno sun mielestä ihan per***stä, kun toivoo normaalipainoista naista? Entä onko itselläsi jotain ulkonäkökriteerejä kumppania ajatellen?

 

Kuvissa eilisen toimistoasu. Ihanaa, kun pitkän pakkaskauden jälkeen saattoi lähteä liikkeelle jo pikkuisen kepeämmissä kamoissa!

Kommentit (25)

JenniN

Voin ehdottomasti allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi! Jokaisella on oikeus etsiä juuri sellaista kumppania, mikä tuntuu itselle sopivaksi. Se, ettei havittele kumppanikseen ylipainoista ihmistä, ei automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen jotenkin halveksuu ylipainoisia ihmisiä. Se vaan ei häntä noin ulkonäkötasolla sykähdytä.

On myös täysin mahdollista, että ko. ihminen joskus päätyykin yhteen ylipainoisen ihmisen kanssa. Mutta kun seuraa haetaan tuollaisessa tilanteessa, jossa on pakko määrittää kriteereitä, tilanne on hyvin erilainen, kuin tykästyä sanavalmiiseen tyyppiin kaverin kotibileissä. Siinä ei ole tilaa sellaiselle sattumalle. Joten kriteerit ovat jo lähtökohtaisestikin eri luokkaa. Se on täysin ymmärrettävää. Mikäli myös on niin, että ylipaino on niin iso nounou, että mikään ei sitä peittoa, niin silloin, kuten itsekin sanoit, on vaan hyvä, että sen sanoo suoraan.

Komppaan tosin myös, että on hyvä, että antaa edes hieman yllätyksen mahdollisuutta parinvalinnassa. Parhaat asiat elämässä kun ovat ainakin minulle syntyneet jonkinlaisesta kompromissista. Tällä hetkellä olen elämäni onnellisimmassa ja tasapainoisimmassa parisuhteessa. Kuitenkin aluksi mietin, että hmm, ei tää mies ole ihan just sellainen, mitä yleensä olen ihannoinut. Mutta koska annoin mahdollisuuden, sain myös oivaltaa, että juuri nämä ihannoimani ominaisuudet olivat olleet niitä, jotka eivät tosiasiassa pidemmällä tähtäimellä olleet oman luonteeni kanssa toimivia. Näissä tilanteissa oppii yllättävän paljon myös itsestään, jos vaan antaa mahdollisuuden.

Joillain tutuillani on tosiaan kilometrin lista siitä, millainen kumppanin pitää olla (kerran olen kuullut pakkien tulleen ihan vaan siitä, että kengät oli vääränlaiset ja kättä pidettiin pöydällä "oudossa asennossa"). Okei, joskus voi lempi roihahtaa heti, mutta usein se vaatii muutakin. Tutustumista ja toisen kuuntelemista. Eli jos odottaa tilannetta, jossa kaikki maagisesti osuu kohdilleen, ilotulitukset räiskii ja kaikki on kuin Kauniista ja Rohkeista, saa ehkä odotella vähän pidempään...

Mutta tosiaan, jokaisella on oikeus asettaa ne kriteerit, mitkä itse haluaa. Siinä ei ole mitään pahaa. Niistä kriteereistä ottaa vastuun vain ja ainoastaan itse, kenenkään muun ei kannata niistä pahastua. Me kun ollaan jokainen erilaisia. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Voin sanoa, että kun 20 veenä tuon miekkoseni tapasin, niin hän ei kohdannut kyllä millään tasolla unelmamies-listani kohtiin. Oli liian vanha ja väärän näköinen ja väärässä työssä jne. :D Mutta kyllä ne haaveet pitkätukkaisista rokkikundeista unohtui, kun alkoi tuon seurassa viihtyä. Ja mitä enemmän tyyppin tykästyi, sitä komeammaksi se muuttui. Ja sit siitä tuli kuumin mies maailmassa. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Miia

Katoin itekin tuon jakson ja vaikka jokaisella on joo oikeus omaan mielipiteeseen niin tarviiko kaikkea möläyttää ääneen ja samalla paljastaa lokeroivansa ihmisiä ulkonäöllisin perustein. Väkisinkin miettii että päteekö tuo lokerointi muussakin elämässä kuin vaan parinvalinnassa. Näin ei välttämättä ole mutta ihan hyvin voi myös olla. Pitääkö Mauno ylipainoista opettajaa huonompana kuin laihaa ja onko ylipainoinen parturi paskempi kuin laiha. Ehkä hän valitsee kaiken tuon perusteella ja se hänelle suotakoon, mutta mun ystäväpiiriin ei tollaisen arvomaailman omaavia ihmisiä kuulu. Tai ainakaan en sitä tiedä :D

Mun mies on ihan liian lyhyt mulle mutta muuten tumma, mun mielestä komea ja äärimmäisen hyväsydäminen ja rakastava ihminen. Plussat suorastaan jyrää miinukset. Maunolta jää nyt kyllä monta plussaa näkemättä ja kokematta ihan vaan siksi että on niin jyrkkä ulkoisten asioiden suhteen. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

No mut toihan on just hienoa, että Maunon ei tarvii kuulua sun ystäväpiiriin. Kun kertoo ajatuksistaan ääneen, samanlaiset ihmiset löytävät helpommin toisensa. 

Mä en itse osaa ajatella, että tuo toive heti tarkottaisi hänen kaikkialla koko ajan lokeroivan ihmisiä painon mukaan.  Vai tarkoittaako sulla, jos sanot pitäväsi asiasta X enemmän, että inhoat kaikkia muita vaihtoehtoja etkä siedä niitä silmissäsi missään tilanteessa? 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Miia

Minä pyrin olemaan lokeroimatta, mutta tiedän ihmisiä jotka niin tekee ja ovat periaatteissaan tosi tiukkoja ja se aiheuttaa työelämässä kyllä hankalia tilanteita. Minäkään en välitä pekonista mutta en huutele sitä silti pitkin kyliä ja dissaa kaikkia pekonia syöviä ihmisiä. Tuo esittelyjakso kertoo ihmisestä loppupeleissä tosi vähän ja helposti saa ihmisistä ihan väärän kuvan. Ehkä tässäkin on haettu kommentilla juurikin huomiota että erottuu joukosta.

Vierailija

Kriteerit kumppaninhaussa on mun mielestä vähän eri asia kuin kriteerit muussa elämässä. Jos etsin itselleni nimenomaan _miestä_, tarkoittaako se että olen naisia vihaava piilosovinisti? Tai kun en kelpuuttaisi kumppanikseni 80-vuotiasta, tarkoittaako se että en arvosta vanhuksia? Ihmistä voi kunnioittaa ja arvostaa ilman että häntä haluaa puolisokseen. Kriteerit parinvalinnassa ei kerro suhtautumisesta kaikenkarvaisiin kanssaihmisiin muissa yhteyksissä :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

No näin nimenomaan. Parinvalintakriterrit on tosiaan aika lailla eri asia kuin se, että mitä ajattelee yleisesti ihmisistä joka päiväisessä kanssakäymisessä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Maalaistyttö

Mitenhän Maunon kävisi, jos löytäisi unelmiensa upean, ihanan ja hoikan naisen, joka sitten jossain myöhemmässä elämänvaiheessa, rakkauden jo kasvettua vahvaksi, lihoisi? Tai jos hän itse, vaikkapa sairauden ja/tai lääkityksen seurauksena keräisi ylimääräisiä kiloja?

Ehkäpä elämä yllättää :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Uskoisin, että Maunolle kävisi niin kuin monelle muullekin, että vaikka suhteen alkumetrillä ulkoisilla seikoilla on ollut tällaista painoarvoa, niin suhteen myötä se rakas ihminen on kuitenkin tärkeä ennen kaikkea sisältönsä vuoksi. Moni tuntuu nyt näkevän Maunon hirveenä pahiksena ja maalailevan just tollasta kuvaa, että "oppiipahan sekin". Hirveen mustavalkoisesti ajateltu.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tiina-

Jokaisella saa tosiaan olla ihan just ne kriteerit kumppanilleen kuin haluaa. Eri asia, kuinka helpolla löytää esimerkiksi miehen, jonka toinen silmä on sininen ja toinen vihreä, joka ratsastaa takaperin ja osaa kääntää letut ilmassa ja jonka lempikuvio on tähti (pisteet sille joka tunnistaa mistä leffasta tämä kuvaus on). Monesti kumppanin haussa on pakko tehdä joitain kompromisseja, ja kun kunnolla rakastuu, kaikki kriteerit voi unohtaa. Oleellista on se, miten näitä toiveita tuo esille ja miten kohtelee heitä, jotka "eivät kelpaa". Vaikka ei parisuhde lihavan naisen kanssa kiinnostaisi, asian voi ilmaista kohteliaastikin. Aina silloin tällöin kun tulee vastaan haukkuja tai totaalikatoamisia, vaikka juttu olisi ennen painopuheita luistanut miten hyvin, mikä on aika tökeröä.

Tällaisessa formaatissa niitä kriteerejä on kuitenkin pakko jollain tavalla tuoda esille, ja käsitykseni mukaan toive normaalipainoisesta naisesta oli esitetty ihan asiallisesesti. Mauno etsiköön normaalipainoista naista siinä missä kukin etsii omiin kriteereihinsä sopivaa kumppania.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juuri näin. Mun mielestä on ihan asiallista sanoa, että toivoo normaalipainoista kumppania. Se ei mielestäni sisällä mitään ylipainoisten haukkumista. Se että pitää jostain enemmän kuin jostain muusta, ei ole automaattisesti sen kaiken muun dissaamista. Ja tosiaan tässä vähän formaattikin vaatii jonkinlaisten toiveiden esittämistä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Sonja

Veera, olen kanssasi täysin samoilla linjoilla! Ja helposti alussa takertuu pinnallisempiin puoliin, kun ei vielä tunne niitä syvällisempiä. Tähänhän voi yhtä lailla lukea esimerkiksi pukeutumisen; onko goottilainen, rento-reiska, luonnolinen yms. Lisäksi Mauno puhui normaalipainoisesta. Se sulkee mielestäni pois myös esimerkiksi liian hoikat ihmiset. Itse olen jutellut aiheesta monenkin tuttavapiiriin kuuluvan miespuolisen kanssa, ja heillä on mielestäni vähän eri käsitys normaalipainosta, kun meillä naisilla. Monen tuntemani miehen mielestä normaalipainoinen nainen on sellainen, jolta löytyy vähän takapuolta, lannetta ja rintaa. Naisten käsittämän normaalin he mieltävät liian laihaksi. Tässä yhteydessä on siis myös hyvä muistaa sukupuolten väliset erot; ne hurjat ulkonäköpaineet, joita meille naisille (usein toisten naisten toimesta) asetetaan, eivät vastaa miehisen sukupuolen näkemyksiä. Esimerkiksi kaikki miespuoliset kaverini pitävät minua normaalina (vaatekoko 46) vaikka itse ostan vaatteeni usein plus-puolelta enkä koe sopivani naisten maailmassa normaalikokoon. Ei siis tuomita, ja tehdä olettamuksia, jos toinen ei ole edes avannut, mitä normaalilla tarkoittaa :)

Ninna

On miehiä, jotka pitävät esim. vaatekokoa 46 lihavana, mutta eivät aina uskalla päin naamaa sanoa vaan sanovat mieluummin selän takana. Olen itse monesti pitänyt jotain naista normaalipainoisena, mutta kuullut miesten kuvailevan kyseistä naista pullukaksi, läskiksi, läskiperseeksi tms... Tai jos painoa ei olla kommentoitu niin puhuttu turvonneesta ulkonäöstä tai rumasta naamasta. Etenkin miesten kesken, kun luulevat etteivät naiset kuuntele niin naisten kuvailu voi olla todella omasta mielestä kauhean raa’an kuuloista. Mutta on mullekin kuvailtu naista esim. läskinä tai rumana. Ruman kriteerinä on pidetty esim. meikkaamattomia kasvoja, miehekästä naamaa, isoa nenää, ulkonäkö virheitä, aknea jne...

On myös miehiä, jotka huomaavat naisten vartalon virheet ja naureskelevat raskausarville, ketunnokka tisseille ja vatsan läskimakkaroille.

Kaikki miehet eivät ole kivoja kuten eivät naisetkaan. On itsensä huijausta ajatella, että monet miehet eivät huomaa naisen ylipainoa tai vartalon virheitä, jos ne pornoa tiiraa niin kyllä ne huomaa, mutta monet myöskin tietää omat mahdollisuudet ja tyytyy vähempään.

Ja kyllä monet miehet tajuavat sen, että jos menee julkisesti sanomaan edes sen, että tykkää normaalipainoisista niin siitä syntyy raivo. On paljon hyväksyttävämpää vaikka valehdella päin naamaa, että tykkää rehevistä naisista tai pitää olla lihaa luiden ympärillä jne...

Jotkut ovat vaan ulkonäkökeskeisempiä kuin toiset ja joillekin kauneus tai paino tai molemmat ovat tärkeitä. Jotkut ulkonäkökeskeisemmät pitävät myös itse huolta omasta ulkonäöstään, mutta osa on täysin sokea omalle ulkonäölleen. Eikä välttämättä myöhemminkään ulkonäkökriteerit muutu vaan joko tyydytään kumppanin rapistuneeseen ulkonäköön ja valitetaan siitä selän takana tai päin naamaa tai petetään, erotaan tai vai vaihdetaan kumppania jne...

Naisten lehtien artikkeleissa vaan näkee tätä jankkausta, että miehet ei huomaa ylipainoa, miehet ei välitä eikä huomaa naisten vartalon virheitä (tiikerin raitoja, roikkuvaa mahaa, roikkuvia tissejä jne...) ja alussa ulkonäkö voi olla tärkeä, mutta myöhemmin ei ole. Ja todellisuudessa huomaa, että ei ne artikkelit pidä paikkaansa kaikkien miesten kohdalla. On yksilöitä sekä miehiä että naisia...

Siru

Suomessa on moneen muihin maahan verrattuna paljon painoindeksillä mitattuna ylipainoisia naisia, jotka mieltävät itsensä normaalipainoiseksi. Joten tietysti siltä pohjalta myös miesten käsitys normaalipainosta vaihtelee laidasta laitaan.

Tietysti aina edes painoindeksi tai yleinen ”normaalien naisten” vartalo ei määritä miesten käsitystä normaalista painosta. Median vuoksi jotkut miehet myös luulevat normaalipainoista naista ylipainoiseksi, kun eroottiset mallit ovat alipainoisia ja silikonirintaisia.

Sonja

Valitettavaa, että näet maailman näin ikävänä paikkana, ja matkallasi on osunut noin ikäviä kommentteja laukovia miehiä ja naisia. Itse voin täysin rehellisesti näin kypsemmällä iällä sanoa, että kyllä tuttavapiirini miehet keskustelevat aidosti paljon mielenkiintoisemmista ja syvällisemmistä asioista. Ja kyllä, osa katsoo pornoa, mutta jokainen tietää, ettei omaa puolisoa kannata näihin esiintyviin oman alansa taiteilijoihin verrata. Kyllä jokainen oman tuttavapiirini mies, joka on synnytyksessä mukana ollut, ja vaimonsa imetystä seurannut, arvostaa mitä nainen on yhteisten lasten eteen tehnyt. Ehkä olen onnekas, kun omaan tuttavapiiriini on tällaisia valioyksilöitä löytynyt. Seura tekee myös kaltaisekseen, kannattaa hakeutua hieman arvostavampien ihmisten lähelle...?

Ja mitä tulee naisten keskinäiseen toistensa arvostelemiseen, se on ikävää. Itse en ole siihenkään törmännyt. En myöskään ole havainnut naistenlehdissä nähnyt artikkeleita, joissa miehiä väitettäisiin tyhmiksi sillä tavoin, etteivät huomaisi ylipainoa, raskausarpia tms. Nainen on naiselle susi, mutta tässäkin kannattaa valita ympärilleen hieman toisenlaisia ystäviä.

En ymmärrä myöskään kommentteja kumppanin rapistumisesta ja pettämisestä. Kaikki me vanhennutaan, ja sen mukana vartalo, arvomaailma ja elämäntavat muuttuvat. Ennen kun soimaa puolisoa, kannattaa usein katsoa peiliin ja miettiä mikä itsessä on muuttunut ajan saatossa.

Kai yritin tällä vain sanoa, että itselleen voi ja kannattaa olla armollinen, ja liikkua sellaisissa piireissä, joissa sinut hyväksytään sellaisena kuin olet, tunteitasi, ulkonäköäsi tai arvojasi loukkaamatta.

Vierailija

Eiköhän se Maunon syy miksi elää täysillä ja hakee kumppania löydy hänen omasta sairaudestaan. Tuleeko vielä ohjelmassa ilmi jää nähtäväksi.

Vierailija

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokainen määrittelee parinvalintakriteerinsä luonnollisesti itse, jos ei tietoisesti ja listaamalla, niin vähintään tiedostamatta. Sitä pidän vähän kyseenalaisempana, miksi niitä kriteereitä on välttämätöntä huudella ääneen - ja mihin asti se on ok. Jotkut synnynnäiset ominaisuudet ovat yleisesti hyväksyttyjä parinvalintakriteerejä, pituus esimerkiksi. Silmienväristä on nähty toivomuksia, harvalla se lienee kuitenkaan ihan ehdoton vedenjakaja. Hiustenväristä useinkin. Entä onko ok määritellä parinvalintakriteereissä rodullisia ominaisuuksia? Jotain ruumiillisia vammoja tai muita terveysongelmia?

Maajussitapauksessa tietysti tekemällä tiukempaa rajausta estetään hakijoiden tulva, jos sitä sitten pidetään riskinä. Olen sitä mieltä, että on tärkeää, että puoliso viehättää myös visuaalisella tasolla. Jotenkin kuitenkin se, ettei anneta edes mahdollisuutta ihmiselle jonkun ulkoisen ominaisuuden perusteella, tuntuu vähän rajulta. Eikö niistä hakijoista aika mittavaa blokkausta kuitenkin tehdä, miksi siellä haittaisi, jos joku ylipainoinekin olisi yrittänyt? Ehkä hänen hyvät puolensa olisivat voineet häikäistä.

Toisaalta ajattelen myös, että jos joku ihminen ei haluaisi mua jonkun mun fyysisen ominaisuuteni takia, en mäkään haluaisi tätä ihmistä, vaikka muuten olisi minkälainen timantti, ajatusmaailmat olisivat tällöin liian kaukana toisistaan. Että toisaalta ehkä se määrittely on lopulta plussaa ja vie yhteen samalla tavalla priorisoivia henkilöitä, vaikka se priorisointi tuntuisi muista pinnalliselta/rasistiselta/kylmältä/tms. 

JenniS

"Saako kumppania etsiessä kriteerinä olla pano?", lukivat minun perjantaiväsyneet aivoni. Ja heti aloin kelata että aika ronskisti otat puheeksi, mutta tosiaan onhan tuo seksuaalinen puolikin aika tärkeää parisuhteessa. :-D
 

Vierailija

Mulle ainakin fyysinen ulkonäkö ON tärkeää. Mulle on tärkeää että mies ei ole liian laiha. Koska olen aina ollut itse urheilullinen sekä kurvivas, eli löytyy niin lihaksia kun tissejäkin, niin en vaan pysty viehättymään miehistä jotka ovat itseäni laihempia. Olin pitkässä suhteessa erään tällaisen kanssa, ja vaikka kuinka yritin rakastaa, ongelmaksi muodostui se että sitä seksuaalista vetovoimaa vaan ei ollut tarpeeksi vaikka toisesta välitti muuten niin paljon. Minullakin on tietysti ollut se unelmamies, vaikka se joka unelmamieheksi paljastui ei ollutkaan ihan täysin sellainen kun ajattelin - hiustenväri ja kotimaa oli eri. Mutta kuitenkin täytyy sanoa että ne peruskriteerit - paino ja kroppa, ammatti, intressit ja luonne oli niitä unelmamieheni piirteitä. Me tavattiin ihan sattumalta aamuyöllä kioskilla, ja lukonäkö ja luonne oli ihan yhtä tärkeitä siinä jutustellessa. Mitä paremmin olen hänet oppinut tuntemaan, sitä enemmän rakastan hänessä sitä mitä ei ihan heti näe, ja vaikka toiselta lähtisi raaja tai naamaan tulisi arpi niin en varmasti rakastaisi yhtään vähemmän. Mutta ei se tarkoita etten silti olisi onnellinen kun nään toisen tallustelevan sänkyyn ja ajattelen että mulla on maailman komein mies, jota en ikinä vaihtaisi kehenkään ja valitettavasti en usko että tuntisin näin joka ikistä kivaa miestä kohtaan ulkonäöstä riipumatta. 

Aa

Kyllä mäkin olen ihan pro Mauno tässä asiassa. Jos jokin asia viehättää, se kannattaa sanoa. Ja jos ei viehätä, niin anti mennä, ääneen vaan sekin. Koska oikeasti, miksi se paino on yhtään sen pinnallisempi ominaisuus kuin vaikka uskonto, sukupuoli, ihonväri tai mikään muu? Tokihan sitä voi avoimesti ajatella että rakastun sitten persoonaan, mutta jos oikein mietit otta kuka olisi oman elämän ehdoton hottismies ja ulkonäöllisesti ihan mieletön adonis, niin monellako se olisi vaikkapa keski-ikäinen, keskivartalolihava ja kaljuuntuva intialaismies... ;-)

Musta olisi paljon kamalampaa jos ei uskallettaisi sanoa ääneen, vaan otettaisiin joku jatuksella että "kyllähän se voi laihtua". Että haluan sut, jota voin muuttaa sut. Ei helvetti.

Musta ei oo yhtään pinnallista kertoa ihan suoraan, mikä viehättää. Yhtälailla kun voi kertoa sängyssä, mistä tykkää. Millä keskiajalla sitä eletään, jos tällaisesta ei vois puhua suoraan... :D

Mietittekö te usein asioita, joita haluaisitte muuttaa ulkonäössänne? 

Minä nimittäin huomasin näitä kuvia katsellessani miettiväni taas hyvin voimakkaasti, että en haluaisi näyttää yhtään toisenlaiselta. Jos mietin vaikka jotain kauneuskirusgisia toimenpiteitä, niin itsestäni tuntuisi ihan hullulta ajatus, että ottaisin vaikka jotain pistoksia suurentaakseni huuliani. Tuntuu, etten se olisi enää minä.

Juteltiin kauneusleikkauksista kaverini kanssa ja mielipiteet meni molemmilla aika vahvasti siten, että jos esim iän myötä silmäluomet alkavat roikkumaan näköä haitaten, niin sellaiseen operaation toki voisi mennä. Mutta ajatus minkään keinotekoisen lisäämisestä itseen tuntui meistä molemmista aika pelottavalta. 

Olen kertaalleen kokeillut sekä ripsipidennykset että omia nysiä pidemmät geelikynnet ja nekin tuntuivat jo hölmöiltä ja ahdistavilta. Hiusten pidennyksistä olen puolestaan nähnyt parikin kertaa painajaisia. Että minut on jostain syystä pakotettu sellaiseen Kim Kardashian tukkaan. 

Tykkään meikkaamisesta ja minusta on ollut kiva kokeilla vuosien myötä erilaisia hiustyylejä ja värejä. Olen ihan perinteinen naisille suunnatun kosmetiikamainonnan uhri ja menen siihen lankaan, että nainen tarvitsee lärvinsä ylläpitoon törpön toisensa jälkeen. On puhdistusta, kuorintaa, kosteutusta ja seerumia. On primeria, meikkivoidetta, valokynää ja sata erilaista huulipunaa. 

Mutta olen todennut, että en halua esimerkiksi kasvoihini mitään, mitä ei saa illan päätteksi pestyä pois. Esimerkiksi microblading -kulmat on omasta mielestäni ihan sairaan pelottava konsepti. Siis että viilellään ihoa! En ikinä uskaltais. 

Se, että en itse voisi ajatella ottavani naamaani tai vartalooni mitään pistoksia taikka implantteja, ei tietenkään tarkoita sitä, että yleisesti tuomitsisin kauneuskirurgiset toimenpiteet ja kaiken maailman lisäkkeet. Siinä missä minä en kokisi olevani minä, jos ulkonäköäni siten muunneltaisiin, joku muu taas kokee nimen omaan olevansa oma itsensä, kun saa haluamansa mittaiset tuuheat hiukset ja pulleat huulet. Jos se tekee sut onnelliseksi ja antaa hyvän fiiliksen, niin go for it! Kunhan se halu ihan oikeasti lähtee aidosti itsestä eikä vaikka siitä, että joku muu toivois sun olevan enemmän sitä ja vähemmän tätä. 

Mulle osui jokin aika sitten facessa silmiin jostain ryhmästä keskustelu, missä aloittaja kyseli tuleeko kellään muulla esim. instaa selatessa tosi surullinen olo siitä, ettei itse näytä yhtä täydelliseltä kuin kaikki superkaunottaret? Mulle tuli surullinen olo siitä keskustelusta. Että miksi ihmeessä vertailla itseään ja ulkonäköään toisiin ihmisiin?

Kun se meissä kaikissa on just hienoa ja ihmeellistä, että ollaan yksilöitä. Jokainen itsensä näköinen ja oloinen. Sellainen yleinen mielikuva "täydellisestä ulkonäöstä" on kuitenkin loppujen lopuksi aika kapea ja riippuvainen trendeistä, joten sen perässä pysyminen on todella haastavaa. 

Minä haluaisinkin haastaa kaikki tänä iltana peilin eteen miettimään kaikkia niitä asioita mitä ei missään nimessä haluaisi itsessään muuttaa. Että ei kiinnitettäisi niin paljoa huomiota kaikkeen siihen mikä on muka huonosti ja mitä pitäisi korjata, vaan siihen kaikkeen mikä on ihanaa ja hyvää.

keinonahkalegginssit - Marks & Spencer / neule - KappAhl XLNT (saatu) / takki - Marks & Spencer / kengät - Minna Parikka / korvikset - Aarikka / huivi - Becksöndergaard

Aloitan itse ja totean, että vaikka nyt jo sanoin etten muuttaisi oikeastaan mitään, niin erityisesti haluan nostaa esiin ainakin seuraavat asiat:

- Hampaani. Vaikka teininä koin kulmahampaani häiritsevän ulkoneviksi ja näkyviksi, niin nykyään ajattelen niiden tekevän hymystäni just täydellisen. Suorempi ja "täydellisempi" hammasrivistö olisi itselleni kauhistus. Os

- Minni-Hiiri poskipäät. Hymyillessä korkealle nousevat pallurat hankaloittavat toisinaan aurinko- ja silmälasien valintaa, mutta en luopuisi niistä mistään hinnasta.

- Leikkausarpeni. Ihan tosi outo valinta, kun arvet usein koetaan juuri sellaisiksi asioiksi joista halutaan eroon. Mutta niin paljon kuin alavatsan leikkausarpeni aikoinaan harmittikin, on siitä jotenkin tullut sellainen päiväkirjamainen asia kehossani. Että kaikenlaista paskaa sitä saikin tuolloin kymmenen vuotta sitten kestää, mutta niistäkin on selvitty.

Kun omaa kehoaan alkaa miettimään pala kerrallaan, että mitä jos tuo kohta näyttäis ihan erilaiselta, tulee itselleni vaan ajatus, että "mutta enhän mä näyttäis enää minulta!" 

Mitä sinä et itsessäsi muuttaisi? Tai haluaisitko ihan ehdottomasti muokata jotakin?

Kommentit (11)

Vierailija

Minulla on ollut pienestä pitäen todella punainen iho käsissäni ja reisissäni sekä kasvoissa couperosaa. Nuorena ne kävivät välillä itsetunnolleni keräten sitä ei-toivottua huomiota. Nyt aikuisiässä suhtaudun asiaan pääosin leppoisasti, tosin joskus tekisi mieli hankkia paita tekstillä "Ei, minulla ei ole allergiaa tai auringonpolttamia, olen vain tämän värinen". Töissä koen kasvojen punoituksen hieman epäsiistinä, joten jos olen tekemisissä asiakkaiden kanssa meikkaan punaisuutta kevyeesti piiloon.

Minulla on tatuointeja ja nekin ovat tavallaan osa elämäni päiväkirjaa. Joskus on myös ihanaa ottaa rakennekynnet! Niissä kiehtoo kynsien ulkonäön muokkausmahdollisuus sekä helppohoitoisuus. Luontaisesti ulkoiseen olemukseeni liittyvistä asioista en ikinä vaihtaisi pois hymyryppyjäni tai rintojani (ainakaan omasta tahdostani, sairaudet erikseen)!

Toivon, että pystyisin ikääntyessäni hyväksymään kehoni luonnollisen vanhenemisen ilman kirurgisia toimenpiteitä. Tosin jo nyt pyrin ottamaan kehon (sekä mielen) hyvinvoinnin huomioon esim. ruokavaliossani sekä muissa elämäntavoissani. Toivottavasti temppelini jaksaa porskuttaa vielä monenmonta seikkailua!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minulta nuorempana kyseltiin usein, että "oletko kipeä?" ja peiliin katsoessa sieltä tuijotti vain ihan normaali vaaleaihoinen minä. Ihonsävyni on vuosien myötä hieman tummunut, sillä enää ei tarvitse ottaa kaikista vaaleinta meikkivoidetta eikä terveydentilaani enää niin usein epäillä. :D

Tuota sitä tosiaan toivoo itsekin, että pystyy hyväksymään muutokset ja rakastumaan itseensä aina uudelleen muutostenkin myötä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aa

Mullahan on jo vaikka miten paljon kaikkea mitä ei voi pestä illalla pois. On lila-pinkki-sini-vihreäksi vasta värjätty tukka, tatuointeja ja lävistyksiä. Tukka toki näkyy (ja saakin näkyä) ja on siististi laitettuna töissä joka päivä. Mutta muut, ne on mun ja mua varten, niistä ei näy aavustustakaan ennen kuin päällysvaatteet lähtee. Joten joo, ehkä minä olen jo tavallaan muokkaillut itseäni?

Hirveästi on kaikkea mistä tykkään. Nuorempana en olisi koskaan hymyillyt ja nauranut niin että hampaat näkyyy (pitkät oikomishoidot takana ja hammasrautatraumat) tai kehdannut laittaa minishortseja tai minihametta, vaikka jalat on pitkät kuin nälkävuosi. Nyt myös perse on leveä ja reidet kuin kinkut mutta so not, tykkään silti esitellä mun sääriä. Ei oo pakko kattoa. :D

Kyllä mä periaatteessa voisin jotain korjatakin. Varmasti jossakin kohtaa esim. rintavarustuksen paino alkaa vaivaamaan, jos pienentäisin kokoa niin tottakai ottaisin jonkun pienen terhakoitumisen samalla. Mutta miten ne kakskymppisen tissit sitten istuis tähän muuhun "pikkusen iäkkäämpään" kroppaan, ja olisko sitten pakko korjata maha, perse, reidet, käsivarret, leuanalus... Apua. Ei ei ei.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on aina ollut tatuointejakin kohtaan sellainen fiilis, että vaikka ne jossain kohtaa olisivat ikään kuin jopa "kuuluneet" silloiseen tyyliini, niin en ole ikinä voinut kuvitella yhtään leimaa ottavani. Ihailen niitä toisilla, mutta ajatus pysyvästä kuvasta omalla iholla on pelottava ja mahdoton. 

Mitä tisseihin tulee, niin niiden pienennystähän olen toki joskus harkinnut, mutta ainakin toistaiseksi ollaan pärjätty.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Minulla on paljon pieniä pigmenttiluomia ympäri kehoa. Inhosin niitä nuorempana, nyt pidän niitä osana itseäni. Pidän naisellisesta, pehmeästä vartalostani. Olen kokeillut hiustenpidennyksiä - kahden unettoman yön jälkeen kiskoin ne oliiviöljyn kanssa irti. En muokkaisi kirurgisesti mitään tai lisäisi mitään ylimääräistä. Olen hyvä juuri näin!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla oli vähän sama fiilis ripsipidennysten kanssa, et olis tehnyt mieli aika pian repiä ne irti. :D Mut kestin sen muutaman viikon mitä pysyivät, mut toiste en ottaisi. Yhden illan pysyvät ripsitupsut juhlameikissä riittää. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Henrietta

Jossain vaiheessa ripsien- ja kynsienpidennykset olivat kiinnostuksen alla, mutta kun aloin miettimään itseäni ja tapojani, totesin, etteivät ne mulla kauaa kestä, joten antaa olla. Rintojen pienennysleikkaus on ollut mielessä varmaan jo parikymmentä vuotta, mutta koska ylimääräistä rahaa ei ole ja yleisen puolen kriteerit jää kiinni painosta, niin antaa toistaiseksi olla.

Oikean polveni kyllä vaihtaisin heti toimivaan, jos sellainen oli mahdollista, mutta sekään ei johdu ulkonäöstä :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo mulla kans kynnet ja ripset ei vaan sovi omaan tapaani olla. Haluan pystyä hieromaan silmiä ja olen tottunut nysäkynsiin. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

C

Eksyn blogiisi harmittavan harvoin blogipohjan vuoksi (en jostain syystä voi sietää MeNaisten nettisivuja :D Näitä on älyttömän rasittavaa ja hankalaa selata, blogeista puhumattakaan), mutta aina kun tänne piipahdan, yllätyn iloisesti postauksistasi. 

Ollaan omalla tavallaan hyvin samanlaisia tyyppejä vaikka lopulta aivan yö ja päivä, mutta ai vitsi miten rakastankaan sitä, miten jaksat yhä vuosien jälkeenkin seistä omien mielipiteittesi takana! Ja ylipäätänsä jakaa niitä. Tunnut rehelliseltä ja aidolta, ja kirjoitat kauniisti itsestäsi ja muista. Tämä kuulostaa ehkä vähän väärältä, mutta arvostan suuresti sitä, ettet ole "kiiltokuvaa" ja tekemällä tehtyä. Itse valokuvaajana arvostan toki kauniita ja aseteltuja ja pitkään pohdittuja kuvia, mutta blogimaailmassa ja varsinkin instagrammissa arvostan enemmän tätä: todellisia ja merkityksellisiä sanoja, ihan niitä omia mielipiteitä ja kauniita, hymyileviä, muttei kuitenkaan sliipattuja kuvia. 

En itse ole mitenkään sinut kroppani kanssa, en edes luonteeni. Naistenpäivä ja sen miettiminen tänään viimeistään herätti minut siihen. Mutta on kannustavaa ja ihanaa lukea tällaista. Edes välillä. Ettei aina ne xs-koon naiset täydellisten ammekuviensa lomasta kirjoita tyhjiä sanoja tyhjiin kuviinsa sarjassa "elämä on ihanaa ja helppoa, ole vain kuka olet!", vaan että saa välillä uppoutua ajatuksella kirjoitettuun ja todelta tuntuviin lohdullisiin sanoihin. 

Itseänikin ahdistavat instagrammin täydelliset naiset (ja miehet). Eivät ne edes inspiroi, en ymmärrä niiden funktiota enää millään muotoa. On mukava pikkuhiljaa huomata, etten ole ainut ko ilmiöön kyllästynyt tyyppi ja että se on viime aikoina alkanut nousemaan pikkuhiljaa puheenaiheeksi. 

Ja tulipa nyt sekava kommentti! :D Piti alunperin vain mainita, että harvoin blogiasi luen, vaikka arvostan sua kovasti bloggaajana ja mediahahmona. Jatka samaa rataa vaan. (Tosin tämä blogipohja.. äh! :D) 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihana sekava ja pitkä kommentti! Kiitos kivoista ja rohkaisevista sanoista, jotka saa uskomaan, että kyllä tätä kannattaa kirjoitella. Ikävää, että blogipohja tuntuu tympeältä, mutta toivottavasti silti jaksat piipahdella täällä aina silloin tällöin. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Viivahuuli

Mä kokeilin aikoinaan klipsipidennyksiä ja tekokynsiä. Sit lähdettiin tyttöjen kanssa rallaamaan sillä lopputuloksella, että klipsipidennykset tuntuivat niin hankalilta, että olin nyhtänyt ne pois päästäni yhteen läjään (ravintolan ulkopuolelle) ja kotona en sitten saanut uusilla kynsilläni edes sukkahousuja jalastani. Raatelin siinä sit sukkikset kynsilläni riekaleiksi ja nukuin pikku pöhnäni pois repaleisissa sukkiksissa. Entistä enemmän olen alkanut inhota kaikenlaisia överi-toimenpiteitä, mm. ne hullut ankkahuulet. Niiden omistajilla (siis huulitäytteiden) on usein se yksi ainut ilmekin. Sellainen "enkö olekin suloinen", äyts. Kaikenkaikkiaan olen kai keskittynyt niihin hyviin puoliin itsessäni. Kyllä niitä on, jokaisella.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat