Kirjoitukset avainsanalla Vierailevat tähdet

 

Tämä kesä on ollut pitkälti ihan paska. Upeat säät eivät ole saaneet minua riemusta kiljuen suuntaamaan uimarannoille, piknikeille taikka terasseille. Oman mielialan kanssa taistellessa töistä vapaat hetket ovat kuluneet pitkälti yksin kodin seinien sisäpuolella.

Ei tarvittu kuitenkaan kuin yksi ilta kotiseudun maisemissa, jotta minunkin kesääni 2018 saatiin aimo annos suvitunnelmaa . Saunailta ikiaikaisen bestiksen luona sisälsi kaikki ihanan kesäillan ainekset: hyvää seuraa, kuuman puusaunan, kylmää juomaa, pulahduksen järveen, makkaranpaistoa ja kauniita maisemia.

Ollaan oltu P:n kanssa ystäviä ikuisuus. Ihan nappulasta saakka. Meitä on yhdistänyt oman ystävyytemme lisäksi myös yhteiset sukulaiset, joten ollaan aina oltu läheisiä monestakin syystä. 600 kilometrin välimatkan vuoksi ei nähdä kun muutaman kerran vuodessa, mutta viikot, kuukaudet ja kilometrit eivät ole koskaan vaikuttaneet väleihin mitenkään. Toinen tuntuu aina yhtä tutulta. En muista, että olisimme koskaan tämän 36 vuoden aikana riidelleet, emme edes teini-iässä. Toivottavasti me joskus eläkeläisinä sitten vaikka matkustellaan yhdessä ja lipitellään valkkaria jossain aurinkorannoilla!

P oli mainostanut, että uimavesi on heidän rannassaan ihan uskomattoman lämmintä. Luku 26 oli esitetty. Mutta kuinka ollakaan, kun minä pääsin perukkaan oli asteita enää 19. Mutta kyllä silti pulahdin. On sitä nyt edes kerran kesässä käytävä luonnonvesissä.

Onneksi rakas ystävä ymmärtää kala-/vesikammoani ja tietää säännöt. Toisen on mentävä veteen ennen minua (häätämään kalat) ja minua ei saa jättää veteen viimeiseksi. Mulle iskee välittömästi hätä, jos toinen nousee laiturille ennen minua ja jään veteen yksin. :D

Olen jäänyt ihan koukkuun erilaisiin kangasnaamioihin. Vein saunareissulle mukanani tulomatkalla Kuopion Matkuksesta ostamani It's Skinin maskit joihin ihastui myös ensimmäistä kertaa kangasaamiota kokeillut P. Naamio on iholla ihanan viileä ja raikastava. Seerumi oli ainakin itse käyttämässäni ruusunaamiossa miellyttävän ohutta ja imeytyi naamion käytön jälkeen helposti ihoon. iho tuntui heti naamion käytön jälkeen ihanan kosteutetulta ja kimmoisalta. Ihan varmasti nuorennuttiin ja kaunistuttiin ihan kertaheitolla molemmat!

Molemmat maskit, sekä ruusu että mustikka, saavat pisteitä herkullisista tuoksuistaan, mutta naamio ei ollut ihan paras istuvuudeltaan, joten ainakin itselläni se meinasi hieman valua kasvoilta. Siitä siis pieni miinuspiste muuten ihanaan tuotteeseen. Mutta tulee varmasti ostettua toistekin. Pari näitä taitaa nytkin löytyä kaapista, Bambu- ja granaattiomenanaamiot, jos oikein muistan. 

Saunareissun jälkeen laavun nuotiopaikalle sytytettiin tuli ja jatkettiin iltaa makkaranpaiston merkeissä. Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä erikoisempia ja lihaisampia makkaroita, niin nuotiolla kesäillassa paistettavaksi sopii kyllä parhaiten nostalgianhuuruinen ja jauhoinen Hiillos-makkara. Se jos mikä maistuu niin rippileiriltä, kesäteatterin väliajalta kuin hiihtokisoiltakin. Kärähtänyt päältä, haalea sisältä. Parasta. Juomana kuuluisi autenttisen aikamatkan takaamiseksi olla kaupan halvinta punaista sekamehua.

Viikkokausien helteiden jälkeen viime viikonloppu tarjosi parikin unohtunutta tunnetta. Perjantain ja lauantain välinen yö ilmastoidussa hotellihuoneessa oli ensimmäinen yö viikkoihin, jonka nukuin hikoilematta tippaakaan. Kesäillan viileydessä jalkaan puetut P:n upeat villasukat puolestaan herättelivät muistikuvan Suomen helteitä yleisemmästä ilmanalasta. 

Ihana ja voimauttava ilta kaikin puolin. Julistin P:lle tulevani ensi kesänä heille tuonne perukan paratiisiin viikon mittaiselle retriittilomalle. Nukun aitassa tai laavulla, teen mindfulnessharjoituksia laiturilla, uin, hoidan puutarhaa, rapsuttelen Ressu-koiraa ja käyn terapeuttisia keskusteluita talon emännän kanssa. Taivaallinen suunnitelma!

Olihan tämä sittenkin ihan täydellinen kesä. Ainakin yhden illan mittainen.

Kommentit (9)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Viime vuoden H&M+ mallistoa. Aika samanlainen ollut myynnissä myös tänä kesänä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Koko kesä voi tiivistyä yhteenkin päivään tai iltaan. Kokemusta on. Niistä hetkistä saa voimia pitkälle tulevaan.

Vierailija

Taas niin ihana kirjoitus, tunsin ihan olleeni mukana täydellisessä kesäillassa. Ja olet niin positiivinen ja hymyileväinen kuvassa

Vierailija

Hei!
Täällä uskollinen lukijasi, päivittäin käyn kurkkaamassa, josko olisi uusia kirjoituksia.
Olen hengessä mukana elänyt kesäfiiliksiäsi ( itsekin välillä masennuksen kourissa kamppaillut),
ja nyt rohkenen kysyä mieltäni arkarruttavaa asiaa. Olet kirjoittanut, että yksin kotona punkan pohjassa vapaa-aika menee, mutta miten sinun puolisosi? Hänestä et ole maininnut pitkään aikaan!
Toivottavasti saat häneltä tukea ja ymmärrystä! Oikein hyvää jatkoa sinulle ja uusia kirjoituksia odotellen...

Veera
Liittynyt2.9.2015

No en mä ole halunnut että hänenkin pitäisi kotona nysvätä, jos minä en tahdo sieltä poistua, joten olen tosiaan ollut paljon ihan itsekseni. Se on ihan oma valintani. Meillä ei myöskään ole juurikaan mitkään harvat vapaat kesällä osuneet samaan aikaan. Mutta kyllä hän ymmärtää, tämä kun ei ole ensimmäinen masennusjaksoni, ollaan tavattukin mun ollessa aika huonona.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

elengiems

Todellakin täydellinen suunnitelma! Itsekin olin ystävien mökillä ja siellä mieli oikeasti lepäsi. Mikään ei stressannut eikä ahdistanut. Kesäinen mökkiretriitti kuulostaa suunnitelmalta!

Meillä on tänään vietetty lapsiperhelauantaita, kun saimme rakkaan kummipoikani/siskonpoikani viikonlopuksi kylään. Melkoisen aktiivinen päivä me tästä saatiinkin aikaiseksi.

Hain Hiiripupumarakatin aamulla junalta ja herran ensimmäinen pyyntö oli, että pitäisi saada aamukahvia koneeseen. Ja kauramaidolla. Ei muuta kuin kauramaito-ostoksille ja kotiin keittelemään sumppia. 

Kun saatiin koko konkkaronkan kone käyntiin, otimme ensimmäisenä suunnaksi Viikkarin kyläjuhlat. Saippuakuplien, keinuhyppyvideoiden ja jalkapallon tutkaan potkimisen jälkeen pojat nikkaroivat yhdessätuumin vielä purjelaivan jonka jälkeen palkitsimme itsemme pop up vohvelikahvilassa.

hame ja t-paita - Lindex / farkkutakki - Junarose (saatu) / sandaalit - Crocs / laukku - Rebecca Minkoff / korvikset Aarikka

Kun kerran tätinä olin liikenteessä, niin asuksi sopi loistavasti midimittainen leopardihame. Tämä röyhelöhelmainen mesh-hamonen löytyi eilen Lindexistä ja ihastuin siihen välittömästi. Tästä se sitten alkaa, leopardikuosin leviäminen asusteista vaatteisiin.Varo Riitta Väisänen, saatan pian käydä ryöstöretkellä vaatehuoneessasi!

Mietin just joku päivä, että mulla on aika vähän mitään kivoja hameita. Olen aina tullut hankkineeksi vain mekkoja. Mutta onneksi nämä kissahelmat tulivat vastaan. Nyt mulla on mahtava kesähame!

Tädin oma pikku hiiripupumarakatti! Olen kutsunut tuota otusta sillä nimellä ihan siitä saakka, kun hän oli ihan pieni. 

Hame on sen verran hässäkkä, että yläosaksi sopii mielestäni parhaiten yksinkertainen perusteeppari. Mutta eihän sitä tiedä mihin röyhelöihin ja kuosiyhdistelmiin tässä vielä innostun!

Kyläjuhlien jälkeen käytiin vaihtamassa vähän sporttisempaa päälle ja otettiin suunnaksi Yyteristä löytyvä Seikkailupuisto Huikee. Sain näppärästi iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tarvitsin Huikeasta kuvia yhtä lehtijuttua varten. Eli töitä ja lapsukaisen viihdykettä samaan aikaan. 

Huikeessa siis kiipeillään, tasapainoillaan ja liututaan radoilla, jotka on rakennettu puiden väliin 2-13 m korkeuteen. Valjaiden ansiosta homma on toki ihan turvallista, mutta kyllä siellä tasapainoillessa ihan jännityksen tunteita silti saa kokea. 

Minä keskityin enimmäkseen kuvaamiseen, mutta kävin sentään yhden radan seikkailemassa itsekin. Hauskaa, mutta omat surkeat käsivoimat oli joissain esteissä vähän koetuksella. Kymmenen vuotiaana Hiiripupu tarvitsi radoille yläilmoihin mukaansa aikuisen ja Tommi saikin huhkia ihan tosissaan, että pysyi mukulan perässä hänen viilettäessään innolla radalta toiselle ilman lepotaukoja. 

Huikee sopii niin lapsille kuin aikuisillekin ja ratoja löytyy eri tasoisia. Helpoimpiin riittää 110 cm pituus ja 6 vuoden ikä, keskivaikeille pääsee jos mittaa on vähintään 130 cm. Puistossa saa monipuolisten ratojen ansiosta helposti kulumaan useamman tunnin, joten kannattaa varata sinne mennessä riittävästi aikaa. Me vietimme Huikeessa reilut kolme tuntia ja lapsukaisellla olisi helposti riittänyt intoa ja virtaa vielä jatkaakin. 

Tässä siis oiva vinkki, jos tiedossa on Pori-visiitti!

Seikkailujen jälkeen kurvattiin Reposaareen Merry Monkiin burgereille (Lue postaukseni gastrobubista täältä) ja saaren kauniita maisemia ihastelemaan. Tuntien kiipeily ei näkynyt jätkässä vielä tippaakaan, vaan energiaa riitti vielä kallioilla pomppimiseen ja leipien heittelyyn. 

Kiva ja monipuolinen päivä siis tädin mielestä ja lapsonenkin vaikutti viihtyvän. Nyt kotisohvalla vielä leffailta Boss Babyn parissa. Onnellinen täti kiittää ja kuittaa.

Kommentit (4)

Anskuuuu

Moikka, ei nyt liity postauksen aiheeseen mutta voisitko tehdä postauksen omistamistasi olympus objektiiveista? Mua kiinnostaisi uuden objektiivin hankinta kaupunki/maisemakuvaus tarkoitukseen ja kaipaisin vinkkejä. Muutenkin valokuvauspostaukset on aina kivoja :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on just suunniteltuna Olympus-postauksia kokonainen sarja. Ja siellä on tulossa myös objektiiveista juttua!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Anskuuuu

Loistavaa! Toivottavasti objektiivipostaus tulee linjoille pika puoliin :)

Mmai

Tätä blogia on tosiaan tullut seurattua tovi jos toinenkin, kun muistan tämän nappisilmä-pojan esiintyneen blogissasi vauvana ja nyt hän on jo kymmenen! Herranen aika sentään, kuinka nämä vuodet juoksee! :)

Muistatteko sen ajan elämästänne, kun ajattelit tietäväsi monesta asiasta itse paremmin kuin äitisi? Muistan kuinka kotoa muuttaessa olin esimerkiksi ihan vankkumattomasti sitä mieltä, että en tarvitse omassa kodissani mm. silitysrautaa ja -lautaa (mä en koskaan silitä mitään) enkä myöskään astiapyyhkeitä.

Vastusteluistani äiti pakkasi muuttokuormaan niin silitysvehkeet kuin kasan pellavaisia astiapyyhkeitäkin. En edelleenkään, 17 vuotta myöhemmin, silitä kuin aivan pakon edessä. Mutta mietin että kuinka ihmeessä kuvittelin eläväni ilman keittiöpyyhkeitä??? Kyllä ne äidit vaan tietää paremmin.

Tässä muutamia muita asioita, joita kuvassa oleva hurjan kaunis ja ihana äitini on tiennyt paremmin ja siirtänyt oppejaan minulle. (Niitä asioita on toki satoja, joten tässä vain muutama poiminta)

Valkosipuli. Kyllä, minä opin syömään valkosipulia ja rakastamaan siitä. Mutta muistan kyllä kovasti vängänneeni lapsena vastaan, kun äidin suosikki valkosipulisalaatinkastikkeelle yökkäillessäni, äiti rauhallisesti lausui, että "yhtenä päivänä sinäkin rakas lapsi vielä opit pitämään valkosipulista".

Laiskan silittäjän niksit. Äitini mielestä silittäminen on ihanaa ja terapeuttista, mutta tuo rakkaus ei tosiaan itselleni siirtynyt. Onneksi mamma neuvoi jo vuosikymmeniä sitten, että vaatteet oikenee näppärästi kylpyhuoneessa kuuman suihkun jälkeen.

Karhupumppu "pesukoneena". Äidin niksipirkkavinkit auttoivat minut myös niiden aikojen yli, kun minulla ei opiskelujen ekoina vuosina vielä ollut omaa pesukonetta. Karhupumpun kanssa vaatteiden pesu vadissa oli huomattavasti tehokkaampaa ja kevyempää kuin käsin veivaaminen.

Shoppailumatematiikka. Alennusmyynneissä ei koskaan lasketa sitä paljonko meni, vaan paljonko säästettiin. Ja vaikka kengät olisivat kalliit, niin jos ne on tosi ihanat ja niitä käyttää paljon, niin eihän siinä tule yhdelle käyttökerralle hintaa paljon mitään. Ja jos joku ostos tuntuu vähän liian kalliilta, niin kun maksaa puolet käteisellä ja puolet kortilla, niin ei tunnu yhtään niin pahalta. Nämä opit, jos mitkä olen omaksunut paremmin kuin hyvin! 

Kuvassa äiti suorittamassa tiukkoja shoppailumatemaattisia yhtälöitä Roomassa

Kyllä kaikki järjestyy. Arkisten käytännön neuvojen lisäksi mamma on toki antanut paljon myös henkistä pääomaa. Yksi äidin ikuisista lohdun lauseista on aina kuulunut, että "kyllä kaikki järjestyy". Ja vaikka kuinka pahassa paikassa on epäilyttänyt, niin aina se äiti on lopulta oikeassa ollut.

Äiti on jaksanut myös jokaisen pettymyksen, nenän edestä kiinni menneen oven ja jostain asiasta luopumisen äärellä vakuuttaa, että "sinua varten on jotain parempaa luvassa".

Olen ihana. Ihan kaikista tärkein oppi, jonka olen äidiltäni (tai siis toki molemmilta vanhemmiltani) saanut, on se, että minä olen ihana, rakas ja riittävä. Vaikka kuinka on elämässä aikoja, kun kaikki meinaa järkkyä, niin on aina ollut lohdullista ja ehdottoman tärkeää muistaa, että minun ei tarvitse täyttää mitään ehtoja ollakseni arvokas ja tärkeä.

 

Että aika hyvin se on mun mamma mielestäni hommansa hoitanut!

Mutta yhdessä asiassa olen kyllä pistänyt kovasti vastaan enkä voi edelleenkään sanoa äidin tienneen paremmin. Hän nimittäin jaksoi vuosikausia hokea minulle, että "kyllä sinä sen ruotsin kielen vielä opit", kun kiroilin kyseisen kielen kamaluutta ja sitä ettei se todellakaan tartu päähäni.

Ainakaan toistaiseksi ei mamma tässä kohtaa pääse sanomaan, että "mitä minä sanoin", sillä kielitaitoini toisella kotimaisella rajoittuu lähinnä tiedusteluun När går nästa bussen till Slussen? 

Mutta eihän ne äiditkään nyt ihan aina voi oikeassa olla.

 

Kommentit (2)

Aaawww! Edellisen postauksen lopussa mainitsin, että toivon pääsiäislomani sisältävän koiran rapsuttelua ja kyllä, tämä harras toiveeni toteutui. Vietin iltaa ystäväni P:n luona ja tapasin nyt vihdoin ensimmäistä kertaa heidän lutuisen Ressu-beaglen. 

Koin nimittäin viime kerralla Sotkamossa käydessäni mitä suurimman pettymyksen. Soittelin P:lle junasta Kainuuseen matkatessani ja hän kertoi tuolloin, että heille on tulossa koiranpentu. Mutta olivat menossa hakeamaan haukkua kotiin vasta seuraavana viikonloppuna! Ääääää, mikä kammottava aikataulujen yhteensopimattomuus.

Olin ihan tuohtunut, että miksi ihmeessä hän ei kertonut koiranpennusta minulle aiemmin, olisin sen vuoksi siirtänyt kotiseutuvierailuani viikolla, ihan vaan jotta olisin päässyt paijaamaan pentua. Harmitti tämä pentutapaamisen ohimeno niin paljon, että melkein itketti. :D

Lohdutukseksi sitten kuitenkin onneksi lähettelivät minulle videoita pikku-Ressusta, kun hänet vihdoin kotiin hakivat. Ja tänään sitten vihdoin pääsin rapsuttelemaan Ressua. Eihän se pikku pallero ole vieläkään kuin puolivuotias, mutta ei silti enää vauva. 

Samassa taloudessa asustelee myös Ressua vain muutaman kuukauden vanhempi Oewa-kissa. Hänen kanssaan en kuitenkaan voi oikein läheisiä välejä pitää allergiani vuoksi. Ja taisipa tuo Oewakin mieluummin tarkkailla talon vierasta kiipeilypuunsa lehtereiltä. 

Mulla on kyllä ihan pahimman laatuinen puheenmuodostamisen häiriö tällaisen karvakorvan läheisyydessä. Välittömästi, kun näköpiiriin ilmestyy tällainen ihmisen paras ystävä, suuni suipistuu, äänenkorkeus nousee ja puheestani katoavat r-kirjaimet.

Voe voe titä lässytykten määlää mitä tämä ihana pikku lessu-koilakin joutui taholtani sietämään! Mutta ei tuntunut pistävän pahakseen. Sen minkä mustekalapehmolelunsa, aka octo-pussyn, hässimiseltään ehti, viihtyi Ressu sylissäni lellittävänä pitkiä pätkiä. 

Ja miten ihanalta nuo isot ja pehmoiset korvat tuntuvatkaan! Entäs sitten masu. Ja polkuanturat! 

Ja katsokaa tuota pienen koilan suurta huoliryppyä otsalla. Ressun ilme on koko ajan sellainen hieman huolestunut ja surumielinen, mutta vimmasti heiluva häntä kyllä kertoi todellisen mielialan.

Oewalla on ihan selkeä Batman-maski!

Niin kovasti kuin koirista pidänkin ja miten maanisesti koiranpentuvideoita somesta tuijottelen, niin omasta lemmikistä en tosissani haaveile. Olen koirillekin allerginen, toisille roduille ennemmän kuin toisille. Ja vaikka sellaisiakin rotuja löytyy, joiden kanssa voisin elää, on koira niin iso sitoumus ja arkea määrittelevä tekijä, etten halua sellaista kontolleni ottaa.

En vaikka mietinkin miten suunnattoman ihanaa olisi, kun olisi tuollainen pehmeä ja lämmin karvaturri paijattavana koko ajan. Uskollinen ystävä, joka ilahtuisi aina vilpittömästi minut nähdessään. Mutta elämäni on ainakin tällä hetkellä niin epäsäännöllistä, että siihen ei olisi helppo ujuttaa koiran tarvitsemia rutiineja. Jos tunteella miettisin, niin ottaisin jonkun ihanan pentupalleron vaikka heti! Mutta järki onneksi sanoo, että en pystyisi antamaan lemmikille sellaista arkea mitä se tarvitsee.

Tyydyn siis kyttäämään parvekkeeltamme puistossa ulkoilevia koiria ja käytän aina kaikki vastaantulevat koiranpaijausmahdollisuudet tarkasti hyväkseni. Ja seuraan instassa kymmeniä koiratilejä. Tällä hetkellä on pinnalla erityisesti Ranskanbuldogin pennut ja Corgit. Myös mäyräkoirat tekvät paluuta top-listalleni Husky-innostuksen hieman jo väistyttyä. 

Ihan oli siis onnenpäivä tänään. Toki ihan jo sen takia, että näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni, mutta myös siksi, että sain pitää tätä pehmoista ja ihanaa luppakorvaa kainalossani ja rapsutella mielin määrin. Mitä parhainta stressin lievitystä tällainen vierihoito.

Kommentit (4)

PiP

Että osaakin olla suloiset tyypit! Mulle iskee ihan samanlainen puhehäiriö karvapallojen läheisyydessä :-) Itsekin allergikkona joutuu vaan haaveilemaan karvakasoista.

Vierailija

Ai että ihanat ihmisen parhaat ystävät! Kyllä sen näkee, että ammattilainen on ottanut kuvat, niin tarkkoja.

Aa

Kolmen luppakorvaisen tappijalan asuinkumppanina (koska olisi tosi kornia sanoa olevansa joku koiramamma... vai olisko) olen tullut siihen tulokseen että jaettu ilo on suurempi ilo. Meidän nakkitriosta irroitetaan välillä joku jäsenistöstä mm. naapuriin, kavereille tai kirjastolle. Ihan vaan siksi että mun mielestä kaikkien pitäisi saada koka koiran jakamaton huomio, silittää silkinpehmeitä korvia ja nauraa viuhtovalle hännälle. Ja koirien rakkaus ei käyttämällä kulu, päin vastoin nekin nauttivat laajenevasta ihmisystäväpiiristä jahuomiosta jonka saavat.

Lainakoirat kunniaan, ihana että pääsit pientä kurttuotsaa palluttamaan. <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

Voi, lainakoira olis just ihan parasta. Haaveilen just sellaisesta että jollain ystävällä tai naapurilla olis koira jota voisin lenkittää ja joka voisi välillä vierailla mun luona. 😄

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat