Kirjoitukset avainsanalla Arkikuva

"Ota sinä pikkukattiloista tämä teflonpintainen. Tolla toisella sä poltat kaiken pohjaan." Mm. tällaisia perusteluita kuulin Tommin suusta, kun kävimme keittiönkaappeja läpi tavaroita jakaaksemme. 

Kuvassa Tommi tekee kaunista tasajakoa kauha- ja kapustaosastolla. Molemmille yhdet paistinlastat ja soppakauhat. Minulle isän kotipihan puusta veistämät kapustat ja toiselle puolestaan pastakauha ja perunasurvin. 

Omenapora jäi Tommille, koska minä olen allerginen omenoille. Viinipullonavaaja minulle, koska minä ja ystäväni tarvitsemme sitä enemmän kuin herra olutharrastaja. Paistiveitsi ja haarukka hänelle, minä kun en usko ihan heti paistia kokkailevani. 

Minä sain blenderin, leivänpaahtimen ja käsivatkaimen. Miehen talouteen jäi hänelle lahjaksi ostamani yleiskone ja pastakone. Mulle Villeroy & Bochin astiat, Tommille Arabiaa. Pöydällä lojuu vielä kasa lasitavaraa joista pitäisi tehdä joku jako. Mistä ihmeestä kaikki nämä astiat ovatkaan kertyneet?

Tätä se on eroaminen käytännön tasolla. Kattiloiden ja kippojen jakamista, pyykkikoneen hankintaa, sähkösopimuksia ja muuttoilmoituksia. Kun keskittyy miettimään minkä väriset sohvatyynyt sopisivat uuteen mattoon ja mihin saisi kaikki kengät mahtumaan, saa näppärästi siirrettyä tunteita syrjemmälle. Vollotan sitten paremmalla ajalla omassa kodissa.

Muutto siis edelleen vielä hieman vaiheessa. Lähipäivinä pitäisi kuitenkin saada viimeiset pari huonekalua ja juurikin nuo astiat vietyä uuteen kotiin. Parin vaatekaapin läpikäynti olisi vielä huomenna edessä ja sen myötä sitten kirppistelyä. Huomenna kuitenkin pitkästä aikaa sen verran tyhjä päivä, että on aikaa sille rättisirkukselle. 

Että on tää vaan savotta. Onneksi ei ollut tarpeen saada muuttohommaa hoidetuksi päivässä tai parissa, vaan tälleen rauhalliseen tahtiin sitä mukaa kun töiltä ja muulta on ehtinyt. Mut eiköhän sitä kohta voi jo tupareita suunnitella!

 

 

Kommentit (20)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos! Joskus vaan on elämässä kohdattava muutoksia. Jospa se onni asuisi kanssani uudessa kodissa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, kyllä tässä ajatellaan toista paljonkin. Koitetaan, että molemmille saatais kasattua suht toimiva ja kiva koti. 😊

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Välillä tää meidän sopuisuus jopa ihan naurattaa. Mietin et pitäiskö jostain ees koittaa vähän tapella. 😂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pimmiainen

Olen seurannut sun blogia vuosia ja jotenkin teidän ero tuntuu kuin hyvä kaveri olisi eroamassa 😔 Ilmeisesti eroatte kuitenkin ystävinä ja aikuismaisesti. Onnea siis molemmille uuteen elämänvaiheeseen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, ei täällä todellakaan tapella vaan tehdään eroa ystävinä ja hyvissä väleissä. Jospa me molemmat tästä selvitään ja elämä kantaa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Muotitietoinen

Miksi meni lusikat jakoon? Mikä Mättää. Kyllätyminenkö? Minä olisin paniikissa jos moista joutuisin tekemään. Ilmeisesti on rakkautta tää missä minä eleln?

Veera
Liittynyt2.9.2015

hienoa kuulla, että sinulla sujuu suhteessasi, eikä tarvitse olla paniikissa eron keskellä.
Mitä tähän meidän eroon sitten tulee, niin sen syyt eivät muille kuulu.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Eini J.

Ei ero aina tarkoita sitä että rakkaus olisi loppunut. Muotitietoinen, kommenttisi on todella tökerö eroa työstävälle.

Nurje

Se, että pystyy myöntämään sen, kun ero on se parempi vaihtoehto ja hoitamaan sen näin upean asiallisesti, on uskomattoman aikuismaista ja fiksua. Tällaisten ihmisten ei tarvitse panikoida.

Puolestaan eron syiden tivaaminen vieraalta ihmiseltä ja oman tilanteen nostaminen toisen tilanteen yläpuolelle taas puolestaan on äärimmäisen hölmöä ja lapsellista.

Fani

Ymmärrän, että varmaankin eroatte sovussa, niin minäkin tein aikanaan. Mutta täytyy sanoa että en kyllä olisi pystynyt raportoida kepeästi astioiden jaosta. Niin pohjattoman surullista ja ahdistavaa se oli. Rakkauden loppuminen, pitkän suhteen päättyminen. Toivon teille kaikkea hyvää.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Niin kuin erot ja sekin miten niitä käsittelee ja miten niistä kertoo.
Surullista tämä on, mutta ei se itselläni tarkoita sitä ettenkö voisi tällaisista käytännön asioista tänne kirjoitella. Totuttelua tämä uusi tilanne vaatii, mutta eiköhän kaikki hyvin mene.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Eini J.

Tsemppiä vanhan ja uuden elämän risteyskohdassa!

Itse erosin puoli vuotta sitten, sopuisten keskustelujen jälkeen ja asiallisesti palauteltiin toisen tavarat ja eron jälkeen vielä kävin hoitaan toisen lemmikkiä kun siitä oli ehditty jo sopia ennen eroa. Tavattiin yhteisessä harrastuksessa ja siellä häntä edelleen näin ja näen ja käyttäydyn kuin ystävä.

Mutta, mistään ikinä ei olisi kukaan ulkopuolinen osannut sanoa, miten raastavan kipeä ero se oli ja miten paljon molemmat sitä oikeasti suri. Ihmiset nyt vaan toimii kriiseissä eri tavoin.

Lottas Liv
Liittynyt21.9.2017

Näinkin voi erota! ❤️ Itsekin aikanaan yhden sopuisan eron läpikäyneenä, toista liittoani elävänä, voin sanoa että erosta voi oppia niin paljon positiivisia juttuja eikä sen aina tarvitse olla pelkästään kamalaa ja riitaisaa. Kun tällaiseen päätökseen on tultu, on elämällä todennäköisesti tarjota sinulle tulevaisuudessa jotain tosi hyvää ja onnellista. Tsemppiä muuttorumbaan ja kaikkeen uuteen! Kyyneleitä ja tupareita, sellaista tää elämä on, vanhan taakse jättämistä ja uuteen opettelua. Elämän eri puolia ❤️ - Lotta

Elluriina

Tuttavani erosi muutama vuosi sitten. Mistään muusta ei tullut riitaa, kuin siitä, kumpi saa pitää kissan. Aikansa kissasta riideltyään ex-pariskunta ratkaisi arvalla kissan tulevan huoltajan ja hävinnyt otti itselleen uuden kissan. Kissa-riitaan liittyi kaikenlaista koomista säätämistä, jota ollaan naurettu vielä vuosien päästä porukalla.

Vierailija

Mulla on hyvin samanlaisia kokemuksia sopuisasta erosta, kuten myös "miksi sitten eroatte, jos tulette toimeen?" -kommenteista. Mä näkisin tän niin, että  kun pitkän vaikean vaiheen (mikä mättää? voiko tilanteen korjata? haluanko erota? haluaakohan tuo erota?) jälkeen pystytään vihdoin tekemään eropäätös, sisäinen paine helpottaa ja siihen tulevaan ex-puolisoon alkaa suhtautua eri tavalla. Helppoa se ei missään nimessä ole, mutta käytännön asiat ja tavaroiden jako ovat konkreettinen tapa viedä prosessia eteenpäin. Muistan elävästi yli 10 vuoden takaisen hämmentävän tilanteen, jossa jaettiin joulukoristeetkin (punaiset exälle, valkoiset mulle). Vasta muuttopäivän lopuksi, yksin uuteen asuntoon jäätyäni itkin. Toivuttuani erosta ymmärsin että ratkaisu oli oikea ja vaikka emme ole missään tekemissä ex-puolison kanssa, arvostan sitä että osasimme hoitaa käytännön asiat niinkin sivistyneesti. Tsemppiä ja kaikkea hyvää! -M-

Vierailija

Mäkään en uskonut sopuisaan eroon ennen kuin erosin kesän alussa juuri sopuisasti. Ja sitä sopuisaa eroa oli edeltänyt viikkojen riitely, ahdistava tunnelma, pinnan alla kytevä pahoinvointi. Myös vika, eroon lopullisesti päätynyt riitamme oli raju.

Eron jälkeen otimme parin viikon aikalisän ja sen jälkeen olemme olleet ystäviä ja saaneet eron muutamaa riitaa lukuunottamatta hoidettua asiallisesti. Olemme yhä ystäviä. Tuttavat ovat juuri siksi vähätelleet usein erostani kokemaa surua ja tuskaa.

Lisäksi suru tulee eri vaiheissa ja eri tavoin eri ihmisillä. Itsellä eron ekat viikot olivat tiettyä huumaa ja käytännönjärjestelyjä, tuska iski vasta myöhemmin. Mutta siitäkin selvää, ajan kanssa. Oma prosessi yhä kesken mutta sanoin tämän vain siksi, että ei tarvitse säikähtää jos suru tulee myöhemmin. Paljon tsemppiä sulle!

Kuvan näkymä tuli kuluneen viikon aikana melko tutuksi. Istuin junassa (ja vähän bussissakin) yhteensä 1300 km kolmen päivän aikana.

Sitä aina kuvittelee, että nuo matka-ajathan voi näppärästi hyödyntää töiden tekemiseen, mutta hankalaa se hommiin tarttuminen toisinaan on. Näillä Pori-Kuopio-Oulu-Tampere-Pori -matkoilla mulla tulikin mm. katsottua pari Ensitreffit alttarille -jaksoa (en ymmärrä miksi sitä Heikkiä parjataan niin kovasti!), luettua kirjan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Sisko Savonlahti). Toki minä jonkin verran työhommiakin hoitelin, mutta en siinä määrin kuin olin suunnitellut kuvitellessani olevani todellisuutta reippaampi.

Tuo Sisko Savonlahden tuore esikoiskirja oli muuten melkoinen pettymys kaikkien siitä lukemieni kuvailujen ja arvioiden jälkeen. Samaistuin kyllä kirjan yli kolmekymppisen päähenkilön ulkopuolisuuden tunteeseen ja ahdistukseen siitä, ettei tiedä mitä elämältään haluaisi, mutta siihenpä positiivinen sanottava oikeastaan jääkin. (Tai no, tykkäsin kyllä myös nätistä kannesta!) 

Päähenkilön negatiivisuus ja passiivisuus lähinnä vaan ärsytti eikä arvioissa kuvailtu "lempeä iroaniakaan" jaksanut oikein lämmittää. Jonkinmoista ajankuvaa kirja kai piirsi tinderöinnillään, lounas-susheillaan ja havainnoillaan instagramin smoothie-bowl -kuvista, mutta ei vaan kirjan tyyli ja löysä tarina iskenyt minuun.

Ei se sentään niin huono ollut, että olisi jäänyt kesken. Sellanen 2/5 tälle teokselle, joka on kustantajan mukaan "Nykyromaani nuoreen naiseen kohdistuvista paineista, kaupunkielämästä ja perunalastuista". Noita viimeksimainittuja ja Pirkan valkosipulidippiä kirjassa jaksettiinkin sitten vatvoa ihan huolella.

Onko teistä joku jo lukenut kyseisen kirjan? 

Aamulla saankin istua sitten junan sijasta bussiin, mutta onneksi vain tunnin suuntaansa. Huomenna nimittäin alkaa mulla se koulu Raumalla! 

 

Kommentit (1)

reet_ta

Ah, minä taas rakastin tota kirjaa, luin sen eilen! Pystyin samastumaan päähenkilöön välillä vähän liikaakin, jotenkin samat ajatukset pyörineet päässä ja aina lohduttavaa todeta, että täysin samoja asioita muutkin ihmiset käy läpi.

Siihen ei kyllä montaa hetkeä tarvita, että yhden naisen kamppeet onnistuvat valloittamaan hotellihuoneen ja taikomaan kaaoksellaan väliaikaiseen majapaikkaan hyvin kodikkaan tunnelman.

Kuva on viikonlopulta Helsingistä Hotelli Seurahuoneelta, missä yövyin lauantain ja sunnuntain välisen yön Gloria Fashion Show -reissulla. On paljettia ja korkokenkää, kamerajalustaa ja läppäriä. Kaikki tilpehööri kaivettuna laukkujen kätköistä pitkin poikin. 

Hotellihuone on itselleni hyvinkin arkea taas tästä viikosta lähtien. Tällä ja seuraavalla viikolla levittelen matkatavarani ainakin neljään eri hotelliin. 

Enää ei hotelliyöpymiset aiheuta sellaista innostusta kuin joskus nuorempana, kun se oli harvinaista herkkua. Silloin jaksoi aina intoilla monipuolisesta aamiaisesta ja lähes hotelli kuin hotelli tuntui jotenkin ylelliseltä ja ihanalta.

Kyllä minä edelleen hotelleissa yöpymisestä silti nautin. Rakastan puhtaita valkoisia lakanoita, laadukkaita sänkyjä ja kylpyammeita. Hotellihuoneessa on aina jotenkin levollinen olo. Vaikka usein teenkin iltaisin hotellissa töitä, niin silti se on ympäristönä rentouttava. Hotellihuoneessa ei tarvitse miettiä, että "ai niin, pitäis laittaa pyykkikone pyörimään" eikä siellä viikaamattomat pyykit häiritse näkymää.

Ja entäs sitten huonepalvelu! Joskus harvoin, jos oikein haluan hemmotella itseäni ja olen rättipoikki, tilaan illallista huoneeseen sen sijaan, että lähtisin työpäivän jälkeen johonkin ravintolaan. Lasi viiniä, kuvun alta löytyvä ruoka-annos ja Netflix, kaikki tämä sängyssä nautittuna, parasta.

Nyt pitäiskin sitten alkaa pakkaamaan, huomenna alkavaa muutaman päivän työreissua varten. Vaikka kuinka koittais päästä vähällä kamalla, niin kyllä niillä varmasti taas hotellihuoneen kaaokseen saa!

 

Kommentit (0)

Saan aina aika ajoin kommentteja lukijoilta, jotka sanovat tykänneensä viime vuonna pyörineistä arkikuvapostauksista. Viimeksi sekalaisesti arjesta kertovien kuvien paluuta toivottiin tänään, joten ajattelin sitten napata takaisin kiinni tähän sarjaan. Tämä tulee nyt toistona Instan puolelta, mutta onhan täällä joukossa myös lukijoita, jotka eivät seuraa mua siellä.

Maanantai tuntuu usein melko ankealta päivältä, mutta tänään ankeus nousi melkoisesti uusiin sfääreihin. Aamupäiväisen kuvauskeikan jälkeen autoon istuessa nimittäin mun päähän iski aivan ennen kokemattoman kova kipu. Se siis hyökkäsi päälle aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan kivutta vielä pistin avainta auton lukkoon, mutta auton käyntiin saatuani haukoinkin jo henkeäni kallon takaosssa sykkivän ja repivän kivun vallassa.

Pään sisällä sykki ja tuntui kuin joku olisi työntänyt tylsää poran terää pään takaa kohti silmiä. Mietin, että en uskaltaisi ajaa autoa, mutta toimitukseen oli matkaa vain muutama sata metriä ja halusin päästä sinne työkavereiden luo enkä jäädä yksin autoon kadunvarteen. Niinpä ajoin tuon matkan päätä lähes krampin omaisesti niskatyynyä vasten puristaen ja toivoen parasta.

Kamerareppu ja muut tavarat jäivät autoon, halusin vain nopeasti sisälle ja pitkälleni. Siinä sitten ensimmäiselle vaakatasossa olevalle huonekalulle heittäydyttyäni heijasin itseäni itkien ja lähes hyperventiloiden. Voin kertoo, että kyllä säikäytti. Olen kärsinyt elämässäni monenmoisia päänsärkyjä, mutta tämä oli hetkellisesti jotain täysin uutta.

Työkaverit ottivat nopeasti tilanteen haltuun ja päättivät soittaa hätäkeskukseen. Tuollainen yhtäkkiä alkava kova pääkipu otetaan ilmeisen vakavasti, sillä ambulanssi saapui hyvin nopeasti. Sain heti kärkeen kipulääkettä suoraan suoneen ja ensihoitajat konsultoivat lääkärin kanssa joka laittoi heti jo varauksen sisään, että mut viedään suoraan kuvattavaksi. 

Eli piipaa-auton kyydillä siis sairaalanmäelle ja siellä suoraan TT-kuvaukseen. Kuvausvehkeessä hurinan kuuntelun jälkeen sitten sydänfilmiä, labrakokeita ja joku useamman lääkkeen tehokas migreenin hoitoon tarkoitettu cocktail tipan kautta suoneen. Jo ensihoitajien antama lääke taltutti kipua tehokkaasti ja päivystyksessä saatu satsi vei loputkin hyvin nopeasti, joten mulla tuli jo olo, että kauheen noloa kun täällä ihan turhan takia hoitohenkilökunnan aikaa vien.

Mutta lääkäri vakuutti, että noin äkillisen kovan pääkivun kohdalla on kyllä hyvä varmistaa, ettei kyseessä ole esimerkiksi aivoverenvuoto. Että vaikka ei välttämättä varsinaista diagnoosia kivulle saadakaan, niin on tärkeää ainakin varmistua mitä se ei ole. Ja huh, ei löytynyt kuvista mitään ihmeellistä poikkeavaa. Ei vuotoa tai tukoksia. Epikriisistä luin, että joku sivuloydöksenä oli joku muutaman millin pineaalikysta "joka siis täysin normaali hyvänlaatuinen muutos, eikä aiheuta toimenpiteitä". Etsiskelin lisätietoa ja nesterakkulasta siis kyse. 

Mutta itse tuon kipukohtauksen syy ei siis täysin selvinnyt. Minulla ei ole diagnosoitu migreeniä vaikkakin muutamia kertoja olen siihenkin viittaavista oireista kärsinyt. Lääkärin mukaan oireet voisivat sopia myös ihan niska-hartiaseudun jännityksen aiheuttamiksi. Kun minulla siis pitkää historiaa tensiopäänsäryn kanssa, mutta noin kymmenesosana tämän päiväisestä infernaalisesta kipuhyökkäyksestä.

Mysteeriksi siis jäänee ihan varma dg, mutta tärkeintä oli, että mitään supervakavaa ei löytynyt ja että kipu saatiin hoidettua hyvin tehokkaasti. Ja mainittava on, että hoito oli kaikin puolin loistavaa ja nopeaa niin ensihoidon kuin päivystyksenkin puolella. Hoitajille ja lääkäreille siis ihan kymmenen pistettä. Jäi hyvä ja turvallinen fiilis.

Keikka hoitoon kesti vain reilut pari tuntia ja sitten pääsinkin jo kotiin jatkamaan lepäilyä. Sen verran meni suoneen kaikkea rauhoittavaa ja pönttöä sekoittavaakin, että vaikka kipu oli poissa, niin rauhassa sai loppupäivän ja tämän illan ottaa. Kun lääkkeiden vaikutus alkoi haihtua, tuli perästä vielä hieman huonovointisuutta, mutta nyt alkaa elämä jo oikeasti voittaa. 

Vaikka äkillinen kova päänsärky ei aina tarkoita mitään vakavaa, niin joskus se voi kuitenkin olla jotain mikä vaatii todella nopeaa hoitoa. Ota siis yllättävät oireet ja kova kipu tosissani ja hakeudu hoitoon. Kuten lääkäri sanoi "9 kertaa kymmenestä kuvista ei löydy tällaisissa kohtauksissa mitään vakavaa, mutta kyllä ne pitää varmistaa, sillä muuten saattaisi jäädä se 1 kerta kymmenestä huomaamatta".

Kommentit (7)

Vierailija

Kuulosti ihan samanlaiselta kuin mun eka Hortonin (sarjoittainen päänsärky, clusterheadache) aiheuttama päänsärky joka oli aivan eri luokkaa kuin migreeni joka mulla ollut lapsesta saakka. Se kipu on jotain sanoinkuvaamatonta kun kohtaus iskee. Hienoa ettei löytynyt mitään vakavampaa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Apuaaa! En mä itse asiassa tiedä. :o Mun mielestä epikriisissä puhuttiin vaan päästä...

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itselläni oli kaksi saman tyyppistä kipukohtausta, jotka olivat niin pahoja, että henki salpaantui ja luulin että aivoista vähintäänkin verisuoni katkesi. Ambulanssilla sairaalaan kahteen otteeseen ja ajattelin lähinnä kuolevani. Kyseessä oli kuitenkin paha jännitysniskan ja migreenin yhdistelmä. Tsemppiä, toivottavasti oli kertaluonteinen sairaalakeikka!

annepa

Minun mieheni joutui sairaalaan repivän päänsäryn takia. Lanssi tuli nopeasti ja häntä oli sairaalan auto-ovilla vastassa lääkäri, joka teki jotain tarkistuksia samalla kun paareilla makaavaa ukkoa kärrättiin juoksujalkaa kuvaukseen. Kuvista ei löytynyt mitään hälyyttävää. Diagnoosiksi tuli ponnistuspäänsärky, jota kutsutaan myös orgasmipäänsäryksi. Jotenkin luulisi, että lääkärit nyt näkee kaikkea ja seksi nyt ainakin on luonnollista, mutta ainakin miestäni hoitanut lääkäri oli NIIN vaikeana kun tuli selvittämään tilannetta. Minä soitin lanssin ja selvitin lakonisesti, että pantiin ja nyt se huutaa päätänsä, saman selitin ensihoitajille eikä siinä mitään, kukaan ei reagoinut mitenkään. Mutta se lääkäri oli ihan vaikeana.
Mieheltäni otettiin myös selkäydinnäyte, josta ilmeisesti myös selviää joitain tukoksen tai vuodon markkereita. Siinä ei näkynyt mitään, mutta siitä seurasi "lannepiston jälkeinen päänsärky", jota kukaan ei osannut hoitaa, ennen kuin mieheni yli 70-vuotias äiti sanoi säryn kestettyä jo kaksi päivää, että hänellä se korjattiin veripaikalla. Niin korjattiin tämäkin ja särky katosi sen siliän tien.
Kyllä siinä vähän mietittiin jonkun ajan kuluttua, että uskaltaako tässä lämmitellä ollenkaan, mitä jos tulee uusi "ponnistuspäänsärkykohtaus". Ei ole tullut.

Onneksi sulta Veera ei löytynyt mitään vakavaa, toivottavasti särky ei toistu.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram