Kirjoitukset avainsanalla Arkikuva

Kuvan näkymä tuli kuluneen viikon aikana melko tutuksi. Istuin junassa (ja vähän bussissakin) yhteensä 1300 km kolmen päivän aikana.

Sitä aina kuvittelee, että nuo matka-ajathan voi näppärästi hyödyntää töiden tekemiseen, mutta hankalaa se hommiin tarttuminen toisinaan on. Näillä Pori-Kuopio-Oulu-Tampere-Pori -matkoilla mulla tulikin mm. katsottua pari Ensitreffit alttarille -jaksoa (en ymmärrä miksi sitä Heikkiä parjataan niin kovasti!), luettua kirjan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Sisko Savonlahti). Toki minä jonkin verran työhommiakin hoitelin, mutta en siinä määrin kuin olin suunnitellut kuvitellessani olevani todellisuutta reippaampi.

Tuo Sisko Savonlahden tuore esikoiskirja oli muuten melkoinen pettymys kaikkien siitä lukemieni kuvailujen ja arvioiden jälkeen. Samaistuin kyllä kirjan yli kolmekymppisen päähenkilön ulkopuolisuuden tunteeseen ja ahdistukseen siitä, ettei tiedä mitä elämältään haluaisi, mutta siihenpä positiivinen sanottava oikeastaan jääkin. (Tai no, tykkäsin kyllä myös nätistä kannesta!) 

Päähenkilön negatiivisuus ja passiivisuus lähinnä vaan ärsytti eikä arvioissa kuvailtu "lempeä iroaniakaan" jaksanut oikein lämmittää. Jonkinmoista ajankuvaa kirja kai piirsi tinderöinnillään, lounas-susheillaan ja havainnoillaan instagramin smoothie-bowl -kuvista, mutta ei vaan kirjan tyyli ja löysä tarina iskenyt minuun.

Ei se sentään niin huono ollut, että olisi jäänyt kesken. Sellanen 2/5 tälle teokselle, joka on kustantajan mukaan "Nykyromaani nuoreen naiseen kohdistuvista paineista, kaupunkielämästä ja perunalastuista". Noita viimeksimainittuja ja Pirkan valkosipulidippiä kirjassa jaksettiinkin sitten vatvoa ihan huolella.

Onko teistä joku jo lukenut kyseisen kirjan? 

Aamulla saankin istua sitten junan sijasta bussiin, mutta onneksi vain tunnin suuntaansa. Huomenna nimittäin alkaa mulla se koulu Raumalla! 

 

Kommentit (1)

reet_ta

Ah, minä taas rakastin tota kirjaa, luin sen eilen! Pystyin samastumaan päähenkilöön välillä vähän liikaakin, jotenkin samat ajatukset pyörineet päässä ja aina lohduttavaa todeta, että täysin samoja asioita muutkin ihmiset käy läpi.

Siihen ei kyllä montaa hetkeä tarvita, että yhden naisen kamppeet onnistuvat valloittamaan hotellihuoneen ja taikomaan kaaoksellaan väliaikaiseen majapaikkaan hyvin kodikkaan tunnelman.

Kuva on viikonlopulta Helsingistä Hotelli Seurahuoneelta, missä yövyin lauantain ja sunnuntain välisen yön Gloria Fashion Show -reissulla. On paljettia ja korkokenkää, kamerajalustaa ja läppäriä. Kaikki tilpehööri kaivettuna laukkujen kätköistä pitkin poikin. 

Hotellihuone on itselleni hyvinkin arkea taas tästä viikosta lähtien. Tällä ja seuraavalla viikolla levittelen matkatavarani ainakin neljään eri hotelliin. 

Enää ei hotelliyöpymiset aiheuta sellaista innostusta kuin joskus nuorempana, kun se oli harvinaista herkkua. Silloin jaksoi aina intoilla monipuolisesta aamiaisesta ja lähes hotelli kuin hotelli tuntui jotenkin ylelliseltä ja ihanalta.

Kyllä minä edelleen hotelleissa yöpymisestä silti nautin. Rakastan puhtaita valkoisia lakanoita, laadukkaita sänkyjä ja kylpyammeita. Hotellihuoneessa on aina jotenkin levollinen olo. Vaikka usein teenkin iltaisin hotellissa töitä, niin silti se on ympäristönä rentouttava. Hotellihuoneessa ei tarvitse miettiä, että "ai niin, pitäis laittaa pyykkikone pyörimään" eikä siellä viikaamattomat pyykit häiritse näkymää.

Ja entäs sitten huonepalvelu! Joskus harvoin, jos oikein haluan hemmotella itseäni ja olen rättipoikki, tilaan illallista huoneeseen sen sijaan, että lähtisin työpäivän jälkeen johonkin ravintolaan. Lasi viiniä, kuvun alta löytyvä ruoka-annos ja Netflix, kaikki tämä sängyssä nautittuna, parasta.

Nyt pitäiskin sitten alkaa pakkaamaan, huomenna alkavaa muutaman päivän työreissua varten. Vaikka kuinka koittais päästä vähällä kamalla, niin kyllä niillä varmasti taas hotellihuoneen kaaokseen saa!

 

Kommentit (0)

Saan aina aika ajoin kommentteja lukijoilta, jotka sanovat tykänneensä viime vuonna pyörineistä arkikuvapostauksista. Viimeksi sekalaisesti arjesta kertovien kuvien paluuta toivottiin tänään, joten ajattelin sitten napata takaisin kiinni tähän sarjaan. Tämä tulee nyt toistona Instan puolelta, mutta onhan täällä joukossa myös lukijoita, jotka eivät seuraa mua siellä.

Maanantai tuntuu usein melko ankealta päivältä, mutta tänään ankeus nousi melkoisesti uusiin sfääreihin. Aamupäiväisen kuvauskeikan jälkeen autoon istuessa nimittäin mun päähän iski aivan ennen kokemattoman kova kipu. Se siis hyökkäsi päälle aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan kivutta vielä pistin avainta auton lukkoon, mutta auton käyntiin saatuani haukoinkin jo henkeäni kallon takaosssa sykkivän ja repivän kivun vallassa.

Pään sisällä sykki ja tuntui kuin joku olisi työntänyt tylsää poran terää pään takaa kohti silmiä. Mietin, että en uskaltaisi ajaa autoa, mutta toimitukseen oli matkaa vain muutama sata metriä ja halusin päästä sinne työkavereiden luo enkä jäädä yksin autoon kadunvarteen. Niinpä ajoin tuon matkan päätä lähes krampin omaisesti niskatyynyä vasten puristaen ja toivoen parasta.

Kamerareppu ja muut tavarat jäivät autoon, halusin vain nopeasti sisälle ja pitkälleni. Siinä sitten ensimmäiselle vaakatasossa olevalle huonekalulle heittäydyttyäni heijasin itseäni itkien ja lähes hyperventiloiden. Voin kertoo, että kyllä säikäytti. Olen kärsinyt elämässäni monenmoisia päänsärkyjä, mutta tämä oli hetkellisesti jotain täysin uutta.

Työkaverit ottivat nopeasti tilanteen haltuun ja päättivät soittaa hätäkeskukseen. Tuollainen yhtäkkiä alkava kova pääkipu otetaan ilmeisen vakavasti, sillä ambulanssi saapui hyvin nopeasti. Sain heti kärkeen kipulääkettä suoraan suoneen ja ensihoitajat konsultoivat lääkärin kanssa joka laittoi heti jo varauksen sisään, että mut viedään suoraan kuvattavaksi. 

Eli piipaa-auton kyydillä siis sairaalanmäelle ja siellä suoraan TT-kuvaukseen. Kuvausvehkeessä hurinan kuuntelun jälkeen sitten sydänfilmiä, labrakokeita ja joku useamman lääkkeen tehokas migreenin hoitoon tarkoitettu cocktail tipan kautta suoneen. Jo ensihoitajien antama lääke taltutti kipua tehokkaasti ja päivystyksessä saatu satsi vei loputkin hyvin nopeasti, joten mulla tuli jo olo, että kauheen noloa kun täällä ihan turhan takia hoitohenkilökunnan aikaa vien.

Mutta lääkäri vakuutti, että noin äkillisen kovan pääkivun kohdalla on kyllä hyvä varmistaa, ettei kyseessä ole esimerkiksi aivoverenvuoto. Että vaikka ei välttämättä varsinaista diagnoosia kivulle saadakaan, niin on tärkeää ainakin varmistua mitä se ei ole. Ja huh, ei löytynyt kuvista mitään ihmeellistä poikkeavaa. Ei vuotoa tai tukoksia. Epikriisistä luin, että joku sivuloydöksenä oli joku muutaman millin pineaalikysta "joka siis täysin normaali hyvänlaatuinen muutos, eikä aiheuta toimenpiteitä". Etsiskelin lisätietoa ja nesterakkulasta siis kyse. 

Mutta itse tuon kipukohtauksen syy ei siis täysin selvinnyt. Minulla ei ole diagnosoitu migreeniä vaikkakin muutamia kertoja olen siihenkin viittaavista oireista kärsinyt. Lääkärin mukaan oireet voisivat sopia myös ihan niska-hartiaseudun jännityksen aiheuttamiksi. Kun minulla siis pitkää historiaa tensiopäänsäryn kanssa, mutta noin kymmenesosana tämän päiväisestä infernaalisesta kipuhyökkäyksestä.

Mysteeriksi siis jäänee ihan varma dg, mutta tärkeintä oli, että mitään supervakavaa ei löytynyt ja että kipu saatiin hoidettua hyvin tehokkaasti. Ja mainittava on, että hoito oli kaikin puolin loistavaa ja nopeaa niin ensihoidon kuin päivystyksenkin puolella. Hoitajille ja lääkäreille siis ihan kymmenen pistettä. Jäi hyvä ja turvallinen fiilis.

Keikka hoitoon kesti vain reilut pari tuntia ja sitten pääsinkin jo kotiin jatkamaan lepäilyä. Sen verran meni suoneen kaikkea rauhoittavaa ja pönttöä sekoittavaakin, että vaikka kipu oli poissa, niin rauhassa sai loppupäivän ja tämän illan ottaa. Kun lääkkeiden vaikutus alkoi haihtua, tuli perästä vielä hieman huonovointisuutta, mutta nyt alkaa elämä jo oikeasti voittaa. 

Vaikka äkillinen kova päänsärky ei aina tarkoita mitään vakavaa, niin joskus se voi kuitenkin olla jotain mikä vaatii todella nopeaa hoitoa. Ota siis yllättävät oireet ja kova kipu tosissani ja hakeudu hoitoon. Kuten lääkäri sanoi "9 kertaa kymmenestä kuvista ei löydy tällaisissa kohtauksissa mitään vakavaa, mutta kyllä ne pitää varmistaa, sillä muuten saattaisi jäädä se 1 kerta kymmenestä huomaamatta".

Kommentit (7)

Vierailija

Kuulosti ihan samanlaiselta kuin mun eka Hortonin (sarjoittainen päänsärky, clusterheadache) aiheuttama päänsärky joka oli aivan eri luokkaa kuin migreeni joka mulla ollut lapsesta saakka. Se kipu on jotain sanoinkuvaamatonta kun kohtaus iskee. Hienoa ettei löytynyt mitään vakavampaa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Apuaaa! En mä itse asiassa tiedä. :o Mun mielestä epikriisissä puhuttiin vaan päästä...

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itselläni oli kaksi saman tyyppistä kipukohtausta, jotka olivat niin pahoja, että henki salpaantui ja luulin että aivoista vähintäänkin verisuoni katkesi. Ambulanssilla sairaalaan kahteen otteeseen ja ajattelin lähinnä kuolevani. Kyseessä oli kuitenkin paha jännitysniskan ja migreenin yhdistelmä. Tsemppiä, toivottavasti oli kertaluonteinen sairaalakeikka!

annepa

Minun mieheni joutui sairaalaan repivän päänsäryn takia. Lanssi tuli nopeasti ja häntä oli sairaalan auto-ovilla vastassa lääkäri, joka teki jotain tarkistuksia samalla kun paareilla makaavaa ukkoa kärrättiin juoksujalkaa kuvaukseen. Kuvista ei löytynyt mitään hälyyttävää. Diagnoosiksi tuli ponnistuspäänsärky, jota kutsutaan myös orgasmipäänsäryksi. Jotenkin luulisi, että lääkärit nyt näkee kaikkea ja seksi nyt ainakin on luonnollista, mutta ainakin miestäni hoitanut lääkäri oli NIIN vaikeana kun tuli selvittämään tilannetta. Minä soitin lanssin ja selvitin lakonisesti, että pantiin ja nyt se huutaa päätänsä, saman selitin ensihoitajille eikä siinä mitään, kukaan ei reagoinut mitenkään. Mutta se lääkäri oli ihan vaikeana.
Mieheltäni otettiin myös selkäydinnäyte, josta ilmeisesti myös selviää joitain tukoksen tai vuodon markkereita. Siinä ei näkynyt mitään, mutta siitä seurasi "lannepiston jälkeinen päänsärky", jota kukaan ei osannut hoitaa, ennen kuin mieheni yli 70-vuotias äiti sanoi säryn kestettyä jo kaksi päivää, että hänellä se korjattiin veripaikalla. Niin korjattiin tämäkin ja särky katosi sen siliän tien.
Kyllä siinä vähän mietittiin jonkun ajan kuluttua, että uskaltaako tässä lämmitellä ollenkaan, mitä jos tulee uusi "ponnistuspäänsärkykohtaus". Ei ole tullut.

Onneksi sulta Veera ei löytynyt mitään vakavaa, toivottavasti särky ei toistu.

Kuvia ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Ai että mua harmittaa, kun tää arkikuvapostailu etenkin tässä loppuvuonna jäi unohduksiin. Mutta korjataan nyt vielä tälleen viimeisillä viikoilla asiaa, jotta saadaan vuoden projekti pakettiin edes 40 kuvan voimin.

Me ehdittiin vasta tänään kunnolla joulusiivouksen pariin, joten koko aatonaatto onkin mennyt lähinnä rättiä ja imuria heilutellessa. Oikeastaan ihan kaikki jouluvalmistelut on tehty tämän yhden päivän aikana. Ruokaostokset, lahjaostokset, siivoaminen, leipominen ja joulukoristelu. En mä kyllä yhtään pidemmälle periodille tätä hulabaloota haluais venyttääkään, joten hyvä vetää hommat putkeen kertaärsytyksellä. :D

Perinteisen siivoustyönjakomme mukaan vessan ja kylppärin pesu oli jälleen Tommin heiniä. Minä en muista koko lähes 15 vuotisen yhteisen historiamme aikana pesseeni koskaan meidän vessaa. Ja ei siis ole kyse mistään prinsessasyndroomasta etteikö se homma arvolleni sopisi, vaan tuo mies on sen homman vaan aina ottanut itselleen.

Tällä kertaa nämä hommat sujui herralta kylläkin jostain syystä ihan turhan pukeutuneena. Yleensä kun hänellä on ollut tapana heittäytyä kylppärin pesuun pelkät bokserit päällä. :D

Nyt tuo pyjamahemmo lähti vielä käymään kaupassa hakemassa jotain leipomistarvikkeita. Minä sen sijaan kaadoin itselleni lasin viiniä ja asettauduin katsomaan töllöstä Raskasta Joulua -konserttia. Se alkaa olla joulu nyt, vaikka kuinka vastustelis! 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat