Kirjoitukset avainsanalla uusi elämä

Ai että miksikö viime aikoina on ollut niin harvoin asukuvia? Syy nro.1 on toki se minkä varmasti jo teidättekin. Jaksaminen ja keskittymiskyky ovat olleet kaikkea muuta kuin hyvällä tolalla, joten olen pistänyt voimani varsinaisiin töihin ja nipistänyt blogista. Syy nro 2. taas on se, että mun pukeutuminen on ollut kahdella sanalla kuvaten tylsää ja harkitsematonta. Ei oikein inspiroi nappailla asukuvia, kun päällä on päivästä toiseen farkut ja joku mukava mutta nuhjuinen turvaneule.

Juuri edellämainitut kamppeet ne on päällä näissä Iinan helmikuun puolella Helsingissä ottamissa kuvissakin, mutta väripilkkuna ja katseenvangitsijana on sentään Parikan shokkipinkit nilkkurit. Noin huomiota herättävien kenkien kanssa sopiikin hyvin pukea päälle huomaamatonta mustaa ja harmaata.

Näistä kuvista tulee mieleen tuo mukava viikonloppu, jonka vietin Helsingissä Iinan ja hänen poikansa kanssa. Se oli yksi helmikuun harvoista valopilkuista, mutta sitäkin kirkkaampi. Muistan miten ihanalta tuntui pitkästä aikaa nauraa todella paljon.

Oli myös lohdullista tuntea, että vaikka moni asia elämässä onkin mennyt uusiksi, niin ympärillä on silti ihmisiä, joiden kanssa kaikki on kuin ennenkin. (Vitsit miten kova ikävä Iinaa tulikin tätä kirjoittaessa.)

Mun lähipäivien tärkeimpiä ja lohdullisimpia ajatuksia onkin ollut se, että mun ympärillä on edelleen todella paljon rakkautta ja välittämistä. Parisuhde ei ole noiden asioiden ainoa muoto. Olen saanut tämän myrskyn keskellä huomata olevani rakas ja tärkeä monelle ihmiselle, mutta mustimmissa hetkissä se oli vain ehtinyt unohtua ja hautautua pelkojen alle. 

Farkut - Ellos / Kashmirneule - Ellos / Kengät - Minna Parikka / Korvikset - Aarikka

 

Eilen ihana ystävä saapui luokseni välittömästi, kun kuuli puhelimessa itkuni. Tänään puhuin puolitoistatuntisen töitä ja terapointia yhdistäneen maratonpuhelun toisen ystävän kanssa.

Moni vähän etäisempikin kaveri on viime aikoina pyytänyt kanssaan lounaalle, kahville, kaljalle osoittaen siten, että ovat olemassa, jos kaipaan seuraa ja jotain kenelle puhua. Olen tarttunut moneen kutsuun. Huomennakin on treffit vanhan opiskelutoverin kanssa, jota olen viime vuosina tavannut yleensä vain työn merkeissä. 

Jos jotain on viime ajat opettaneet, niin ainakin sen, että kun uskaltaa olla avoin ja kertoa tarvitsevansa toisia ihmisiä, on muiden helpompi tarjota apuaan ja seuraansa. Kun näyttää avoimesti tunteensa, on toistenkin helpompi kertoa omia asioitaan sinulle. Avoimuus lisää avoimuutta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Regina Rento
1/5 | 

Heippa hei, hymähdin kun huomasin..... minulla on juurikin nyt tuo sama rento mukava asu päälläni. Ei huono !

Hannaah
2/5 | 

Tuo viimeinen kappale on niin totta! Itsekin hammasta purren olen yrittänyt pärjätä yksin, ilman apua. Kun uskaltaa olla heikko ja pyytää apua, se onkin vain lujittanut ja syventänyt ystävyyttä. Ei ne ystävät karanneet, vaikka en ollut vahva ja reipas. Kaikkea hyvää sinulle! ❤️

JenniS
3/5 | 

Me ei olla koskaan tavattu, mutta blogisi perusteella olet tavattoman hieno, herkkä ja arvokas ihminen.

Vierailija
4/5 | 

Minäkin tykkään ja välitän sinusta, vaikkei olla koskaan tavattu. Minusta on aina kiva lukea sun juttuja ja katsella kuvia. Aivan välillä kaipailen, että mitähän sinulle kuuluu ja käyn kurkkimassa blogissa. 💕

Vierailija
5/5 | 

Veera, minäkin välitän sinun hyvinvoinnista, vaikka ei olla ikinä tavattu. Olet minua paljon nuorempi, mutta olet esikuvani! Kunnioitan tapaasi puhua itsestäsi arvostavasti! Ja lupaan sinulle aika auttaa tässä uudessa elämänkuviossasi! Minulla meni 7-vuotta toipua kunnolla, mutta toivuin. Niin sinäkin tulet toipumaan ❤❤

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On tämä kyllä yks s***anan työmaa. Tämä itsensä ja elämänsä keräily nimittäin. 

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet todella vaikeita. Erosuru iski kunnolla päälle vasta, kun oli ehtinyt hetken aikaa asustella yksin. Muutto ja alkuajat meni niin käytännön asioita hoidellessa ja keskittyessä johonkin sohvatyynyjen valintaan, että todellisuus ja kaiken lopullisuus iskostui tajuntaan paremmin vasta, kun pysähtyi. 

Alkuvuosi onkin mennyt sitten ihan toden teolla konetta buutatessa. Mulla on olo kuin olisin kaatunut tietokone, joka on käynnistettävä uudelleen. Mutta ensin on saatava sammumaan käynnissä olevat ja jumittavat ohjelmat.

Erossa ei ole kyse vain siitä, että menettää yhden rakkaan ihmisen, vaan uusiksi menee paljon asioita. Olin 21 vuotias, kun muutimme yhteen. Yli 15 vuoden ajan olen siis jakanut arkeni toisen ihmisen kanssa. Tottunut ääneen, joka ovelta kuuluu kun avain kääntyy lukossa. Tottunut menemään nukkumaan iho vasten ihoa. Ihan hirmuisen paljon tottumuksia. Asioita jotka olivat tietyllä tavalla kaikki nuo vuodet, mutta nyt ne ovatkin toisin.

Siinä on aika paljon totuttelemista. Paljon hetkiä, kun toivoisi voivansa työpäivän jälkeen soittaa toiselle ja kysyä, että mitä tänään syötäisiin. Paljon hetkiä, kun haluaisi eteiseen astuessa huutaa moi ja alkaa kertomaan päivän tapahtumia. Monta iltaa, kun toivoisi, että voisi kuiskata hyvää yötä toisen kaulakuoppaan. 

Arki ja koko elämä on on rakennettava monella tavalla uusiksi. On mietittävä miten juuri minä haluan aikaani viettää, sekä päivittäisellä tasolla kuin suuremmassakin mittakaavassa. Tuntuu kuin elämäni elokuvasarjan toinen osa olisi päättynyt (ensimmäinen osa oli lapsuus ja nuoruus, toinen osa sitten nämä vuodet pitkässä suhteessa), mutta seuraavan osan käsikirjoituksesta ei ole vielä hajuakaan. Vain pääosan esittäjä on varma, mutta kaikki muu täysin auki. Tyylilaji, tapahtumapaikka, muut hahmot, ihan kaikki. 

Joka puolelta vakuutellaan, että aika auttaa. Ja toki minäkin siihen jossain mieleni perällä uskon. Tiedän, että yksin elämiseen tottuu ja suru menetetyistä asioista laimenee. Mutta kun se aika tuntuu kuluvan niin helvetin hitaasti. Miksei voi olla jo vaikka ensi syksy? Miksei voi olla jo se hetki elämässäni, kun on taas jonkin onnellisen asian vuoro? Miksi pahimman ahdistuksen keskellä jokainen minuuttikin tuntuu tunnilta?

Kävin tänään sekä psykiatrilla että terapiassa. Psykiatri totesi minun olevan ihan normaalilla "surutyön polulla", mutta masennustaipuvaisuuteni vähän mutkistavan asioita lisää. Oli lohdullista kuulla, että tämä on normaalia. Että kaikki nämä ristiriitaiset tunteet ja vaikeus hallita niitä, ovat aivan luonnollisia. Se saa uskomaan siihen, että ne paskat tunteet tulevat joskus menemään myös ohi. 

Surua ei oikein voi lääkitä, se on vaan surtava, mutta masennusta voi. Mun lääkitystä siis tarkastettiin ja toivon sen myötä saavani hieman lisää tukea tähän asioiden käsittelyyn. Sillä tilanne on se, että nää asiat on nyt rämmittävä päässään läpi sen sijaan, että vaan yrittäisi työntää ne pois mielestä. Mulla on hirveä tarve työstää ja käsitellä. Käynnistää se kone uudelleen ilman jumittavia ohjelmia. 

Terapiassa sitten pyöriteltiin mm. sitä, että mun pitäis ymmärtää, että ei parisuhteen päättyminen tarkoita sitä, että mä olen huono ja epäonnistunut. Suhde on kahden ihmisen yhteinen "luomus". "Parisuhde on sarja kahden ihmisen tekoja", kuten terapeuttini sen sanoi. Se että meidän teot ja tekemättä jättämiset johtivat tällaiseen lopputulokseen, ei tarkoita sitä, että minä olisin huono ja arvoton. Järjellä ajatellen ihan yksinkertainen juttu, mutta tunnepuolella ei lainkaan itsestäänselvyys. 

Puhuttiin myös siitä, että pitäisi pystyä hyväksymään se, ettei kaikkeen saa vastauksia eikä ratkaisuja. "Et voi ratkaista tunteitasi, ne on vain elettävä", muistutti terapeutti. Noita ajatuksia mutustellen siis eteenpäin. Lähes päivittäin tuntuu jotain pieniä ajatuksia loksahtelevan päässä paikoilleen. 

Tänään tuli ensimmäistä kertaa myös sellainen ajatus, että ehkä pohja alkaa olla nyt saavutettu. Huonoja päiviä ja todella kamalia hetkiä on varmasti vielä edessä, mutta jotenkin tuli fiilis, että nyt on raivattu ja revitty rikki niin, että ehkä tästä pikku hiljaa vihdoin alkaa myös uudelleenrakentamisen aika. 

En malttaisi odottaa, että jotain ihanaa tapahtuu! Sillä vaikka kuinka mustimpina hetkinä mihinkään hyvään ei jaksakaan uskoa, niin mun järki sanoo, että elämän aaltoiluun kuuluu sekä hyvät että huonot ajat. Nyt on huono, joten joskus on taas pakko olla edessä jotain hyvää. Näiden nyt jylläävien tunteiden yli ei voi nyt vaan hypätä, eikä niitä voi kiertää. Täytyy mennä läpi. 

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 | 

Se ihana on tuloillaan, uskon niin. Olen hieman sinua edellä, kesällä eronnut. Nyt elämä on tasaantunut ja olo rauhallinen. Parisuhde loppui ajallaan ja ystävyys toivottavasti säilyy lopun iän. Erittäin opettavainen kokemus itsestä, kommunikaation tärkeydestä ja oman intuition kuuntelemisesta. Parempaa ja aurinkoista kevättä

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu kyllä tämä prosessi tuntuu aika paljon asioita opettavan. Hyvä niin, muuten saattais tuntua vielä pahemmalta jos ei kokisi myös kriisin positiivisia vaikutuksia

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jennir
3/22 | 

Kiitos tästä kirjoituksesta, antoi vertaistukea näin lokakuussa eronneelle. Takana 12 vuoden parisuhde, josta 10 vuotta oktiin naimisissa. Nyt edessä emlämä omilla ehdoilla ja sitä rakentaen. Välillä ihan hukassa ja huutaen surusta, välillä pieniä toivonkipinöitä ihmetellen. Niin se vaan menee, ylös ja alas tää elämä.

Orvokki
4/22 | 

Kiitos aivan ihanasti analyyttisesta blogistasi. Olen samat asiat läpikäynyt, en vieläkään ymmärrä kaikkea mutta eteenpäin vaan olen porskuttanut,tosin vaihtelevasti.
elämänkumppania en ole juurikaan etsiskellyt mutta toivon,ettei minun tarvitsisi yksin vanheta. Toisen läheisyyttä kaipaan niin. Nyt olen 66v. Yhä odotan...
Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää. Olet huipputyyppi ja ajatuksissani. Luen aina sinun blogisi. Niist saan itsekin tosi paljon. Kiitos siitä.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, kyllähän sitä tosiaan itsekseenkin eteenpäin jotenkin porskuttaa, mutta sama toive täälläkin että joskus vielä vierelle joku ihana löytyy. Toivotaan rakkautta meille molemmille! ♥️

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
5/22 | 

kiitos tästä kirjoituksesta ja tsemppiä sulle <3 sun takana on iso seuraajien tukijoukko, vaikka ne ei sun elämässä näykkään.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kyllä kaikki ihanat ja tsemppaavat viestit joita blogissa ja somessa saan, näkyvät mun elämässä, sillä ne piristää kovin etenkin ihan paskoina päivinä. 💗

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
6/22 | 

Kaatunut tietokone jonka ohjelmat junnaa paikallaan oli niin osuvasti sanottu.Kuvaa myös omaa fiilistäni tällä hetkellä.Kiitos ihanasta blogista,olet ihan huippu tyyppi.Muista, kaikki hyvä on vielä edessä😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

On paljon hyvää jo takanakin, mutta toivotaan että enemmän olisi vielä edessä. 🙂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vvjp
7/22 | 

Tulevaisuudessa ei odota pelkästään parempaa, vaan kaikkein parasta. Just sulle. ❤️

Kiitos, että olet kirjoittanut tästäkin asiasta elämässäsi niin rohkeasti. Olet upea nainen, Veera, ja sinä selviät kyllä. Tsemppiä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se olis ihanaa, jos kävisi niin että kaikki paras olisi vielä edessä päin! Kiitos tsemppauksesta. 🙂

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Alissa
8/22 | 

Ties mitä ihanaa elämällä on sulle vielä varattuna! Näin lohdutti mun äitini mua, kun erosin. Ja se oli totta.

Ei niin mustaa, ettei se valkene. Usko siihen. Tulee vielä monta, monta ihanaa, säkenöivää, kirkasta päivää.

Tsemppiä <3 <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, eihän sitä koskaan tiedä, ihania asioita voi tapahtua. Mut sekin on mahdollista että niin ei käy. Mut toivotaan parasta!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
9/22 | 

Sä olet rohkea ja kaunis nainen ja ihailen sun kykyä kirjoittaa. Se on monesti tuonut lohtua ja iloa. Itse sairastan kroonista masennusta enkä ole vielä yhtä rohkea että uskaltaisin kertoa siitä avoimesti muille kuin läheisille. Tosin viime aikoina on rohkeus lisääntynyt senkin asian suhteen. Itse kävin eron läpi 11vuotta sitten. Ajattelin samalla tavalla että tämä on vaan käytävä läpi ennenkuin mitään uutta voi tulla tilalle. Pari vuotta olin ja elin itsekseni, sitten aloin kääntää katseeni itsestäni ulospäin. Nyt olen ollut kohta 9vuotta nykyisen aviomieheni kanssa yhdessä. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, kyllä se aika vaan on armollinen. Älä kiirehdi. Anna itsesi voimaantua rauhassa. Terapia on sulla hyvänä tukena. Mä toivotan sulle voimia ja valoisia päiviä. 💗 Ja Hyvää Naistenpäivää! 🌹

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos, nää kirjoitukset ja teidän kommentit on loistavaa vertaistukea puolin ja toisin. 💗

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
10/22 | 

Koen sinua onnen tyypiksi, jolla on terapeutti. Koska minulla ei ole terapeutti, eikä ketään luottavaista rinnallakulkijaa, joka tarjoaisi minulle olkapäätä nojauduttavaksi. Ongelmani on se, että minulla on herkkä vaipua suruun syvästi ja on vaikea ja työlästä kasvaa ulos siitä. En tiedä, onko minulla masennustaipuvaisuutta. 

Kaikki sinussa on kaunista, eikä sinussa ole yhtään virhettä. Olet Luojan luoma. Hyväksymistä et tarvitse muilta, etkä minulta, sillä olet Luojan luoma ja Luoja on jo hyväksynyt luomaa rakkaudesta. Hyvää naistenpäivää sinulle, ja miksei myös kaikille. 

MariaO
11/22 | 

Näin viime yönä unta sinusta ja Tommista. Uni oli Instagram storyn muodossa, sinun kuvaamana. Olitte saunassa. Lauteet olivat 90 asteen kulmassa. Tommi istui kiuasta vastapäätä ja heitti löylyä. Sinä istuit toisella seinustalla. Olitte onnellisia. Erillään, mutta onnellisia. Story oli kuvattu hyvällä maulla, mitään kriittistä ei siis näkynyt:)

Seuraan blogiasi ja instagramiasi aktiivisesti ja olen pahoillani, että joudut kokemaan nyt niin paljon surua ja ahdistusta. Iloitsen kuitenkin, että puhut ja kirjoitat tunteistasi, se on yksi ja hyvä keino purkaa surua. Vielä valo koittaa. Postauksesi ovat äärimmäisen aitoja, rehellisiä ja voimaannuttavia. Vaikutat minun ja monen muun elämään positiivisesti pelkästään olemalla oma itsesi ja jakamalla arkirealismiasi. Kiitos.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kukaan ei tietääkseni pakota tätä blogia lukemaan. Se on ihan jokaisen oma valinta klikata itsensä tähän osoitteeseen ja sen voi jättää tekemättä kun sisältö ei kiinnosta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tänään oli kyllä varsinainen itkupäivä. Jotenkin oli hanat ihan helvetin herkällä ja porasin oikeastaan kaikki automatkat aina keikalta toiselle. Sitten pyyhin naaman hihaani, kävin hoitamassa työhommat ja ajomatkalla nyyhkin taas.

Yhdelle keikalle oli tunnin matka suuntaansa, niin siinä etenkin oli hyvää aikaa märistä ja hoilata mukana soittolistalle valitsemiani kappaleita. Mutta oikeastaan se parkuminen kyllä jotenkin helpotti ja rentoutti taas hieman. Aina jostain sieltä valuvan rään ja näkökyvyn sumentavan kyynelvyöryn välistä ehti pilkahtaa myös ihan ohimenevän nopeita ajatuksia siitä, että kyllä tää varmaan joskus loppuu. Ja tavallaan sitä tunsi itsensä aika eläväksi kaiken sen tunteenkuohunnan keskellä.

Mutta on tää kyllä vaan aika saatanallinen savotta koittaa saada päätä, sielua ja sydäntä järjestykseen. Hirveästi ajateltavaa, opeteltavaa ja hyväksyttävää. Mietin kovasti esimerkiksi sitä, että miten hyväksyä se, että yksinjääminen on ihan mahdollinen skenaario tässä elämässä. Todella iso ja vaikea asia itselleni, mutta mielestäni tarpeen sekin käsitellä. 

Tuon Vestan keikalta ostamani paidan sanat ovat ihanan lohdulliset ja niihin haluaisi uskoa. "Minä riitän" Huomaan kuitenkin, että vaikka olenkin oppinut vuosien aikana olemaan monella tapaa itselleni armollinen ja ajattelen monella tapaa olevani ihan riittävä, niin nyt mietin noita sanoja kovasti sen kautta, että miten riittää itse itselleen elämänkumppaniksi.

Kuinka päästä irti siitä kuvitelmasta, että joku toinen ihminen tekisi minut onnelliseksi hyväksynnällään ja rakkaudellaan? Miten olla itsensä tärkein tukipilari ja oman elämänsä suunnannäyttäjä?

Se on jännä miten tällainen elämänkriisi myllertää käsitystä omasta itsestä. Olen ollut kovasti siinä uskossa, että olen vahva ja itsenäinen ihminen, jolla on hyvä itsetunto. Nyt huomaankin joutuvani tarkastelemaan noita käsityksiä itsestäni uudelleen. Onko vain ollut helppo tuudittautua kuvitelmaan itsenäisyydestä, kun vierellä on ollut toinen, johon tarpeen tullen nojata? 

Tuokoon paidan sanat minulle toivoa. Jonakin päivänä ne vielä ovat totta.

"Minä riitän
Mulle minä riitän"

Kommentit (7)

Nina42v
1/7 | 

Seitsemän ja puol vuotta. Sen verran oon ollu eronnu. On ollu hyviä päiviä, on ollu huonoja päiviä. Ja edelleen takaraivossa kuuluu ne eksän sanat "jos sä jätät mut, niin jäät yksin loppuiäksi". Kerrankin sekin oli oikeessa jostakin, mutta en mä sitä jättämistä oo kertaakaan katunu. Kai se vaan on niin että "minä riitän".

Päikkärä
2/7 | 

Veera - varmasti riität itsellesi kun sinulla on niin paljon annettavaa myös muille: kirjoitat tosi hienosti ja oivaltavasti ja hauskasti. Blogisi on erityisen hieno myös upeiden kuvien takia!

P
3/7 | 

Niin tuttuja ajatuksia ajalta, kun itse erosin viisi vuotta sitten ikuisuuden kestäneestä parisuhteesta. Tää tuskin lohduttaa sua, mutta itse ainakin ajan myötä opin hyväksymään ajatuksen että voi olla etten koskaan löydä enää ketään. Siitä oivalluksesta avautui ihan uusi maailma. Toivottavasti säkin vielä pääset siihen maailmaan kiinni :)

Hannaah
4/7 | 

Voi sinua ❤️
Minä erosin 15 vuoden suhteesta ja alkuun päivät olivat kuin vuoristorata: laskuja, nousuja, vatsan vääntävää kieputusta. Kun Se Oikea ehkä, joskus tupsahtaa elämään, voi suhteen aloittaa, mutta niin kauan kuin suhde on taistelua päivästä päivään, parasta mitä voi itselleen ( ja toiselle) tehdä, on elää yksin, omillaan. Aluksi ahdisti kaikki pariskuntatapaamiset, kun kaikki muut olivat paikalla puolisonsa kanssa. Nykyään menen niihinkin juhliin pää pystyssä ja ehkä vähän vahvempana kuin huonoissa suhteissaan kärvistelevät ystäväni. Ei parisuhde ole enää itseisarvo. On hemmetin paljon hienompaa päästää irti, tehdä omia valintoja, elää arvojensa mukaista elämää. Valoisaa kevättä!

Alina

Olipa lohduttava ja asiallinen kommentti. Reikä se on rinkilässäkin vai? Totta voi olla ettei tarvitse olla YKSIN, mutta seurassakin voit olla YKSINÄINEN. Eri asioita, kuten myös mitä kaikkea tarkoittaa "oikeaa hätää". Kaikilla erilaiset taustat, terveydelliset ongelmat tai ongelmattomuudet, ajatusmallit ja tavat käsitellä asioita. Jokaisen hätä on oikea hätä sillä hetkellä. Asioita voidaan tarkastella aina isommassa mittakaavassa ja verrata muiden hätää sekä ongelmia. Aina jollain on kurjempaa, aina jollain menee paremmin.
Kirjo on siis valtava ja sinun yksioikoisen kuuloinen ajatusmaailmasi ongelmien kohtaamisesta käy varmasti sinulle ja monelle muullekin, mutta yhtä monelle ei.

Vierailija
6/7 | 

Tuttuja tunteita. Osaat hyvin kuvata sitä erosta seurannutta vuoristorataa, mikä tuntuu lohduttavalta. 

Toivottavasti sinua edes vähän lohduttaa nämä viestit, joissa saat kiitosta tunteidesi avoimesta myöntämisestä. Vertaistukea.

Erostani on jo muutamia vuosia. Välillä olen aika hyvälläkin mielellä. Viime viikot olen kuitenkin ollut tosi surullinen. Äskettäiset tapahtumat herättivät yllättävästi takautumia, joita en aiemmin ole käsitellyt. Uskon, että tekee hyvää tuntea sen miltä tuntuu. Vähän alkaa helpottaa. Toivottavasti sinullakin. 

Nainen68
7/7 | 

Kuka sen sanoo että eron jälkeen naisen pitää jäädä yksin? Itse erosin pitkästä (30v) liitosta ja tiesin että en halua jäädä yksin. Lukuisten treffien jälkeen se sitten löytyi, loppuelämäni mies ja elämä hymyilee meille😍

Kaupallinen yhteistyö

-Kaupallinen yhteistyö JYSK-

Omilleen muutto on ollut outoa ja monella tavalla raskasta. Yksi tosi kiva puoli siinä kuitenkin on ollut, nimittäin sisustaminen! Tai siis ylipäätään se koko kodin laittaminen. On ollut ihanaa kuljeskella pitkin asuntoa ja etsiä tavaroille paikkoja. Olen viettänyt monta iltaa järjestellen kaappeja ja laatikoita ja kokeillen missä minkäkin tavaran parhaiten säilyttäisi.

Kun yksi koti jateaan kahdeksi, niin vaikka huonekaluja oli kuinka kertynyt vuosien varrella, niin jotain uuttakin joutui toki hankkimaan. Itselläni jäi muuton myötä suurimmat puutteet makuuhuoneeseen. Nukuin ensimmäiset viikot vain lattialle laitetuilla patjoilla ja säilytystilan vähyyden vuoksi vaatteet majailivat kasseissa ja laatikoissa pitkin lattioita. Mutta nyt mun makuuhuone alkaa vihdoin näyttää toimivalta asuttavalta!

Käykää peremmälle vaaleanpunaiseen kammariini!

Minä nappasin muutossa mukaani meidän joustinpatjat, mutta vanha sänkyrunko oli jo niin aikansa elänyt, että se kuskattiin metallikierrätykseen.

Pelkät patjat lattialla eivät olleet ihan hirmuisen miellyttävä nukkumapaikka. Heräsin joka aamu erilleen liukuneiden patjojen väliin muodostuneesta montusta. Niinpä huonekaluhankintalistan kärjessä oli sänky.

Jyskin tekstiilipäällysteinen Millinge -sänkykehikko miellytti silmääni sekä värin että mallin puolesta. Vaikka vaaleanpunainen kukkatapetti onkin ihan mieleeni, niin halusin ison neutraalinvärisen sängynpäädyn hieman rauhoittamaan näkymää. Tykkään muutenkin harmaasta väristä makuuhuoneessa, kuten lakanavalinnoistakin huomaa.

Huonekalujen kokoaminen saattaa joskus aiheuttaa hieman tuskailua, mutta tämä sänky oli varsin helppo koottava. Sen verran oli ylimääräistä tehtävää, että erikseen ostettavien sälepohjien mukana ei tullut ruuveja vaikka ainakin joustinpatjojen kanssa niiden kiinnitys runkoon oli välttämätöntä. Piti siis erikseen käydä hankkimassa sopivia ruuveja, vaikka useimmiten huonekalupaketeissa tulee kaikki tarvittava mukana. Tämä kannattaa ottaa huomioon jos satut saman sängyn hankkimaan. 

Yöydän virkaa minulla toimittaa toistaiseksi isin kunnostama vanha koulutuoli. Mietin, että tällaiset olisivat tosi kivat vanhan ruokapöytäni tuoleiksi ja kappas, äidin kätköistä löytyi heti yksi, jonka isä oli jo maalannut valkoiseksi. Ja vain pari päivää tuon ääneen lausumani haaveen jälkeen oli mamma jo paikantanut toisen lähes vastaavaan ja isä reippaana korjasi revenneet viilutukset ja maalasi sen toiveeni mukaan mustaksi.

Ruokapöydän ympärille mahtuu juuri nyt vain kolme tuolia, joten tämä yksilö saa pidellä iltalukemisiani. 

Asuntoni on lempeästi sanottuna hieman kämäinen. Maali rapisee paikoitellen ja lattialista siellä täällä kaipaisi uudelleen kiinnitystä. Mutta asunnossa on myös paljon minua viehättäviä asioita, enhän minä toki muuten olisi tätä valinnut. Yksi kiva yksityiskohta on esimerkiksi nuo pikkulaatoin päällystetyt ikkunalaudat. 

Sängyn lisäksi minulta puuttui aluksi tilat vaatteilleni. Makuuhuoneessa on yksi seinän sisään tehty kapea hyllykaappi ja sen lisäksi täällä oli muuttaessani pieni ja hutera kaksiosainen irtokaappi. Kaltaiselleni vaatefanaatikolle ja kenkäfriikille ne olivat yksinkertaisesti aivan riittämättömät. Etenkin, kun komeroita on koko asunnossa muutenkin vanhalle talolle tyypillisesti hyvin vähän eikä varastotilaakaan käytössä. Ja kesäaikaankin on talvitakit ja huopikkaat saatava piiloteltua johonkin.

Eteisen yksi komero söi sisäänsä siivoustarvikkeet ym käytännön tavaraa ja liinavaatteet löysivät paikan keittiönkaapista. Vaatteille oli siis taiottava tilat makuuhuoneeseen. 

Pienen kaapin paikalle mahtui onneksi Jyskin huomattavasti tilavamapi Vedde -vaatekaappi, jonka myötä sain makkariin myös kokovartalopeilin. 

Keskimmäisessä kaapissa on hyllyjä ja reunimmaisten ovien takaa löytyy vaaterekit sekä yhdet lisähyllyt. Säilytyskorien ja laatikoiden avulla olen saanut otettua tilasta kaiken irti. Myös kaapin päällinen on tietenkin otettu hyötykäyttöön.

Melkoista palapeliä tämä on ja, mutta alun epätoivon jälkeen on alkanut näyttää, että kyllä kaikelle suurin piirtein paikka löytyy. 

Käytetyimmät käsilaukut saivat säilytyspaikan kirpparilta jo edelliseen asuntoon löytyneestä naulakosta.

Mietin ensin olisiko pitänyt hankkia sellainen sänky, jossa on säilytystilaa sisällä, mutta ne näyttivät mielestäni liian raskailta näin pieneen huoneeseen. Kun sängyn alle jää ilmaa, ei huone tunnu niin täydeltä ja tukkoiselta. 

Sängyn alla oleva tilakin kannattaa kuitenkin tällaisessa asunnossa hyödyntää, joten kätevä ratkaisu on pyörillä liikkuvat matalat laatikot. Smartstoren 46 L sängynaluslaatikot kätkevät helposti sisäänsä esimerkiksi vieraspeitot ja tyynyt tai vaikkapa laukkuja kuten toinen noista minun bokseistani.

Kannet taittuvat näppärästi keskeltä, joten laatikkoa ei tarvitse välttämättä aina kiskoa sängyn alta kokonaan. 

Kunkin hetken suosikkivaatteet ja ihanimman näköiset blingblingit pääsivät kaappien kätköjen sijaan näkyville Vandsted Bambu -vaatetelineessä. Rekin alahyllyllä lepäävät Minna Parikan kenkälaatikot ovat oikea bloggaajasistuksen klisee, mutta ne nyt sattuvat olemaan niin hauskan näköisiä bokseja, että kiva pitää esillä. (rekin takaa muuten pilkistää se ainokainen alkuperäinen vaatekaappi)

Se on muuten jännä, että vaikka nyt nukunkin sängyssäni yksin, niin silti tekee mieli pedata sinne kaksi peittoa vanhasta tottumuksesta. En tiedä onko se  vaan turhaa vaiko myös vähän surullista. Mutta onpahan lisälämmike lähellä, jos pakkanen tunkee ikkunapielistä.

Kahden peiton taktiikallakin tykkään kuitenkin sotkea erilaisia lakanoita keskenään. Nyt sängyssä rauhoittavan väriset puuvillasatiiniset pussilakanasetit Hanne ja Alexa.

Monenlaista pientä tämä vielä vaatii, kuten maton lattialle ja yöpöytäratkaisunkin tulen varmaan jossain kohti vaihtamaan.

Hyvin pitkälti käytäntö edellä tehtyjä sisustusratkaisuja siis tämä makuuhuone täynnä, mutta mielestäni lopputulos on myös kivan näköinen. Harmaa sopii hyvin vaaleanpunaisen pariksi ja sängyn jalat ja vaateteline menevät nätisti yhteen niin keskenään kuin lattiankin kanssa. Vaatekaappi taas oli mitoiltaan kuin luotu juuri sille tarkoitettuun nurkkaan.

Hieman epätoivoa muuttovaiheessa aiheuttanut huone siis muuttui murheenkryynistä varsin viihtyisäksi ja toimivaksi pesäksi.

 

-Kaupallinen yhteistyö JYSK-

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 | 

Olen seurannut muuttoasi ja itse joka en siedä liikaa tavaraa nurkissani olen ajatellut että mitäpä jos varaisit vaikka oaikan kirpparilta ja myisit osan pois. Säästäisit vaan ne kaikkein mieluisimmat niin säilytys ongelmatkin katoaisivat 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mistäs ajattelit, etten olisi muutossa jo tällaisen karsinnan tehnyt? :D

Minäkin olen sitä mieltä, että sellaista ei kannatta säilyttää mistä ei pidä tai mitä ei käytä, mutta mulla nyt sattuu olemaan aika paljon niitä mieluisia vaatteita ja kenkiä joista en halua luopua. Ja ei tässä enää kummoisia säilytysongelmia ole, kun olen kamppeeni saanut kotiini mahtumaan tavalla joka itseäni tyydyttää.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Vielä kun saisin olohuoneeseen lampun kattoon ja pääsisin eroon yhdestä tiellä olevasta kaapista, niin sitten saisi tehtyä seuraavan kotipostauksen. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Eihän ne mullakaan kaikki tuolla makkarissa ole. Kesävaatteita ja kenkiä tosiaan säilössä keittiön komerossa. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
4/11 | 

Ihana seinätapetti tuo on. Tapetoitko tuon? Ihana kuvio ja ihana väri. <3

Samoin kotoisan tuntuinen ja ihana asunto. <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

En ole itse tapetoinut, vaan ihan tällaisenaan olen asunnon vuokrannut. En varmasti itse valitsisi tuollaista tapettia, mutta tykästyin siihen siitä huolimatta ja se tekee makuuhuoneesta mielestäni tosi ihanan. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija
5/11 | 

Ensimmäiselle kommentoijalle: Mitä jos pitäisit oman kämppäsi vaikka tyhjillään, jos tavara ahdistaa. Ei tulisi mieleenkään kommentoida moista ihmiselle, joka avaa kotinsa ovet toisten nähtäville.

Konmaritus on kai tehnyt hyväksyttäväksi sutkautella tällaisiakin asiattomia oman ahdistuksen purkauksia muille hymynaamoin koristeltuna. Eipä se asiaa muuta, huonoa ja äärimmäisen tungettelevaa käytöstä yksinkertaisesti.

Ihastuttava kodin olet saanut laitettua, Veera!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, ei sen tosiaan luulis kenenkään toisen tavara-ahdistukseen auttavan, jos minä lappaisin kamojani kiertoon. :D

Itselläni on nyt varsin sopivasti tavaraa omaan makuuni. Ja kiitos, itsekin olen sitä mieltä, että kodista tuli varsin kiva. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

TeeaTeea
6/11 | 

Pienessä asunnossa kannattaa tosiaan hyödyntää myös ylemmät tilat kuin lattia. Seinänaulakko vaatteita varten tuo mukavasti lisää lattiatilaa ja ilmavuutta, esim. https://www.huonekalut.fi/p/696/gravity-seinanaulakko-60-nomess-copenhagen Myös kaappien päälle voi tarvittaessa lisätä hyllyjä säilytystä varten, vaikka vähän tukkonaiseltahan se voi näyttää. Tärkeintä on tietysti löytää tavaroille oikea paikka ja saada sisustus toimivaksi ja itselle mieleiseksi. Tosi valmiiltahan sulla jo kaikki näyttää. :)  

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 37-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram