Kirjoitukset avainsanalla mielenterveys

Mielenterveyskuntoutuja. Onpa kyllä jotenkin ankea sanahirviö. Mutta sellainen minäkin kuitenkin olen. Ihminen, jolla on ollut mielenterveysongelmia ja on kuntoutumassa niistä (taas vaihteeksi).

Etenkin julkisuudessa nostetaan usein esille tarinoita ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä kärsineet mielenterveysongelmista, esimerkiksi masennuksesta, ja sen jälkeen Fenix-linnun lailla nousseet tuhkasta ja selättäneet sairautensa. Parantuneensa. On syöty pahimman hetken aikaa lääkkeitä ja käyty ehkä terapiassa. Sairauden ja siitä parantumisen myötä elämään on tullut ihan uusi asenne ja voimavarat. Mieli on jälleen terve.

Se on hienoa. Olen vilpittömästi iloinen joka ikisen ihmisen puolesta, joka on parantunut masennuksesta. Ja mitä suoraviivaisemmin ja nopeammin sen prosessin on onnistunut läpikäymään, niin sitä parempi. En toivo sitä mustaa pohjalleen väkivaltaisesti imevää kuoppaa kenellekään. 

Nuo parantumistarinat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia mediassa usein nähtyjen laihdutustarinoiden kanssa. Kertomisen arvoista on vain sankarillinen onnistuminen. Entisen huonon ja sairaan minän ja ongelmien jääminen menneisyyteen. "Ja vihdoin kaikki on hyvin", kuten Unelmahäissäkin tavataan sanoa. 

Itse toivoisin, että puhuttaisiin enemmän myös niistä tarinoista, joissa sieltä kuopan pohjalta koitetaan kiivetä ylös kerta toisensa jälkeen. Toki masennus voi iskeä elämässä ihan kertarysäyksenä vaikka jonkin raskaan elämäntilanteen yhteydessä ja se jää siihen yhteen kertaan.

Mutta paljon on myös meitä, joiden olkapäälle musta korppi ilmestyy kerta toisensa jälkeen. Kutsumatta ja yllättäen se lehahtaa takavasemmalta ja lyöttäytyy matkaan vaikka olit jo luullut sen menneen. Mitä useammin tuttu kuokkavieras saapuu, sitä vähemmäksi käy usko siihen, että masennuksesta pääsisi koskaan lopullisesti eroon.

Ja ei kaikki meistä pääsekään. Masennus voi olla toistuvaa ja se voi myös kroonistua. Silloin ei ole sankarillisia parantumistarinoita kerrottavana. Käytettävissä ei ole ehkä edes sairastamiseen usein liitetty verbi 'taistella'. On mieli, jonka terveyden kanssa joutuu tasapainoilemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joskus on helpompia jaksoja ja elämässä värejä. Toisinaan tunnelin päässä ei tunnu pilkahtavan valoa. 

Mutta sekin on elämää. Ja siihen elämään mahtuu myös onnistumisia ja oman elämän sankaruutta. Mielenterveys ei ole kenelläkään staattisen varma ja pysyvä asia, kuten ei fyysinen terveyskään. Toiset pysyvät paremmin terveinä, toisiin iskee sairaus ja useampikin. Joku paranee, toinen elää oireilun kanssa koko elämänsä.

Kuulostaa ehkä surulliselta. Mutta sitä se on, että aina sairaudet eivät ole voitettavissa ja selätettävissä. Joskus niiden kanssa on vain opittava elämään. Mutta se ei tarkoita, että kannattaisi luovuttaa. Vaikka masennus on itsellenikin toistuva seuralainen, niin tiedän yleensä kaiken mustan keskelläkin kokemukseni ansiosta, että välillä on myös helpompien aikojen vuoro.

Olitpa sitten ensikertalainen tai jo mielenterveysongelmien kanssa aiemmin paininut, niin muista aina, että pahan olon kanssa ei pidä jäädä yksin. Avaa suu, pyydä apua. Tai jos huomaat jonkun toisen voivan huonosti, kysy miten hän voi ja voisitko jotenkin auttaa.

Tänään 10.10. vietetään maailmanlaajuista mielenterveyspäivää. Tietoa mielenterveydestä ja ohjeita avun hakemiseen löydät mm. Mielenterveysseuran sivuilta.

Ps. Oma terapiani jatkuu. Samoin lääkitys. Venlafaxin 150 mg/pv on ystäväni.

Kommentit (18)

Vierailija

Kiitos, toit taas hyvän huomion esille! Juuri tällä viikolla olen sättinyt itseäni siitä, että vielä vuosien terpiankin jälkeen kuljen välissä tosi syvissä vesissä. Mietin, että eikö tässä vaiheessa kuuluisi jo voida paremmin. Enkö osaa tätäkään, vaikka kaikilla muilla tuntuu alkavan lyhyenkin terapian jälkeen uusi ja entistä ehompi elämä. Olenko vain niin tyhmä, että on suostu uskomaan ja sisäistämään kunnolla kaikkea mitä terapiassa käydään läpi. Miten olen onnistunut nämäkin vuodet hukkaamaan jne.

Kiitos! Juuri tässä joku päivä mietin, etten lääkkeistä ja terapiasta huolimatta koskaan parane kokonaan. Silti pidän itseäni sankarina, kun olen vuosikymmeniä jaksanut masennuksen kanssa painia. Onneksi joskus on niitä hyviäkin hetkiä.

Vierailija

Kiitos tekstistä ja hienosta kuvasta. Oon samaa mieltä, usein vain selviytymistarinat tulee julki. Hyvä niinkun, toivoa on. Pakko itselläni silti saada myös sivuta tätä meneillään olevaa Roosa Nauha -kampanjaa ja muitakin vastaavia. Anteeksi jo näin alkuun. Koska pakko myöntää entisenä syöpäläisenä, että jokin pieni siivu tässä mua hiertää. Hieno juttu kampanjoissa, mutta toisaalta sama homma kuin tämän päivän teemassa: ei syöpää voiteta eikä siinä juuri taistella. Kortit saat miten saat ja sen jälkeen lukujärjestyksen menet miten menetkin hoitoihin, kontrolloihin jne. That’s it. Itse kokenut tuon ja tässä olen, en mikään selviytyjä vaan elin sen läpi. En ole tällä hetkellä parempi ihminen kuin aiemmin. Ystäväni teki vastaavassa tilanteessa mentaalitasolla paljon enemmän omasta näkökannastani, ei selvinnyt. Jokainen tarina on erilainen. Mutta loppupäätelmä sanoista ”taistella” ja ”selvitä” on tosielämässä aika onttoja sanoja, kun ei sille asialle yrityksestä huolimatta aina mitään voi. Muistakaa se, kun tuette kaveria rinnalla. ❤️

Vierailija

Jaa-a jospa vika ei olekaan päässä vaan vatsassa ne kun on kuulemma toiset aivot, hörpi vähän asidofilusta. Toisaalta ei mieleltään tervettä ihmistä olekaan kaikilla vipottaa joku ratas tapulissa. Noin ylipäätänsä en oikein pidä siitä että korppia käytetään aina tällaisissa yhteyksissä se on hieno lintu ja suotta parjattu. Kai se vain on jotenkin hienompi ja kuvaavampi kuin joku talitintti

NettaKristiina
Liittynyt30.8.2018

Kiitos tästä kirjoituksesta! Minulle se antoi voimaa uskoa että täältä pohjalta vielä pääsen ylös. Menneillään on elämäni pahin masennusjakso elämäntilanteeni äkillisten muutosten takia. Lääkket ovat myös minun ystäviäni tässä vaiheessa ja ihmiset jotka jaksavat kuunnella. Voimia meille! xx

Vierailija

Kiitos tästä tekstistä!

Itsekin nuorempana luulin, että masennus on juuri sitä, että ahdistaa, mennään terapiaan ja parannutaan. Nykyisin ajatus tuntuu suloisen naiivilta. Voi kun se menisikin noin!

Elän kahden kroonisesti masentuneen ihmisen omaisena ja tuttavapiiristä löytyy muitakin masennuksia, jotka tulevat ja menevät ja tulevat sitten uudestaan. Terveiden ihmisten on varmaan mahdoton ymmärtää miten uskomattoman kiitollinen olen niistä kausista, jolloin masennus on poissa, edes hetkellisesti. Niiden voimalla jaksaa taas vaikeampien kausien läpi.Kun tietää, että jossain vaiheessa taas helpottaa.

Krooninen tai toistuva masennus saattaa myös iän myötä hellittää ja helpottaa. Siihen haluan ainakin itse uskoa. 

Voimia sinulle ja muille joita teema koskettaa! <3 

PiP

Kiitos Veera jälleen kerran upeasta tekstistä - niin tärkeää asiaa! Skitsofreenikon sisarena tätä vuoristorataa on rinnalla tukien kuljettu parikymmentä vuotta ja helppoa se ei ole ollut. Onneksi monen psykoosin jälkeen on menossa tasainen vaihe.

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Masentuilen lievästi ja suht harvakseltaan kunnolla. Viimeksi isommassa masennuksessa tuntui siltä, että en edes halua taistella. Halusin velloa ja tuntea itseni sairaaksi, vaikka sekin on kamalaa ja olo oli surkea. No, ilman taistelua se sitten vaan menikin ohi aika yhtäkkiä. En ollut sankari, sisukas taistelija. Vai oliko sankaruutta antaa olla?

Vierailija

Hei Veera! Kiitos blogistasi. Asiani ei liity tämän postauksen aiheeseen, mutta ajattelin jakaa seuraavan ilahduttavan asian. Minäkin tuskailin aikani  tekonahkahousujen hiostavuutta, mutta sitten keksin laittaa alle puuvillaiset ohuet leggarit. Ja tadaa, ei yhtään kosteutta, ei edes niissä leggareissa! Uskomatonta mutta totta...:-D Tällä kikalla housut tuntuivat tosi miellyttäviltä päällä.

Masis

Hei Veera, kiitos asiapitoisesta tekstistä. Todella samoja tunteita, eikö tämä koskaan helpota, kuopasta kuoppaan. Myöskin venlafaxin 150 mg + voxra 150 mg.

Vierailija

Itse olen miettinyt myös samaa, mikä määrittelee sen että jostain on selvitetty voittajana. Viime aikoina olen miettinyt itseäni etten taida olla voittaja muiden silmissä kun vieläkin ahdistaa ja olen masentunut. Sairastin syövän ja siitä seurauksena en voi saada omaa biologista lasta. Toisaalta näen itseni voittajana,sillä vaikka sisälläni mylvii pimeys ja suru,koitan elää elämääni ja iloita edes hetkellisesti. Toivon,että nämä ilon hetket lisääntyisivät,tietäisin pääseväni eteenpäin asian hyväksymisessä.Kaikkea hyvää sinulle Veera. Sinun kirjoituksia käyn säännöllisesti lukemassa. Olet mukavasti sinut itsesi kanssa ja se huokuu kirjoituksistasi.

Nansuli

Kiitos. Se musta korppi on täälläkin välillä olkapäällä, välillä varmaan läheisen puun oksalla. Mutta ei pysyvästi poissa. Voimia meille kaikille! ❤️

Salla P

Hyvä ja oivaltava kirjoitus. Ajattelen, että vaikeuksia mahtuu kaikkien elämään. Toisten ongelmat ei vaan näy päällepäin, kaikki ei niistä kerro. Tää aika suosii sitä, että esittellään mielummin elämän saavutuksia ja onnistumisia. Ihan kun elämä olisi joku stailattu sisustusblogi, aina vimpan päälle laitettu, stailattu ja huoliteltu. Usein ehkä aidompi ja kiinnostavampi puoli on se elämän rosoinen puoli. Takkuinen tukka, arkinen sählääminen, vaikeudet, jotka teki minusta sen, mikä olen.

 

Puhuttiin viime tapaamisella mun terapeutin kanssa mm. siitä miten usein mä valitsen yksin kotiin jäämisen sen sijaan, että näkisin kavereita, osallistuisin tapahtumiin tai vaikka matkustaisin. Tavallaan torppaan itseltäni monta mahdollisuutta iloon ajattelemalla etukäteen, että en kuitenkaan viihdy. Koen turvallisemmaksi ja helpommaksi valinnaksi jäädä suosiolla yksin. En anna itselleni tilaisuutta yllättyä iloisesti, kun jossain menoissa sattuisikin olemaan hauskaa.

Tuskailinkin siellä mm. sitä, että olin lupautunut mukaan toimituksemme Mölkky-joukkueeseen tänä viikonloppuna Porissa pidettyihin MM-kilpailuihin. Sanoin terapeutille, että "en tajua miksi lupauduin, senkin ajan voisi olla rauhassa kotona ja vaikka nukkua". 

Sillä tuo se ajatusmaailmani on ollut hyvin pitkään. Että kun mikään ei tunnu oikein hyvältä, niin mieluummin nukkuisin. Teen työt ja muuta pakolliset hommat, mutta ne hoidettuani haluaisin yleensä vain paeta peiton alle. Unessa, tai edes puolittaisessa horroksessa on turvallista ja pääsee pakenemaan päätään.

Eilen sitten kuitenkin suuntasin Mölkky-hommiin ennakkoluuloistani huolimatta. Ja onneksi niin tein. Päivä osoittautui todellakin hauskemmaksi kuin olin odottanut. Innostuin jopa panostamaan peliasuuni siinä määrin, että kävin hankkimassa pelipaidan, lyhyiden shortsien ja vaaleanpunaisten Reinojeni kaveriksi vielä pelipaidan väriin sointuvat pitkät futissukat. Olinkin peliasuuni erittäin tyytyväinen. :D

Menestystä ei tullut, mutta kyllä ne pelit vei meidänkin tiimin pikku hiljaa mukanaan ja parannettiin suoristuksiamme päivän mittaan. Meidän lohkossa oli kansainvälinen meininki ja otimmekin reippaasti turpaan niin japanilaisilta, ranskalaisilta kuin virolaisiltakin. Mutta yksi voittokin sentään napattiin ja siitä jaksettiin iloita kuin oltaisiin voitettu mestaruus.

Niin kovasti kuin olinkin ajatellut tällaista pitkää päivää isoissa ihmisjoukoissa väsyttäväksi, niin jatkoin silti pelien jälkeen iltaa tiimin kanssa vielä jälkikemuihinkin. Tämän päivän hetkellinen päänsärky sanoi, että kaikkia drinkkilippuja ei olisi tarvinnut ehkä käyttää, mutta toisaalta olen iloinen, että pitkästä aikaa lähdin porukan mukaan enkä vain suunnannut kotisohvalle heti kun tilaisuus koittaa. Mulla oli työkavereiden kanssa tosi hauska päivä. Sellainen joka ehdottomasti kannatti kokea sen sijaan, että olisin viettänyt taas aikaani yksin.

housut - Pola, Tokmanni / pusero - Tuloni / kengät - Minna Parikka (2nd hand) / laukku - Tiger of Sweden / aurinkolasit - Le Specs

Seuraavalla tapaamisella lupasin terapeutille kertoa millaisin fiiliksin viikonloppuani vietin. Mietitään sitä, että olisiko omalle mielialalle kuitenkin parempi aina toisinaan sanoa kyllä kuin kieltäytyä. Sillä ainahan voi lähteä kesken pois, jos ei viihdy. Mutta toisinaan sitä voikin yllättyä iloisesti ja viihtyä, vaikka etukäteen muuta kuvittelisikin.

Mun masennuksenhoitovinkki itselleni (ja toki muillekin) onkin siis, että yritän edes silloin tällöin tarttua kutsuihin ja ehdotuksiin ja tavata ihmisiä, mennä mukaan sen yksinmurjottamisen sijaan. 

Kuvien asun mä vaihdoin eilen päälleni pelien jälkeen. Kuitenkin sillä erotuksella, että eilen jalassa oli valkoiset tennarit. Tänään suuntasin darrapizaalle samassa asussa, mutta nuo puput jalassa. Huiveista ei vieläkään pääse eroon, sillä marsut jatkavat kasvamistaan. Pitää kysyä olisko tuolla miehellä tänään mahdollisuus ajella mun tukka vai vapiseeko käsi liikaa.. :D

Kommentit (5)

SatuMaarit

Lähtemisessä on sekin hyvä puoli, että vaikka ei olisikaan kivaa, niin koti tuntuu sen jälkeen entistäkin ihanammalta! Vaihtelu tuo arkeen väriä, tummaa ja iloisen kirkasta.

Kenkkulan2

Näin on ,arki vaatii paljon lasten terapiat tms. Mielummin jää kotiin vaikka voisi piristää lähtee

Tuuve

Mun masennuksen/työuupumuksen selättämiselle oli tuo oivallus lähtemisestä ja mahdollisuuden antamisesta elintärkeä. Myös se auttoi, kun hoksasin (terapian avulla) antaa itselleni armoa, ei tarvinnut olla osaavin/nopein/paras ja mokaamiseen ei maailma kaadu. Masentuneena keskityin niin kovasti itseeni, että paljon asioita tapahtui ympärilläni huomaamattani. Ajatukset kiersivät vain samaa, itseäni moittivaa kehää. Tästä en ole päässyt (tai varmaan koskaan pääsekään) täysin irti,mutta tunnistan tilanteen ja osaan lopettaa kierteen ennenkuin on myöhäistä.
Tuot kirjoituksillasi ja asukuvillasi minulle aina iloa! Kiitos siitä

Asioita, joita sitä aina talven pimeyden vallitessa ympärillä, kuvittelee tekevänsä ja kokevansa, kun kesä viimein koittaa:

- Piknikit puistossa lämpiminä kesäiltoina ystävien kanssa

- Parvekkeelle katetut aamiaiset auringossa

- Yöllinen uimareissu pimenevässä loppukesän illassa

- Laiska päivä uimarannalla kepeää romaania lueskellen

- Ihana päivä festareilla loistavista keikoista nauttien

- Voi kun pääsis veneilemään!

- Koko illan kestävä terassikierros hyvällä porukalla

- Jäätelöä ja vielä lisää jäätelöä

- Joku kesäreissu. Jos ei töiltä kauemmas ehdi, niin edes Tallinnaan.

- Mökkielämää edes yhden yön verran ja löylyt kunnon saunassa

kuvia aurinkoisemmilta kesiltä

Arvatkaa olenko tehnyt mitään noista? Yhden irtojäätelöpallon olen syönyt. Siinäpä se.

Suunnitelmissa oli tälle viikonlopulle reissu Amorphista katsomaan Lohjalle, mutta peruin senkin. Ahdisti liikaa ajatus ihmispaljoudesta. Ajatus lempibändin näkemisestäkään ei jaksanut yhtään ilahduttaa ja innostaa, joten tuntui turvallisemmalta jäädä kotiin. Siitäkin huolimatta, että tiedän miten tärkeää mielialan kannalta olisi kaikesta huolimatta koittaa tehdä asioita ja nähdä ihmisiä.

Että tällaista tää elämä just nyt on, nukkumista, lukemista ja pakollisten hommien vastahakoista hoitamista. Oman raskaan pään kanssa lähes tauottoman keskustelun käymistä. Eilen siskon perheen vierailu pisti sen verran liikkeelle, että käytiin herkullisella brunssilla ja kiertämässä muutama asuntomessukohde. Illan Alias-pelailut pisti jopa hieman naurattamaan ja Tirppa-koiran silittely tuntui rauhoittavalta. Monella mittapuulla siis aika hyvä päivä.

Mä yritän päästä nyt yli siitäkin mieltä kalvavasta ajatuksesta, että bloggaajana mun pitäisi pystyä koko ajan tuottamaan vain iloista ja inspiroivaa sisältöä kanaviini. Koitan ajatella tämän niin päin, että on vaan hyvä puhua tästäkin todellisuudesta. Masentuneen todellisuudesta. Jospa siitä on jollekin lohtua. Tai jospa se omalta osaltaan olisi lisäämässä ymmärrystä siihen, että tää on todella yleistä ja ns. tavallista. 

Mut kyllä sekin kesä taas tulee, kun toteutan edellä olevan listan!

Kommentit (30)

Vierailija

Iso kiitos ❤❤! Tästä todella oli lohtua ❤kuulosti todella tutulle ....yritetään jaksaa !

JenniN

On hienoa, että kerrot asioista siten kuin ne ovat, etkä vain sitä, mitä olisi kiva kirjoittaa. Sitä on media pullollaan ja paljon mieluummin luen sinun tekstejäsi. Itselläni myös työstressi laukaisi kesäkuun alussa jälleen huonomman kauden ahdistuneisuushäiriöön ja tuntuu, että kesärientoihin lähteminen on vaikeaa. Vaikeina hetkinä tuntee, ettei oikein ole siihen oikeutettukaan (vaikka järjellä tiedänkin tämän pelkäksi pääni suoltamaksi höpöhöpöksi). Tämän monta kertaa kokeneena tiedän jo, että tämäkin menee ajan kanssa ohi ja on asioita, joita voin sen eteen sitä odotellessa tehdä. Ja että maailma ei kaadu ja aurinko sammu siitä, että minä en ole rannalla pötköttelemässä. Kesä on ulkona ihan yhtälailla, vaikka minä katselisinkin sitä ikkunasta. Ja koen riittäväksi sen, että jaksan nauttia kesästä istuen parvekkeella, lukien kirjaa. Se oikeasti riittää. Itseään ei pidä pakottaa jatkuvasti ylittämään itseään. Välillä pitää vaan sanoa, että riittää näinkin, jaksamista on myöhemmin sitten enemmän. Toivon, että aika tekee meidän molempien kohdalla pian tehtävänsä ja alkaa jälleen parempi aika. Koska kyllä se aina ennenkin sieltä on jossain vaiheessa kotiin mönkinyt. :) Jaksamisia!

Smin

Tämän lukeminen itketti, sellaisia hyviä kyyneleitä, koska aivan samanlainen kesä täällä. Omia raskaita ajatuksi, nukkumista ja pakollista hoitamista, joten näitä postauksia todella tarvitaan ❤️

Marjoja

Tsemppiä ja voimia. Ei kesää tarvitse suorittaa. Ole vain ja tee sitä mikä hyvältä (tai vähiten pahalta) tuntuu, jaksamisen mukaan.

Alissa

Kiitos kun kirjoitat tästäkin <3 Meidän kaikkien elämässä on myös mustaa. Toivottavasti synkkyys helpottaa kohtuullisessa ajassa <3

KaMaSa

Hyvä, että kirjoitat elävästä elämästä, etkä mistään kiiltokuvasta!
Itselläni diagnosoitiin keskivaikea masennus viikko sitten ja tänään olen aloittanut lääkityksen. Joten täälläkään ei kesä mene ihan niin kuin sen oli suunnitellut.

Mekkomuija

Tietenkin olisi ihanaa, jos sullakin olisi vaan hyvää kerrottavaa aina, mutta ahdistuneena ihmisenä tiedän, että näin ei vaan aina ole. Eilen mulla oli ihanaa aikaa mekkokaupassa ja tänään ahdistavat pakkoajatukset, mutta minkäs teet. Voimia sulle ❤

Vierailija

Sinun blogisi on yksi suosikkiblogeistani juuri siksi, että kaikki ei ole aina vain vaaleanpunaista hattaraa ja hymyjä. Itse ainakin arvostan paljon sitä, että kirjoitat välillä myös elämän tummemmista sävyistä. 

Minulla on myös tuo toistuvan masennuksen diagnoosi ja myös itselleni tämä kesä on ollut aika vaikea. Tänäänkin olin iltakahdeksaan asti yöpaidassa ja loppujen lopuksi en koko päivänä tehnyt oikein mitään muuta hyödyllistä kuin tiskasin. Mutta niin se menee, voimavarojen mukaan.

Toivottavasti tähän kesään tulisi sinulle vielä lempeämpiä päiviä, mutta niin kuin kirjoitit, jos ei tänä kesänä, niin tulee niitä seuraavia. 

Olet upea :)

Mm

Kiitos kun jaksat, ja uskallat, kertoa myös tästä puolesta. Itseäni kirjoituksesi lohduttaa. Olen itse vaiheessa jossa päivittäin yritän sanoa itselleni ettei tarvitse jaksaa jos ja kun ei pysty. Riittää, että tekee jotain pientä. Kirjan lukeminen riittää jo paljoksi. Se on vaikea yhtälö itselle kun on tottunut tekemään ja menemään valtavasti ja kaikki ympärillä ovat sellaisia.

tyttö

Kiitos Veera! Arvostan suuresti, että olet avoin ja rehellinen blogissasi. Minäkin alkukeväästä lähtien masennuksen voimistuessa olen vetäytynyt ja välttelevä. Hellepäivät kuluvat sälekaihtimien takana. Yritetään jaksaa!

Vierailija

Itse olen myös yrittänyt taistella ajatusta vastaan, että ”pitäisi tehdä”. Vaikka en ole masennukseen taipuvainen ja pidän (tietyssä määrin) sosiaalisista tilanteista ja ihmispaljoudesta, niin kaipaan paljon myös ns. omaa aikaa (lapset toki aina kuvioissa mukana mutta osaan nauttia vaikka siitä kahvikupposesta, minkä saan rauhassa juoda). Jotenkin on kiva nauttia myös niistä pikkuasioista :) ihanaa kesää sinne <3

Lukija123

Ei todellakaan tarvitse kirjoittaa vain kiiltokuvaa, siksihän blogiasi jaksaa lukea, kun se on totta ja samaistuttava. Jaksamista Veera.

N

Hei ❤️ Bongasin otsikon ja tulin blogiisi eka kertaa. Kertoo nimittäin otsikko omastakesästänikin. Vaikka olen tehnyt tosi paljon kivoja asioita, ne eivät ole TUNTUNEET siltä, kun niiden ”piti”. Ja ne asiat on tekemättä, joita todella tarvitsen ja haluan... tämä kirjoitus tuntui tavallaan vertaistuelta ja rauhoittavalta.

Toivon, että osaat antaa asioiden olla ja mennä, miten ne menevätkin tänä kesänä ja ettet ainakaan syyllistä itseäsi mistään. Ensinnäkin kesää on vielä paljon jäljellä ja muitakin kesiä taas tulossa. ❤️❤️❤️

Elma

Olet kyllä huipputyyppi Veera! Jos maailmassa olisi enemmän sinunlaisiasi ihmisiä, olisi täällä kaikkien paljon helpompi elää. Aitous tässä feikkimaailmassa on niin arvokasta!

- Elma -

Vierailija

Mulla meni selkä (jo toistamiseen muutaman vuoden sisällä) ja sitten onkin tekemiset vähissä. Olen nyt neljä viikkoa viettänyt aikaani tässä sohvalla läppäri ja telkkari (+ tuuletin) seuranani. Ekstrovertille tämä tilanne olisi ollut kauhistus. Nyt kuitenkin, kun selkä on jo paranemaan päin niin huomaan vieläkin viihtyväni tässä sohvapesässä.

Mulle on tämä itsekseen oleminen ihan parasta enkä tykkää yhtään ns. ihmistenilmoista. Toki sielläkin on käytävä joskus. Kaupassa hakemassa ruokaa ja kirjastossa. Mikä onni kaltaiselleni erakolle, että lähikirjasto muuttui omatoimikirjastoksi ja siellä voi käydä näkemättä ristin sielua. Kirjastokortilla pääsee ovesta joka päivä klo 7 - 21. Ihanaa hiippailla siellä yksin etsimässä luettavaa.

Vierailija

Tällaistakin elämä on, välillä. Mutta kun tuntuu, ettei saisi olla. Siksi helpotti lukea tekstisi ja kommentit.
Itselläni ei ole ehkä masennusta vaan surua ja elämänsuunta hukassa. Pitäisi tehdä vaikeita tunteita herättäviä käytännön hommia, mutta jaksan vain ihan pikkuhiljaa. Ystäväni huolehtii, että ainutkertainen elämä jää elämättä. Mutta tämäkin on elämää. Ei asiat väkisin ala tuntua mukavilta.

Toivon sinulle silti mahdollisimman hyviä päiviä Veera.

Roso

Älä ota paineita vain iloisen sisällön tuottamisesta, se ei ole realistista! Uskon, että kaikki lukevat mieluummin vähän elämänmakuista ja todellista, kuin väritettyä ja feikattua blogia. Surut ja huonommat jaksot kuuluvat elämään, ja niistä on ihan yhtä lailla tärkeä kertoa, kuin positiivisistakin asioista. Tämä on myös hyvää vertaistukea niille, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa! 

Tsemppiä!

Vierailija

Kiitos, että jaat myös elämän rosoisempaa puolta. Lohduttaa, että muillakin samaa, kun itselle vielä kaikki kovin uutta. Moni suunnitelma mennyt uusiksi, kun ei oikein mitään jaksa. Mutta toisaalta, enpä ole koskaan ennen malttanut viipyä sohvalla niin kauaa, että olisin tullut seuranneeksi omenoiden pyöristymistä pihapuussa tai oravaemoa kaitsemassa poikasiaan. Toisenlaisia kesämuistoja siis tältä kesältä.
Aurinkoa ja myötäisiä tuulia sinulle, Veera❤

-Sanna-

Heidi

Kiitos Veera tästä tekstistä, minäkin uskon että minäkin vielä teen joku kesä mun listan kaikki asiat. Niin säkin ❤️

Tuija

Hienoa, että kirjoitat näistä asioista. Niistä on lohtua ja vertaistukea, mutta samalla ne myös murtavat mielenterveysasioihin liittyvää stigmaa. Kiitos! ❤️

:(

Kiitos tästä! Tiedän, etten ole yksin ajatusteni kanssa, vaan täältä löytyy yllättävän monta saman mörön kanssa painivia.

J

Luin jostain, että masennuksesta kärsiville kesä on usein pahinta aikaa. Kesä ja aurinko luo paineita tehdä kaikkea kesäistä ulkona ja sitten kun ei jaksakaan, se vaan ahdistaa lisää.
Tsemppiä ja jaksamista sinne! Toivottavasti loppukesä tai ensi kesä ovat valoisampia!

Edellisen postauksen jälkeen kukaan ei varmaankaan ihmetellyt muutaman päivän hiljaisuutta. Rutistin perjantaina ison duunihomman kasaan ja sen jälkeen olen lähinnä vain ollut. Hiljaa paikoillaan. Nukkunut paljon. Kuunnellut oloani ja mittaillut jaksamistani. 

Valitettavasti tämä alkanut loma ei tarkoita kunnon lomaa. Omia töitä on to do -listalla edelleen. Normaalitilanteessa ne hoitaisi pois päivässä tai kahdessa, mutta nyt olen tyytyväinen, jos saan tehtyä yhden homman per päivä. Tänäänkin palasin aamupäivän kuvauskeikalta suoraan takaisin kotiin parin tunnin päikkäreille. Kova väsymys voi hyvin johtua lääkeannoksen nostosta ja menee siis toivottavasti pian ohi. Toivotaan, että päivä paistaisi pian taas.

Hyvin hissukseen elelyä siis täällä. Mutta kotona nyhvätessä on ollut hienosti aikaa selailla meneillään olevien alennusmyyntien tarjontaa. Koskaan ei näköjään niin surkeasti mene, etteikö mua jaksaisi uudet koltut kiinnostaa. :D 

Minua vaivanneen kukkakuosi-innostuksen vuoksi kokosin kollaasiin kuusi pluskoon kukkamekkoa, kaikki alennushinnoilla. Itseäni puhuttelee tällä hetkellä etenkin midimitta, johon ihastuin tämän KappAhlin mekon myötä.

 

1. Yläosastaan smokkirypytetty Elloksen Engla-mekko paljastaa kauniisti olkapäät. 

2. Mango Violetan lyhyessä mekossa on kaunis väritys ja istuvuutta parantava vyötärökuminauha.

3. Viininpunaisen pitkähihaisen mekon etumusta koristavat pienet niitit. City Chic, Zalando. 

4. Pienellä rusetilla ja frillahihoin varustetun mekon kukkakuosi on ihanan perinteinen. Alice & You, Asos.

5. Maximittaisen off shoulder -mekon printissä on Hawaiji-henkeä. NVME, Asos.

6. Junarosen pikkukukkainen mekko kietaisumallinen ja koristettu röyhelöin. 

 

Mulla on huomiseksi hurja suunnitelma. Ajattelin pukeutua johonkin muuhun kuin verkkareihin ja meikkiäkin vois laittaa. Jos oikein asukuvat sais aikaiseksi. Mut hiusten harjaaminen ei ole kyllä listalla vieläkään. Tsekkaa kuva.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat