Kirjoitukset avainsanalla uusi elämä

Mä en itke enää joka päivä. En välttämättä edes joka viikko. Juuri muutama päivä sitten mietin, että pitkälle on tultu talven synkimmistä erosurun ja toivottomuuden hetkistä. En minä voi mitenkään väittää, että tuntisin itseäni vielä onnelliseksi tai että olisin vielä oppinut pitämään tästä eron jälkeisestä elämästäni. Mutta olen tavallaan alistunut sen edessä, että tällaista elämä nyt on. Aurinko nousee ja laskee joka päivä kaikesta huolimatta.

Valo ei oikein yllä vielä mun sisälle saakka, mutta tiedän jo, että sitä on olemassa. Nyt vaaditaan vain kärsivällisyyttä. On vielä ainakin jonkin aikaa siedettävä tätä vähän outoa oloa suunnatonta ajelehtimista. Kyllä ne toisenlaisetkin päivät sieltä joskus taas koittavat. 

Ei niistä surkeista epätoivon hetkistä ole silti vielä täysin päästy. Eilen iski melkoinen itkukohtaus, kun ajatus yksinäisistä pääsiäispyhistä alkoi kuristaa kurkkua. Kaverit ja tutut suunnittelivat ostoslistojaan perheen juhlapäivällisiä varten ja mä mietin vain, että onneksi edes lauantaina pääsee töihin, ettei pääsiäinen tunnu ihan niin pitkältä. 

Eihän se nyt ole mitenkään outoa olla yksin. Itseksenihän mä töllötän ison osan päivistä. Mutta jotenkin nää kaiken maailman ekat kerrat yksin, ilman sitä tyyppiä, jonka kanssa ehti 15 vuotta arkensa ja juhlansa jakaa, silti riipaisevat hieman sydänalasta. Sitä ehtii kuitenkin tuollaisessa ajassa muodostamaan aika paljon rutiineja ja perinteitä joten ilman niitä on vähän hukassa.

Mitä nyt, kun en enää menekään pääsiäisenä hänen vanhemmilleen syömään? Kenen kanssa minä nyt suuntaan vappuna brunssille? Juhannuksen ruokia oli ihana suunnitella yhdessä ja tikkataulukakusta oli jo hyvää vauhtia tulossa meidän yhteinen perinne.

Kuvassa pääsiäiskukat minulta minulle

Tässä on siis monta tilannetta vielä edessä ensimmäistä kertaa itsekseen ja omillaan. Pitää luoda uusia rutiineja, löytää uusia sosiaalisia ympyröitä.  

No, tänään sitten itse asiassa vietettiin hetki aikaa yhdessä exän kanssa. Molempien pitkäperjantai oli yksinäinen, joten suuntasimme yhdessä lounaalle ja ostoksille. Yhteisen kummilapsen synttärilahjan lisäksi shoppailtiin mm. kenkiä hänelle. Oli siinä jotain outoa. Vierellä oli ihminen, joka on monella tavalla niin kovin tuttu, mutta samalla nyt jo vieras.

Ei tästä pääsiäisestä nyt sitten niin yksinäinen tullutkaan kuin eilen itkuissani kuvittelin. Eilen illalla ihmeteltiin sinkkuelämän ihmeellisyyksiä viinilasin äärellä toisen vasta eronneen kanssa. Tänään opeteltiin kaverielämää entisen kumppanin kanssa ja huomisillaksi on alustavasti suunnitteilla leffatreffit ystävän kanssa. Että kyllä tämä tästä. 

Ystävistä puheenollen, yksi heistä lausui ääneen sen yhden todella positiivisen asian, mikä erosta on seurannut. "Me ollaan Veera vietetty ihan hirmu paljon enemmän aikaa yhdessä kuin ennen." Näin on käynyt monen ihmisen kanssa. Olen sekä lähentynyt monien ns. hyvän päivän tuttujen kanssa, mutta olen myös löytänyt uudelleen yhteyden usean vanhan ystävän kanssa. 

Moni pelkää, että ihmiset kaikkoavat ympäriltä, jos kertoo avoimesti että menee huonosti ja on surullinen. Mun kokemus on ollut ihan päinvastainen. Se, että olen ollut tunteideni ja vointini kanssa todella avoin, on tuonut ihmisiä lähemmäs. Tää on ehkä yhdellä tavalla eka pääsiäinen yksin. Mutta tää on myös eka pääsiäinen yhdessä monen kanssa. 

Olitpa yksin tai yhdessä, niin ihanaa pääsiäistä sulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 | 

Mut juuri jätettiin pari päivää sitten. 8 vuoden suhde eikä itsellä käynyt hetkeäkään mielessä miksi ei oltaisi yhdessä aina. Tämän kaiken epätoivon partaalla edes hieman lohduttaa kuulla että kai siitä erostakin selviää,ajan kanssa jos ei muuten. En tiedä mikä siinä on,että aikanaan kun seurustelun aloitin suurinta huojennusta toi se ettei juhlapyhiä enää tarvitse viettää yksin,mikähän niissä eniten ahdistaa?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Voi ei, todella ikävä kuulla. Ohjeeksi ei voi sanoa muuta kuin että koitat selvitä vaan hetki kerrallaan. Välillä minuutitkin tuntuu tunneilta, mutta on vaan sinniteltävä pahimman yli. Mä en itsekään uskonut siihen vielä pari kuukautta sitten, mutta niin se vaan menee että päivä päivältä helpottaa aina ihan pikkuisen.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
2/20 | 

Jos ystävät eivät itse tajua tai tohdi kutsua sinua pääsiäispöytään, voisiko heille vihjaista, että tunnet olosi yksinäiseksi?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jotenkin sitä kai ajattelee että tällaiset pääsiäiset, joulut sun muut on sellaisia että ihmiset haluaa viettää niitä varmaan petheen kesken (ne joilla sitä on), joten ei halua tuppautua ja tyrkyttää itseään mukaan.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
3/20 | 

Mä aina vaan ihmettelen miksi te erositte kun selvästi sattuu olla yksin ja kuitenkin olette ihan hyvissä väleissä. Oliko kyseessä tämmöinen yhteinen päätös että suhde ei tunnu enää parisuhteelta ja on kasvettu erilleen vai jättikö toinen toisen?

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä ole eron taustoja julkisesti puinut enkä tule sitä tekemään. Eihän se että on hyvät välit tai vaikka ero olisi ollut yhteinen päätös tai ihan mitä vaan, tarkoita etteikö uusi elämäntilanne ja ero pitkä aikaisesta kumppanista sattuisi. Siitäkin huolimatta vaikka ero olisi se paras ratkaisu, on ihan normaalia surra ja tuntea kipua.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraaja
4/20 | 

Täällä eräs blogisi seuraaja innolla jo odottaa sitä, että saadaan lukea uuden (tosi tarkoituksella olevan) ihmissuhteesi ilmestymisestä näille sivuille. Romantiikka kiehtoo ikää katsomaatta aina !

Oikein Leppoisaa Pääsiäistä toivotellen, Mummu Uudeltamaalta !

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä vähän veikkaan, että ei oo valitettavasti kyllä pitkään aikaan mitään sen suuntaista luvassa. 😬

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Lopullinen ero
5/20 | 

Sanotaan, että eka vuosi eron tai kuoleman jälkeen tuntuu pahimmalta! Eka joulu, eka juhannus, ekat synttärit, eka äitienpäivä, isäinpäivä jne. 

Itse olen kokenut menetyksen yllättävän kuoleman kautta ja jäin  vielä pienen lapsen kanssa yksin, hän toi toisaalta lohtua ja  samalla  motivaatiota jatkaa, kun tuli " heikko hetki". 

Näyttämisen halua, että selvitään ja  hyvät  verkostot auttoivat. Mutta  mielellään ei tietysti  muistele enää niitä alkuaikoja.......hukkuu  jotenkin muistojen sumuun...

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, kyllä tää eka vuodenkierto varmaan on hankalin. Seuraavana vuonna ehkä jo osaa ajatella muutakin. Toivottavasti.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mermar
6/20 | 

Huonoakin suhdetta voi surra, kokemusta 20 vuodesta. Monta pilallista joulua, juhannusta ja pääsiäistä. Ehkä se on tottumusta, ihminen pelkää luonnostaan kaikkea uutta. Ja kaikkea uutta seuraa erosta. Joskus se voi olla yksinäisyyttä, tai uusperhe arkea tai ihan mitä vaan. Rohkeana uusiin seikkailuihin. Se kannattaa, ennakkoluulot romukoppaan. Hauskaa pääsiäistä ja hyvää kesän alkua.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, eiköhän se ole ihan normaalia surra ja olla vähän eksyksissä suhteen päätyttyä vaikka ero olisikin ollut paras ratkaisu. Se on kuitenkin iso elämän muutos.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Fani
7/20 | 

Itse erosin kuukausi sitten. Hyvä päätös, ainoa oikea, mutta sattuu silti. Eron syitä meillä puolison kontrollinhalu, mustasukkaisuus jne. Olo on isosti helpottunut, silti suren. Mutta pakko luottaa siihen että aika parantaa.
Tsemppiä Veera <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jospa se aika kuluis meidän molempien kohdalla, niin että kohta ei enää satu. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hei tosi hienoa, että sinä täysin random vieras ihminen esität tällaisia analyysejä tietämättä mistään mitään. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Severiina
9/20 | 

Miten ihana tuo ikoni/ikonimainen taulu kukkiesi taustalla! Kenen tekemä, voiko sellaisen hankkia itselleenkin? Kommentti juhlapyhäilmiöön: havahduin, kun Jani Toivola kirjoitti, että suomalaiset sulkee perheensä juhlapyhiksi, ja niihin on mahdotonta päästä osalliseksi tästä syystä. Jäin miettimään ja tajusin, että se on just näin ja se on ihan hullua. Miksi juhlitaan aina saman kaavan mukaan, jollain samalla "pyhällä" perhepiirillä? Haloo. Aion itse rikkoa tätä pöllöä ja syvälle juurtunutta kaavaa pian!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Taulu on edesmenneen sotkamolaisen taiteilijan Jaakko Leppäsen työ. Lapsuudenkotini peruja.

Ja totta kyllä tuo, että ahdistavaa ja hölmöähän se on luoda jotain liian tiukkoja ja aina samanlaisena (kunnes sitten tulee ero tms) toistuvia juhlaperinteitä, kun asioita voisi tehdä niin monella muullakin tapaa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
10/20 | 

Tuohon lapsettomuusväittämään: Tuleehan tuokin mahdollisuus mieleen, kun blogissa on kerrottu ongelmista "alakerrassa" kuten postauksessa Endometrioosi ja ylimääräinen kohtu.

Vierailija
11/20 | 

Nyt olen vakaasti aviossa, mutta aikanaan erottuani surin sitä menetettyä aikaa, jonka olin viettänyt suhteessa, johon toinen ei ollut sitoutunut. Kun minä lakkasin sitä kannattelemasta, se loppui. Toivon sinulle Veera voimia ja rohkeutta edelleenkin. Elämä on kuitenkin ihanaa kaikin maustein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erostani ei ole vasta kuin muutamia kuukausia, mutta olen silti jo ehtinyt miettimään mm. sitä mahdanko vielä löytää rakkautta. Ja lähiaikoina etenkin sitä, että jos joku ihana vielä vastaan tulee, niin miten erilaista parisuhteen muodostaminen on nyt tässä iässä ja elämäntilanteessa verrattuna siihen, kun aloitin edellisen suhteeni parikymppisenä.

Silloin yli viisitoista vuotta sitten oli vain helppo heittäytyä ihanaan tunteeseen ja päätyä hyvin nopeasti elämään saman katon alla. (Asuimme yhdessä käytännössä seurustelumme ensimmäisestä päivästä lähtien) Olimme niin nuoria, että mitään suuria tulevaisuudensuunnitelmia ei ollut kiire tehdä, tuntui että aikaa oli edessä ihan loputtomiin. Elämät oli vaivatonta sovittaa yhteen, kun ei tarvinnut ottaa huomioon kuin toisemme.

Veikkaisin, että näin 37 vuotiaana sinkkuuntuneelle ihmiselle uuden suhteen aloittaminen on monella tavalla erilainen prosessi. Tämän ikäisenä ollaan usein jo sillä kuuluisalla "toisella kierroksella" (tai kolmannella tai neljännellä) ja hyvin monella on hommassa mukana myös jälkikasvua. On vakiintuneet asuinpaikat, arkirutiinit ja tavat. On myös koettuja pettymyksiä ja niiden mukanaan tuomaa viisautta, mutta myös varautuneisuutta ja jopa pelkoa.

En mä itse pelkää mitään arjen ja käytännön haasteita. Jos jonkun kanssa oikein natsaa ja löytyy molemminpuolinen halu olla yhdessä, niin ongelmanratkaisukykyä löytyy kyllä. Mutta saakeli, että ihan se itse rakastuminen on kyllä pelottava ajatus. Että miten sitä vielä uskaltaisi heittäytyä niin haavoittuvaksi? 

Toisaalta taas pelottaa, että osaanko mä vielä rakastua. (Miten tästä aiheesta löytääkin pelkoja vähän joka suunnasta? :D) En ole koskaan ollut mikään salamarakastuja tai edes ihastuja. Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka tuntuvat tuosta noin vaan aina edellisen perään löytävän uuden ihmisen joka on niin ihana ja mahtava, että sen kanssa haluaa laittaa hynttyyt yhteen. Mistä niitä ihania tyyppejä aina kävelee vastaan ja miten on niin helppo ihastua ja rakastua?

Itselläni tunteet kypsyvät melko hitaasti.  En ole ollut elämässäni kovinkaan montaa kertaa rakastunut, enkä edes hurjan lujasti ihastunut. Kun kehitän romanttisia tunteita jotain kohtaan, niin ne eivät sitten myöskään ihan helpolla sammu.

Minulla on ystäviä, jotka tuntuvat bongaavan mielenkiintoisia tyyppejä ja potentiaalisia kumppaneita ihan tuon tuosta ja minä puolestaan mietin, että ei oo todennäköistä, että elämänsä aikana kohtaisi kovin montaa ns. oikeaa. 

Ja sitten vielä sekin, että jos jonkun ihanan kohtaakin, niin miten todennäköistä on, että se toinenkin tykkäisi minusta yhtä paljon? Tai vaikka tykkäiskin, niin että vielä ajoituskin olisi oikea. Aina ei ole vaikka tunteita olisikin. 

En minä toki ajattele, että tässä pitäisi just nyt heti olla joku vakava parisuhde tulilla, mutta ai että kun voisi edes hieman ihastua! Just nyt toivoisin, että olisin vähän herkempi ihastumaan. Olis niin piristävää edes vähän posket punoittaen tiirailla jotain ihanan oloista tyyppiä ja miettiä uskaltaisko sitä pyytää treffeille. (Veikkaan et en uskaltais :D) 

Kaikkea tätä kun tuumii, niin tuntuu aika vahvasti siltä, että eiköhän tässä saa aika lailla yksinään aikaansa viettää. Pitäis varmaan vaan unohtaa tää koko aihe ja koittaa olla miettimättä mitään mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Joku tulee vastaan, jos tulee. Asiat sujuu, jos sujuu. Mut kyllä nää hommat melkoista lottoa on. Aika monta asiaa pitää osua kohdilleen, jotta päätyy jonkun kanssa oikeasti yhteen

Jotain ihania tosielämän rakkausstooreja tonne kommenttiboksiin nyt! :D

 

Kommentit (16)

Nurje
1/16 | 

No, en tiedä onko tää maailman ihanin rakkaustarina, mutta itselleni kävi niin, että erosin pitkästä parisuhteesta ja olin jonkin aikaa hyvin hukassa itseni kanssa. Ja koska olin hukassa, elämään tuli myös epäterve, uusi parisuhde. Sellainen, joka repi omaa minää vielä entistä enemmän hajalle. Se taisi hävitä hetkeksi kokonaan. Sitten kun se (onneksi) päättyi, mietin, että onkohan mun parisuhdejutut nyt tässä. Kaikki tuntui epätoivoiselta, jopa mahdottomalta. Sitten sattumalta päädyin viestittelemään erään miehen kanssa ulkomaisista festareista, joilla oltiin molemmat juuri päättyneenä kesänä oltu. Jonkin verran juteltiin myös zombie-apokalypsistä. :D Tämä ihminen tuntui turvalliselta juttukumppanilta, mutta olin satavarma, että mitään suurta tunteen paloa tästä ei tule. Mies halusi tapailla ja suostuin, olihan meillä samanlainen huumorintaju ja juttu luisti. Tunnustan jopa ajatelleeni, että "meneehän tää harjoitustreffeistä". Mietin, että tämä ihminen on mulle ihan liian "kiltti ja kunnollinen". Jonkin aikaa tapailtiin, kunnes ymmärsin, että tosiasiassa tämä ihminen oli juuri sellainen, jonka kanssa oli hyvä olla. Ei ollut draamaa, ei ollut repivän ristiriitaisia tunteita, kuten aiemmin. Oli vain hyvä olla. Silloin tajusin, että juurikin aiemmin olin juossut aivan väärien asioiden perässä ja aiheuttanut sillä elämääni kaaosta. Koska oletin, että sen parempaa en ansaitsekaan. Tämän ihmissuhteen myötä ymmärsin, että parisuhde voi kohdallani olla myös tasapainoinen ja harmoninen. En sano, että se on täydellinen. Mikään ei ole täydellistä. Mutta reilut viisi vuotta yhteistä taivalta on näyttäneet sen, että elämä voi todellakin yllättää. :) Ja niin se voi yllättää sinutkin. Tsemppiä ja jaksamista! :)

PS. Tällä tarinalla en yritä viestittää, että vain parisuhteesta voi löytää onnen ja "happily ever after"-kliseet. Parisuhde ei ole onnen edellytys, sen voi löytää myös itsekseen, ihan yhtä hyvin. :) Molemmat on yhtälailla arvokkaita tapoja elää. :)

Elviirama
2/16 | 

12v parisuhteen jälkeen olin muutaman vuoden sinkkuna ja keskityin vain itseeni. Tapailin ihmisiä, mutta Se Oikea ei vaan löytynyt. Olin päätynyt kokeilemaan deittisovellusta, työkaverini kannustamana ja törmäsin siellä mieheen, jonka kanssa aloitettiin jutella. Juteltiin noin viikon verran ja saatiin lopulta (miun vuorotyön takia) sovittua iltakahvihetki. Fillaroin töistä kotiin iltavuoron päätteeksi ja toinen ilmaantui samoihin aikoihin parkkipaikalle. Iltakahvi venyi aamukahviksi, vaikken edes tuolloin omistanut kahvinkeitintä.
Kohta ollaan puolitoista vuotta jatkettu tuota kahvihetkeä. Yhteenmuutto tapahtui nopeasti, mutta toisaalta se toisen kanssa tuntema tunne on sellainen, että on tullut kotiin. Ja se tunne on vaan vahvistunut.
Rakkaus löytyy silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ja olin jo päättänyt, että kokeilen sovellusta viikon ajan ja sitten annan taas ajan kulkea ja keskityn itseeni. ❤️ Toisin kävi ja nyt olen parisuhteessa, jossa saan olla oma itseni. Ja saan kaiken sen rakkauden, jonka olen ansainnut ja saan antaa rakkautta ihmiselle, joka sen ansaitsee.

viipi
3/16 | 

Olin päättänyt elää yksin 25v avioliittoni päätyttyä eroon. Ostin ja remontoin itselleni viihtyisän kolmion. Ja sitten lähdin katsomaan vaihtoautoa pitkään palvelleen ison perheauton tilalle. Ostin auton ja sain miehen kaupan päälle. Ihana, kiltti, huomaavainen mies - ihminen joka tuntui suloisesti kodilta heti alusta alkaen. Viihdytään loistavasti yhdessä, leppoisaa hyvänolon yhteiseloa nyt yhteisen katon alla. Elämä todellakin yllättää <3

Linaa
4/16 | 

Baaristahan ei löydy ikinä ketään kunnollista. Paitsi silloin kun sieltä löytyy helmi, täysin sattumalta ja itselle epätyypilliseen tapaan. Mä en ikinä uskaltanut tehdä aloitetta, mutta sen kerran (mahdollisesti promillet auttoivat) sanoin moi. Äsken toivotin samaiselle uniselle miehelle hyvää työpäivää. Elokuussa tuosta samaisesta miehestä tulee isä meidän esikoiselle. Naimisissa ei olla, tehdään asiat omalla tahdilla ja vaikka jokin asia veisi 7 vuotta, niin kaikki on sen arvoista.

Vierailija
5/16 | 

Olin eronnut todella huonosta, itsetuntoni vieneestä suhteesta, olin ollut exäni kanssa 8 vuotta. Vannoin, että pysyn sinkkuna koko loppuelämäni, koska en uskonut, että voisin löytää hyvän ihmisen kumppaniksi. Parin kuukauden päästä ystävystyin erään miehen kanssa. Omalta kohdaltani se oli jalat alta rakastumista. Tapailtiin kuitenkin ystävinä. Lopulta mä kerroin, että mun on vaikea olla hänen kanssaan vain ystävä, koska tunnen niin paljon enemmän. Noin reilu 1,5 vuotta ensitapaamisesta muutimme yhteen ja odotin ensimmäistä lastani. Ollaan oltu kohta 10 vuotra yhdessä ja meillä on 2 lasta. Mun on ihan älyttömän hyvä olla tämän miehen kanssa. Voin olla juuri se, mitä olen ja hän samoin. Rakkautta löytyy edelleen hurjasti.

Ennustaja eukko
6/16 | 

Kevätaurinko saa ihmeitä aikaisekseen, ei kun siitä paanalle vaan Veera. Kyllä se "Kliks" sitten tapahtuu, kun on tapahtuakseen ja sitten se loppuhan tulee olemaan historiaa...... Silviaa ja Kaarlekustata lainatakseni !

Vierailija
7/16 | 

Olen tässä viime aikoina oppinut, että elämä on yllättävää... Muutama vuosi sitten takaperin erosin "elämäni rakkaudesta", ja se otti koville. Puoli vuotta meni sumussa ja suoritin opintoja vain pois alta, jotta en ehtisi ajatella muuta. Vielä vuodenkin jälkeen hän oli mielessäni lähes päivittäin ja tuntui, että en koskaan löytäisi ketään uutta. Kunnes se yhtäkkiä löytyi. Ensimmäiset treffit jatkuivat kolmipäiväisiksi, ja voi että sitä perhosten tunnetta masussa ja iloa puheessa kun kertoi hänestä kavereille. Se tunne on ihana, ja toivottavasti saat kokea sen myös! Olen muuttanut myös tämän rakkauden perässä perähikiälle, en tuntenut täältä ketään, kaikki ystäväni ja perheeni jäivät 500 km päähän. Ajoittain olen ollut kovin yksinäinen täällä, mutta nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa olla muutama oma ystävä myös täällä. Lisäksi minulla ei ole ollut työpaikkaa mihin palata äitiyslomani jälkeen ja olen siitä stressanut ajoittain. Omalta alalta minulla on kertynyt vain muutaman kuukauden työkokemus opintojeni jälkeen, ja olen saanut kielteisiä vastauksia elämäni aikana useita, joten pää pystyssä ei tähän työnhakuun varsinaisesti lähdetty. Ehdin laittaa neljä hakemusta kunnes sain työn. Ja siis halusin kertoa kaiken tämän, osoittaakseni, että elämä kantaa ja ikinä ei tiedä, mitä sillä on antaa, tai mikä adonis siellä kulman takana odottaa. Kuulostaa todella kliseiseltä, mutta oman kokemukseni kautta oppinut myös, että on myös kovin totta. Ehkä se on myös hyvä asia, ettei ihastu helposti; silloin kun se tunne tulee, niin sen tuntee sitten todella.

Vierailija
8/16 | 

Olin 6 vuotta naimisissa, josta 2 mietein eroa ja lopulta uskalsinkin avata suuni. Siitä sitten onnessani uutta elämää pykäämään "ei mitään miehiä"-asenteella. Eka viikonloppu omassa kämpässä, 2kk erosta ja törmäsin elämäni mieheen. Nyt muutama vuosi yhdessä takana ja 3kk vauva köllöttää kainalossa. Onnen löytää kai parhaiten kun sitä ei etsi.
Ajattelin, etten halua mitään suhdetta heti, vaikka henkisesti olin jo irtaantunut exästä täysin ja olin siihen kyllä valmis. Mitä sitä sitten vastaankaan laittamaan kun tuollainen saalis kävelee vastaan.

Mapaula
9/16 | 

Itse olen saman ikäinen kuin sinä, sinkkuna tosin ollut pitkän suhteen jälkeen jo joitain vuosia. Olen huomannut itsekin, että siinä missä nuorempana se suhteeseen hyppääminen oli helppoa, niin nyt olen kyllä niin suojaukset ylhäällä koko ajan, että pohdin itsekin näinköhän sitä enää onnistuu mitään parisuhteen tapaista kenenkään kanssa saamaan aikaan. Nyt olen tosin rohkaistunut tapailemaan ihmisiä, mutta jotenkin pistän homman jäihin jo alkuvaiheessa, vaikka tyyppi olisikin kiinnostava. Toisaalta asioita vaikeuttaa myös se, että kun tässä jo hyvän tovin ollut sinkkuna, niin jotenkin siihen itsekseen eloon tottunut, tuntuu vaikealta päästää ketään "sotkemaan kuvioita".

Iida
10/16 | 

Pelko pois ja pulkkamäkeen. Jos menee päin mäntyä tai pulkka katon kautta ympäri, eikun rohkeesti uudestaan... Ja jos joku kutkuttava tyyppi sattuu kodalle, niin pyydä ulos. Mitä menetettävää sulla on? 😉 Näin minä toimin oman eroni jälkeen. En lähtenyt hakemalla hakemaan ketään. Päinvastoin. Pidin kuitenkin silmät ja korvat auki, keskustelin, tutustuin ihmisiin, olin utelias... Sitten kaikki kävi ihan "vahingoissa". Olen ihastunut ja onnellinen.

Still havent found what im loo...
11/16 | 

Ei ole mulla nyt lovestorya tähän hätään, mut pakko kommentoida, kun mulla on ihan samanlaiset ajatukset ja tuntemukset vieläkin, vaikka erosta jo kaksi vuotta :D joskus tuntuu tosi yksinäiseltä, joskus on päiviä kun kiitän siitä et oon sinkku. Tsemppiä sinnekin!

Vierailija
12/16 | 

Huvikseen latasin Tinderin eron jälkeen 1kk kun puute iski ja olin vain panoseuraa vaille. Yksi virtuaalisessio jatkui in real life ja nyt ollaan naimisissa vaikka kumpikaan ei etsinyt vakavampaa ja esittelytekstissä molemmilla oli että etsin hauskanpitoseuraa...silti kolahti!

Vierailija
13/16 | 

Kaikki vaan ei ole tarkoitettu parisuhteeseen enkä edes käsitä, miksi joku miehenpuoli pitäisi saada. Minulle riitti yksi pitkä suhde ja parempaa elämää en voisi kuvitella kuin nyt sinkkuna.

Maaria81
14/16 | 

Itse erosin 3 vuotta sitten melkein 15v parisuhteesta. Kuvittelin nauttivani pitkäänkin sinkkuudesta. Noh toisin kävi hyvän ystäväni annoin tehdä deittisivustolle pienessä hiprakassa (molemmat oltiin!) esittely tekstin 😁 Ehdin n. 3kk viettää railakasta sinkkueloa kunnes avomieheni laittoi viestiä kyseisen deittisovelluksen kautta. Tästä alkoi kiivas yö myöhäinen viestittely. Ekan kerran treffattiin pikaisesti Jussin jälkeen. Tämän jälkeen useita treffejä ja whatssapp viestejä 😊 kunnes sitten päätettiin alkaa heinäkuunlopulla seurusteleen. Nyt on yhteistä eloa takana kohta 3v ja avoparina ollaan oltu syksyllä 2v, onnellisempi olen kuin koskaan. Baarista parisuhdetta ei kannata yrittää etsiä. Mä liputan deittipalvelujen nimiin.
Ja kannatti antaa ystävän tehdä se profiilin esittely teksti se kun oli kuulemma yksi syy miksi mieheni otti yhteyttä 😊

Vierailija
15/16 | 

Erottuani vihdoin tosi huonosta suhteesta ei mennyt kauaakaan, kun vanha tuttava pyysi treffeille. Olin vapaa ja hän koki tilaisuutensa tulleen. Muistan olleeni iloisesti yllättynyt, olihan hän tosi kiva ja komea. Fast forward neljä vuotta: ensi kesänä häät! Löysin elämäni rakkauden. Näinkin voi käydä.
Mainittakoon, että olen suht saman ikäinen kuin Veera ja kerran jo ollut naimisissa.

Vierailija
16/16 | 

Voi Veera, älä heitä pyyhettä kehään! Olet joskus minua kuvannutkin, kun yritin kaikkeni pitääkseni yllä tuhoon tuomittua suhdetta luonnehäiriöisen tyypin kanssa. Halusin hänelle kuvakirjan itsestäni muistoksi, sinähän ne kuvat otit. Onneksi se suhde lopulta päättyi hänen poistuttuaan Suomesta. Olin aivan loppu siinä vaiheessa.  Vierähti muutama vuosi, eikä mitään kummempaa tapahtunut, yksinäistä nysväämistä ja treenaamista oli elämä.  Sitten johkaannuin eteläafrikkalaiselle nettideittisivustolle - erinäisiä yhteensattumia, miksi juuri sinne -, tein profiilin ja nyt asun täällä paikallisen mieheni, koirien, hevosten ja kissan kanssa. Lähipiiri ajatteli alkuun taatusti, että olin menettänyt viimeisenkin järjenrahtusen, kun otin moisen riskin lähteä tapaamaan miestä pallon toisella laidalla kaiken kokemani jälkeen. En voisi onnellisempi olla! Qui ne risque rien n'a rien...

Ai että miksikö viime aikoina on ollut niin harvoin asukuvia? Syy nro.1 on toki se minkä varmasti jo teidättekin. Jaksaminen ja keskittymiskyky ovat olleet kaikkea muuta kuin hyvällä tolalla, joten olen pistänyt voimani varsinaisiin töihin ja nipistänyt blogista. Syy nro 2. taas on se, että mun pukeutuminen on ollut kahdella sanalla kuvaten tylsää ja harkitsematonta. Ei oikein inspiroi nappailla asukuvia, kun päällä on päivästä toiseen farkut ja joku mukava mutta nuhjuinen turvaneule.

Juuri edellämainitut kamppeet ne on päällä näissä Iinan helmikuun puolella Helsingissä ottamissa kuvissakin, mutta väripilkkuna ja katseenvangitsijana on sentään Parikan shokkipinkit nilkkurit. Noin huomiota herättävien kenkien kanssa sopiikin hyvin pukea päälle huomaamatonta mustaa ja harmaata.

Näistä kuvista tulee mieleen tuo mukava viikonloppu, jonka vietin Helsingissä Iinan ja hänen poikansa kanssa. Se oli yksi helmikuun harvoista valopilkuista, mutta sitäkin kirkkaampi. Muistan miten ihanalta tuntui pitkästä aikaa nauraa todella paljon.

Oli myös lohdullista tuntea, että vaikka moni asia elämässä onkin mennyt uusiksi, niin ympärillä on silti ihmisiä, joiden kanssa kaikki on kuin ennenkin. (Vitsit miten kova ikävä Iinaa tulikin tätä kirjoittaessa.)

Mun lähipäivien tärkeimpiä ja lohdullisimpia ajatuksia onkin ollut se, että mun ympärillä on edelleen todella paljon rakkautta ja välittämistä. Parisuhde ei ole noiden asioiden ainoa muoto. Olen saanut tämän myrskyn keskellä huomata olevani rakas ja tärkeä monelle ihmiselle, mutta mustimmissa hetkissä se oli vain ehtinyt unohtua ja hautautua pelkojen alle. 

Farkut - Ellos / Kashmirneule - Ellos / Kengät - Minna Parikka / Korvikset - Aarikka

 

Eilen ihana ystävä saapui luokseni välittömästi, kun kuuli puhelimessa itkuni. Tänään puhuin puolitoistatuntisen töitä ja terapointia yhdistäneen maratonpuhelun toisen ystävän kanssa.

Moni vähän etäisempikin kaveri on viime aikoina pyytänyt kanssaan lounaalle, kahville, kaljalle osoittaen siten, että ovat olemassa, jos kaipaan seuraa ja jotain kenelle puhua. Olen tarttunut moneen kutsuun. Huomennakin on treffit vanhan opiskelutoverin kanssa, jota olen viime vuosina tavannut yleensä vain työn merkeissä. 

Jos jotain on viime ajat opettaneet, niin ainakin sen, että kun uskaltaa olla avoin ja kertoa tarvitsevansa toisia ihmisiä, on muiden helpompi tarjota apuaan ja seuraansa. Kun näyttää avoimesti tunteensa, on toistenkin helpompi kertoa omia asioitaan sinulle. Avoimuus lisää avoimuutta. 

Kommentit (5)

Regina Rento
1/5 | 

Heippa hei, hymähdin kun huomasin..... minulla on juurikin nyt tuo sama rento mukava asu päälläni. Ei huono !

Hannaah
2/5 | 

Tuo viimeinen kappale on niin totta! Itsekin hammasta purren olen yrittänyt pärjätä yksin, ilman apua. Kun uskaltaa olla heikko ja pyytää apua, se onkin vain lujittanut ja syventänyt ystävyyttä. Ei ne ystävät karanneet, vaikka en ollut vahva ja reipas. Kaikkea hyvää sinulle! ❤️

JenniS
3/5 | 

Me ei olla koskaan tavattu, mutta blogisi perusteella olet tavattoman hieno, herkkä ja arvokas ihminen.

Vierailija
4/5 | 

Minäkin tykkään ja välitän sinusta, vaikkei olla koskaan tavattu. Minusta on aina kiva lukea sun juttuja ja katsella kuvia. Aivan välillä kaipailen, että mitähän sinulle kuuluu ja käyn kurkkimassa blogissa. 💕

Vierailija
5/5 | 

Veera, minäkin välitän sinun hyvinvoinnista, vaikka ei olla ikinä tavattu. Olet minua paljon nuorempi, mutta olet esikuvani! Kunnioitan tapaasi puhua itsestäsi arvostavasti! Ja lupaan sinulle aika auttaa tässä uudessa elämänkuviossasi! Minulla meni 7-vuotta toipua kunnolla, mutta toivuin. Niin sinäkin tulet toipumaan ❤❤

On tämä kyllä yks s***anan työmaa. Tämä itsensä ja elämänsä keräily nimittäin. 

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet todella vaikeita. Erosuru iski kunnolla päälle vasta, kun oli ehtinyt hetken aikaa asustella yksin. Muutto ja alkuajat meni niin käytännön asioita hoidellessa ja keskittyessä johonkin sohvatyynyjen valintaan, että todellisuus ja kaiken lopullisuus iskostui tajuntaan paremmin vasta, kun pysähtyi. 

Alkuvuosi onkin mennyt sitten ihan toden teolla konetta buutatessa. Mulla on olo kuin olisin kaatunut tietokone, joka on käynnistettävä uudelleen. Mutta ensin on saatava sammumaan käynnissä olevat ja jumittavat ohjelmat.

Erossa ei ole kyse vain siitä, että menettää yhden rakkaan ihmisen, vaan uusiksi menee paljon asioita. Olin 21 vuotias, kun muutimme yhteen. Yli 15 vuoden ajan olen siis jakanut arkeni toisen ihmisen kanssa. Tottunut ääneen, joka ovelta kuuluu kun avain kääntyy lukossa. Tottunut menemään nukkumaan iho vasten ihoa. Ihan hirmuisen paljon tottumuksia. Asioita jotka olivat tietyllä tavalla kaikki nuo vuodet, mutta nyt ne ovatkin toisin.

Siinä on aika paljon totuttelemista. Paljon hetkiä, kun toivoisi voivansa työpäivän jälkeen soittaa toiselle ja kysyä, että mitä tänään syötäisiin. Paljon hetkiä, kun haluaisi eteiseen astuessa huutaa moi ja alkaa kertomaan päivän tapahtumia. Monta iltaa, kun toivoisi, että voisi kuiskata hyvää yötä toisen kaulakuoppaan. 

Arki ja koko elämä on on rakennettava monella tavalla uusiksi. On mietittävä miten juuri minä haluan aikaani viettää, sekä päivittäisellä tasolla kuin suuremmassakin mittakaavassa. Tuntuu kuin elämäni elokuvasarjan toinen osa olisi päättynyt (ensimmäinen osa oli lapsuus ja nuoruus, toinen osa sitten nämä vuodet pitkässä suhteessa), mutta seuraavan osan käsikirjoituksesta ei ole vielä hajuakaan. Vain pääosan esittäjä on varma, mutta kaikki muu täysin auki. Tyylilaji, tapahtumapaikka, muut hahmot, ihan kaikki. 

Joka puolelta vakuutellaan, että aika auttaa. Ja toki minäkin siihen jossain mieleni perällä uskon. Tiedän, että yksin elämiseen tottuu ja suru menetetyistä asioista laimenee. Mutta kun se aika tuntuu kuluvan niin helvetin hitaasti. Miksei voi olla jo vaikka ensi syksy? Miksei voi olla jo se hetki elämässäni, kun on taas jonkin onnellisen asian vuoro? Miksi pahimman ahdistuksen keskellä jokainen minuuttikin tuntuu tunnilta?

Kävin tänään sekä psykiatrilla että terapiassa. Psykiatri totesi minun olevan ihan normaalilla "surutyön polulla", mutta masennustaipuvaisuuteni vähän mutkistavan asioita lisää. Oli lohdullista kuulla, että tämä on normaalia. Että kaikki nämä ristiriitaiset tunteet ja vaikeus hallita niitä, ovat aivan luonnollisia. Se saa uskomaan siihen, että ne paskat tunteet tulevat joskus menemään myös ohi. 

Surua ei oikein voi lääkitä, se on vaan surtava, mutta masennusta voi. Mun lääkitystä siis tarkastettiin ja toivon sen myötä saavani hieman lisää tukea tähän asioiden käsittelyyn. Sillä tilanne on se, että nää asiat on nyt rämmittävä päässään läpi sen sijaan, että vaan yrittäisi työntää ne pois mielestä. Mulla on hirveä tarve työstää ja käsitellä. Käynnistää se kone uudelleen ilman jumittavia ohjelmia. 

Terapiassa sitten pyöriteltiin mm. sitä, että mun pitäis ymmärtää, että ei parisuhteen päättyminen tarkoita sitä, että mä olen huono ja epäonnistunut. Suhde on kahden ihmisen yhteinen "luomus". "Parisuhde on sarja kahden ihmisen tekoja", kuten terapeuttini sen sanoi. Se että meidän teot ja tekemättä jättämiset johtivat tällaiseen lopputulokseen, ei tarkoita sitä, että minä olisin huono ja arvoton. Järjellä ajatellen ihan yksinkertainen juttu, mutta tunnepuolella ei lainkaan itsestäänselvyys. 

Puhuttiin myös siitä, että pitäisi pystyä hyväksymään se, ettei kaikkeen saa vastauksia eikä ratkaisuja. "Et voi ratkaista tunteitasi, ne on vain elettävä", muistutti terapeutti. Noita ajatuksia mutustellen siis eteenpäin. Lähes päivittäin tuntuu jotain pieniä ajatuksia loksahtelevan päässä paikoilleen. 

Tänään tuli ensimmäistä kertaa myös sellainen ajatus, että ehkä pohja alkaa olla nyt saavutettu. Huonoja päiviä ja todella kamalia hetkiä on varmasti vielä edessä, mutta jotenkin tuli fiilis, että nyt on raivattu ja revitty rikki niin, että ehkä tästä pikku hiljaa vihdoin alkaa myös uudelleenrakentamisen aika. 

En malttaisi odottaa, että jotain ihanaa tapahtuu! Sillä vaikka kuinka mustimpina hetkinä mihinkään hyvään ei jaksakaan uskoa, niin mun järki sanoo, että elämän aaltoiluun kuuluu sekä hyvät että huonot ajat. Nyt on huono, joten joskus on taas pakko olla edessä jotain hyvää. Näiden nyt jylläävien tunteiden yli ei voi nyt vaan hypätä, eikä niitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi. 

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 | 

Se ihana on tuloillaan, uskon niin. Olen hieman sinua edellä, kesällä eronnut. Nyt elämä on tasaantunut ja olo rauhallinen. Parisuhde loppui ajallaan ja ystävyys toivottavasti säilyy lopun iän. Erittäin opettavainen kokemus itsestä, kommunikaation tärkeydestä ja oman intuition kuuntelemisesta. Parempaa ja aurinkoista kevättä

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu kyllä tämä prosessi tuntuu aika paljon asioita opettavan. Hyvä niin, muuten saattais tuntua vielä pahemmalta jos ei kokisi myös kriisin positiivisia vaikutuksia

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jennir
3/22 | 

Kiitos tästä kirjoituksesta, antoi vertaistukea näin lokakuussa eronneelle. Takana 12 vuoden parisuhde, josta 10 vuotta oktiin naimisissa. Nyt edessä emlämä omilla ehdoilla ja sitä rakentaen. Välillä ihan hukassa ja huutaen surusta, välillä pieniä toivonkipinöitä ihmetellen. Niin se vaan menee, ylös ja alas tää elämä.

Orvokki
4/22 | 

Kiitos aivan ihanasti analyyttisesta blogistasi. Olen samat asiat läpikäynyt, en vieläkään ymmärrä kaikkea mutta eteenpäin vaan olen porskuttanut,tosin vaihtelevasti.
elämänkumppania en ole juurikaan etsiskellyt mutta toivon,ettei minun tarvitsisi yksin vanheta. Toisen läheisyyttä kaipaan niin. Nyt olen 66v. Yhä odotan...
Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää. Olet huipputyyppi ja ajatuksissani. Luen aina sinun blogisi. Niist saan itsekin tosi paljon. Kiitos siitä.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, kyllähän sitä tosiaan itsekseenkin eteenpäin jotenkin porskuttaa, mutta sama toive täälläkin että joskus vielä vierelle joku ihana löytyy. Toivotaan rakkautta meille molemmille! ♥️

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
5/22 | 

kiitos tästä kirjoituksesta ja tsemppiä sulle <3 sun takana on iso seuraajien tukijoukko, vaikka ne ei sun elämässä näykkään.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kyllä kaikki ihanat ja tsemppaavat viestit joita blogissa ja somessa saan, näkyvät mun elämässä, sillä ne piristää kovin etenkin ihan paskoina päivinä. 💗

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
6/22 | 

Kaatunut tietokone jonka ohjelmat junnaa paikallaan oli niin osuvasti sanottu.Kuvaa myös omaa fiilistäni tällä hetkellä.Kiitos ihanasta blogista,olet ihan huippu tyyppi.Muista, kaikki hyvä on vielä edessä😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

On paljon hyvää jo takanakin, mutta toivotaan että enemmän olisi vielä edessä. 🙂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vvjp
7/22 | 

Tulevaisuudessa ei odota pelkästään parempaa, vaan kaikkein parasta. Just sulle. ❤️

Kiitos, että olet kirjoittanut tästäkin asiasta elämässäsi niin rohkeasti. Olet upea nainen, Veera, ja sinä selviät kyllä. Tsemppiä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se olis ihanaa, jos kävisi niin että kaikki paras olisi vielä edessä päin! Kiitos tsemppauksesta. 🙂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Alissa
8/22 | 

Ties mitä ihanaa elämällä on sulle vielä varattuna! Näin lohdutti mun äitini mua, kun erosin. Ja se oli totta.

Ei niin mustaa, ettei se valkene. Usko siihen. Tulee vielä monta, monta ihanaa, säkenöivää, kirkasta päivää.

Tsemppiä <3 <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, eihän sitä koskaan tiedä, ihania asioita voi tapahtua. Mut sekin on mahdollista että niin ei käy. Mut toivotaan parasta!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
9/22 | 

Sä olet rohkea ja kaunis nainen ja ihailen sun kykyä kirjoittaa. Se on monesti tuonut lohtua ja iloa. Itse sairastan kroonista masennusta enkä ole vielä yhtä rohkea että uskaltaisin kertoa siitä avoimesti muille kuin läheisille. Tosin viime aikoina on rohkeus lisääntynyt senkin asian suhteen. Itse kävin eron läpi 11vuotta sitten. Ajattelin samalla tavalla että tämä on vaan käytävä läpi ennenkuin mitään uutta voi tulla tilalle. Pari vuotta olin ja elin itsekseni, sitten aloin kääntää katseeni itsestäni ulospäin. Nyt olen ollut kohta 9vuotta nykyisen aviomieheni kanssa yhdessä. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, kyllä se aika vaan on armollinen. Älä kiirehdi. Anna itsesi voimaantua rauhassa. Terapia on sulla hyvänä tukena. Mä toivotan sulle voimia ja valoisia päiviä. 💗 Ja Hyvää Naistenpäivää! 🌹

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos, nää kirjoitukset ja teidän kommentit on loistavaa vertaistukea puolin ja toisin. 💗

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
10/22 | 

Koen sinua onnen tyypiksi, jolla on terapeutti. Koska minulla ei ole terapeutti, eikä ketään luottavaista rinnallakulkijaa, joka tarjoaisi minulle olkapäätä nojauduttavaksi. Ongelmani on se, että minulla on herkkä vaipua suruun syvästi ja on vaikea ja työlästä kasvaa ulos siitä. En tiedä, onko minulla masennustaipuvaisuutta. 

Kaikki sinussa on kaunista, eikä sinussa ole yhtään virhettä. Olet Luojan luoma. Hyväksymistä et tarvitse muilta, etkä minulta, sillä olet Luojan luoma ja Luoja on jo hyväksynyt luomaa rakkaudesta. Hyvää naistenpäivää sinulle, ja miksei myös kaikille. 

MariaO
11/22 | 

Näin viime yönä unta sinusta ja Tommista. Uni oli Instagram storyn muodossa, sinun kuvaamana. Olitte saunassa. Lauteet olivat 90 asteen kulmassa. Tommi istui kiuasta vastapäätä ja heitti löylyä. Sinä istuit toisella seinustalla. Olitte onnellisia. Erillään, mutta onnellisia. Story oli kuvattu hyvällä maulla, mitään kriittistä ei siis näkynyt:)

Seuraan blogiasi ja instagramiasi aktiivisesti ja olen pahoillani, että joudut kokemaan nyt niin paljon surua ja ahdistusta. Iloitsen kuitenkin, että puhut ja kirjoitat tunteistasi, se on yksi ja hyvä keino purkaa surua. Vielä valo koittaa. Postauksesi ovat äärimmäisen aitoja, rehellisiä ja voimaannuttavia. Vaikutat minun ja monen muun elämään positiivisesti pelkästään olemalla oma itsesi ja jakamalla arkirealismiasi. Kiitos.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kukaan ei tietääkseni pakota tätä blogia lukemaan. Se on ihan jokaisen oma valinta klikata itsensä tähän osoitteeseen ja sen voi jättää tekemättä kun sisältö ei kiinnosta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat